Helsingin Kirjamessut 2019 – yllinkyllin kaikkea kirjoista

Kirjamaailmassa asiat olivat hienosti kirjamessuviikonloppuna Helsingissä. Messuilla oli ennätykselliset 92.000 kävijää, kustantajat iloitsivat jopa 25 % kirjamyynnin kasvusta ja lavakeskustelijoille riitti kuulijoita aamusta iltaan. Odotetusti isoimmalla Senaatintori-lavalla riitti tungosta, sillä siellä olivat tunnetuimmat esiintyjät, mutta enpä ole ennen nähnyt, että syrjäinen Lonna-sali on lähes täynnä niin perjantaiaamuna klo 10:15 lukupiirissä kuin lauantaina klo 19:00 suolistobakteerikeskustelussakin.

Kirsin Book Clubista messuille osallistui kuusi naista, joista kolme oli paikalla kaikkina neljänä päivänä. Kokemustemme sato oli jälleen runsas ja tähän kavalkadiin pyrimme poimimaan erityisesti heidät, joita emme kohdanneet Turun Kirjamessuilla.

Nobelisti Peter Handke

Kirjalija, valokuvaaja, elokuvaohjaaja Rax Rinnekangas valotti suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikulan haastattelussa tuoreen nobelisti Peter Handken ajattelua. Handkella on sukujuuria entisessä Jugoslaviassa ja hän on nuoruudessaan viettänyt paljon aikaa Serbiassa. Minna kuunteli haastattelun ja sai sen vaikutelman, että Handke haluaa palata lapsuutensa maisemiin ja vähät välittää siitä mitä maailma ajattelee. 1960-luvulla Handke Rinnekankaan mukaan yhdessä Thomas Bernhardin ja Elfriede Jelinekin kanssa halusi uudistaa saksan kielen Hitlerin aiheuttamista tahroista. Handke on aina ollut oman tiensä kulkija, jonka poliittinen ajattelu ei alistu perinteisten määrittelyjen kenttään.

Kansainväiset vieraat

Messujen teemamaana oli Ranska, mutta se jäi kyllä meiltä huomaamatta. Suurin kansainvälinen tähti messuilla oli englantilainen David Nicholls. Hänen ansioluetteloonsa kuuluvat mm. Rimakauhua ja rakkautta -sarjan ja Patrick Melrosen käsikirjoittaminen, Sinä päivänä -kirja ja -leffa sekä kahdeksan vuotta ammattimaista näyttelijän uraa. Eipä ihme, että minua hieman jännitti tavata David kahdenkeskisessä haastattelussa. Mutta jännittämiseen ei ollut syytä, sillä David oli yhtä hurmaava ja mutkaton kuin useimmat hänen romaanihahmoistaan.

Messuilla kirjailija Juha Itkonen haastatteli David Nichollsia hänen kesällä ilmestyneestä kirjastaan Suloinen suru (Sweet Sorrow). Siinä käydään nostalgiatripillä vuoden 1997 kesässä, jolloin 16-vuotias Charlie kokee ensirakkauden. Tarinaan liittyy vahvasti Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmä. Kirjassa koetaan suloisia tunteita, ajaudutaan uskomattomiin tilanteisiin, mutta tartutaan myös vakaviin aiheisiin. Lempeä, viisas, hauska ja oivalluksia tarjoava kirja sekä nuorille että aikuisille.

Gummerus oli kutsunut kirjabloggareita lounaalle tapaamaan ruotsalaisdekkaristia Camilla Grebeä, jonka viimeisin suomennos Horros ilmestyi loppukesällä. Horros on jatkoa kirjoille Kun jää pettää alta ja Lemmikki. Airi oli mukana lounaalla todistamassa, että ruotsalaiset ”rikoskuningattaret” ovat toinen toistaan sympaattisempia. Lounaskeskustelut Camilla Greben kanssa liikkuivat rikoskirjailijan tietolähteistä suosikki tv-sarjoihin (juuri nyt HBO:n Succession, johon Airikin on jäänyt koukkuun) ja 70-luvun inhokkiruokiin. Lemmikki valittiin Ruotsin vuoden 2017 parhaaksi rikosromaaniksi ja palkittiin myös parhaana pohjoismaisena rikosromaanina. Nyt myös Camilla Greben juuri Ruotsissa ilmestyvä uusin kirja Skuggjägaren on ehdolla vuoden parhaaksi.

Toisen britin vierailu meinasi livahtaa ohi huomaamatta, mutta olimme juuri messuja edeltävänä viikonloppuna Pietarin reissulla ja meillä oli matkalukemisena Viv Groskopin kirja Älä heittäydy junan alle, joten nimi osui silmiin messuohjelmasta. Kirjassa poimitaan venäläisistä klassikoista elämänohjeita ja kerrotaan Vivin omista seikkailuista Venäjällä 1990-luvun alussa. Aivan loistava matkaopas ihan nojatuolimatkallekin. Vivin ja Lotta Backlundin lavakeskustelu oli erinomaisen nokkelaa kuten Vivin kirjakin. Messuvilinässä tapasin myös Annina Tarasovan, jonka Venäläiset tilikirjani -teokselle odotan kovasti jatkoa.

Suomalaiset supertähdet

Suomen ykkösrivin tähdet olivat messuilla paikalla. Olimme kuunnelleet heistä monia jo Turun Kirjamessuilla, mutta mielellään kuuli vielä lisää Sofi Oksasen Koirapuistosta ja Pajtim Statovcin Bollasta. Molemmat kirjailijat onnistuvat aina lavalla sanomaan jotain ajatuksia herättävää, vieläpä taidokkaasti. Tulee myös tunne, että nämä kirjailijat ovat niin menestyneitä, että heitä täytyy kuunnella kotikonnuilla nyt, ennen kuin maailma vie heidät kokonaan.

Myyntimäärissä mitattuna Tuomas Kyrö on myös superstara. Häntä haastatteli tällä kertaa tennis-ässä Jarkko Nieminen. Herrojen sanallista pallottelua oli ilo kuunnella. Aiheena oli uusin Mielensäpahoittaja eli Eskorttia etsimässä, jossa karvalakkipäinen päähenkilö ensimmäisen kerran seikkailee Suomen rajojen ulkopuolella.

Eri lailla superstaroja olivat Jessikka Aro ja Johanna Vehkoo. He keskustelivat täpötäyden katsomon edessä infosodankäynnistä, valeuutisista ja trollaamisesta. Lavaa reunustivat näkyvästi turvamiehet. Väkeä oli niin paljon, että mekin jouduimme istumaan lattialla. Jessikan uusi kirja on nimeltään Putinin trollit ja Johannan Valheenpaljastajan käsikirja. Jostain syystä melkein kaikki kymmenen ottamaani kuvaa olivat epätarkkoja. Aloin jo epäillä, onko tähänkin syynä joku trollitoimi, sillä päivän muut kuvat olivat aivan tarkkoja.

Lukupiirit ovan ihan parasta!

Kirsin Book Club on osallistunut Kirjamessujen lukupiireihin aivan alusta eli vuodesta 2013 saakka. Olemme saaneet olla keskustelemassa mm. Kari Hotakaisen, Virpi Hämeen-Anttilan, Mark Levengoodin, Katariina Sourin ja Anne Mattssonin kanssa.

Tämän vuoden Ystäväni Natalia -lukupiiri oli kyllä huikeaa keskustelua. Ehkä mekin olemme vuosien aktiivisella lukuharrastuksella kehittyneet löytämään kirjoista syvempiä tasoja ja osasimme kysyä oleellisia, mutta ennen kaikkea Laura Lindstedtin taustoja avaavat vastaukset toivat jälleen Ystäväni Natalia -kirjasta esiin uutta ymmärrystä ja kiehtovuutta. Kiitokset myös Teos-kustantamon Hannele Jyrkälle, joka luotsasi keskustelua taitavasti. Hienoa oli myös yleisön aktiivinen osallistuminen ja jopa takarivin mielensäpahoittajan kommentointi: ”Minä en ole lukenut kirjaa, mutta olen työkseni katsonut vulvia 50 vuotta, eikä ne koskaan ole puhuneet.” No, fiktiossa onkin kaikki mahdollista ja tämä on erityisen totta juuri ritariksi lyödyn Lauran tuotannossa! Ajatuksiamme voit kuunnella Ystäväni Natalia -podcastistamme.

Tänä vuonna Airi osallistui toisen lukupiirinsä kanssa perjantaiaamuna järjestettyyn Aino Sibelius -elämäkerran käsittelyyn, joka keräsi heti messupäivän aluksi Lonna-salin täyteen kuulijoita. Taidehistorian emeritaprofessori Riitta Konttinen on kirjoittanut hurmaavan kirjan, ei vain Aino Sibeliuksesta vaan samalla Sibeliusten pariskunnan, ”Ainojen” koko laajasta suvusta ja ystäväpiiristä ja aikakauden sivistyneistön elämästä. Kirja nostaa keskiöön Ainon, joka oli paitsi säveltäjäneron vaimo myös lahjakas pianisti, kirjoittaja, puutöiden taitaja, kodin hengen luoja ja ahkera puutarhuri. Yksi lukupiirissä nostetuista kysymyksistä olikin, mikä Ainosta olisi voinut tulla, jos hän ei olisi ollut Jean Sibeliuksen vaimo. Lisää tästä hienosta kirjasta myöhemmin blogissamme.

Suomalaista kirjallisuutta – ruotsiksi ja arabiaksi

Monica Fagerholm on valloittava esiintyjä. ”Älä ajattele tekstiä, ajattele maailmaa, jonka kirjoittamalla luot”, on hänen ohjeensa kirjoittajille. Siksi hän ei myöskään usko käyttävänsä niitä osia, jotka jäivät pois hänen juuri ilmestyneestä kirjastaan Kuka tappoi bambin?/Vem dödade bambi? Ne muuttuvat hänelle kuolleeksi tekstiksi ilman maailmaa. Monica Fagerholm kertoi kirjoittamisensa olevan kaoottista, ja hänen puheensakin kulki eri suuntiin, mutta hallitusti. Kuka tappoi bambin? kertoo joukkoraiskauksesta ja siitä, mitä hiljaisuus ja vaikeneminen tekee yhteisölle ja yksilöille. Fagerholm on suosittu ja luettu kirjailija paitsi Suomessa, myös erityisesti Ruotsissa, jossa uusin kirja on saanut ylistäviä arvioita. Lisäsimme kirjan joukolla lukulistaamme.

”Kirjat ovat pelastaneet elämäni, mutta ne ovat merkinneet minulle hyvän lisäksi pahaa, sillä käsikirjoitusteni takia olin Irakissa vankilassa”, Suomessa jo pitkään asunut Hassam Blasim kertoi. Hänen keväällä ilmestynyt romaaninsa Allah99 ei tule olemaan yksi Finlandia-ehdokkaista, vaikka kirjan ansiot siihen hyvin riittäisivät. Syy ei ole se, että Blasim ei kirjoita suomeksi vaan arabiaksi, vaan se että Allah99 ehti ilmestyi ennen Sampsa Peltosen ansiokasta suomennosta alkuperäiskielellä Italiassa. Romaanin nimi viittaa islamissa jumalan 99 ”kauniiseen nimeen”, jotka kuvastavat jumalan eri puolia, keskenään vastakkaisiakin. Kirjan päähenkilö Hassan ”Minervanpöllö” Buma pitää blogia, jolle on antanut nimen Allah99.

Välillä haastattelijana

Tänäkin vuonna sain haastatella kirjailijoita kirjakauppojen lavalla. Hauskaa oli, kun järjestäjä kysyi minulta, aionko haastatella kirjailija Tomas Gadsia ruotsiksi vai englanniksi. Vastasin, että ihan suomeksi, sillä taiteilijanimen takana on kaksi sosiaalipsykologia Iisalmesta. Tarvitsimme siis myös yhden lisätuolin lavalle.

Tomas Gads on kirjoittanut kehutun ja pirullisen psykologisen rikostarinan nimeltään Pirulainen. Kirjailijaduo viimeistelee parhaillaan jatko-osaa, joka ilmestyy 2020 ja jossa mielenkiintoinen Ryhmä Halme jatkaa jonkun uuden ongelman äärellä. Kun keskustelumme lopuksi kehotin yleisöä signeerausjonoon, niin älysin kysyä, että miten ihmeessä he signeeraavat. No, toinen kirjoittaa Tomas ja toinen Gads – tietenkin!

Haastattelin myös esikoiskirjailija Katja Kärkeä. Hänen hieno pohjoiskarjalalaiseen esikoislestadiolaisyhteisöön sijoittuva romaaninsa Jumalan huone kertoo kolmen sukupolven tarinan kolmen naisen kautta. On kapinallinen Elsa, hänen tätinsä Maria, hieman kapinallinen hänkin ja Marian täti, Elsan Aili-mummo. Jumalan huone on puhutteleva ja upea kuvaus vahvoista, velvollisuudentuntoisista ja aistillisista naisista yhteisössä, jossa seurakunta säätää olemisen mallit. Iloinen olen siitä, että Rovaniemellä asuvalla Katjalla on jo seuraava romaani työn alla.

Entäs ne Helsingin Sanomien poimimat esikoiskirjailijat

Joka vuosi messulauantaina Helsingin Sanomat julkaisevat kymmenen esikoiskirjailijan listan, joista tullaan valitsemaan vuoden esikoiskirjapalkinnon voittaja. Ja joka vuosi nämä kandidaatit istutetaan riviin isolle lavalle ja kulttuuritoimittajat Suvi Ahola, Antti Majander ja kolmas vaihtuva toimittaja kysyvät jännittyneiltä kirjailijoilta jotain maailmoja syleilevää, jolla on etäinen yhteys kyseiseen esikoiskirjaan. Yksi kirjailija saa noin kolme minuuttia haastatteluaikaa ja muun 57 minuuttia hänen pitää näyttää energiseltä ja istua hiljaa.

Tämän vuoden finalistikirjoista emme voi sanoa mitään, sillä emme ole lukeneet niistä yhtäkään. Pari vaikutti kiinnostavalta, mutta nekin lähinnä sen vuoksi, että kyseinen kirjailija oli reipas lavalla ja pystyi ymppäämään vastaukseensa jotain oleellista kirjastaan.

Sen kuitenkin sanon, että tämä esittelykonsepti on mielestäni onneton. Hetki on valtavan tärkeä esikoiskirjailijoille ja heitä tulisi tukea onnistumaan eikä yrittää syleillä galakseja. Voisiko kirjailijat olla vaikka pienemmissä ryhmissä framilla ja yksi haastattelija hoitaisi yhden ryhmän? Voitaisiinko heidän kanssaan käydä valmisteleva keskustelu ennen lavalle nousua?

Mitä kaikkea muuta

Messuilla on hyvä käydä kuuntelemassa myös kirjailijoita, joiden kirjan on juuri lukenut. Poimin ohjelmasta Suvi Vaarlan, sillä hänen Westend-teoksensa teki minuun vaikutuksen. Suvi kertoi, että ylisukupolvinen häpeä on yksi Westendin teemoista. Miten asiat periytyvät sukupolvelta toiselle, myös suhde rahaan.

Hyvä on myös kuunnella kirjailijoita, joiden kirjat ovat seuraavina lukupiirin ohjelmassa. Marraskuussa Kirsin Book Clubissa luetaan Cristina Sandun Vesileikit, joka on kuuden naisen tarina vieraan kulttuurin ja kielen keskellä. Cristina asuu Lontoossa ja kirjoittaa vuorovedolla suomeksi ja englanniksi. Hän kertoi, että tällä metodilla hän joutuu miettimään joka sanan merkitystä. Odotan tätä lukukokemusta, sillä Cristinan esikoinen Valas nimeltään Goliat oli tavattoman hieno, ja myös Finlandia-ehdokas.

Vetämäni yrityslukupiirin seuraava kirja on Antti Röngän Jalat ilmassa. Juttelin Antin kanssa enemmän Turun Kirjamessuilla ja nyt bongasin hänet vain kaiken hälinän keskellä. Hän kertoi saaneensa paljon positiivista palautetta kiusaamista käsittelevästä kirjastaan, joka hänen mukaansa on ennemminkin kasvu- kuin selviytymistarina.

Vielä muutama kiinnostava helmi

Raakel Lignell kertoi Baba Lybeckin haastattelussa omaelämäkerrallisesta romaanistaan Älä sano että rakastat, että se oli pakko kirjoittaa. Prosessi ennen kirjoittamista muodon ja oikean kerrontatavan löytämiseksi oli pitkä. Kirjoittaminen sujui helpommin, kun pohjustus oli valmis. Raakelin tarina on valitettavan tuttu. Nuori rohkea nainen tapaa miehen, joka on kuin prinssi: liian hyvää ollakseen totta. Suloisen alun jälkeen suhde muuttuu painajaiseksi, josta Raakel saa lopulta kiskaistua itsensä irti.

Minulla ei oikein ole käsitystä Maria Veitolasta. Hän on noussut julkisuuteen, kun en asunut Suomessa, enkä ole katsonut hänen uudempiakaan ohjelmia. Moni tuttavani on kehunut hänen omaelämänkerrallista Veitola-kirjaansa ja se odottaakin äänikirjajonossani. Messuilla Maria oli kertomassa uudesta Toisinpäin-teoksestaan, jossa hän vastaa lukijoiden hänelle lähettämiin kysymyksiin.

Gummeruksen toimitusjohtaja Anna Baijars ojensi tämänvuotisen Kalle Päätalo -palkinnon Sisko Savonlahdelle. Palkinnolla halutaan Päätalon toiveen mukaisesti tukea poikkeuksellisen lahjakasta nuorta kirjailijaa. Siskon esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli Helsingin Sanomien palkintoehdokkaana vuosi sitten.

Kirsin Book Club perinteisesti päättää Helsingin Kirjamessuilla seuraavan tammikuun lukupiirikirjan. Tällä kerralla päädyimme juhlistamaan Kalle Päätalo 100 -juhlavuotta, sillä meillä kaikilla on erittäin etäinen jos edes minkäänlainen suhde Päätaloon. Totesimme, että ainakin yhden kirjan verran on perehdyttävä. Kirja voi olla Päätalon omaa tuotantoa, Antti Heikkisen Kallio-poika tai Karoliina Timosen Kirjeita Iijoelle tai joku muu Päätalosta kertova kirja.

Lopuksi hieman hyvinvoinnista

Messuilla pitää myös tankata. Meillä on ollut tapana lounastaa lukupiirin kanssa, niin tälläkin kertaa. Torstaina olimme hieman lyhyemmän aikaa, joten pressikeskuksesta napattu näkkäri ja Domino siivittivät päivää. Tiedän, pitäisi syödä kunnolla. Perjantaina menimme yhdessä lounaalle messuaulan Hav a Java -ravintolaan. Vaihtoehdot olivat lohisoppaa tai salaattia. Mielipiteet hieman vaihtelivat, mutta palasimme samaan paikkaan myös lauantaina, sillä tauko oli lyhyt ja Viinimessujen puolella oli tavattoman paljon ihmisiä, sieltä ei selviäisi puolessa tunnissa. Niinpä taas lohisopat.

Vasta sunnuntaina löysimme lounaspaikan meidän makuumme. (Note to self: ensi vuonna tiedustelukäynti heti torstaiaamuna!) Viini- ja ruokapuolella näimme tutun, joka neuvoi meidät Emo-ravintolaan. Siellä Pasi loihti karitsatartaria, juustoannoksia ja kahvijälkkäriä ja Ida tarjoili viiniä. Koko setti oli edullisempi kuin lohisoppamme ja wow, mitä herkkua!

Hyvinvointiin kuuluu ravinnon lisäksi liikunta ja uni. Messupäivien askelmäärät pyörivät noin 7.000 askeleen hujakoilla, mutta unta ei kyllä tullut lähimainkaan riittävästi. Kun saavuin messuilta kotiin sunnuntai-iltana, neljän päivän messu-urakan jälkeen, menin tutkimaan kylppärin kaappia, josko sieltä löytyisi joitain soveliaita, ja virkistäviä, ihonhoitotuotteita korealaiseen malliin. Olin nimittäin kuunnellut Katja Kokkoa (Kuulaan kaunis) ja Virve Fridmania (Täydellinen iho) messuilla ja he puhuivat vakuuttavasti korealaisen seitsenkertaisen kosteutuksen ja yönaamion puolesta. Myös kasvonukka tulisi ajaa pois, jotta aineet imeytyisivät paremmin. Kaikkea yllättävää voi messuilla oppia, joten ties kuinka freesinä palataan jälleen ensi vuonna messukoitokseen, jolloin on odotettavissa jotain juhlavaa, sillä vuonna 2020 Helsingin Kirjamessut täyttää 20 vuotta!

Kiitos järjestäjille messujen bloggaripassista. Niin ja niistä Domino-kekseistä!