Viulunsoittaja katolla Mallusjoella – nelikymppisen harrastajateatterin juhlaproduktio

Anatevka on kuin Mallusjoki. Pikkukylä keskellä ei mitään. Kyläyhteisö toimii ja auttaa toisiaan. Ukrainaan 1900-luvun alkuun sijoittuva musikaalitarina on yllättävän ajankohtainen tänäkin päivänä. Edelleen käydään vääntöä siitä kuka saa asua missäkin ja kuka saa rakastaa ketäkin. Aikansa eläneet arvot kyseenalaistetaan ja uudet tuulet puhaltaa niin hyvässä kuin pahassa. Maailmassa pysyvää on vain muutos ja muutokseen sopeutuminen ja tietenkin rakkaus.

Lapsuuteni ja itse asiassa koko elämäni sielunmaisema on Orimattilan Mallusjärvellä. Siellä olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni aurinkoiset kesät. Siellä on syntynyt vanhempani ja siellä ovat asuneet kaikki isovanhempani. Juureni ovat syvällä Mallusjoen kulttuurisessa savimaassa, josta olen edelleen hyvin ylpeä.

Ja kun kutsu käy Mallusjoelle, olen aina valmiina lähtöön. Niin nytkin. Mallusjoen Näyttämö on Orimattilan vanhin näyttämö, jossa isänikin näytteli aikoinaan. Mallusjoen Näyttämö juhlistaa 40-vuotista taivaltaan Joseph Steinin kirjoittamalla ja Jerry Bockin säveltämällä rakastetulla klassikkomusikaalilla Viulunsoittaja katolla.

Viulunsoittaja katolla on Suomen esitetyimpiä musikaaleja ja myös ryhmän pitkäaikainen haave. Muistan nähneeni sen ensimmäisen kerran Lahden kaupunginteatterissa Ola Johanssonin esittäessä Tevjeä ja Helsingin kaupunginteatterissa Uljas Kandolinin ollessa nimiroolissa.

Koko kylän voimalla

Mallusjoen Seuratalo on ääriään myöten täynnä. Kaikkiaan 52 henkilöä on mukana harrastajateatterin kevään suurproduktiossa. Seuratalon sali on käännetty ympäri, nouseva katsomo on rakennettu näyttämölle päin ja esitys tapahtuu lattiatasolla. Kuoro ja orkesteri ovat omissa asemissaan. Kyösti Kyrön olen nähnyt lukuisissa rooleissa, mutta osuvampaa roolia en hänen kohdalleen osaa ajatella kuin Anatevkan kylän maitomies Tevje.

Mallusjoen kylän Kössi!

Musikaali Viulunsoittaja katolla (Fiddler on the Roof) on kirjoitettu 1960-luvulla. Alkuperäinen tarina perustuu jiddisinkieliseen kirjaan Tevje, maitomies. Teksti tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan, nyt kun pakolaisuus ja maahanmuutto ovat läsnä jokapäiväisessä uutisoinnissa. Pienet kansat joutuvat lähtemään kotiseuduiltaan.

Musikaali kuvaa 1900-luvun alkua ja lähestyvän vallankumouksen kaiut koskettavat myös Anatevkaa, pientä kylää suurten muutosten keskellä. Maitomies Tevje haaveilee paremmasta elämästä laulamalla musikaalin tunnussävelen Rikas mies jos oisin. Hiukan jännitän miten Kössi selviää lauluosuuksistaan, mutta kuoron kanssa tunnelma on käsikosketeltavan lämmin ja luonteva.

Tevje tyttäriensä Hodelin ja Tzeitelin sekä vävykokelaiden kanssa. Hodelia esittävän Suvi Pölläsen laulu soi erityisen kauniisti.

Viulunsoittaja katolla on perhetarina Ukrainan juutalaisten keskuudesta, jossa maitomies Tevjellä ja hänen vaimollaan on viisi kaunista tytärtä, mutta näiden lemmenaskeleet eivät mene ollenkaan vanhempien toiveiden mukaan.

Erityisesti vanhin tytär Tzeitel olisi haluttu naittaa rikkaalle teurastaja Lazar Wolfille, mutta tyttö ei suostu vaan uhkaa karata köyhän räätäli Motel Kamzoilin kanssa. Lopulta vanhemmat antavat periksi ja nuorille järjestetään upeat häät, joissa vanhemmat laulavat heille Nousee päivä, laskee päivä. Etenkin tässä kohtauksessa Mallusjoen Näyttämön kuoro pääsee oikeuksiinsa.

