Laura Manninen: Kaikki anteeksi – hurmurista hirviöksi

Laura Mannisen kirja Kaikki anteeksi käsittelee tuttua, mutta vaiettua aihetta. Tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen nainen on kohdannut väkivaltaa suljettujen ovien takana. Aiheesta on puhuttu paljon, ja nimettömien naisten tarinoita on julkaistu lehdissä,  vain muutama on tullut myös omilla kasvoillaan esiin. Häpeä on liian suuri.

Osittain kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kirja on alussa kuvaus kohtaamisesta ja suuresta rakkaudesta. Kirjan minäkertoja on Laura. Voiko näin upea mies sattua minun kohdalleni ja olla kiinnostunut minusta? Hurmaava ja komea Mikko on astunut Lauran elämään.

Mikolla on kolme kouluikäistä lasta, jotka asuvat vuoroviikoin vanhempiensa luona. Laura ihastuu lapsiin, vaikka hän on itsellinen uranainen ja kuvitellut, ettei halua lapsia. Perheen Sopu-koiraa Laura ulkoiluttaa mielellään.

Pikkuhiljaa tekstissä on pieniä vinkkejä siitä, mitä on tulossa. Kirjailija ilmaisee jo aika alkuvaiheessa välähdyksenomaisesti Mikon käytöksessä esiintyvän mustasukkaisuuden ja kontrollinhalun Tässä vaiheessa kertoja-Laura ei vielä itse onnesta nauttiessaan halua ymmärtää merkkejä.

Olin aina osannut elää hetkessä. Silti häkellyin Mikon nopealiikkeisyydestä. Mies tuntui toisinaan liihottavan jossain toisessa todellisuudessa ja minä tunsin itseni tylsäksi ja jähmeäksi. Innostumista ja holtittomuutta erotti vain taivaanrantaan piirtynyt pilvenhattara, enkä ollut enää varma, kummasta oli kyse.

Suhteen edetessä Laura ymmärtää, että kaikki ei ole kunnossa. Miehen mieliala vaihtelee, hän seurailee Lauraa töihin, tarkistaa puhelimen, epäilee Lauraa pettämisestä. Lukija elää mukana ja ahdistuu. Laura salaa pelkonsa ja eikä kerro kenellekään epäilyksistään. Mikkoon puolestaan ihastuvat kaikki, sukulaiset, kaverit, työkaverit. Hän on suorastaan taituri heidän hurmaamisessaan.

Yhteisen talon vuokrauksen jälkeen tilanne muuttuu yhä painostavammaksi. Mikko ei hillitse mielialojaan silloinkaan, kun lapset ovat paikalla. Tosin purkaukset kohdistuvat vain Lauraan, joka joutuu jatkuvasti viettämään pelonsekaisia, unettomia öitä. Jopa veitsellä uhkaaminen tulee kuvioihin. Mies on kylläkin huomattavan alistuvainen purkaustensa jälkeen ja jonkin aikaa aivan kuin eri henkilö, kunnes taas… Sopu-koirakin piiloutuu peloissaan.

Mikko velloi ympärilläni tukahduttavana. Imi oman tilani tyhjiin ja valui iholle. Seurasi minua, minne tahansa meninkin ja vaati herkeämätöntä huomiota.

Poimin lukuisista väkivaltakohtauksista kohdan, jossa Mikko haluaa saunoa Lauran kanssa ja pakottaa hänet istumaan lauteilla heittäessään yhä lisää löylyä. Kun Laura vihdoin pääsee pois löylystä Mikon raivokohtauksen jälkeen, hän kertoo:

Sydämeni takoi kuumuudesta ja pelosta, läähätin janosta ja löylystä. Mikko oli kalpean punalaikukas ja yltä päältä kitkerän hikinen, eikä se ollut tavallista saunahikeä, ilmankosteudesta ja kuumuudesta tiivistynyttä, vaan erityistä vihaeritettä, jonka tainnuttava lemu takertui myöhemmin Mikon vaatteisiin, lakanoihin ja patjaan.

Omalle perheelleen Laura uskaltaa vihdoin olla rehellinen ja pakenee välillä äidin, välillä ystävän luo. He ovat erittäin huolissaan tilanteesta ja kehottavat Lauraa irtautumaan. Laura kuitenkin päättää palata monta kertaa jo lastenkin vuoksi.

Mikko oli yhä se hehkuva öljylamppu ja minä yöperhonen.

Terapeuteilla käydään erikseen ja yhdessä, mutta ottaako Mikko rauhoittavan lääkkeen? Laurakin olisi avun tarpeessa, mutta poikkeuksetta pohditaan Mikon diagnoosia.  Hän on terapeuttien näkökulmasta paljon kiinnostavampi kuin uhri. Onneksi Laurakin löysi vihdoin turvakodista itselleen aidon kuuntelijan ja ymmärtäjän.

Miinuksia. Varsinkin kirjan alkupuolella olevat kekseliäät vertaukset eivät aina osuneet ja olivat turhia realistisen tarinan edetessä. Jotkin kliseet ovat kuluneita ja kääntyvät itseään vastaan. Pidin niitä kerronnan näkökulmasta irrallisina, jopa imelinä, kuten ”joulu oli tähtipölymäisen ihmeellinen” tai ”Siihen sunnuntai-iltapäivään luonto pysähtyi; viileä toukokuu jätti puut hennoille hiirenkorville, hauraan vihreä lehtiverho ympäröi meidät ja siitä tuli meidän värimme”.  Vai halusiko kirjailija ilmaisuillaan luoda vastakohtia? Minua se ei kuitenkaan vakuuttanut.

Monessa kohtaa mielialoja ja tilanteita kuvataan myös kuten säätä. Miksi? Tarina kantoi hyvin ilman näitä turhia kohtia, sillä se etenee loogisesti ja tekstiä on helppo lukea. Loppua kohti en voinut laskea kirjaa käsistäni, koska odotin, miten Laura pääsee ulos tästä uhkaavasta liitosta ja kuinka pitkälle kumppanin pelottava varjo ulottuu.

Häpeästä kirjassa puhutaan paljon, oman suvun häpeästä. Hän ymmärtää, että mummikin on ollut perheväkivallan uhri, jonka seurauksena oma isä joi liikaa. Väkivallasta ei puhuttu koskaan suuren häpeäntunteen takia.

Häpeä hiipi valojen sammuttua kuin lude. Se tuli kolostaan varoittamatta, sitten kun oli hiljaista ja pimeää, mutta sen läsnäolon aavisti, sille ei pystynyt antamaan nimeä mutta se eteni lähemmäs ja vei unen.

Laura Manninen

Laura Manninen (s. 1976) on opiskellut ympäristötieteitä ja toimii tällä hetkellä viestintäjohtajana. Kaikki anteeksi on hänen esikoisteoksensa. Kuva: Veikko Somerpuro

Pirjo antaa kirjalle kolme tähteä: ⭐️⭐️⭐️

Laura Manninen: Kaikki anteeksi. WSOY 2018. ISBN 978-951-0-43864-0

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *