Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen – tarinat isistä ja pojista

Orhan Pamukin Punatukkaisessa naisessa on rinnakkain kaksi myyttistä tarinaa: Sofokleen tarina kuningas Oidipuksesta, joka tappaa isänsä ja nai äitinsä, ja kuin peilikuvana Iranin kansalliseepoksen Kuninkaiden kirjan tarina Rostamista ja Sohrabista, isästä joka tappaa poikansa. Molemmista tarinoista tulee Punatukkaisen naisen päähenkilön Cem Çelikin elämän tarinoita, toinen melkein toteutuu ja toisesta tulee hänelle pakkomielle.

Vanhojen satujen ja tarujen tapahtumat nimittäin tuppaavat lopulta toteutumaan. Ja mitä enemmän lukee taruja ja uskoo niihin, sitä enemmän ne käyvät toteen. Niitä kutsutaan taruiksi nimenomaan siksi että niistä tulee totta.” (s. 298)

Orhan Pamukin tarinoissa ovat mukana itä ja länsi, niin myös Punatukkaisessa naisessa: idästä Sohrabin tarina ja lännestä Oidipuksen. Ne eivät kuitenkaan ole vastakkain vain rinnakkain osoittamassa, miten samoista aineksista kulttuurimme ovat ammentaneet.

Vuonna 1986 Cem Çelik on 16-vuotias lukiolainen, ja hän saa kesätyön kaivonrakentajan, mestari Mahmutin apulaisena. Kaivoa rakennetaan Istanbulin ulkopuolelle, pieneen Öngörenin kylään, vaikeaan ja kiviseen maastoon. Cemin apteekkari-isä on jättänyt perheen, ja poika tarvitsee palkkarahat voidakseen osallistua yliopiston valmennuskurssille.

Kesätyön viikkoina tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat ratkaisevasti nuorukaisen koko loppuelämään. Mestari Mahmutista tulee Cemille isän korvike, ja hän rakastuu kylässä näkemäänsä punatukkaiseen naiseen, itseään kaksi kertaa vanhempaan kiertävän teatteriseurueen näyttelijään. Öngörenin kylässä esiintyvän Opettavaisten tarujen teatterin esitykset koostuvat hyvin sekalaisista aineksista, mukana on tv-mainosten parodioita mutta myös koskettava kohtaus Kuninkaiden kirjasta.

Orhan Pamuk vieraili Suomessa ja Helsinki Litissä vuonna 2017.

Pamuk kirjoittaa laveasti ja yksityiskohdissa viipyillen. Olin lukenut Punatukkaisen naisen noin puoliväliin, kun minulta kysyttiin, mitä pidän kirjasta. ”En osaa vielä sanoa”, minun oli pakko silloin vastata. Olin vaiheessa, jossa oli vaikea hahmottaa, mihin tarina lukijan lopulta vie. Kaivon kaivaminen oli jatkunut ja jatkunut, samoin illat, jolloin Cem seuraa ihastustaan. Lukemiseni oli edennyt hitaasti ja olin välillä jo lukenut muutakin. En kuitenkaan halunnut jättää Pamukin kirjaa kesken, ja onneksi en jättänyt. Kokonaisuus palkitsi lukijan.

Myös Cemin uutteruus seurata ihailemaansa naista palkitaan. He viettävät lemmenyön, jonka aikana Cem kertoo perheensä hylänneestä isästään.

”Siinä tapauksessa hän ei ollut kunnon isä”, sanoi Punatukkainen nainen. ”Etsi itsellesi uusi isä. Tässä maassa kaikilla on monta isää. Isä Valtio, Isä Jumala, Isä Armeija, Isä Mafia … Täällä ei kukaan pärjää ilman isää.” (116)

Pamuk on Turkin nykypolitiikan arvostelija, ja peitetyn poliittisen kärjen voi tässäkin tarinassa nähdä. Historian läksynsä lukeneet muistavat, että Turkin tasavallan perustajaa ja Turkin länsimaalaistajaa kunnioitettiin nimellä ”Turkin isä”, Kemal Atatürk. Jonkinlaisena isänmurhaajana hänet voi länsimaalaistamispyrkimyksissään nähdä. Olisiko ”vahva ja päättäväinen isä” nyt Recep Tayyip Erdoğan ja suunta toisinpäin, poikien eli kaiken uuden murhaaminen.

”Me kaikki haluamme vahvan ja päättäväisen isän, joka kertoo mitä saa tehdä ja mitä ei. Miksi? Siksikö että meidän on vaikea päättää, mitä kuuluu tehdä ja mitä ei, mikä on hyvää ja oikein, mikä taas syntiä ja väärin? Vai siksi, että meillä on alati tarve kuulla, että emme ole syyllisiä ja syntisiä? Tarvitaanko isää aina, vai vain silloin kun pää menee sekaisin, maailma räjähtää käsiin ja ahdistus iskee? (191)

Cemin vaiheita seurataan vielä pitkään kaivonrakennuskesän jälkeen, nykyhetkeen. Kesä ja sen päättäneet tapahtumat eivät jätä häntä rauhaan. Hänestä ei tule kirjailijaa, kuten hän on lapsena ja nuorena haaveillut. Hän ei unohda mestaria eikä kaivoa, ja niinpä hänestä tulee insinöörigeologi, ja lopulta yhdessä vaimonsa kanssa menestyvä rakennuttaja. Lapsettomuus on pariskunnan yhteinen suru, mutta liittää heidät myös entistä tiiviimmin yhteen. Pakkomielteisesti Cem etsii matkoillaan esimerkkejä Rostamin ja Sohrabin sekä Oidipuksen tarinasta ja sen toistumisesta taiteessa.

Cemin kertomuksen rinnalla kulkee myös kuvaus turkkilaisen yhteiskunnan muutoksesta. Vaikka isien ja poikien jäljillä ollaan, merkittävä rooli on myös naisilla. Ja kun loppuun päästään, Pamuk on kiepsauttanut tarinansa kulun yllättävällä tavalla. Miten, sen jätän teille itse luettavaksi.

Helsinki Litissä Pamuk signeerasi edellistä suomennettua kirjaansa Kummallinen mieleni.
  • Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen
  • Tammi, Keltainen kirjasto 2019
  • Alkuperäisteos The Red-haired Woman
  • Suomentaja Tuula Kojo
  • ISBN 9789520401177
  • Tähtiä ⭐️⭐️⭐️⭐️

Lue myös juttuni Orhan Pamukin kirjasta Istanbul (Klik)

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.