Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – brechtiläisiä kaikuja toisesta ajasta

Helsingin Kaupunginteatteri – Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – Kuvassa: Anna-Riikka Rajanen, Pertti Sveholm, takana Antti Peltola – Kuva © Tapio Vanhatalo

Ensimmäinen tunne Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmän päätyttyä on hämmennys. Näytelmän on Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ohjannut Kari Heiskanen ja pääroolia, herra Puntilaa, esittää Heiskasen luottopakki Pertti Sveholm. Olen ihastellut Kari Heiskasen ohjaustöitä ja juuri kehunut pienen puolen ohjelmistossa menevää Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu -näytelmää, mutta myönnän, että Puntilaa en ymmärtänyt. Ihan varmasti Heiskanen yritti tuoda näkemystä, sanoa jotakin merkittävää, mutta se ei minulle avautunut!

Näytelmän tarina on tuttu teatteri- ja elokuvaversioista. Saksalainen Bertolt Brecht kirjoitti näytelmän yhdessä Hella Wuolijoen kanssa ollessaan toisen maailmansodan aikana maanpaossa Suomessa. Yhteisen työstämisen pohjalla oli Wuolijoen Sahanpuruprinsessa-näytelmä. Brecht kirjoitti Amerikkaan päästyään vielä kolmannen version, joka sai nimekseen Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti.

Herra Puntila on riehakas ja omavaltainen. Selvin päin hän on niuhottaja, mutta jo ensimmäisen ryypyn jälkeen hän rakastaa maailmaa ja jokaista vastaantulevaa naista. Mikään ei ole hänelle mahdotonta. Hän on tottunut maailmanjärjestykseen, jossa rahalla saa ja autonkuljettajan avulla pääsee. Autonkuljettajana toimii Matti, joka on varsin itsetietoinen, eikä nöyristele, vaikka toteuttaakin Puntilan oikkuja. Puntilan perheeseen kuuluu ainoastaan aikuinen tytär Eeva, joka on menossa naimisiin vaikutusvaltaisissa piireissä pyörivän lähetystösihteerin kanssa. Eevan ja lähetystösihteerin suhteesta ei saa kiihkeää millään mielikuvituksella, mutta Eevan ja Matin välillä väreilee romanttista jännitettä alusta alkaen.

Helsingin Kaupunginteatteri – Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – Kuvassa: Matti Olavi Ranin, Pertti Sveholm, Antti Peltola, Sanna Saarijärvi, Laura Alajääski, Raili Raitala, Kirsi Karlenius – Kuva © Tapio Vanhatalo

Näyttelijät ovat huikeita, Pertti Sveholm on sydämellään mukana oleva Puntila, joka riehuu ja örveltää, mutta tekee sen tyylikkäästi. Hän pursuaa ylimielistä valtaa, hän ylipäätänsä tunkee liki ja yli kuin liian paisunut pullataikina. Erittäin sopivaa, että näytelmän aikana hän heittelee nisupullan puolikkaita katsojille.

Mattia esittää Antti Peltola. Hän huokuu varmuutta, joka on ristiriidassa hänen nöyrien lausahdustensa kanssa. Hän on kuin Suomi-filmien renkipoika, joka pureskelee timoteita suupielessään ja hieman virnuillen ja vitkastellen, mutta pilke silmäkulmassaan lähtee kuitenkin tekemään määrättyjä tehtäviä.

Tytär Eevaa näyttelee Anna-Riikka Rajanen. Häneen minä hurmaannuin! Hänen flirttinsä on lainassa toisesta aikakaudesta, mutta millä intensiteetillä hän roolin tekeekään. Näytelmän huippukohtia on hänen yksinlaulunsa, wow, miten taitavaa.

Koko näyttelijäjoukkoa voi kehua. He olivat monipuolisesti taitavia, hyviä näyttelemään, liikkumaan, laulamaan ja soittamaan instrumentteja. Mistä ihmeestä siis kiikastaa?

Helsingin Kaupunginteatteri – Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – Kuva © Tapio Vanhatalo

Ehkä syy on Brechtissä. Hänen tyylilajinsa on eeppinen teatteri, jossa katsoja pyritään vieraannuttamaan tarinasta. Katsojan ei pitäisi eläytyä näytelmän tilanteisiin, vaan tarkastella esillä olevia faktoja. Okei, en siis osannut katsoa oikein. Minä yritin heittäytyä tarinan pyörteisiin ja tuntea empatiaa, sen sijaan että olisin analysoinut valtarakenteita. En ollenkaan ymmärtänyt, miksi lavastajien kanssa käytiin vuoropuhelua, miksi Puntila kävi kihlaamassa naisen katsomosta tai esimerkiksi kehui kuiskaajaa. Tämä oli varmaankin täysin selvää teatteritieteiden tuntijoille, mutta veikkaanpa, että yleisössä oli lisäkseni muutama muukin, joka ei vieraannuttamisesta ollut tietoinen.

Vieraannuttaminen, tai vieraannuttamisteho, Verfremdungseffekt (V-efekti) tarkoittaa tutun tekemistä oudoksi, jotta sen voisi ymmärtää paremmin ja sitä voisi tarkastella. Tarkoituksena on pyrkiä oivallukseen, havaitsemaan ja ymmärtämään ristiriita sekä osoittamaan ristiriitojen olemassaolo niiden kätkemisen sijaan.” Lähde: Eurooppalaisen teatterin historiaa, Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 55

Helsingin Kaupunginteatteri – Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – Kuvassa Anna-Riikka Rajanen, Antti Peltola, Pertti Sveholm – Kuva © Tapio Vanhatalo

Mietin, mitä vieraannuttaminen palvelee Puntilassa tänä päivänä? Haen sitä oivallusta. Väliajalla kuulin, kuinka eräät katsoja löysivät 1940-luvulla kirjoitetusta näytelmästä ajankohtaisen riidan irtisanomissuojasta ja pitivät Puntilaa Trumpin serkkuna. No, toki näinkin sen voi nähdä. Näin minäkin Kuinka äkäpussi kesytetään -näytelmää ja melkoista sillisalaattia No bananas today -laulusta ponnekkaaseen Kansainväliseen. Ehkä olikin tarkoitus, että näytelmä ei kolahtanut tunnetasolla, mutta olisin toivonut, että se olisi tökkäissyt minua jollain oivalluksella. Mieleen jäi vain näytelmässä monesti vatkattu ajatus siitä, että autonkuljettajakin on ihminen. Minun maailmankuvassani se ei ole uutinen.

Kirsi ja Martti Ranin Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -ensi-illassa 20.9.2018

Lisää juttuja näytelmistä, jotka ovat ohjelmistossa syksyllä 2018:

• Hinta, Helsingin Kaupunginteatteri
• Kinky Boots, Helsingin Kaupunginteatteri
• Esitystalous 3 RADIO, Espoon Kaupunginteatteri
• Pullo cavaa ja aurinkoa, Helsingin Kaupunginteatteri
• Julia ja Romeo, Kansallisteatteri
• Juurihoito, Kansallisteatteri
• Kangastus 38, Kansallisteatteri
• Korjaamo, Kansallisteatteri
• Lemminkäinen, Kansallisteatteri
• Mestari ja Margarita, Kansallisteatteri
• Musta Saara, Kansallisteatteri
• Syntipukki, Helsingin Kaupunginteatteri

Kirsin Book Clubia voi seurata myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.