Parempaa kuin partavesi – kymmenen kirjavinkkiä isänpäivälahjaksi


Isänpäivää vietetään aina marraskuun toisena sunnuntaina, tänä vuonna 11. marraskuuta. Ilahduttavasti isänpäivälahja on usein kirja ja pakettiin päätyy myyntitilastojen mukaan varsin ennakoitavia teoksia, joiden yhteinen nimittäjä on jännitys, sota, urheilu tai politiikka.

Moni isä ilahtuu tänä isänpäivänä Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -ihmiskirjasta tai Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti -johtamiskirjasta, ja hyvä niin, lahjanhan on tarkoitus olla mieluinen. Jos uskot oman isäsi kiinnostuvan myös muunlaisista kirjoista, niin kokosimme kymmenen kirjan vinkkilistan avuksesi:

1. Olli Jalonen: Taivaanpallo

Jos isäsi pitää matkustamisesta, niin Olli Jalosen Taivaanpallon tarina vie kauas, sekä matkana että ajassa mitattuna, mutta myös korkealle avaruuteen ja syvälle ihmismieleen. Taivaanpallossa eletään 1600-luvun loppupuolta, tarkemmin vuosia 1679 – 1685, saranakohtaa, jossa uusi valistuksen aika, järjen ja tiedon aika alkaa orastaa Euroopassa, mutta vasta orastaa, sillä vahvimmin vaikuttavat vielä uskonnot ja uskomukset. Edmond Halley, tähtitieteilijä, jonka jälkimaailma parhaiten tuntee hänen mukaansa nimetystä Halleyn komeetasta, on tutkinut avaruuden ilmiöitä etäisellä Saint Helenan saarella ja palannut takaisin Lontooseen. Taivaanpallon nuori päähenkilö ja minä-kertoja Angus toteuttaa uskollisesti ja tinkimättä tehtävää, jonka hän on kokenut Halleyltä saaneensa: hän kirjaa joka yö havainnot tähtitaivaasta ja päivällä linnuista.

Taivaanpallo-teemalla voi isän viedä myös elokuviin katsomaan Ensimmäisenä kuussa -elokuvan, jossa kerrotaan Neil Amstrongin tarina.

2. Tara Westover: Opintiellä

Tara Westoverin omakohtainen kertomus Opintiellä on huikeata luettavaa. Tara on Idahon vuorilla asuvan monilapsisen mormoniperheen nuorimmainen lapsi. Isä ei anna lastensa mennä kouluun eikä lääkärinvastaanotolle, sillä näissä paikoissa saattavat saatanalliset voimat vallita. Tarinalla on Taran oppimisen osalta onnellinen loppu, sillä hän on nyt väitellyt Cambridgen yliopistosta tohtoriksi, mutta matkalle on mahtunut jos jonkinmoisia mutkia. Isä on kirjan vahvoja hahmoja ja siksikin Opintiellä sopii hyvin isänpäiväksi. Kirja oli myös Barack Obaman Summer Reading Listillä ykkösenä. Myös Kirsin Book Clubin yrityslukupiiri tykkäsi, juttu tulossa.

Isänpäiväkorttiin voi liittää vaikkapa kopion omasta alakoulutodistuksesta.

3. Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa on erilainen sotakirja, joka on kirjoitettu kolmen lapsen näkökulmasta. Kirjan tapahtumat alkavat muutamia vuosia ennen vuoden 1918 tapahtumia. Kirjassa lapset kasvavat aikuisiksi ja tarina pureutuu vahvasti siihen, miten sodan vaikutus näkyy heidän myöhemmässä elämässään. Joidenkin elämää sota kauheuksineen edelleen määrittää, jotkut vaikuttavat selvinneen pienin vaurioin, jopa hyötyneensä sodasta.

Kirjaan liittyy vahvasti Lahden kaupungin kuvaaminen 1950-luvulla. Lahjan kyytipojaksi voi ostaa vaikkapa Lahden Erikois -olutta, joka on jälleen otettu tauon jälkeen tuotantoon. 1950-luvulla Lahden Erikois-olutta mainostettiin varsinaisena vitamiinipommina ja terveyttä sekä voimaa tuovana juomana (Hartwall.fi).

4. Matti Laine: Tappajan vaisto

Jos isä on dekkarien tai jännityksen ystävä, on aivan pakko tutustuttaa hänet Matti Laineen luomaan Elias Vitikkaan! Vitikka-sarjan neljäs Tappajan vaisto on juuri ilmestynyt ja kolme aiempaa myös saatavilla. Mukaan voi hypätä missä vaiheessa tahansa, mutta tämän entisen NHL-maalivahdin tarina on niin kiehtova, että koko paketti lienee ihan parasta.

Mukaan sopii tietenkin yhteinen matsi-ilta joko paikallisessa jäähallissa tai tv:n äärellä katsoen Änäriä. Vaihtoehtoisesti voi vierailla Clarion-hotellissa tai matkustaa päiväristeilylle Tallinnaan tutkimaan Tappajan vaiston autenttisia tapahtumapaikkoja.

5. Kymmeniä tuhansia äänikirjoja

Mitä jos antaisitkin isälle tuhansia kirjoja kerralla? Lahjoita hänelle ääni- ja e-kirjojen suoratoistopalvelu, joko BookBeat tai Storytel. Itse olen aivan koukussa, kuuntelen päivittäin automatkoilla ja koiralenkeillä äänikirjaa, jota saatan sitten jatkaa e-kirjana vielä kotona. Molemmissa palveluissa on parin viikon ilmainen kokeilujakso, jos annat isän itse tehdä valinnan.

Tämä lahja vaatii ehdottomasti hienoa korttia kuten aineettomat lahjat aina! Korttiin voit listata omat kuuntelu- ja lukusuosituksesi, jotta isä pääsee sujuvasti alkuun.

