KOM-teatterin Valehtelijan peruukki koskettaa ja naurattaa

Liityn ylistäjien joukkoon. KOM-teatterin Valehtelijan peruukki, Heini Junkkaalan ohjaama ja Marja Packalénin ja Pirkko Saision esittämä ja heidän muistoihinsa perustuva dokumenttiteatteriesitys on upeaa ja koskettavaa teatteria. Tämän jutun ilmestymispäivänä keskiviikkona 18.9. on tullut myyntiin näytelmän kevään 2020 esitykset. Syksyn esitykset myytiin hujauksessa loppuun ensi-illan jälkeen, toivottavasti kevään hujaus on vähän pidempi. Ole silti nopea, jos haluat saada lipun.

Marja Packalén ja Pirkko Saisio ja näyttämön edessä valehtelijan peruukki. Kuva KOM-teatteri/Noora Geagea.

Heidi Junkkaala on taituri tekemään dokumenttiteatteriesityksiä. Puolentoista vuoden aikana hän haastatteli Packalénia ja Saisiota heidän muistoistaan ja keräsi yli 30 tunnin materiaalin, johon näytelmä perustuu. Kymmenen vuotta sitten samalla työryhmällä ja metodilla syntyi KOM-teatteriin Odotus, joka sekin sai valtavan suosion.

Marja Packalén ja Pirkko Saisio, Marja ja Saikki, he varsinaisia taitureita ovatkin. Yli kaksi tuntia lavalla, mukana muistot, iloiset, hellät, kipeät. Lavan yli kulkee lapsuus, nuoruuden rakkaudet, aikuiselämän kipupisteet, lähestyvä kuolema. Muistojen henkilöitä esittävät lavalle ripustetut vaatteet, isän takki, lasten vaatteet, rakastetun aamutakki tai ideologisen isän tiukkaan napitettu pusero. Ylimpänä leijuu Saision ihaileman fadolaulajan Marizan punainen esiintymispuku.

”Ei satu yhtään, voisin olla vaikka kuinka pitkään tässä polvillani”, Marja Packalén väittää, valehtelijan peruukki päässä. Takana Pirkko Saisio haluaa katsoa ylöspäin ihailemaansa naista. Kuva KOM-teatteri/Noora Geagea.

Yleisö rämähtää makeaan nauruun tämän tästä. Esimerkiksi silloin, kun isäänsä pihiksi kuvaillut Saisio kertoo isän äkillisestä, konjakin vauhdittamasta anteliaisuuspuuskasta. Isä heilautti kättään järven yllä isossa kaaressa ja julisti runsaat tuliaiset mökille tuoneelle Ulla-tädille: ”Ulla, saat uida niin paljon kuin haluat!” Sama isä saapui, jostakin syystä, vaimonsa uurnan laskuun punaisessa verkkarissa.

Myös silloin nauratti, kun Saisio valehtelijan peruukin alla kertoi olevansa luonteeltaan vaatimaton ja syrjään vetäytyvä, välttävänsä konflikteja ja tyytyvänsä mielellään juhlissa tarjoilemaan cocktailpaloja. Ja Packalén väitti valehtelijan peruukin alla olevansa luonteeltaan rämäkkä ja juhlien keskipisteenä viihtyvä, aina valmis ottamaan kantaa. Näihin tarinoihin ei uskottu, mutta entä muuhun? Esityksen nimi viittaa siihen, miten muistoihin ylipäätään pitäisi suhtautua. Muistelemmeko valehtelijan peruukin alla? Esityksen ohjelmalehtiseen Heini Junkkaala on kirjoittanut:

Unohtaminen on sääntö, muistaminen on poikkeus, oikein muistaminen on harvinainen poikkeus.

Kuva KOM-teatteri/Noora Geagea.

Kipeitä mutta myös lämpimiä muistoja liittyi lapsuuteen, Packalénin isän juomiseen ja hyviin hetkiin, äitien viimeisiin vaiheisiin. Muistoissa on säilynyt myös teatterissa työskentelevän pienten lasten äidin elämä, kun lapsi saa aivotärähdyksen juuri ennen ensi-iltaa tai kun päivät ja illat kuluvat teatterissa ja viikossa on vain yksi vapaapäivä.

Kipeimmät muistot liittyvät pitkään jatkuneisiin, päättyneisiin suhteisiin. Entiset ja nykyiset rakastetut ja kumppanit ovat saaneet viitteelliset nimet: Silkki, Farkku, Kaulus, Huivi. Katsoja saa vähän tirkistellä. Teatterimaailman hyvin tuntevat osaavat yhdistää muistot oikeisiin henkilöihin, mutta lehtijuttujen pohjalta se ei ole mahdotonta muillekaan. Silkin ja Saision suhteen muistan takavuosilta ja tuttu on Packalénin Farkkukin, mutta kuka mahtaa olla poolokauluksinen mokkatakkimies, jonka kirjeet Packalén poltti eikä tallentanut Teatterimuseoon niin kuin Saisio ehdotti? Muistot säilyivät yksityisinä.

Nopeasti tirkistelyn korvaa ymmärrys muistojen merkityksestä. Miten vuosienkin jälkeen petollisuus ja petetyksi joutuminen säilyy haavana. Miten katkeruuden korvaa lempeys ja itsetutkiskelu.

Muistot ovat vieneet hautajaiskulkueeseen. Kuva KOM-teatteri/Noora Geagea.

Itseironista leikittelyä omilla luonteenpiirteillä esitys on täynnä. ”Oletko jo suunnitellut omat hautajaisesi?” Seitsemänkymppiset esiintyjät ovat, musiikkivalintoja myöten. Marja Packalénin hautajaisissa soi Oravan laulu, Saisiolla Šostakovitšin Valssi, komeasti. Saisio on vain huolissaan, onko Kallion kirkko riittävän suuri hänen hautajaisvierailleen.

Vakavia hetkiä, yksinäisyyttä ja hautajaisia on enemmänkin. Marja Packalén kouluttautui näyttelijän työstä eläkkeelle jäätyään suntioksi, ja hänellä on kerrottaa monista hautajaisista. Kuolema yrittää muutenkin jo lähennellä, mutta pontevasti molemmat sitä hätistävät kauemmas. Vielä ei ole aika. Kymmenen vuoden kuluttua palataan taas muistojen ääreen, tekijät lupaavat.

Kävelin pois teatterista poikkeuksellisin kepein askelin. Olin saanut nauraa, olin liikuttunut kyyneliin. Omat muistot olivat kulkeneet esityksen muistojen rinnalla.  Askelissani tuntui esityksen aiheuttama katharsis. Harvoin olen näin selvästi kokenut hyvän esityksen puhdistavan voiman.   

Valehtelijan peruukki.
Kantaesitys KOM-teatterissa 12.9.2019

Teksti Heini Junkkaala, Marja Packalén ja Pirkko Saisio
Ohjaus Heini Junkkaala
Näyttämöllä Marja Packalén ja Pirkko Saisio
Dramaturgi Elina Snicker
Lavastus- ja pukusuunnittelu K Rasila.

Näistä Pirkko Saision käsikirjoittamista näytelmistä on jutut blogissamme:
Musta Saara
Koivu ja Tähti

Seuraavista Saision kirjoista olen kirjoittanut blogijutun:
Epäröintejä
Spuuki Spaiderman ja raju Nonna
Mies, ja hänen asiansa
Signaali


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *