Kesäretki kulttuurin pariin: Ruovesi – Mänttä – Murole

Kun on viettänyt suvun huvilalla Näsijärven saaressa pari viikkoa kesäistä eloa, pienoinen kulttuurihetki alkaa houkuttaa. Saaresta ajaa reilun tunnin Mänttään, ja perinteenä on ollut pistäytyä katsomassa uusin näyttely.

Ajomatkamme kulki Näsijärven länsirantaa kauniissa, kumpuilevissa maisemissa. Takapenkillä Tuula ja Matti muistelivat, kun olivat vuosia sitten vierailleet Kalelassa, Ruovedellä. Tietenkin googlailimme, pääsisikö tuohon Akseli Gallen-Kallelan metsäateljéhen vielä käymään, mutta ei, suku on päättänyt pitää paikan kiinni.

Runebergin lähde rappiolla

Vaihtoehtoiseksi välikohteeksi poimimme Runebergin lähteen Ruoveden keskustassa. Tuula ja Matti kertoivat, kuinka lähteen pohjasta pulppuaa raikasta vettä kuten Runebergin runossa kuvataan:

Sua lähde kaunis katselen likellä vettäsi, kun pilven varjot vaeltavat kuvastimessasi…

Otin autosta juomapullon mukaani aikeenani täyttää sen kuuluisan lähteen vedellä, ties minkä luovuuspuuskan saisin juotuani sitä. Perillä näky oli kuitenkin karmaiseva. Lähteen silmä oli epämääräisen leväkasvuston peittämä ja rannalla kyltti vahvisti, että vesi on vaarallista.

• 

• 

• 

• 

Palasimme pikaisesti autolle, sillä paikka kuhisi hyttysiä. Sääliksi kävi saksalaista asuntoautoilijaa, jonka näimme kauempaa lähtevän kohti lähdettä muovikanisterin kanssa. Hän ei varmaankaan ymmärtäisi kyltin suomenkielistä tekstiä.

Runeberg-havaintona löysimme kylältä talon, jossa Runeberg oli asunut ylioppilaana. Talossa oli asunut myös Adolf Fredrik Pelander, jota pidetään Vänrikki Stoolin esikuvana.

Ruoveden kirkko

Päätimme pistäytyä katsomassa myös Ruoveden upeaa puukirkkoa, joka on rakennettu 1778. No, sinne ei päässyt aamupäivällä sisälle, mutta kirkkoa ympäröivä hautausmaa oli melkoisen historiallinen. Ristejä ja kiviä oli 1800-luvulta ja niitä kuvatessani huomaan unohtaneeni tyystin ottaa kuvan keltaisesta puukirkosta, jonka värin on sanellut Akseli Gallen-Kallela.

Sankarihautarivit olivat pitkät pienelle paikkakunnalle ja vuoden 1918-muistomerkki pääpaikalla kirkon oven edustalla. Hautausmaan reunustalla, katoksen alla oli vielä vanha kirkkovene, johon on kerralla mahtunut satakunta soutajaa ja matkustajaa. Kirkkoveneen nimi oli Eeva.

• 

• 

Vinhan kirjakauppa

Hyttyset olivat Runebergin lähteellä pistäneet niin monta paukamaa sääriini, että pakko oli suunnistaa apteekkiin. Se olikin oikea onnenpotku, sillä viereissä rakennuksessa oli Vinhan kirjakauppa, jota sama suku on pyörittänyt vuodesta 1903.

Kirjakaupan yhteydessä on pieni kahvila, jonne jäimme jutustelemaan tuoreiden pullien kera. Varsinainen kirjakauppias on jo neljännessä polvessa Mika Kauppinen, mutta paikalla oli myös hänen 85-vuotias äitinsä Pirkko Kauppinen, joka esitteli itsensä ”apulaiseksi”. Ahkera apulainen kertoi olevansa kaupalla kuusi päivää viikossa kuten raamatun työaikaohjeessa on sanottu. Sunnuntai on sitten lepopäivä ja hautuumaalla ehtii pitämään lomaa!

Kirjakauppa on täällä kuoleva laji, mutta nyt päätimme kokeilla kahvilaa ainakin kesäksi ja tämähän on ihan kiva. Pullat ovat olleet kehuttuja ja miljö on tietenkin eri kuin ABC-kahvila”, toteaa Pirkko Kauppinen.

Kirjakaupan talo on rakennettu vuonna 1931, eikä isompia remontteja ole tarvinnut tehdä. Talon rakennutti rouva Kauppisen isä ja se oli ensimmäinen rakennus Ruovedellä, jossa oli vessa, vesijohdot ja keskuslämmitys ja kaikki systeemit pelaavat edelleen. Kirjakahvilan seinältä katsovat edeltävät kirjakauppiassukupolvet, jotka ovat toimineet myös Ruoveden kirkon suntioina.

Kirjakaupan puolelta bongasin uutuuksia, mm. ihanan Hemulin kasvion, sekä Ruoveden alueeseen liittyvät kolme Ellen Thesleff -teosta:

• Hanna-Reetta Schreck: Ellen Thesleff, Minä maalaan kuin jumala -Ellen Thesleffin elämä ja taide
• Pirkko Soininen: Ellen – Firenze rakastettuni
• Kati Tervo: Iltalaulaja – Ellen Thesleffin viimeinen kesä Casa Biancassa.

Jos suinkin liikut Ruovedellä päin, vieraile Vinhan kirjakaupassa ja mieluusti osta joku kirja mukaasi! Viikonloppuna 2. – 4.8.2019 paikkakunnalla esitetään Pirkko Soinisen kirjoittamaa Ellen Thesleff -näytelmää ja lippuja saa mm. Vinhan kirjakaupasta.

Serlachius-museot Gösta ja Gustaf

Mäntän kukoistus alkoi, kun apteekkari G.A. Serlachius osti kosken vuokraoikeudet vuonna 1868 ja rakennutti sahan. ”Metsäperkeleen” tarinaan voi perehtyä entisessä Serlachiuksen pääkonttorissa sijaitsevassa näyttelyssä. Edelleen paikkakunnalla on puunjalostusteollisuutta, tehtaan seinässä lukee tänä päivänä Metsä Tissue.

Mänttä-Vilppulaa markkinoidaan taidekaupunkina ja täytyy sanoa, että kuvataidetta onkin tarjolla runsaasti, melkeinpä liian paljon päivävierailua varten.

Serlachiuksen entisessä upeassa kodissa on esillä teoksia suvun laajasta kokoelmasta. Suomalaisia klassikkoja, mm. Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Helene Scherfbeck, Hugo Simberg ja ilahduttavasti kaksi Ellen Thesleffiäkin. Kannattaa pistäytyä myös rakennuksen viinikellarissa.

Gösta-museon uudessa siivessä ovat kesän näyttelyt. Ensimmäisessä tilassa on värien merkityksestä kiinnostavaa tietoa, näyttely nimeltään Kaukana viileä varjo.

Toisessa tilassa on Mäntän kesän paras anti, näyttely Olli & Bucklan, joka esittelee taiteilijapariskunta Eric O. W. Ehrströmin (1881–1934) ja Olga Gummerus-Ehrstömin (1876–1938) laajaa tuotantoa. Göstan puolella ovat muotokuvat ja Gustafin puolella teollista muotoilua, lasimaalauksia ja esimerkiksi Suomen kuninkaan kruunu!

Kun olen tutustunut näyttelyn molempiin osuuksiin, hämmästelemme koko seurueella, kun meistä kukaan ei ole aiemmin kuullutkaan Ehrströmin pariskunnasta – miten se on mahdollista!

Heidän tarinansa on kiinnostava. Eric eli Bucklan oli esitteen mukaan lyhyt, lihava ja estoton sekä ilmeisen riehakas seuramies. Olga eli Olli puolestaan hiljainen kaunotar. Bucklan toi seurueita kotiin juhlien jatkoille ja he saattoivat istua Ollin sängyn laidalla ihailemassa kaunista, nukkuvaa vaimoa.

Esillä olleesta kirjasta poimin myös tiedon, että Bucklan yritti laihduttaa punnitsemalla kaiken ruokansa kirjevaa’alla ja polttamalla brasialaisia sikaareja. Olisi ehkä epäterveellisyydestään huolimatta tehonnutkin, mutta hän repsahti aina välillä ahmimaan. Lihavuus ja sen tuomat sairaudet koituivatkin hänen kohtalokseen 53-vuotiaana. Näyttelyn anti silti hämmästyttää, miten tuottelias Bucklan onkaan ollut!

Gösta Serlachius toimi pariskunnan mesenaattina, lunasti heidän taiteensa ja maksoi heille kuukausirahaa koko loppuelämän.

Göstan isoimmassa näyttelytilassa on 3000-luvun dystopiakuvaus, Matthew Day Jacksonin Maa, joka ei puhutellut minua yhtään. Ainoastaan katosta roikkuva heiluri vangitsi huomioni.

Katso uusimman Serlachius-museoiden näyttelyt tästä.

Lounas Mäntän Klubilla

Olimme ajatelleet syödä melko pikaisen lounaan, sillä ohjelmaa oli vielä jäljellä. Aiemmin hyväksi todetussa paikassa oli lounasbuffet loppumaisillaan, mutta tarjontakin oli helteiselle kesäpäivälle omituinen eli hernekeittoa ja pannaria. Ei kiitos. Seuraava paikka oli vieläkin ankeampi ja päätimme syödä tyylillä Mäntän Klubilla.

Se oli erinomainen valinta. Rakennus on yksinkertaisesti vaikuttava. Voi vain kuvitella, millaisia bileitä patruunat ovat siellä järjestäneet! Klubi on perustettu 1920 ja ensi vuonna juhlitaan 100-vuotista taivalta. Klubilla ovat asuneet pitkiäkin aikoja esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Emil Wikström ja Wäinö Aaltonen. Klubi toimii edelleenkin myös hotellina.

Lounas oli herkullinen, metsästäjän leike tai paistetut silakat. Mutta toki meille olisi maistunut hieman kesäisemmätkin vaihtoehdot. Varauksen voi tehdä Mäntän Klubin sivuilta.

Mäntän kuvataideviikot

Pari sataa metriä Klubilta ja aivan tehtaan tuntumassa on Mäntän kuvataideviikkojen pääpaikka Pekilo. Aika kammottavan näköinen tiilipytinki ulkoapäin, mutta sisältä mitä mielenkiintoisin.

XXIV kuvataideviikkojen teema oli Ihmisen aika, joka pohtii maapallon tilannetta. Rehellisesti sanottuna, en ollut enää kaikkein vastaanottavaisimmillani, sillä Pekilon tarjonta oli todella runsas ja suosittelenkin varaamaan vierailuun 1-2 tuntia.

Tutustuin eniten Tenon kalastussäädöksia vastaan taistelevaan Moratorio-ryhmään. He ovat julistaneet Tenon Tiirasaarta ympäröivät vedet alueeksi, jossa valtion kalastussäännöt eivät enää päde, vaan he noudattavat perinteisiä, saamelaisia kalastusmenetelmiä. Riemastuneena tunnistin ryhmän aktivistin Niillas Holmbergin, sillä olin kuunnellut häntä Gummeruksen kesätilaisuudessa hänen syksyllä ilmestyvään Jalkapohja-runokirjaansa liittyen.

Pekilossa saattoi testata, onko itsessä aineksia lähetettäväksi uuteen siirtokuntaan avaruuteen Final Tourin matkalle. Seurueestamme vain Martti sai lipun, Matti oli varasijalla 43 ja minä peräti 722.

Ellen Thesleff Muroleen kanavalla

Kotimatkalla koukkasimme vielä Muroleen kanavan kautta. Minulla oli käsitys, että siellä on Ellen Thesleffin patsas, mutta kyseessä olikin vain pieni muistolaatta kiinnitettynä kiveen kanavan rannalla.

Onneksi kanavan rannalla oli Tampereen Jäätelötehtaan kioski, joten positiiviseksi muuttui sekin pysähdys!

Hellepäivän ilta

Kotimatkalla summasimme kohokohtia. Totesimme, että Vinhan kirjankaupan, Olli & Bucklanin ja Mäntän Klubin löytäminen olivat olleet päivän parasta antia.

Illalla mökillä odotti vielä Näsijärvestä itsepyydystettyjen rapujen nautiskelu.