6. Hanna Velling: Kirjosieppo

Hanna Vellingin Kirjosieppo on omistettu kaikille läsnäoleville isille. Kirjosieppo on lintu, joka tekee pesän ensin yhden naaraan kanssa ja jatkaa sitten toisen luo. Kun kakkospesässäkin on haudonta käynnissä, kirjosieppouros palaan ensimmäisen naaraan luokse. Kirjosiepossa kuviot ovat samankaltaiset, Make päättää yllättäen jättää Annan, pienen tyttären, koiran ja uuden asunnon ja palata ensimmäiseen pesäänsä. Kirja käsittelee aikuismaisesti ja hauskanoloisesti, miltä shokkiero toisesta tuntuu ja miten se vaikuttaa vanhemmuuteen. Sujuvasti kirjoitettu Kirjosieppo laajentaa varmasti isän maailmankuvaa.

Kirjosiepon kylkiäisiksi sopii yhteinen kävelyretki, jolla tarkkaillaan, mitä lintuja marraskuussa on vielä paikalla. Aamiaiseksi voi isälle koristella kananmunia, sillä miksi munia pitäisi maalata vain pääsiäisenä!

7. Tommi Kinnunen: Pintti

Tommi Kinnusen Pintti ei ole yllätys suosikkilistalla. Se on vahva tarina tehdasyhteisöstä, jonka elämänpiiri avautuu kolmen aikuisen sisaruksen tarinan kautta. Tarinassa on myös isä, josta on parempi olla sanomatta mitään näin etukäteen. Pintti sijoittuu sotien jälkeiseen aikaan ja herättää ajatuksia, mitä kaikkea siitä ajasta kannamme edelleen mukanamme.

Pintin seuraan sopii Tommi Kinnusen anopin Kerttu Nurmisen suunnittelemat lasiastiat, jos vaikka löytäisi keräilykappaleet Mondo-laseja. Niistä juomaa nauttiessa voisi virittää keskustelun isän nuoruudesta tai ihan mistä vaan isän elämässä, mistä ei ole aiemmin tullut kysyneeksi.

8. David Grossman: Hevonen meni baariin

Stand up ei ole mitään kepeää viihdettä eikä helpolla päästä israelilaisen David Crossmanin hieno romaani Hevonen meni baariin, yhden stand up -illan kuvaus.  Kaksi miestä, stand up -koomikko ja eläkkeelle jäänyt korkea-arvoinen tuomari, lapsuudesta tutut, kohtaavat koomikon keikalla pikkukylän baarissa. Koomikko pistää itsensä likoon täysille ja yleisöä pilkataan, kuten stand upin luonteeseen kuuluu, mutta tavallinen esitys ei ole. Siinä käydään elämä läpi, myös isä ja poika -suhde ja oma isyys. Tekstin joukossa on toki myös vitsejä, jotka naurattavat.

Jos stand up ei isällesi ole tuttua, vie hänet katsomaan jokin esitys. Netistäkin löytyy hyviä esimerkkejä. Airia nauratti viimeksi The Other Danish Guy -kalsarimerkin video, jossa stand upin keinoin kerrottiin, miksi suomalaisella merkillä on Tanskaan viittaava nimi. Isänpäivän lahjavinkkinä tämäkin.

9. Minna Eväsoja: Shoshin – aloittelijan mieli

Filosofiasta kiinnostuneelle isälle suosittelemme Minna Eväsojan kirjoittamaa Shoshin – aloittelijan mieli -kirjaa, johon on koottu  Minna tietää, mistä puhuu, sillä hänellä on vahva japanilaisen kulttuurin tuntemus. Kirja on täynnä elämänviisautta, jota voi voi lukea kerta toisensa jälkeen uudelleen: ”Mestarin tasolle ei ole oikotietä.”

Kirjan kanssa voi lahjoittaa pakkauksen japanilaista teetä tai mennä yhteiselle sushi-aterialle. Mitäs jos valmistaisit isälle sushit itse!

10. Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää

Anna Kortelaisen Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää on poikkeuksellisen naisen, poikkeuksellisen menestyneen liikenaisen ja taidemesenaatin elämäkerta, jota voi lämpimästi suositella myös mieslukijoille. Luokkaretki isättömästä torpparintyttären lapsesta Tampereen ylivoimaisesti suurimmaksi yksityiseksi veronmaksajaksi on jo ”rääsyistä rikkauteen” -tarinana ainutlaatuinen, mutta erityiseksi sen tekee Sara Hildénin koko Suomen mittakaavassa merkittävä taidevaikuttajan rooli. Miehiä itsenäiseltä Saralta ei koskaan puuttunut, mutta heitä hän ei tarvinnut menestyäkseen. Naisten kaupungin liikenainen onnistui omin avuin ja naisten mutta myös miesten vaateostoksista kertyneellä varallisuudella.

Vie isä taidemuseoon, ja jos Sara Hildénin museo Tampereella ei osu matkan varrelle, mikä tahansa taidemuseo on hyvä vaihtoehto.  Etsikää yhteinen kuva ja miettikää, miten se teille puhuu. Näin Anna Kortelainen rakentaa Hyvä Sara! -teokseen taitavaa STI myös Sara Hildénin kuvitellun äänen.

 

Lista olisi voinut olla tietenkin paljon pidempikin. Tähän poimimme vain tuoreita kirjoja, jotta varmuudella löytäisit ne kirjakaupasta. Lisää ihmeessä omat suosikkisi kommenttikenttään, mistä sinun isäsi, lastesi isä tai sinä isänä ilahtuisit?

P.S. Aiemmat isänpäiväjuttumme:

Kommentoi