Olli Jalonen: Merenpeitto – mittaamisesta ja ymmärtämisestä

Luimme viime vuoden Finlandia-voittajan, Taivaanpallon, huhtikuun lukupiirissämme, ja toivoimme, että tarinassa olisi ollut mukana edes yksi vuosi lisää. Kaikkia meitä jäi kiinnostamaan, miten tarinan päähenkilön Anguksen elämä Lontoossa mahtoi jatkua. Emmepä silloin arvanneet, miten pian, jo tänä syksynä, Olli Jalonen toteuttaa toiveemme ja julkaisee Merenpeiton, jatkoa Anguksen tarinaan.

Merenpeitto ei seuraa Anguksen elämää vain yhtä vuotta, vaan vuodesta 1688, jolloin Angus on 16-vuotias, uuden vuosisadan alkuun tai vanhan loppuun, vuoteen 1700. Todelliset historian tapahtumat ovat taas ankkuripuina, joiden varaan kirjan tarina rakentuu. Englanti kumppaneineen on sodassa Ranskaa vastaan, eivätkä laivat kulje Saint Helenalle, eivät myöskään kirjeet. Kotisaari kulkeutuu yhä kauemmas Anguksen muistista.

Tällaisia asioita kun muistuu mieleen, sisuksiin tulee ontto olo. Sellaiselta se eniten tuntuu. — Muistamisten kohtiin on kasvanut päälle kerros, jotakin ei kovaa eikä pehmeää eikä että ei kokonaan olisi muistamatta mutta niin että muistaa harvemmin ja joskus ei pitkään aikaan. (s. 122)

Taivaanpallo oli pysähdyttävä lukukokemus, tarkkanäköinen kuvaus uuden ja vanhan leikkauspisteestä, tieteen ja tiedon sekä uskonnon ja uskomusten kohtaamisesta. Pienen pojan näkökulmasta kerrottuna se muuttui eläväksi historiaksi. Todellakin Finlandian arvoinen teos.

Merenpeittoa en aloittanut yhtä hengästyneenä uudesta vanhasta maailmasta ja sen ihmisistä, sillä tiesin mitä odottaa. Mutta ei mennyt pitkään, kun olin taas tarinan lumoissa. Kiehtovan, mukaansa tempaavan ja inhimillisen kertomuksen lukemista rakastavasta Anguksesta ja hänen uutta, tietoon pohjautuvaa maailmankuvaa rakentavasta isännästään Edmond Halleysta sain lukea tästä jatko-osastakin.

Koska jos osaa lukea kaikki on valmiina helpommin ja pienemmässä tilassa. Ei tarvitse matkustaa edes kauas jotta näkisi jotain erikoista ja uutta koska ne voi tietää jo lukemastaan, ja tietäminen on näkemistä niin kuin näkeminenkin on tietämistä mutta eivät ne silti sama ole. (s. 102)

Angus elää Lontoossa herra Halleyn talossa melkein perhejäsenenä, mutta vain melkein. Saman voi ilmaista niinkin, että Angus on Halleyn palkaton apulainen, jolle talo tarjoaa vaatimattoman yösijan sisäportaiden alla ja ruuan, useimmiten perheen kanssa ruokaillen, mitä Angus suuresti arvostaa. Hän on talon käytännön askareista huolehtiva apupoika ja Halleylle korvaamaton apulainen, älykäs, nöyrä, isäntäänsä ihaileva ja valmis kaikkeen, mitä Halley häneltä pyytää. Angus on kuitenkin ulkopuolinen perheessä ja sellaiseksi hän tuntee itsensä muuallakin, myös muiden apupoikien keskuudessa.

Jotenkin olen jäänyt sivuun tai keskelle, olen yksinäni siinä välissä enkä kenenkään kanssa täysin yhtä. (s. 158)

Jalonen on luonut Angukselle omanlaisensa puheen- tai ajatuksenparren, joka on samalla aikaa älykkään mutta keskenkasvuisen nuoren kieltä ja vanhahtavalta tuntuvaa olematta mitenkään vanhaa. Keskenkasvuisena Angus pysyy pitkään, vaikka varttuu Merenpeiton aikana iältään aikuiseksi. Oman itsenäisen, palkkaa ansaitsevan aikuisen elämän puuttuminen häiritsee myös Angusta itseään, mutta hän ei uskalla eikä halua riuhtaista itseään pois Halleyn perheestä. Anguksen itsenäistyessä kielikin muuttuu, mutta niin hienovaraisesti, että muutoksen huomaa vasta jälkeenpäin.

Edmond Halleyn kehittämän sukelluskellon poikkileikkaus. Tällaisessa kellossa Angus laskettiin Thamesin pohjaan.

Maailman ja luonnonilmiöiden ottaminen haltuun tieteen keinoin jatkuu Merenpeitossa. Taivaanpallossa keskiössä olleita tähtiä ja avaruutta ei unohdeta, mutta nyt tutkitaan ensin Thamesin, sitten meren mysteereitä.  Kirjojen teemat voisivat tuntua asetelmallisilta, ensin avaruus, sitten meri, ellei tähtitieteilijänä, fyysikkona ja meteorologina jälkimaailman tuntema Halley olisi todella keksinyt myös sukelluskelloa, jolla pystyttiin tutkimaan syvyyksiä jopa neljä tuntia kerrallaan.

Merenpeitto täydentääkin tiedemies Halleyn kuvaa; myös magneettinen kompassi on hänen saavutuksiaan ja kirjan kuvaamilla Paramore-laivan merimatkoilla hän kartoitti eteläistä Atlantia. Kaikki merkittäviä saavutuksia merenkäynnin kannalta. Henkivakuutusjärjestelmäkin saa kiittää häntä pohjatyöstä, jonka hänen matemaattiset laskelmansa eliniän pituudesta loivat. ”– hyvä menetelmä on tie totuuteen”, Halley on opettanut Angukselle.

Myös Angus kehittää oman menetelmän, jolla pystyy mittaamaan Thamesin pohjan muodon tarkkaan ja rakentamaan tietojensa pohjalta tarkan kohokartan pätkästä jokea ja sen rantaa. Halley on vaikuttunut, mutta taas kerran Angus joutuu pettymään. Vähitellen Halley unohtaa, että hieno kohokartta on apupojan saavutus ja hän esittelee sitä omanaan. Tieto ei poista ajan luokkaeroja. Laajakaan itse hankittu oppineisuus ei korvaa muiden silmissä sitä, että Angus ei ole käynyt kouluja. Halley antaa kiitosta ja tunnustusta apupojalleen, mutta käyttää tämän uskollisuutta ja osaamista melkein häikäilemättömästi hyväkseen Anguksen turvallisuuden kustannuksella. Angus ei kuitenkaan lakkaa toivomasta, että kerran vielä hänkin saa tunnustusta:

Voin olla valo minäkin, en suurena kuin isäntäni mutta pienempänä, enkä silti ole kokonaan hänen lainavalossaan enkä siis niin kuin kuu valaisee vain auringon valovoiman vuoksi. (s. 286)

Anguksen vaiheita seuraa tämän toisenkin kirjan verran välillä melkein henki kurkussa. Selviääkö Angus? Miten hänen silmä- ja jalkapuolena oikein tulee käymään? Niin, miten hänestä tuli silmäpuoli ja miten hän loukkasi jalkansa? Sen, ja monen muun mielenkiintoisen vaiheen selvittämisen jätän sinulle.

  • Olli Jalonen: Merenpeitto
  • Otava 2019
  • ISBN 978-951-1-34512-1
  • Myös äänikirjana
  • ⭐️⭐️⭐️⭐️
Olli Jalonen juhlimassa Finlandia-palkintoa Otavan väen ympäröimänä.
Kommentit
  1. Tarjuska

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *