Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia – kenen kertomus?

Minä olen psykologi, eikä minun pitäisi puhua asiakkaitteni asioista.”

Laura Lindstedtin Ystäväni Natalia -kirjan terapeutti kuitenkin kertoo, mitä tapahtuu hänen ja hänen ”Nataliaksi” nimittämänsä asiakkaan tapaamisissa. Hän perustelee terapeutin sääntöjen rikkomista sillä, että Natalian ”tapauksesta” kertominen ”voi tarjota lohtua” muille samanlaisista ongelmista kipuileville. Mutta terapeuttiko meille Natalian tarinan kertoo, vaiko Natalia itse?

Laura Lindstedtin Ystäväni Natalia julkaistiin perjantaina 15.3.

Edellisellä kirjallaan, Oneironilla, Laura Lindstedt voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2015, ja kirjailijan kykyyn luoda omanlaisensa maailmat ja kirjoittaa uskomattoman kaunista suomen kieltä ihastuneet ovat innokkaana odottaneet seuraavaa kirjaa. Niin myös minä, eikä tarvinnut pettyä. Ystäväni Natalia on kevään Kirjatapaus, ja se asettuu sujuvasti tämän hetken feministisen maailmankirjallisuuden rivistöön.

Laura Lindstedt totesi kirjan julkkareissa, että Ystäväni Natalia on syntynyt hänen mittapuullaan nopeasti, neljässä vuodessa. Oneironia hän kirjoitti kahdeksan vuotta ja sitä edeltänyttä esikoisromaaniaan Sakset seitsemän vuotta.  

Neljä tai kahdeksan vuotta, Ystäväni Natalian kieli on loppuun hiottua, ”soljuvaa”, kuten sitä kuvasi kirjailijaa julkistusinfossa haastatellut Emmi Nuorgam. Romaanin rakenne on hallittu, siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Teksti on myös helppolukuista, vaikka sen kertomat asiat eivät helppoja olekaan.

Ystäväni Natalia on pieni, kaunis kirja, kuin koru. Kirjan ulkoasusta vastaa Jussi Karjalainen. Laura Lindstedt kertoi itsekin osallistuvansa kansiprosessiin aktiivisesti. ”Minulle on tärkeää, miltä kirjat näyttävät.”

Ystäväni Nataliassa terapeutti on kirjan minä. Hän on väitellyt tohtoriksi kehittämästään metodista, jota hän kutsuu kerrostushoidoksi. Akateemisesta meriitistä huolimatta häntä ei ole hyväksytty Suomen Psykoanalyyttiseen yhdistykseen. Tässä suurin piirtein kaikki, mitä kirjan terapeutista saamme tietää. Onko hän mies vai nainen, sekään ei selviä. Minä mielsin terapeutin mieheksi. Miksikö? Niin kuivakkaa ja tärkeilevää puhetta ja ajattelua kuin terapeutti osoittaa, en osaa ajatella naisen tuottamaksi. Mutta yhtä hyvin hänet voi nähdä naisena. Ensi sijassa hän on kuitenkin se, jolla on tapaamisissa, terapiaistunnoissa valta määrittää tahti ja eteneminen. Tai näin hän ainakin luulee.

Nataliasta, siis ”Nataliasta”, koska naisen oikea nimi se ei ole, saamme tietää paljon enemmän, hänen ammattinsa, suurin piirtein ikänsä, ja vähitellen, hänen ”kuntoutusohjelmansa” edetessä yhä enemmän hänen elämästään. Natalia hakeutuu terapeutin vastaanotolle, koska hän kokee kärsivänsä yliseksuaalisuudesta. Hän ajattelee seksiä koko ajan, mutta aktin aikana hänen ajatuksensa ovatkin jo muualla.

Terapeutti tarjoaa Natalialle terapian metodiksi kehittämäänsä kerrostushoitoa, joka perustuu erilaisiin kirjoitusharjoitteisiin. Natalia hyväksyy ajatuksen: ”Tästä saattaa tulla jopa hauskaa!” Kerrostushoito ei ole mikään todellinen terapeuttinen metodi, vaan Laura Lindstedtin kehitelmä, kuitenkin erilaisista kirjoittamisharjoituksista tuttu, vapaaseen assosiointiin perustuva.

Natalia on kuriton asiakas. Hän kyseenalaistaa terapeutin ehdottoman vallan mm. tuomalla istuntoihin oman herätyskellonsa, joka kertoo pirinällään 45-minuuttisen päättyneen, ei siis terapeutti. Natalia myös vie terapeutin määrittämiä harjoitteita omaan suuntaansa. Hän haluaa äänittää harjoitteensa, vaikka terapeutti vakuuttaa, että hän kyllä tekee vihkoonsa Natalian kertomuksista tarkat muistiinpanot. Kuka siis saa kertoa Natalian tarinan, hän itse vai terapeutti?

Oneironin kuoleman jälkeiseen tilaan verrattuna Ystäväni Natalian maailma on realistinen. Terapeutin vastaanottohuone on kuitenkin myös suljettu ja ulkopuolisesta elämästä eristetty tila. Natalia, ja vain hän, tuo ulkopuolisen maailman tilaan kirjoitustensa, piirrostensa, äänitteidensä ja viimeiseksi vielä videon kautta. Taidokkaasti Lindstedt on rakentanut terapeutin ja Natalian tapaamisten sarjaan jännitteen, joka imaisee lukemaan eteenpäin, jotta selviäisi, mitä Natalian kokemuksista seuraavaksi paljastuu. Koko ajan paljastuukin lisää, kun kaivaudutaan yhä syvemmälle. Löytyy ihailtu isä ja äidin rinnat, löytyy kuriton lapsi, löytyy mustasukkaisuus isästä ja siitä, mistä lapsi suljetaan ulkopuolelle.  Näin maallikonkin silmin perusfreudilaista siis.

Ystäväni Natalian julkkareissa syötiin vulvamuffinsseja. Meheviä ja herkullisia olivat.

Natalian kirjoitukset ja tarinat kuvaavat hyvin realistisesti hänen seksuaalisuuttaan ja seksikokemuksiaan. Kirjan kuvituksena on koko (pienen) kirjan sivun kokoiset kuvat erektiossa olevasta peniksestä ja kartaksi piirretystä, terapeutin kielellä vulvasta, Natalian kielellä vitusta.

Hän oli viskannut ratkaistavakseni arvoituksen, jonka yhdeksi mahdolliseksi avaimeksi hän tarjosi nyt vittua.”

Mutta kirja, jonka julkkareissa tarjotaan vulvamuffinsseja, ei ole pornografinen tai vulgääri, se on vapauttava. Se myös osoittaa, että aika on muutamassa vuodessa muuttunut ja vapautunut seksuaalisuuden käsittelyyn pitkään liittyneestä painolastista. Nyt vulvan, siis vitun voi antaa puhua, ja silloin terapeutilla viisauksineen ja saivarteluineen ei enää ole suunvuoroa.

Ongelmani on, että emäntäni tunnustukset kostuttavat minut läpikotaisin. Alan sykkiä jo siitä ilosta, että kuuntelet häntä. Tässä tyylikkäästi sisustetussa huoneessa tapahtuu jotain, mitä minun mielestäni ei tapahdu silloin, kun emäntäni muhinoi makuukamarissa milloin kenenkin kanssa. Hyvältä silloinkin tuntuu, mutta ei tältä.

Sain Laura Lindstedtiltä omistuskirjoituksen kirjaani.

Minulle on tärkeää kommunikoida aikaisempien tekstien kanssa”, Laura Lindstedt kommentoi tekstiään, jossa on mukana sitaatteja, erilaisia tekstejä, erikielisiä lauseita, viittauksia eri taiteenlajeihin. Osa taiteilijoista on todellisia, osa fiktiivisiä. Minä etsin googlaten Elise Watteauvilleä ja yhtä romaanin avainteosta Suukorvaa, kunnes oli pakko hyväksyä, että tämän taulun voin nähdä vain omassa mielikuvituksessani.

Sen sijaan romaanissa esiintyvän Niki de Saint Phallen Taidehallissa muutama vuosi sitten ollut näyttely oli tehnyt minuunkin vaikutuksen, samoin kuin Laura Lindstedtiin. Hän on itse käsin kirjoittanut kirjaan Saint Phallen teossarjan Kalifornialainen päiväkirja laatan Minun mieheni (My Men) tekstin, jonka alkaa: ”Olen aina valinnut miehiä, jotka lopulta pettävät minut kuin isäni”. Avain kirjan tarinan tulkintaan.

Laura Lindstedt kertoi, ettei hän osaa sanoa, kumpi on kirjan todellinen kertoja, minä eli terapeutti vai Natalia. Jos ei kokonaan kyseenalaista, niin Ystäväni Natalia vähintään heittää pitkän varjon kertoja-käsitteen ylle. Kenen tarinaa luemme? Natalianko, jonka nimi ei ole Natalia, ja onko tarinakaan hänen? Vaiko sittenkin terapeutin oletetusta Nataliasta kertomaa tarinaa, vaiko tarinaa jonka hän on halunnut Natalialta kuulla.

Laura Lindstedtin Ystäväni Natalia on sopivasti lukijaa haastava kirja. Sen tarinaa voi sujuvasti lukea välittämättä tekstilainauksista tai viittauksista filosofeihin. Mutta jos haluaa pohtia, aukaista tekstiä kuin arvoitusta, tähän kirja antaa paljon mahdollisuuksia. Juuri sitä haluan ja sellaisesta, sopivasti haastavasti kirjallisuudesta nautin.

Viimeiseksi arvoituksekseni jätän kirjan nimen pohtimisen. Ystäväni Natalia, ystäväni? Terapeutti on rikkonut sääntöjä puhumalla asiakkaansa asioista. Toinen tärkeä sääntö on, ettei terapeutin ja hänen asiakkaansa suhde saa muodostua liian läheiseksi. Yhden kerran hän jo rikkoo tätäkin sääntöä lohduttamalla itkevää Nataliaa silittämällä tätä hyräillen lapsuutensa lempilaulua. Natalia on allekirjoittanut yhden kirjoituksistaan terapeutille ’ystäväsi’, mutta kutsuuko terapeuttikin lopulta Nataliaa ystäväkseen, vai ”Nataliako” tässäkin on äänessä?

Kirjan nimestä kulkee yksi polku venäläis-ranskalaiseen kirjailijaan ja filosofiin Nathalie Sarrauteen, josta Laura Lindstedt tekee väitöskirjaa, on tehnyt jo pitkään, omien laskujensa mukaan 16 vuotta. ”Olen pyrkinyt kesyttämään kirjallani väitöskirjan mörköä.”

Täydet viisi tähteä Ystäväni Natalialle!

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

ARVONTA: Voita Laura Lindstedtin Ystäväni Natalia!

Arvonta on ratkennut, ja Ystäväni Natalia -kirjan on voittanut Inna. Onnea, Inna, ja kiitos kaikille vastaajille!

Haluatko lukea tuoreeltaan Laura Lindstedtin kirjan? Arvomme yhden kappaleen Ystäväni Natalia -kirjaa niiden kesken, jotka kirjoittavat tämän blogijutun kommenttikenttään oman kommenttinsa, pitkän tai lyhyen. Voit esim. vastata kysymykseen, oletko lukenut Laura Lindstedtin aikaisemmat kirjat, Sakset tai Oneironin, ja mitä olet lukemastasi pitänyt. Vastausaikaa on keskiviikkoon 20.3. asti.

Kommenttisi yhteydessä kirjautuu myös sähköpostiosoitteesi, mutta vain me Kirsin Book Clubin blogista vastaavat näemme sen. Arvonnan voittajalta kysymme sähköpostitse osoitteen, johon palkintokirjan voi lähettää. Arvonta järjestetään yhteystyössä Teos Kustannuksen  kanssa.

  • Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
  • Teos 2019
  • Genre: Kaunokirjallisuus
  • ISBN 978-951-851-801-684.2

Luimme Oneironin myös lukupiirissämme sen voitettua Finlandia-palkinnon: (klik)

Laura Lindstedt, Airi ja Kirsi iloisissa tunnelmissa Teoksella Ystäväni Natalian julkistusinfossa.
Kommentit
  1. Teija S.
  2. Reijo Moilanen
    • Marjatta Itkonen
  3. Lotta
  4. Eija
  5. Juha
  6. Tuula
  7. Hanna
  8. anna s.
    • Sari
  9. Liisa
  10. Nanna Sarjasto
  11. Henna73
  12. Hanna L
  13. Terttu Mäkinen
  14. Virpi
  15. Heikki Savolainen
  16. Tarjuska
  17. Anniina
  18. Anu
  19. Inna
  20. Pirjo Ahlberg
  21. MarjaKoo
  22. heljä
  23. Merro
  24. Tea
  25. Eija
  26. Satu
  27. Aino Kervinen
    • Anne
  28. Liisanen
  29. Brita
  30. Tarja
  31. Seija
  32. Aino S.
  33. SuviV
  34. hilkka
    • Lilja
  35. Salme
  36. Maria
  37. Marjo
  38. Pirjo Antikainen
  39. Avatar photo Airi Vilhunen
  40. riitta k
  41. Anu Hirsiaho
  42. Elegia

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *