Julia ja Romeo – hurmaavaa teinilempeä Kansallisteatterissa

Shakespeare, oi Shakespeare!

Maailmaani on mahtunut useita Shakespeare-esityksiä viimeisen vuoden aikana ja niistä kolme Kansallisteatterissa. Viime keväänä Macbeth, johon olisi pitänyt valmistautua, jotta olisin saanut kaikki hienoudet irti. Viime syksynä Richard III, johon valmistauduin perinpohjaisesti, sillä luimme Richard III lukupiirissämme ja katsoin BBC:n Ontto kruunu -sarjaan kuuluvan Richard III, jossa oli supersuosikkini Benedict Cumberbatch. Kansallisteatterin Jussi Nikkilän ohjaama Richard III -esitys, pääosassa Kristo Salminen, oli perinteinen, silti raikas, ja kirsinbookclubilaiset ihastuivat niin, että taputtivat esityksen päätteeksi seisaallaan.

Helsingin Kaupunginteatterissa menee parhaillaan Rakastunut Shakespeare, joka kertoo fiktiivisen tarinan Romeo ja Julia -näytelmän kirjoittamisesta. Ja tuoreimpana kokemuksena teatteri-ilmaisua opiskelevan tyttäreni ryhmän oppilastyö nimeltään Shakespeare Monologues.

Shakespeare, oi Shakespeare!

Kansallisteatterin Julia ja Romeo oli ennakkoon kiinnostava jo nimimuunnoksen vuoksi, vai pitäisikö siitä todeta näytelmän kuuluisan sitaatin mukaisesti:

What’s in a name? That which we call a rose, By any other name would smell as sweet.”

Julian ja Romeonkin on ohjannut Jussi Nikkilä, joka on nyt päässyt irrottelemaan nuorten teatterikoululaisten kanssa. Ei näyttämöllä mitään radikaalia tulkintaa nähdä, mutta sellaista nuorta energiaa kuin päähenkilöiden ikä edellyttääkin. Juliahan on alkuperäistekstissä 13-vuotias ja Romeo tuskin kovin paljoa vanhempi.

Julian parvele oli lavastettu satumaisen kauniisti ministeriaitioon.

Juliaa esittää vahvasti teatterikoululainen Satu Tuuli Karhu. Hän on omapäinen teini, joka hetkittäin hallitsee maailmaa, hetkittän hakee tukea imettäjältään. Hänen habituksensa ja ilmaisunsa ovat hyvin linjassa kapinoivan roolin kanssa. Erityisaplodit vielä siksikin, että Satu Tuuli liittyi ensembleen kesken harjoittelukauden.

Hyvin aidonoloinen on myös Julian Romeo, Olli Riipinen, jonka Teatterikoulun opinnäytetyö rooli on. Meillä oli paikat permannon viimeisellä rivillä, ja sieltä katsottuna Romeo oli kuin ilmetty Jonne Aaron, haituvahapsinen runopoika. Julia on heidän suhteessaan tekijä, toimiva voima. Romeo ennemmin riimittelee ja vasta miettii suutelemista, kun Julia jo tarttuu korvista ja pussaa.

Julia ottaa ohjat.

Juonessa ei tietenkään ollut jännittämistä, sillä uskoisin kaikkien ensi-iltayleisössä tienneen jo etukäteen, miten näiden kahden kilpailevan suvun jälkeläisen rakkaustarinassa käy. Kyse olikin enemmän siitä, millä tyylillä edetään surulliseen loppuun.

Tyyli olikin melkoinen sekoitus. Useissa kohtauksissa mielestäni johdatettiin Bollywoodiin, jossa yleensä ison tanssikohtauksen keskellä langetaan kiellettyyn rakkauteen, jota sitten edistetään suvulta salaa. Lavastuksen värit olivat hetkin kuin Intiasta, puhumattakaan Kristo Salmisesta Isä Laurencena, joka näytti enemmän Hare Krisnasta karanneelta kuin katolilaiselta papilta. Ajoittain oltiin puolestaan hiphop-videolla, mustissa vetimissä askeltaen pitkin katsomon keskelle rakennettua  ramppia. Kun nuoret olivat toisistaan kaukana, parvekkeella tai Mantovassa, niin oltiin prinsessasadussa kukkarunsauden keskellä. Kun puolestaan Julia ja Romeo viettivät hääyötään, näyttämöllä ei tarvittu kuin pelkät tunteet ja laveri.

Julia Goes Bollywood!

Seuralaisinani olivat Airi ja Minna, jotka eivät olleet aivan vakuuttuneita vielä väliajalla. Minä olen nähnyt lukuisia nuorten produktioita viime vuosina, joten katselin Juliaa ja Romeota niiden silmälasien läpi ja olin innoissani. Toinen puoliaika sytytti seuralaisenikin. Minna havainnoi sukujen luokkaeroa, Airi löysi perusteita, miksi nuorten osuudet poikkesivat niin tyystin vanhempien tyylistä – erilaisissa maailmoissa elivät.

Shakespearen teksti soljui pääosin kauniisti. Se hakee voimansa ikuisista tarinoista, jo ajalta ennen Williamia ja taipuu moneksi. Yhteisesti totesimme, että Katariina Kaitueen ääntä ja ääntämistä kuuntelisi koko illan!

Iso osa tunnelmaa luotiin uskomattoman kauniilla ja vaikuttavilla näyttämökuvilla, joista vastasivat lavastaja Katri Rentto  ja valosuunnittelija Pietu Pietiäinen. Heidän näkemyksistään tuli esityksen erilaistavin voima!

Suosittelen näytelmää nuorille. Nyt on oiva tilaisuus napata oma teini tai kummilapsi tai muu nuori teatteriseuraksi ja kokea tämä versio Romeosta ja Juliasta yhdessä! Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä ikiaikaisessa tarinassa resonoi tämänpäivän nuoria.

Oikein odotan, minkälaisen Shakespearen Jussi Nikkilä tekee seuraavaksi. Bloggaritilaisuudessa hän kertoi haaveilevansa seuraavista: Antonius ja Kleopatra, Perikles ja Cymbeline.

Shakespeare, oi Shakespeare!

Lue myös muut tuoreet teatteriarviomme Katsomossa-valikosta!