Espoon Kaupunginteatterin Sanaton rakkaus pistää kuuntelemaan herkällä korvalla

Kirjoittanut Kirsi Ranin - 22.9.2019 | 18:00 0 Aiheet: Katsomossa

Espoon Kaupunginteatteri on valinnut ohjelmistoonsa Mark Medoffin näytelmän Sanaton rakkaus (Children of a Lesser God). Näytelmästä tuli heti kantaesitysvuonnaan 1979 Yhdysvalloissa menestys, mutta tunnetuksi suurelle yleisölle se tuli elokuvaversion myötä vuonna 1986, sillä pääosan esittäjä, kuuro Marlee Matin sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscar-palkinnon.

Espoon Sanaton rakkaus on näytelmän kantaesitys Suomessa. Näytelmä kuvaa kuuron naisen ja hänen kuulevan puheterapeuttinsa rakkaussuhdetta. Tapahtumapaikkana on kuurojen koulu, jossa aikuiset oppilaat myös asuvat.

Näyttelijä Dawn Jani Birler on kuuro kolmannessa sukupolvessa.

Näytelmän kuuro nainen on nimeltään Sarah (Dawn Jani Birley). Hän on hyvin omanarvointuntoinen, eikä suostu kommunikoimaan uuden opettajansa Jamesin (Santeri Kinnunen) kanssa muutoin kuin viittomakielellä. James kiinnostuu kapinallisesta oppilaastaan muutoinkin kuin ammatillisena haasteena ja suhde etenee nopeasti romanttiseksi.

Ympäristö ei kannusta. Koulun rehtori Franklin (Pertti Sveholm) kertoo, että Sarahilla on ennenkin ollut opettajien kanssa suhteita ja ne eivät ole kestäneet. Opiskelukaverit Orin (Aleksi Holkko) ja Lydia (Aino Hakala) kumpainenkin vastustaa suhdetta omista syistään.

Pertti Sveholm, Aino Hakala ja Santeri Kinnunen

Näytelmä herättää pohtimaan omaa suhdetta kuurouteen. Totean, että en ole joutunut sitä miettimään, sillä ympäristössäni ei ole ollut kuuroja. Mieleeni nousee ainoastaan kuuro räppäri Signmark, oikealta nimeltään Marko Vuoriheimo. Hän on ollut juontamassa tilaisuuksia ja kertomassa kehittämästään kuurojen mobiilisovelluksesta, jolla voi kommunikoida puhelimessa. Hänen tarinansa on kiinnostava, enkä ole miettinyt hetkeäkään, että hän olisi jotenkin vähäisemmän jumalan lapsi, kuten Sanaton rakkaus -näytelmän englanninkielisessä nimessä viitataan. Olen ymmärtänyt, että Suomessa kuurot käyttävät itse itsestään termiä viittomakielinen. Meitä erottaa siis vain kieli.

Näytelmä on kirjoitettu eri ajassa, ja siinä pohditaan ainakin nyky-Suomen vinkkelistä vanhakantaisesti kuurojen mahdollisuuksia. Voisiko Sarah toimia opettajana kuurojen koulussa, kun hän puhuu vain viittomakielellä?

Kommunikaatio parisuhteessa voi olla haasteellista, käytettiin mitä kieltä tahansa. Näytelmässä yhteinen kieli on viittomakieli, mutta Jamesin päässä asuu toive, että hän saisi Sarahin puhumaan ääneen. Onko se opettaja-Jamesin toive vai mies-Jamesin toive jäi minulle epäselväksi.

Suhteen etenemistä ja ongelmakohtia vatvottiin koko näytelmän ajan. Näyttelijät soljuivat kohtauksesta toiseen ilman selkeää rytmitystä, mikä teki tarinasta tasapaksua, laaksot ja kukkulat puuttuivat.

Dawn Jani Birler on kuuro näyttelijä ja ohjelmalehtisen mukaan todellinen monitaituri. Hänet on palkittu näyttelijäntyöstä niin synnyinmaassaan Kanadassa kuin Ruotsissakin ja rooleja on ollut noin kymmenessä muussa maassa. Hän on kuulunut Kanadan taekwondo-maajoukkueeseen. Nykyään hän asuu Suomessa. Sanaton rakkaus -näytelmässä hän oli erittäin vakuuttava ja ilmaisuvoimainen Sarahin roolissa. Hän viittoi roolinsa ja samanaikaisesti hänen vuorosanansa tulivat tekstinä näyttämön ylälaitaan. Tämän lisäksi Santeri Kinnunen toisti puheessaan kaikki Sarahin viittomat, mikä tuntui turhalta kertaukselta ja pitkitti näytelmää. Ummikkonakin ymmärsin Sarahin eleiden viestin ja pystyin tarkentamaan sisällön näyttämötekstityksestä.

Santeri Kinnunen puhui ja viittoi kaikki omat repliikkinsä. Ihan en tiedä, olivatko viittomat ymmärrettäviä, mutta hyvin vakuuttavalta hän näytti. Hänenkin roolityönsä oli todella vaativa ja hän teki sen vakuuttavasti. Etenkin näytelmän loppupuolella tuskaisena aviomiehenä, joka halusi päästä ymmärryksen toiselle puolelle.

Olen usein ihastellut, kuinka mielenkiintoisiin lavastusratkaisuihin Espoon Kaupunginteatterin Revontulihalli taipuu. Nyt lavasteiden mahdollisuuksia ei käytetty, vaan lähes kaikki tapahtui aivan samassa kohdassa näyttämöä.

Vaikka koinkin näytelmän yhteiskunnallisen puolen vanhentuneeksi, oli terveellistä pysähtyä miettimään kuurojen asemaa. Kuurojen arjen havainnollistamisessa näytelmä toimii erinomaisesti, samoin erilaisten kommunikaatiotilanteiden haasteellisuudessa. Sammutetaanko valot rakastellessa? Kannattaako huutaa kuuron perään? Toki näytelmässä pohditaan myös erilaisuuden teemaa, kuinka erilaiseksi itse kokee itsensä tai kuinka erilaiseksi ympäristö kokee sinut.

Kuurous ei ole kuulemisen vastakohta, se on hiljaisuus.

Suosittelen Sanaton rakkaus -näytelmää kaikille, jotka haluavat ymmärtää erilaisuutta paremmin ja erilaisuus voi olla muutakin kuin näytelmässä käsiteltyä kuuroutta. Tämä on näytelmä, jossa maailmankuva avartuu!