Niklas Natt och Dag: 1793 – karmeaa elämää Tukholmassa vuonna 1793

Olimme historian ystävinä valinneet huhtikuun lukupiirikirjaksi ruotsalaisen Niklas Natt och Dagin teoksen 1793, jonka fiktiiviset tapahtumat sijoittuvat vuoden 1793 Tukholmaan. Kuningas Kustaa III on murhattu ja valtaa pitää sijaishallitsijana suomalainen paroni Reuterholm.

Suomalaisen 1793-version kannet ovat hyvin kauniit. Kirja matkasi mukana Tukholmaan, jossa saatiin kannen kuninkaanlinna taustalle.

Niklas Natt och Dag – voiko miehellä kauniimpaa nimeä olla? Nimi on vieläpä ihan oikea, sillä Natt och Dag on Ruotsin vanhimpia aatelissukuja. 1793 on hänen esikoiskirjansa, jota hän kirjoitti kymmenen vuoden ajan. Kirja palkittiin vuoden 2017 esikoisdekkarina ja vuonna 2018 se sai ruotsalaisten lukijoiden äänestyksessä Året bok -tittelin. Lupa oli siis odottaa nautinnollista lukukokemusta!

Jo ennen lukupiiri-iltaa alkoi tihkua viestejä.

Luin puoliväliin, mutta jätin kesken siihen kaameaan ilotaloon, jonne kelpasi kaikki poikkeavat.

Minä harpoin ohi monta juttua, ihan karmeaa tekstiä!

Harvoin tulee eteen kirja, jota en pysty lukemaan tai kuuntelemaan loppuun. Masentavan huono-onnisten ihmisten kammottavat kohtalot yksityiskohtaisesti kuvattuina etoivat. Taistelin äänikirjan puoleen väliin osittain loistavan lukijan ansiosta. Yleensä en kuuntele mitään puutarhatöitä tehdessä, mutta annoin vielä yhden mahdollisuuden, kun Anna Stina tuli kuvaan mukaan. Siinä kevätauringon lämmössä etominen lakkasi, mutta karmeat kohtalot jatkuivat. Onnistuin kuuntelemaan loppuun.

Kuvassa vasemmalta Heli, Airi, Raila, Sasu, Marja, Titti, Piia, Maija-Riitta, lattialla Minna ja Kirsi.

Koska kyseessä on historiallinen dekkari, niin edetään Kirsin Book Clubin dekkarikysymysten johdattamana:

Mikä on 1793:n rikos ja kuka sitä selvittää?

Tukholman keskustan jätelietelammesta, Fatburenista, löytyy ihmisen ruumis, joka on silvottu torsoksi. Vainajan raahaa maihin Ruotsinsalmen taistelun veteraani, raakki Mickel Cardell. Henkirikosta alkaa selvittää keuhkotaudissa riutuva älykkö Cecil Winge, joka värvää Cardellin apurikseen. Winge päättelee ja johdattaa tutkimusta loogisesti eteenpäin. Cardell rymistelee viinan voimalla ja käyttää tiedon hankinnassa rajumpia menetelmiä, joista tehokkain on hänen puukätensä.

Ovatko 1793:n henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Koimme, että kirjan henkilöt olivat uskottavaa porukkaa. Pääparin lisäksi tutummaksi tulee vain pari muuta henkilöä, joiden kohtalot kietoutuvat päätarinaan. Tosin kapakoissa ja muissa kirjan ympäristöissä esitellään iso joukko sivuhenkilöitä, joiden pintaa vain raapaistaan.

Pääpari on epätodennäköinen yhdistelmä, sattuman toisilleen esittelemät. Keskinäinen kunnioitus on kuitenkin vahva ja heidän yhteistyönsä on toimivaa.

Onko juoni vetävä? Ajankohtainen? Entä yllätyksellinen, arvaako lopun?

Juonen vetävyydestä oltiin kahta mieltä. Kolme paikalla olleista oli jättänyt kirjan kesken, osin sen raakuuden vuoksi, osin siksi, että eivät saaneet tarinaan imua. Muut pitivät tarinaa hyvin rakennettuna ja kiinnostavana. Kirjan rakennetta, eli tarinan jakamista neljään toisiinsa liittyvään, selkeään osioon, kiiteltiin.

Aivan yhteen ääneen todettiin, että luojan kiitos, kirja ei ole ajankohtainen. 1793-kirjan voi ojentaa kaikille nostalgikoille, jotka haikailevat entisten, parempien aikojen perään. Ei, reilut kaksisataa vuotta sitten asiat eivät olleet paremmin. Oli vilua ja nälkää, oli saastaa ja sairauksia, oli mielivaltaa ja väkivaltaa.

Kirjan loppuratkaisu on hyvin huipennettu. Cecil Winge on valistuksen aatteiden esiintuoja, joka on tunnettu siitä, että antaa syytetyille puheenvuoron, yrittää ymmärtää, mistä rikokset juontavat juurensa.

Miten paljon kuvataan 1793:n päähenkilöiden elämää?

Päähenkilöiden sielunmaisemaa kuvataan hyvin. Mickel Cardell on hyväsydäminen ja äkkipikainen, ja aina juovuksissa. Cecil Winge pohtii elämän suurempia kysymyksiä. Hänellä on oletettavasti vain vähän elonpäiviä jäljellä ja hän miettii, onko tehnyt oikeita ratkaisuja. Wingen järki on ohjannut tunteita, mutta onko se aina ollut hyvä asia.

Heidän arkeaan, eritteitään, untaan, vaatteitaan ja ruokaa kuvataan perusteellisesti. Välillä tuntui, että vähempikin toisto olisi riittänyt, kyllä me olisimme uskoneet vähemmilläkin veriysköksillä, että Wingellä on keuhkotauti.

Myös kuvaan tulleen Anna Stinan työlaitoksen kurjuus olisi tullut selväksi tiiviimminkin.

Alexa on ollut ollenkaan niin hurja kuin kirjan Magnus-koira.
Onko 1793 ahdistava, raaka tai pelottava?

Me emme ole kauhukirjallisuuden lukijoita, joten 1793 oli meidän mittapuullamme todella raaka ja monipuolisesti karmea kirja. Totesimme, että samoja raakuuksia emme olisi kyenneet sulattamaan nykyaikaan sijoittuvassa dekkarissa, mutta jotenkin asteikko on erilainen, kun kirja kuvaa aikaa, jolloin köyhän tai naisen ihmisarvo ei ollut kummoinen.

Kirja oli myös aistivoimaisen ahdistava. Tuntui kuin veri ja ulosteet olisivat valuneet sivuilta, kirja suorastaan haisi. Tarinassa on kohtia, jolloin teki mieli hypätä yli ja niin osa tekikin. Niklas Natt och Dagin kunniaksi on todettava, että hän kyllä tuo sen aikaisen Tukholman törkyisyyden taitavasti esille. Tämä ympäristökuvaus ei hevillä unohdu!

Herättikö kirja ajatuksia, koskettiko?

Kirjassa oli paljon ansioita, joista keskustelimme vilkkaasti. Kiitosta sai mm. aikakauden kuvaus, kekseliäs juoni, omintakeisuus, taidokas kielenkäyttö ja erinomainen suomennos.

Koimme, että kirja rikkoo perinteitä. Yleensä aikakauden kuvaukset ovat ylhäisön näkövinkkelistä. Mietimmekin, tekeekö Niklas Natt och Dag isänmurhaa, kun tuo aateliston turmeltuneisuutta esiin ja kuvaa aikaa rahvaan kannalta.

Vaikka enemmistö lukupiiristä piti kirjaa mielenkiintoisena ja tunnisti ansioita, niin innostus lukea suunnitellun trilogian seuraava osa 1794 oli laimeaa. Eiköhän tämä kurjuus ole tältä erää koettu.

Alle viikko vappuun, niin tietenkin meillä oli tippaleipiä!
Suositteletko ja kenelle, montako tähteä?

Repesimme nauruun, kun Piia kertoi jo suositelleensa kaverilleen, että tämä ostaisi kirjan 80-vuotiaalle äidilleen äitienpäivälahjaksi. Huh, huh, mutta sitten selvisi, että äiti on asunut Tukholmassa ja on kiinnostunut historiasta, joten mikä ettei.

Kirja on hurja, joten suosittelemme sitä heille, jotka eivät helposti hätkähdä, joiden ei tarvitse minkään leffan kohdalla laittaa käsiä silmien eteen.

Vain kaksi peukkua nousi ylös, muut jäivät semiin. Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu, mutta jos painotus olisi ollut hieman vähemmän törkyä ja hieman enemmän sielunelämää ja ihmiskuvausta, niin tähtiä olisi tullut enemmän kuin yhdessä päättämämme kolme.

⭐️⭐️⭐️

Kirja ruotsiksi ja englanniksi NK:n kirjaosastolla Tukholmassa. Englantilainen nimi tullee Ihminen on ihmiselle susi -sanonnasta.
  • Niklas Natt och Dag: 1793
  • Kustantaja Johnny Kniga
  • Suomentaja Kari Koski
  • Ilmestymisvuosi suomeksi 2019
  • Alkuteos: 1793 (2017)
  • Genre: Rikos ja jännitys
  • ISBN 974-951-0-43331-7
  • Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen

Myös näissä kirjoissa liikutaan Tukholmassa:

Kommentit
  1. Tuulevin lukublogi
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Minna
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  3. Aikku
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  4. Amma
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  5. Elegia
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.