Kaasua, komisario Palmu ponnistaa jälleen elokuvasta näyttämölle

Helsingin Kaupunginteatteri – Kaasua, komisario Palmu! – Kuvassa Kari Väänänen – Kuva © Tapio Vanhatalo

Postineiti Hallamaa huomautti siitä ensimmäisenä. Kello oli lyönnilleen kahdeksan, kun hän astui ulos Rantakadun 8 A-portaasta maitokannu kädessä, kuluneet tohvelit lonksuen laihoissa jaloissa ja päällystakki siveän tiukasti verhoten aamuasua. Hän pysähtyi talonmiehen rouvan kohdalle, joka parhaillaan lakaisi ovensuuta elämää halveksiva ilme kasvoillaan, ja sanoi melkein ilahtuneesti:
”Ilkeä kaasunhaju porraskäytävässä. Aivan pää tulee kipeäksi!”

Näin alkaa Mika Waltarin Kuka murhasi Rouva Skrofin? -teos vuodelta 1939. Teoksellaan Waltari voitti Otavan salapoliisiromaanikilpailun ja ”saavutti lähes 20.000 kappaleen menekin” kuten jatko-osa Komisario Palmun erehdys -takakannessa mainitaan.

Kirja on kiehtovaa kerrontaa, jossa etsiväkomissaari Palmu, harjoittelija Virta ja etsivä Kokki ratkaisevat rouva Skrofin murhaa. Nerokkaasti rakennettu tarina taipui elokuvaksi Matti Kassilan ohjaamana vuonna 1961 nimellä Kaasua, komisario Palmu! Elokuva kasvoi klassikoksi kuten kaikki kolme ensimmäistä Palmu-elokuvaa. Neljäs elokuva, Vodkaa, komisario Palmu, ei täyttäne samaa kriteeriä, eikä se pohjautunut Waltarin tekstiinkään. Leffat elävät edelleen ja Palmu-maraton on jälleen odotettavissa Ylellä uudenvuodenpäivänä.

Teatteriversioita on saatu vasta pari vuotta, kun Mika Waltarin tuotannon oikeudet siirtyivät Satu-tyttäreltä hänen pojalleen eli Waltarin lapsenlapselle Joel Elstelälle. Ensimmäiseksi nähtiin Helsingin Kaupunginteatterissa Komisario Palmun erehdys (lue juttuni) ja sen jälkeen Joel Elstelän dramatisoimia Palmuja on nähty ainakin Turun, Tampereen ja Mikkelin teattereissa.

Totesin jo Komisario Palmun erehdyksestä kirjoittaessani, että uusien versioiden tekeminen klassikoista on aina haasteellista. Katsojien odotukset ovat korkealla ja niitä voi olla vaikea ylittää. Esimerkiksi minun mielestäni Kaasua komisario Palmu! -leffa on loistava, joten en kaivannut sen toisintoa, vaan jotain tuoretta näkemystä.

Helsingin Kaupunginteatterin versio on käsiohjelman mukaan nimenomaan kunnianosoitus Matti Kassilan elokuvalle. 94-vuotias elokuvaohjaaja oli itse katsomossa ja esityksen päätteeksi näytelmän ohjanneen Heikki Kujanpään viitoittamana täysi katsomo nousi seisaalleen osoittamaan Kassilalle suosiota.

Näytelmän ensivaikutelma oli lupaava. Näyttämöllä oleva live-orkesteri tuotti näyttelijöiden äänitehosteet. Korot kopisivat napakasti ja sanomalehti rapisi korostetusti, mutta oliko aivan pakko tuottaa instrumenteilla myös komisario Palmun pieru vai liittyikö se näytelmän nimeen.

Helsingin Kaupunginteatteri – Kaasua, komisario Palmu! – Kuvassa: Heikki Ranta, Kari Väänänen, Petrus Kähkönen – Kuva © Harri Hinkka

Tällä kertaa Palmun roolia esittää Kari Väänänen. Kyllä hän on ärhäkkä ja nopeaälyinen, myös fyysisesti hyvin sopiva, mutta hän ei oikein pääse pääosaan. Harjoittelija Virran tulee olla kirkasotsainen nuori ja sitä Heikki Ranta henkii hyvin. Kokin roolissa Petrus Kähkönen jää täysin pimentoon, sillä näyttämön Virta ja Kokki ovat aivan liian samankaltaisia. Alkuperäistekstissä kuten elokuvassakin Virta on innokas ylioppilas, mutta kokematon ja Kokki puolestaan pitkän linjan luu, jonka katu-uskottavuutta kukaan ei kyseenalaista.

Helsingin Kaupunginteatteri – Kaasua, komisario Palmu! – Kuvassa: Miiko Toiviainen, Petrus Kähkönen, Heikki Ranta, Kari Väänänen – Kuva © Harri Hinkka

Sama miehitysongelma on mielestäni myös kaverusparissa Kuurna-Lankela, joita esittävät Miiko Toiviainen ja Tuukka Leppänen. He ovat liian samankaltaisia, kun toisen pitäisi (kirjan mukaan) olla vaatimattoman näköinen taiteilija ja toisen varsinainen atleetti. Mutta tämähän on vain minun päässäni, minun ennakko-odotuksissani. Sinänsä Miiko Toiviainen veti taiteilija Kuurnan herkullisen roolin hyvin!

Helsingin Kaupunginteatteri – Kaasua, komisario Palmu! – Kuvassa: Eero Saarinen, Kai Lähdesmäki, Vuokko Hovatta, Petrus Kähkönen – Kuva © Harri Hinkka

Olin odottanut, että musiikki olisi näytelmässä isommassa roolissa, kun orkesteri kerran oli näkyvillä. Vuokko Hovatta lauloi kapakkalaulajan roolissaan upeasti ja häntä kuten muitakin näyttelijöitä olisi kuullut mielellään enemmän. Olihan ensemblessä mukana muitakin huippulaulajia kuten Kinky Bootsin pääroolissa esiintyvä Petrus Kähkönen. Ehkäpä Palmu olisi voinut vaikka muuntautua laulavaksi salapoliisiksi!

Positiivista oli vanhan ajan hengen luonti. Helsinki-kuvat näkyivät taustalla ja toivat kaupungin mukaan tarinaan. Ehkä se oli tarkoituksellisesti myös vanhan hengen mukaista, mutta mielestäni näytelmä eteni hieman verkkaisesti. Jos olisi ollut mahdollista, olisin säätänyt esityksen äänikirjoista tutulla toiminnolla 1,25-kertaiselle nopeudelle.

Loppujen lopuksi meillä oli kuitenkin kiva ilta teatterissa. Kaasua, komisario Palmu on viihdyttävä ja tarjoaa hyvän mielen tuokion niin Palmunsa tunteville kuin Palmun uudemmillekin ystäville.

Kirsi ja Martti Ranin Kaasua, komisario Palmu! -näytelmän ensi-illassa 29.11.2018

Minä suosittelen lämpimästi myös lukemaan alkuperäisteoksen vuodelta 1939. Mielessä on käynyt myös vaihtoehto, että Joel Elstelä antaisi täysin vapaat kädet isoisänsä klassikoihin, syntyisikö silloin leffoista vapaata tulkintaa ja näkemystä?

Lue myös:

 

Kirsin Book Clubia voi seurata myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Voit myös tilata uudet juttumme myös suoraan sähköpostiisi.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.