Kurkistus kulisseihin

Lavastaja Tapani Kokko

Väliajalla tapaan Viulunsoittaja katolla –musikaalin lavastajan Tapani Kokon, joka esittelee mielellään tekemiään lavasteita. Tapani on kuvanveistäjä ja taiteilija, jonka materiaali on puu. ”Se harmaantuu, vanhenee ja on lämmin kuin ihminen”, kertoo Tapani Kokko.

Kuvanveistäjä Tapani Kokko on rakentanut Anatevkan kylän vaaleanpunaiset puutalot, joiden lattiapohjista lähtevät hopeiset juuret syvälle Anatevkan maaperään.

Kääntyvien lavasteiden toisella puolella on Tevjen perheen koti sisältä päin. Kokko on veistänyt käsin kaikki kodin huonekalut ja astiat. Seinäpeilin peiliosa on auton pölykapselista. Ainoastaan astiakaapin mukit ja lusikat ovat ostettu kaupan leluosastolta.

Kodin huonekalut ovat rouheita ja kovia kokeneita kuin Anatevkan kylän väki. Ja hebreankielinen kirja on arvopaikalla.

Orkesterissa soittivat viulu: Stella Kulström/Paula Susitaival, klarinetti: Aleksis Kyrö, koskettimet ja haitari: Ilmari Myllynen, lyömäsoittimet: Jukka Teerisaari/Joonas Mäyrä.

Näytöksiä kylällä ja kirkolla

Suurhankkeessa on mukana kyläläiset runsaslukuisesti, mutta Kyrön perheen kantavaa voimaa Mallusjoen kyläyhteisön toiminnassa ei pidä kieltämän. Kyösti Kyrön esittäessä Tevjeä, esitykseen saapuessani lipunmyynnistä tervehtii Sirkku Kyrö ja orkesterissa soittaa Aleksis Kyrö.

Mallusjoen Näyttämö on joustava ja ketterä, loppuunmyytyjä näytöksiä esitettiin Seuratalon lisäksi Orimattilan Myllylän koululla ja Lahden Pikkuteatterissa. Ja esityskauden päätteeksi tuli tieto kahdesta lisäesityksestä Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä. Vierailuesitykset Lahden kaupunginteatterilla torstaina 18.5. ja perjantaina 19.5.

Onnea Mallusjoen Näyttämö 40 vuotta!

Vahva suositus pienten teatterien suurille esityksille.

Käsikirjoitus: Joseph Stein
Musiikki: Jerry Bock
Lyriikat: Sheldon Harnick
Alkuperäisohjaus ja –koreografiat: Jerome Robbins
Alkuperäistuotanto: Harold Prince
Ohjaus: Väinö Weckström
Musiikin ohjaus ja sovitus: Ilmari Myllynen ja Taito Hoffren
Lavastus: Tapani Kokko
Koreografiat: Jukka Saari
Puvustus: Paula Susitaival
Valo- ja äänisuunnittelu: Sami Ahonen
Maskeeraus: Heidi Laaksonen

Rooleissa: Kyösti Kyrö / Tevje, Irmeli Pöllänen / Golde, Pia-Noore Depner / Chava, Minni Lilja / Tzeitel, Suvi Pöllänen / Hodel, Eine Pöllänen / Jente, Frume-Sarah, Leena Tiainen / Bielke, Heli Yläjoki / Shprintze, Joonas Kainulainen / Perchik, Kyläläinen, Patrik Hvitsjö / Motel Kamzoil, Ari Lehtinen / Lazar Wolf, Matti Virpiaro / Mordcha, Aleksis Kyrö / Avram, Konstaapeli, Petri Ryytty / Rabbi, Patrik Romppanen / Mendel, Krista Riihelä / Jossel, Tarjoilija, Kauppias, Ilmari Myllynen /
Fedka, Pirkko Leivo / Isoäiti Tzeitel, Shandel, Siiri Sinisalo / Piika-tyttö, Heidi Laaksonen / Rifka, Sara Järvi / Piika-tyttö, Ina Väisänen / Piika-tyttö ja Hanna Laine / kuiskaaja

Kuorolaiset: Heidi Eerola, Päivi Eerola, Susanna Eerola, Heidi Heikkilä, Anne Heiskanen, Taito Hoffren, Katriina Kajala, Virpi Kanto-Kokko, Johanna Kaplin-Mäkelä, Pekka Katajarinne, Anni Kivinen, Johanna Kovacs, Reetta Munter, Anne Niemi, Outi Niemitalo, Outin Niklander, Sirkka Peltonen ja Tiia Virtala

Ensi-ilta Mallusjoki, Seuratalo 1.4.2017

Kesto: 3 tuntia

Kuvat: Maija-Riitta Mustonen

****

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *