On kesäyö – Topi Sorsakosken paluu
Suomen kesäteatteri esittää kesällä 2018 Sappeella Topi Sorsakosken elämään perustuvaa musiikkinäytelmää On kesäyö. Teatterin sijainti Sappeen matkailukeskuksen vieressä takaa erinomaiset palvelut isollekin joukolle.
Heikki Paavilaisen kirjoittama ja ohjaama esitys tuo nähtäväksemme myös muita legendoja, erityisesti Olavi Virta on tiivisti mukana koko kertomuksen ajan. Tarina kertoo Topin elämänkaaren alkaen syntymästä ähtäriläisen automekaanikko-tangolaulaja Tapio Tammilehdon esikoiseksi, aina siihen asti kun Topi lähtee sinne missä Olavi Virta jo on.
Tarina kulkee mukavasti ja minä aina väliin hyrisen fiilistellessäni biisejä ja niistä nousevia muistikuvia. Taisivat kaikki kappaleet olla tuttuja, monet niistä minullekin muistorikkaita, vaikken nuoruuttani tanssilavoilla viettänytkään.
Artistin elämä on ollut rankkaa kautta aikojen. Helpolla ei päässyt Topikaan, meno oli paikoin hurjaa. Perhe hajosi ja tyttöystävät vaihtuivat niin tiuhaan että kaveritkaan eivät pysyneet perässä. Onneksi tarina ei sortunut mässäilemään rappioromantiikalla, vaan asiat vain etenivät tällä kertaa näin.
On kesäyö on selkeästi enemmän kesää kuin teatteria. Ja hyvä niin, sillä hienolla musalla ja oivaltavalla ajankuvalla on paikkansa, ja erityisesti silloin kun muutenkin otetaan rennosti.
Olisiko loukkaus sanoa, että Ilkka Koivula esittää Topia hyvin? Ehkäpä, sillä Ilkka Koivula ei vain esitä vaan hän on Topi Sorsakoski ja tuo tämän eteemme eläväksi jälleen. Todella hienoa, että Koivulassa yhdistyvät näköisyys ja ääni aivan poikkeuksellisella tarkkuudella. Hänen rinnalleen tämän esityksen timantiksi nostan Mikko Huovialan, jonka esittämät hahmot iskivät tyylillä suoraan huumorihermooni. Tämä taituruus sai minut pohtimaan sitä hiuksenhienoa eroa, joka piileksii jossain sterotypian ja virtuoottisen taitavuuden välimaastossa.
Lue myös juttuni Suomen kesäteatterin Apianniemen näyttämöllä esitettävästä Jari Sillanpää -musikaalista Rakkaudella merkitty.
Muita Kirsin Book Clubin teatteriarvioita täällä.
Juuri juttelin työkaverin kanssa, joka oli käynyt katsomassa tämän Topin sekä Siltsun. Suositteli molempia, mutta nosti Topin omaksi suosikikseen, vaikka on niin nuori, että ei Topin musiikkia tuntenutkaan.
Ymmärrän hyvin. Molemmissa on omat vahvuutensa, Topissa ehkä enemmän särmää. Mikko Huoviala on kyllä nimi
joka kannattaa pitää mielessä. Toivottavasti kuulemme hänestä vielä.