Kirjatreffit Katjan kanssa Lounais-Ranskassa

Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että ihmisen elämä ja identiteetti rakentuvat suureksi osaksi kahdesta oleellisesta aineksesta: muista ihmisistä sekä paikasta jossa hän on. Siksi on niin keskeistä se, keiden kanssa elämänsä jakaa, ja missä. Kun Suska Karjalainen ja Maija-Riitta Mustonen ehdottivat minulle lukijatreffejä Ranskassa, tiesin heti että tuolla haluan olla, noiden ihmisten kanssa. Harvoin kirjoittaessani unohdan lukijaa; hän kulkee mukanani ja keskustelee kanssani koko sen pitkän tien. Siksi elävien lukijoiden kohtaaminen on aina suuri ilo. Teoksen syvempi jakaminen lukijoiden kanssa on jo harvinaista ylellisyyttä, ja tilaisuus siihen tällaisessa ympäristössä pieni ihme.

Näiden kirjailija Katja Kallion lämmittävien sanojen siivin lähdin kokoamaan Kirjatreffejä Katjan kanssa Ranskaan, Lounais-Ranskassa sijaitsevaan The Happy Hamletiin.

Ennen kuin päästiin Kirjatreffeille Katjan kanssa, tarvittiin vielä merkittävä kohtaaminen. Päätin mennä lukupiirimme Airi Vilhusen seuraksi viime vuoden lokakuussa Helsingin Kirjamessujen lukupiiriin. Hän oli lupautunut bloggaamaan lukupiiristä, jossa Katja Kallio oli keskustelemassa uusimmasta kirjastaan Yön kantaja. En ollut lukenut kirjaa, mutta Yön kantaja veti käsittämättömästi puoleensa ja Katja Kallio hurmasi olemuksellaan. Lukupiirin jälkeen päätin lukea Yön kantajan välittömästi, ja tiesin tulevien Kirjatreffien sisällön. Tosin lopputulokseen tarvittiin vielä paljon työtä, miellyttäviä kohtaamisia ja hiukan onneakin, jotta aikataulut ja palaset saatiin loksahtamaan kohdalleen.

Airin blogipostauksen Helsingin Kirjamessujen lukupiiristä voit lukea tästä: (klik) ja Airin ensimmäisen lukukokemuksen kirjan ilmestyttyä tästä (klik)

Ensimmäisen aamun valjetessa The Happy Hamletissa, aamiaisen jälkeen alkoi vilkas keskustelu Katjan Yön kantaja -romaanista ja sen päähenkilöstä Amandasta. Päähenkilön todellinen esikuva on Amanda Fredrika Aaltonen (1864-1918), jonka elämänvaiheita Kallio on tutkinut Turun lääninsairaalan ja Hämeenlinnan vankilan arkistoista. Ennen Seilille joutumistaan Amandan tiedetään matkustelleen sekä Pietarissa että Pariisissa.

Että kerran kauan sitten eräs ihminen rakasti minua jollain tavoin.

Katja Kalliolle tämä kirjan lause on tärkeä, jopa niin tärkeä, että vaikka mitä muita lauseita hän olisi muuttanut kirjan lauseista, tätä ei. Hän iloitsee suunnattomasti siitä huomiosta, mitä Amanda Yön kantajan ilmestymisen jälkeen on saanut. Sellaista hän ei saanut koko elämänsä aikana.

Päivän jälkeen oli tunne kuin Amanda istuisi seurassamme ja ottaisi osaa keskusteluumme. No, eihän se olekaan mikään ihme, sillä Katja oli lähtöaamuna tokaissut: ”Amanda, nyt me sitten lähdetään Pariisiin!” Ihme tapahtui myöhemmin illalla palattuamme viinitilavierailulta. Istuimme tallin terassilla, kun taivaalle ilmestyi kuumailmapallo. Näky laakson yli taivaalle oli samaan aikaa niin epätodellinen, mutta niin todellinen. Ihmeellinen ilta!

Seili – saari, josta ei ollut paluuta

Seilin saaren postilaituri.

Vierailin Saaristomerellä Paraisten kunnassa sijaitsevalla Seilin saarella heinäkuussa. Aurinko paistoi terävimmillään, jolloin oli vaikea kuvitella saaren tapahtumia. Seilin saaren historia on synkkä. 1600-luvulta alkaen spitaaliset ja mielisairaat toimitettiin Seiliin Airiston ulapalle, linnuntietä 30 kilometrin päähän Turusta. Saarelle rakennettiin lepraparantola 1620-luvulla kuningas Kustaa II Aadolfin käskystä, sillä sairaat haluttiin eristää muusta väestöstä. Saaren viimeinen spitaalinen kuoli 1785. Kirkon luona oleva puinen risti muistuttaa tämän päivän kävijöitä niistä 663 leprapotilaasta, jotka vietiin Seiliin. Heillä ei yleensä ollut paluuta takaisin.

Nykyisin Seilin saarella voi vierailla yhteysaluksella päivittäin ympäri vuoden lyhyttä kelirikkoaikaa lukuun ottamatta. Merimatka Nauvon kirkonkylään on seitsemän kilometriä pitkä.

Seilin puukirkko on vuodelta 1733. Kirkon takana sijaitsevalle pienelle hautausmaalle on haudattu monet mielisairaalan potilaista, myös Amanda.

Kirjailijan työ kiinnosti

Kirjatreffiläisiä kiinnosti kovasti, millaista on kirjailijan työ. Siihen saimmekin mahdollisuuden yhden aamupäivän aikana, kun Katja Kallio kertoi työstään kirjailijana ja elokuvakäsikirjoittajana. Pian 20-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Katja kertoi rakastavansa järkeviä miehiä ja hulluja naisia. Hän kertoi elämäntehtäväkseen muodostuneen epäsovinnaisten naisten kuvaamisen suomalaisessa yhteiskunnassa. Katja Kallio on kirjoittanut sekä historiallisia että nykyaikaan sijoittuvia romaaneja, ja molemmissa hän on kuvannut naisten ulkopuolisuuden ja erillisyyden kokemusta. ”Historiallisissa romaaneissa haluan tutkia naisten vaiettua historiaa, ja antaa äänen näiden varjonaisille, joita emme muutoin enää näe.” Yön kantajan hän on omistanut kaikille mahdottomille naisille.

Kirjatreffeillä keskusteltiin Yön kantaja -kirjan lisäksi Kjell Westön kirjasta Rikinkeltainen taivas, Hannu Väisäsen Toiset kengät -kirjasta ja Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta.

Kirjallisten keskustelujen lisäksi teimme retkiä lähikyliin, toreille ja markkinoille sekä aarteenetsintään paikallisella brocantella. Vierailullamme Cartier-suvun La Grezette -viinitilalla Katja Kallio yritti suureen lierihattuun naamioituneena sujahtaa perheen kesäasuntona toimivan linnan puistoon.

Huippukokin aterioita ja lukukoiran suosiota

Pääosin nautimme loistavan kesäkokki Teresa Välimäen maukkaista aterioista, mutta joskus pistäydyimme illalliselle lähikyliin, kuten Lauzerten ruokamarkkinoille.

The Happy Hamletissa oli tänä kesänä kolme koiraa, talonväen Maya ja Lulu sekä Teresan reissukoira Reetta, joka otti paikkansa lukupiirikoirana ja löytyi keskustelujemme aikana yhden jos toisen jaloissa lepäilemässä.

Viikon jälkeen oli aika pakata kirjat, sulkea huoneen siniset ikkunaluukut ja lähteä haikein mielin kotimatkalle. Tove Janssonin Nuuskamuikkusen sanoin ”Ensin täytyy lähteä, jotta voi palata”.

www.thehappyhamlet.com

 

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *