Rachel Cusk: Ääriviivat ja Siirtymä – minun vai sinun kertomuksesi?

Mitä tarvitaan, että romaanin henkilö piirtyy todelliseksi? Rachel Cusk näyttää Ääriviivoissa, että vähätkin viivat riittävät, kun ne ovat tarkasti vedettyjä.

Ääriviivojen minä matkustaa Ateenaan opettamaan kirjoittajakurssilla. Hän on kirjailija ja kahden pojan äiti, yksinhuoltaja. Hänen nimensä, Faye, vilahtaa yhden kerran melkein kirjan lopussa. Paljon muuta Cusk ei hänestä suoraan kerrokaan, mutta muista henkilöistä, joita hän tapaa lyhyen Ateenan matkan aikana, saamme tietää sitä enemmän. He kertovat kuulijan roolissa pysyttelevälle Fayelle elämäntarinoitaan. Muiden tarinoista ja Fayen referoidessa ja kommentoidessa niitä muodostuvat myös ääriviivat Fayelle, vähän niin kuin seuraavassa katkelmassa Fayen jälkeen opettajaksi tulevalle toiselle kirjailijalle:

[–] kaikkeen, mitä mies sanoi itsestään, hän löysi käänteisen vastaavuuden. Tämä epäkuvaus – paremman sanan puutteessa – oli ilmaissut hänelle jotakin ikään kuin vastakkaisen selityksen kautta: miehen puhuessa hän oli alkanut nähdä itsensä muotona, ääriviivoina joita yksityiskohdat kehystivät muodon itsensä pysyessä tyhjänä. Silti tämä muoto, vaikka hän ei vieläkään tiennyt, mitä se sisälsi, auttoi häntä ensimmäisen kerran selkkauksen jälkeen hahmottamaan, kuka hän nykyään oli.

Rachel Cusk kirjoittaa keskittynyttä, pohtivaa tekstiä ihmissuhteista, siitä kuka olemme ja millaisen tarinan itsestämme haluamme kertoa, myös itsellemme. Hän jättää paljon pohdittavaa. Luinkin Ääriviivat kahteen kertaan, osittain siksi, että halusin lukea molemmat trilogian suomeksi ilmestyneet romaanit peräkkäin, mutta toisella kerralla myös tunsin pääseväni porautumaan tekstiin entistä syvemmälle. Mutta älkää pelästykö, eivät Cuskin kirjat ole vaikeita lukea. Utelias lukija saa Fayen ”olkapään takaa” kiinnostuneena kurkkia, millainen elämäntarina on ollut lentomatkan vierustoverilla, tai mitä tunsi eronnut isä matkustaessaan ensimmäistä kertaa yksin lastensa kanssa.

Juuri avioeroista Fayen Ateenassa kohtaamat henkilöt puhuvat erityisen paljon. Menomatkan vierustoveri, Englannissa asuva kreikkalainen keski-ikäinen mies on ollut kolme kertaa naimisissa ja eronnut kaikista liitoistaan. Lentomatkan ja perillä miehen veneellä tehtyjen uintimatkojen aikana hän ehtii kertoa elämäntarinansa – omasta näkökulmastaan. Faye kommentoikin kipakasti:

Todellisuutta voi kuvata positiivisen ja negatiivisen ikuisena tasapainotteluna, mutta tässä tarinassa nämä vastaparit oli esitetty toisistaan erillisinä, niille oli annettu irralliset, keskenään kamppailevat identiteetit. Kerronnassa näytettiin tietyt henkilöt – kertoja ja hänen lapsensa – aina hyvässä valossa, kun taas vaimo vedettiin esiin vain silloin, kun hänen oli osoitettava kelvottomuutensa. Kertojan petolliset pyrkimykset ottaa yhteyttä ensimmäiseen vaimoon esitettiin positiivisina ja myötätuntoisina eleinä, mutta toisen vaimon turvattomuuden tunnetta – jolle tiedämme olleen perusteita – pidettiin käsittämättömänä rikoksena. [–]tämä oli minusta tarina, jossa totuus uhrattiin kertojan pyrkimykselle esiintyä voitokkaana.”

Rachel Cusk oli yksi tämän kevään Helsinki Litin kirjailijavieraista, ja hänen kanssaan keskusteli festivaalin ohjelmajohtaja Philip Teir. Cusk kertoi, miten hänelle tuli ylitsepääsemätön ongelma nykykirjallisuudessa hyvin yleisestä näkökulmatekniikan käyttämisestä, eli kerronnasta, jossa välillä tarinaa kerrotaan henkilön X näkökulmasta ja sitten henkilön Y näkökulmasta. Hän ei oikeastaan koskaan ollut hyväksynyt tätä, väkivaltaiseksi kokemaansa kerrontatapaa. Tämän hän tuo esiin myös Siirtymässä:

Näkökulma, hän sanoi, on kuin ne pariskunnat, jotka halkaisevat sohvan erossa: sohva on mennyttä mutta onpahan ainakin tehty reilusti.

Tässä lähtökohta hänen trilogiaansa omaksumalla kerrontatavalla, jossa hän häivyttää minäkertojan ja antaa äänen muille henkilöille. Cusk pohti myös sitä, miten heijastamme itseämme näkemässämme ja muissa ihmisissä. Tuoreen avioeron jälkeen näkee ympärillään avioerotarinoita tai vastakkaisia, onnellisia perheitä. Tuttu tilanne, se mikä on vallannut omat ajatukset, tuntuu toistuvat kaikkialla ympärillä.

Ajattelin usein Humisevan harjun kohtausta, jossa Heathcliff ja Cathy tuijottavat pimeässä puutarhassa Lintonien ikkunasta sisään ja katsovat perhettä valoisassa salissa. Tuossa kuvassa on kohtalokasta sen subjektiivisuus: katsoessaan ikkunasta molemmat näkevät eri asioita, Heathcliff sellaista mitä pelkää ja vihaa, Cathy taas sellaista mitä kaihoaa, mitä häneltä hänen omasta mielestään on riistetty. Mutta kumpikaan ei näe todellisuutta. Ja samalla tavoin minä olin alkanut nähdä omia pelkojani ja toiveitani heijastuneina itseni ulkopuolelle, olin alkanut nähdä toisten ihmisten elämän oman elämäni kommentaarina.

Siirtymä jatkaa Fayen tarinaa. Hän on muuttanut poikiensa kanssa Lontooseen ja ostanut hyvältä alueelta surkeassa kunnossa olevan, siksi edullisen perienglantilaisen talon. Faye ja pojat asuvat talon pääkerroksissa ja huonosti eristetyn talon kellarikerroksessa asuu, on asunut jo 40 vuotta liki seitsemänkymppinen pariskunta, joita äänet yläkerrasta ärsyttävät ylen määrin.

Talo ja sen remontoiminen on helppo nähdä Fayen elämän vertauskuvana. Talo on huonosti eristetty ja laskee kaikki ulkopuoliset äänet ja hajut sisään. Myös Faye on eronsa jäljiltä haavoittuva ja hänkin tarvitsee yhä eristettä itsensä, oman sisimpänsä suojaksi. Kuin ilmaisuna tästä Faye ei riisu päällystakkiaan kirjallisuusfestivaalilla eikä opettaessaan. Ravintolatreffeillä Faye ei halua riisua takkiaan kylmyyteen vedoten, mutta kun mies ja Faye poistuvat ravintolasta, molemmat ottavat takkinsa. Ei siis klaffivirhe, vaan esimerkki Cuskin pienistä, tarkoista viivan vedoista, joilla hän kuvaa Fayen vähittäistä avautumista.

Jos Ääriviivoissa Fayen kohtaamat vieraat ja tutut henkilöt tilittivät avioliittojaan, Siirtymässä kertautuu asunnon, asuinpaikan tai rakentamisen tematiikka. Puolalainen rakennusmies Pavel kertoo itse suunnittelemastaan ja metsän keskelle rakentamastaan talosta, jonka suurista ikkunoista näki ulos mutta myös sisään, läpi talon. Poikkeuksellinen talo ärsytti Pavelin rakentajaisää ja aiheutti välirikon, jonka seurauksena Pavel on Englannissa ja sairas koti-ikävästä.

Toinen kertomuksissa toistuva aihe ovat lapset tai kertojien lapsuus: uusperheen kasvatusongelmat, kun ”sinun lastesi” käytökseen ei puututa, tai traumaattisista lapsuudenkokemuksista ammentavan narsistisen menestyskirjailijan yksinpuhelu kirjallisuusfestivaalilla. Keskusteluksi tarkoitetussa tilanteessa Fayelle riittää aikaa vain lyhyen näytteen lukemiseen kirjastaan.

Helsinki Litin lavalla Rachel Cusk oli pohtiva mutta varautunut esiintyjä. Vaikkei Ääriviivat ja Siirtymä äänekkäästi asettaudukaan autofiktioksi, epäilemättä romaanien tilanteet ja tapaamiset ovat Cuskille tuttuja. Jotakin seuraavan lainauksen kirjallisuusfestivaalin tunnelmista oli aistittavissa myös Helsinki Litissä:

Oli tavallaan hyvä saada muistutus siitä, että kirjoittaminen oli perusluonteeltaan anonyymi prosessi ja että kirjaan tarttuva lukija oli muukalainen, joka piti houkutella jäämään. Mutta oli aina yllättävää, sanoin, ettei kirjailijoita näköjään pelottanut asettaa itseään fyysisesti alttiiksi niin kuin tällaisissa tilaisuuksissa oli pakko, kirjoittaminen ja lukeminen kun oli niin ei-fyysinen vaihtokauppa, melkein kuin yhteinen pakoretki pois ruumiista – päinvastoin, jotkut kirjailijat, kuten esimerkiksi Julian, näyttivät suorastaan nauttivan tästä. Moderoija katsahti minua pälyilevillä silmillään.

Mutta sinä et, hän sanoi.

Siirtymässä Faye ei välttämättä ole aktiivisempi tai näkyvämpi kuin Ääriviivoissa, mutta kokonaisuus etenee jotenkin luontevammin, yhtenäisemmin, vaikka samalla tavoin Fayen tapaamien ihmisten kertomuksista ja Fayen kommenteista niistä kokonaisuus taaskin rakentuu. Suomeksi kudos tarkoittaa ainakin mainetta, joten jään odottamaan, minkä nimen trilogian viimeinen osa suomeksi saa ja millaisin askelin Faye avautuu, vai avautuuko.

Rachel Cusk on syntynyt vuonna 1967 Kanadassa, mutta asunut jo koululaisena Englannissa. Hänen esikoisteoksensa Saving Agnes (1993) palkittiin parhaan esikoisromaanin Whitbread-palkinnolla. Ennen Outline, Transit ja Kudos -trilogiaa hän on julkaissut useampia romaaneja ja omaelämäkerrallisia teoksia, mm. oman avioliittonsa hajoamista kuvanneen Aftermath: On Marriage and Separation (2012).

• Rachel Cusk: Ääriviivat
• Kustantamo S&S 2018
• Englanninkielinen alkuteos Outline, 2014
• Suomentanut Kaisa Kattelus
• Romaani
• ISBN 978-951-52-4602-8

• Rachel Cusk: Siirtymä
• Kustantamo S&S, 2019
• Englanninkielinen alkuteos Transit, 2016
• Suomentanut Kaisa Kattelus
• Romaani
• ISBN 978-951-52-4707-0

• Tähtiä molemmille neljä ⭐️⭐️⭐️⭐️

Kiitos kustantajalta, S&S:lta saamistani kirjoista.

Voit katsoa Rachel Cuskin ja Philip Teirin keskustelun Helsinki Litissä Yle Areenasta tästä (KLIK)

Kuuntele myös, mitä Kirsin kanssa keskustelemme Helsinki Litistä ja mm.- Rachel Cuskista Kirsin Book Clubin podcastissa (KLIK).

Tässä linkkejä muista Helsinki Litissä esiintyneiden kirjailijoiden teoksista_

• Kim Thúy: Ru
• Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
• (lista täydentyy vähitellen)