Tomas Gads: Pirulainen – naiskaksikon onnistunut esikoisdekkari

Tähti on syttynyt! Satu Roosin ja Kaisa Nummelan ja yhteistyönä syntynyt, pseudonyymillä Tomas Gads julkaistu esikoisdekkari Pirulainen vakuutti minut ensimmäisistä sivuista alkaen. Tarina eteni kiinnostavasti ja sopivaa tahtia, niinpä puolenvälin ohitettuani olin koukussa uuteen sarjaan. Odotan jo seuraavaa tapausta, josta Pirulaisen viimeiset sivut antavat viitteitä. Vain kirjan nimi ei minua miellytä, se on mielestäni diminutiivisuudessaan turhan pehmeä. Tämän kirjan sopankeittäjä ei ollut mikään pikku pirulainen, vaan ihan itsensä pirun ottopoika ellei peräti saatanan sukulainen.

1. Mikä on Pirulaisen rikos ja kuka sitä selvittää?

Menestyneen biotekniikkayhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Alvar Wilenius löytyy muutaman viikon kateissa olon jälkeen merestä, purjevene samoilta vesiltä mutta matkan päästä hylättynä. Mitä on tapahtunut, ja kuka on tämän takana? Tapausta lähtee selvittämään Ryhmä Halme. Siihen kuuluvat päällikkönä komisario Halme, rikosylikonstaapeli Ann-Mari Forsman, rikosylikonstaapeli Sergei Petrov, rikosylitutkija Magnus Mehtonen ja hännänhuippuna nuori konstaapali, kokelas, väitöskirjatutkija Niklas Lindholm. Ei varsinaisesti tiimin jäsenenä, mutta sen kanssa tiiviisti työskentelevänä joukkoon kuuluu myös oikeuslääkäri Kristian Kvist.

2. Ovatko Pirulaisen henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Pirulainen on Ryhmä Halme -sarjan ensimmäinen osa, ja poliisit tulevat esitellyiksi melko perusteellisesti. Halme on koonnut ympärilleen oikeaoppisen tiimin, jossa persoonat täydentävät toisiaan erilaisuudellaan, ja jokainen on oman alueensa ehdoton ammattilainen. Hahmot heikkouksineen ovat uskottavia tämän ajan ihmisiä, vaikkemme tiedä heistä vielä likimainkaan kaikkea. Kiinnostavia ovat henkilöiden lisäksi heidän keskinäiset suhteensa.

Pirulainen pääsi lomalukemiseksi Kreikan matkalle.

3. Onko Pirulaisen juoni vetävä? Ajankohtainen? Entä yllätyksellinen, arvaako lopun?

Pirulaisen juoni on rakennettu taitavasti. Ahmin kirjaa ensimmäisestä kappaleesta alkaen, ja puolessa välissä olin valmis esittelemään ehdokkaani henkirikoksen tekijäksi. Melko pian huomasin kuitenkin – onneksi – ettei ensimmäinen arvaukseni ole voittava veto. Loppuratkaisu rakennettiin taitavasti niin, että vihjeitä oli ollut tarjolla pitkin matkaa. Pirulainen on siis perinteistä dekkarikerrontaa ja sellaisena herkullinen.

4. Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista / jostain muusta?

Kotimaahan sijoittuva tarina on toimintaympäristöltään melko tuttu. Poliisityöstä ja sen tutkintamenetelmistä on aina mukavaa lukea, koska menetelmät kehittyvät niin nopeasti.

5. Miten paljon Pirulaisessa kuvataan päähenkilön elämää?

Ryhmä Halmetta voitaneen pitää kirjasarjan avauksen päähenkilöinä. Joukkoa johtaa Halme, joka haluaa suojata yksityiselämänsä niin perusteellisesti, ettemme vielä saa tietää edes hänen etunimeään. Melko ison roolin saa Ann-Mari, ja myös muut ryhmän jäsenet esitellään pintaa syvemmältä. Heistä jokaisella on omat vahvuutensa ja kipukohtansa. Ehkäpä jatkossa painotus vaihtuu, niin että keskiöön nousee eri tutkija kuin Pirulaisessa.

6. Onko Pirulainen raaka, ahdistava tai pelottava?

Tomas Gads rakentaa jännitystä olematta raaka. Väkivalta on enemmän henkistä kuin fyysistä, mikä haastaa lukijan pohtimaan asioiden ja henkilöiden keskinäisiä riippuvuuksia paljon mielenkiintoisemmin kuin äreä turpiin mäiskiminen.

7. Herättikö Pirulainen sinussa ajatuksia, koskettiko?

Tuttujen maisemien vuoksi Pirulainen pisti ajatukset liikkeelle oikein mukavasti. Samaan aikaan oli kiire eteenpäin, koska uteliaisuuteni oli herännyt ja halusin tietää mistä oikeastaan oli kysymys. Tässä ristipaineessa en oikein ehtinyt tämän loistavan lomalukemisen kanssa koskettavissa tunteissa pyörimään.

8. Suositteletko Pirulaista ja kenelle? Montako tähteä?

Suosittelen Pirulaista väkivaltaa kaihtavalle, perinteisen dekkarin ystävälle, tähtiä annan neljä. Erityisesti loppupuolella kirjaa aistin tekstissä ehkäpä kirjoittajien ammatillisesta taustasta kumpuavaa paperin makua. Pieni asia kokonaisuudessa, harmittava kuitenkin koska muutoin tarina oli tyylikäs kokonaisuus.

  • Tomas Gads: Pirulainen
  • Kustantamo Bazar 2019
  • Psykologinen rikosromaani
  • ISBN 9789522796158

Tähtiä Pirulaiselle neljä ⭐️⭐️⭐️⭐️

Kommentit
  1. Tea

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.