Pride-viikon top 10 lukuvinkkiä sateenkaaren väreissä #LGBT
Tässä nosto kesältä 2017 Pride-viikon tunnelmissa:
Pride-viikko huipentui jälleen kulkueeseen Helsingin keskustassa. Tällä kertaa reitti kulki Kansalaistorilta Kiasman kulmalta Kaivopuistoon. Poliisin arvion mukaan paikalla oli 35.000 ihmistä juhlistamasta monenlaista rakkautta. Tunnelma oli iloinen ja välitön, vaikka mereltä puhalsikin melko kalsea viima.
Kirsin Book Clubissa on luettu LGBT-teemaan liittyviä kirjoja sekä yhdessä että yksittäin. Tässä 10 suosikkia mielivaltaisessa järjestyksessä. Klikkaa pinkkiä kirjan nimeä, niin pääset lukemaan kirjan blogiarvion.
- Gart Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu
- Antti Holma: Järjestäjä
- Jonas Gardell: Älä koskaan kuivaa kyyneleitä paljain käsin
- Jonas Gardellin trilogia kuvaa 1980-luvun Tukholmaa ja aikaa jolloin aids alkoi niittää satoa. Olen vasta ensimmäisessä osassa, jota kuuntelen juuri äänikirjana, mutta uskallan jo tässä vaiheessa suositella. Loistavaa ajankuvaa kaikkinensa.
- Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän
- John Irving: Minä olen monta
- John Irving on kuvannut valtavirrasta poikkeavia ihmisiä monessakin mielessä useissa teoksissaan. Minä olen monta -romaanissa ollaan jälleen yliopistomaailmassa ja aids-aikana New Yorkissa. Irving sai kirjasta myös Lambda Literary LGBT-palkinnon. Luimme kirjan lukupiirissä, kuten myös Haruki Murakamin Kafka rannalla, jonka päähenkilö on homoseksuaali. Molemmat innoittivat vilkkaan keskustelun, mutta Murakami todella pääsi lukupiirin suosioon.
- Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys ja Lopotti
- Katri Lipson: Detroit
- Tuula Karjalainen: Tove Jansson – tee työtä ja rakasta
- Tove Janssonin elämäkerta on ollut yksi kaikkien aikojen lukupiirikirjojen suosikeista. Kirja valottaa taitavasti Tovea taiteilijana, mutta kuvaa myös Toven yksityiselämää. Hieman siitä lisää Tove–näytelmän jutussa. Ja tietenkin suosittelen Muumi-kirjoja kesälukemiseksi. Niissä jos missä, rakkaus kuuluu kaikille!
- Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
- Pirkko Saisio: Signaali
Otetaan vielä top 10 -listan bonukseksi klassikko Oscar Wilden Dorian Greyn muotokuva, joka oli yhtenä todisteena oikeudessa, kun Wilde tuomittiin homoseksuaalisuudesta kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön.
Voidaan toki sanoa, että kaikkien näiden kirjojen yhteinen nimittäjä on LGBT, mutta ennemminkin toteaisin, että listan kaikki kirjat ovat ensiksi hyviä kirjoja ja sitten vasta kuvaavat LGBT-rakkautta.