Joulun Tietäjät 2018 – montako joulukalenterin arvoitusta sinä tiesit?

Joulun Tietäjä -kisaan on tullut arvauksia todellisilta tietäjiltä ja pähkinänsärkijöiltä. Tiffany-koira on ollut vieressä, kun olen tehtaillut joulukalenterin luukkuja.

Hei rakkaat Kirsin Book Clubin joulukalenterin seuraajat,

onpa ollut mukavaa odottaa joulua kanssanne!

Kirjojen arvuutteluun perustuva joulukalenteri alkoi lukupiirimme pienestä iloittelusta joulukuussa 2013. Seuraavana vuonna ajattelimme kokeilla joulukalenterin pyörittämistä julkisesti blogissa. Mietimme, mahtaisiko kukaan olla kiinnostunut. Iloksemme osallistujamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tänä vuonna joulukalenteriluukkuja on käyty availemassa peräti 83.000 kertaa!

Joulun Tietäjä on jälleen nimensä ja tittelinsä arvoinen!

Joulukalenterin tavoitteena on tuottaa iloa joulun odotukseen. Kimuranttien tekstilainauksien päivinä jotkut ovat tuskailleet olleensa pihalla kuin lumiukot, mutta ovat silti reippaasti osallistuneet arvontaan. Jotkut lainaukset ovat olleet niin helppoja, että lähes kaikki ovat osuneet oikeaan. Olemme pyrkineet tarjoamaan onnistumisen iloa, mutta myös riittävää haastetasoa tositietäjille.

On joukko, joka on päivä toisensa jälkeen puraissut kirjalliset pähkinät järkkymättömällä ammattitaidolla. Mitkään vaikeusasteet eivät ole olleet liian haasteellisia, eivätkä itsenäisyyspäivä, pikkujoulut tai joululahjavalvojaiset ole keikauttaneet mestareiden suoritustasoa. Ei voi muuta kuin hämmästellä ja ihailla!

Kiitämme ensin kaikkia osallistujia. On ollut ihana lukea kommenttejanne ja kuulla tarinoitanne siitä, miten olette oikeille jäljille löytäneet. Lämpimät kiitokset ensikertalaisille, olettehan mukana myös ensi joulukuussa! Ja suurkiitokset vakituisille seuraajille, hienoa on ollut nähdä teidät jälleen mukana!

Vuonna 2014 Joulun Tietäjä oli Jukka, vuonna 2015 Jaana, vuonna 2016 Reijo ja vuonna 2017 tietäjätroikka Reijo, Tea ja Terhi. Ei liene yllätys, että he ovat jälleen kärjessä.

Tänä vuonna kisa oli jälleen tiukka. Matkalla tapahtui myös minun munaukseni, kun erääseen arvoitukseen oli kirja-sanan sijasta jäänyt kirjasarja ja se oli johtanut osaa vastaajista harhaan. Niinpä päätimme jättää 16.12. luukun pois Joulun Tietäjä -kisasta.

Vuoden 2018 JOULUN TIETÄJÄT:

Joulun Tietäjiä on tänäkin vuonna kolme, vähän kuin jouluevankeliumissa. Heillä kaikki ovat vastanneet joka päivä ja heillä on oikeita vastauksia 23/23.

1. Terhi, Joulun Tietäjä myös vuonna 2017

1. Juniperus

1. Mari

Sydämelliset onnittelut! Kukin heistä saa tietenkin roppakaupalla mainetta ja kunniaa sekä mirhamina joulukalenterin luukuissa olleista Otavan kirjoista yhden oman valintansa mukaan. He saavat meiltä sähköpostia.

Kaikkinensa 454 eri vastaajaa osallistui kisaan. Kolmen Tietäjän jälkeen seuraaville sijoille yltivät:

4. Mummu S (22/23)

4. Peksu (22/23)

4. Tea, Joulun Tietäjä 2017 (22/23)

7. Jaana, Joulun Tietäjä 2015 (21/23)

7. Reijo Moilanen, Joulun Tietäjä 2016 & 2017 (21/23)

7. Suvi V (21/23)

7. Tarja (21/23)

11. Johanna (20/23)

11. Marjatta Itkonen (20/23)

11. Päivi K (20/23)

Onneksi olkoon kaikille!

Seuraathan Kirsin Book Clubia myös joulukalentereiden välillä. Tilaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi ja seuraa meitä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa ja YouTubesta löytyy videoita. Suunnitteilla on myös aivan uusia ulottuvuuksia vuodelle 2019!

Jos sinulla on Kirsin Book Clubille kehitysideoita tai muuta palautetta, niin kerro kommenttikenttään tai lähetä osoitteeseen info@kirsinbookclub.com. Kirsin Book Clubia pyöritetään ihan harrastuspohjalta ja kokeilemme mielellämme kaikkea uutta.

Loppuun vielä kuvakaappaukset kaikista luukuista ja voittajien nimet. Jouluaaton oikea vastaus oli Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja Michelle Obaman Minun tarinani -kirjan voitti Riitta M.

24.12. Michelle Obaman Minun tarinani voitti Riitta M.

23.12. Antti Tuomaisen Pikku Siperian voitti Minttu.

22.12. Kati Tervon Rapsuta minua voitti Eija.

21.12. Anne Swärdin Veran voitti Ilona.

20.12. Markus Falkin Profeetan soturit voitti Aikki.

19.12. Riikka Pulkkisen Lasten planeetan voitti Erja.

18.12. Hans Roslingin Faktojen maailman voitti Mio.

17.12. Michelle Obaman Minun tarinani voitti Alex Winter.

16.12. Enni Mustosen Taiteilijan vaimon voitti Mummu S.

15.12. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu, elämä ja teot -kirjan voitti Mia.

14.12. Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa -kirjan voitti Pirjo.

13.12. Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -kirjan voitti Marja Koivusalo.

12.12. Sofia Lundbergin Punaisen osoitekirjan voitti Juniperus.

11.12. Hannu Väisäsen Leimikot voitti Juha.

10.12. Michelle Obaman Minun tarinani -kirjan voitti Leena J.

9.12. Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran -kirjan voitti Merja Kähkönen.

8.12. Juha Itkosen Ihmettä kaikki -kirjan voitti Ellen.

7.12. Janina Kallion Lumoavat neulehuivit -kirjan voitti Elina.

6.12. Raija Orasen Marsalkan ruusun voitti Laura.

5.12. J. Pekka Mäkelän Hunanin voitti Sohvi.

4.12. Liza Marklundin Helmifarmin voitti Milla K.

3.12. Robert Galbraithin Valkoisen kuoleman voitti Veikka.

2.12. Olli Jalosen Taivaanpallon voitti Katri Brummer.

1.12. Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -kirjan voitti Ansu.

Kirsin Book Clubin joulukalenterin ”tuotantotiimi” 2018

Blogijuttujen tekstit: Kirsi Ranin ja Airi Vilhunen

Tekstilainaukset arvoituksiin: Kirsi Ranin, Airi Vilhunen ja Minna Väisälä

Luukkujen kuvat: Pirjo Helenius-Viitamäki

Arvonta: random.org

Vastausten tilastointi: Raila Luhtala

Voittokirjat ja niiden postitus: Otavan kirjakauppa.

Kirsin Book Clubin jäsenet oli jäävätty kirja-arvonnoissa.

Kommentit
  1. Reijo Moilanen
    • Avatar photo Kirsi Ranin
      • Reijo Moilanen
  2. Tea
    • Avatar photo Kirsi Ranin
      • Tea
  3. HannaK
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *