Camilla Grebe: Horros – todellinen äitien painajainen
Ruotsalainen Camilla Grebe on todella mukava nainen. Hän on kuvataiteilijaksi tähdännyt ekonomi, josta tuli kirjailija. Hän vieraili Helsingin Kirjamessuilla ja kustantajansa Gummerus järjesti bloggarilounaan, jolle Kirsin Book Clubin Airi osallistui. Lounaalla Camilla oli kertonut, että hän lukee paljon ja tämän hetken lempi-tv-sarjansa on Succession.
Keskustelimme Airin kanssa jälkikäteen, että nämä ruotsalaiset naisdekkaristit osaavat kyllä ottaa yleisönsä. Heistä todella moni on kauppakorkean kasvatti, joten markkinoinnin ymmärtäminen on heille helppoa. Kesällä tapaamamme Viveca Sten sanoi, että dekkarikilpailu on Ruotsissa niin kovaa, että esimerkiksi someaktiivisuus on aivan välttämättömyys pärjäämiselle.
Camilla kertoi, että häneltä kysytään usein vinkkejä aloitteleville kirjailijoille. Hän sanoo ne tavalliset, että lue paljon, kirjoita paljon, mutta myös sen, että älä irtisanoudu töistäsi. Hän itse oli aloittelevana kirjailijana yksinhuoltaja ja teki kahta työtä, eikä menestys tullut hetkessä. Nyt hän voi viettää 10-vuotiskirjailijajuhlaa ja todeta, että kirjailijana oleminen on ihanaa, mutta on vaatinut paljon työtä. Edelleenkin hänelle tulee epäuskon hetkiä, useimmiten noin 200-300 sivun kohdalla, että saako hän pidettyä tarinan kasassa ja haluaako joku lukea sitä, olenko minä oikea kirjailija! Horroksen ja kahden aiemman teoksen perusteella Camillaa voi lohduttaa, että taitavasti ja koukuttavasti kulkee, hyvä!
Camilla Grebe oli Suomessa markkinoimassa uusinta dekkariaan nimeltään Horros. Se on kolmas, itsenäinen osa sarjaan, jossa tukholmalaisen poliisilaitoksen tiimi ratkoo rikoksia. Matkan varrella tiimistä on yksi kuollut ja yksi dementoitunut, mutta kirjan tekstissä historiaa kuljetaan hennosti mukana. Horros on kuitenkin oikeasti itsenäinen teos, mutta varmasti nautinnollisempi, jos on lukenut aiemmat osat Kun jää pettää alta ja Lemmikki, joka palkittiin arvostetulla Lasiavain-palkinnolla. Camillan suosiosta kertoo myös se, että sarjan seuraava, neljäs osa Skuggjägaren asetettiin Lasiavain-ehdokkaaksi eli tämän vuoden parhaaksi dekkariksi jo ennen kuin se oli edes ilmestynyt Ruotsissa!
Pureudutaanpa Horrokseen tutulla kaavalla eli Kirsin Book Clubin dekkareihin ja trillereihin sovellettavan kysymyspatteriston kautta. Olen pyrkinyt välttämään juonipaljastuksia, joten voit lukea turvallisin mielin:
1. Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?
Horros alkaa siitä, kun Tukholman saaristossa rantaan ajautuu peittoon kääritty ruumis, jota pitää kasassa kettinki. Ensimmäinen ajatus lukiessa oli, että ollaan Viveca Stenin Sandhamnissa. Kieltämättä Horroksen kuviossa on paljon samankaltaisuutta Sandhamnin murhat -sarjan kanssa, sillä kelluvia ruumiita tulee lisää ja paljon tarina-aikaa vietetään meren rannalla. Kaiken lisäksi on juhannus.
Toinen juonikuvio seuraa teinipoika Samuelia, joka pakenee huumepomo Igoria. Samuel päätyy ikäisensä Jonaksen seuranpitäjäksi syrjäiseen merenrantataloon. Jonas on vammautunut vakavasti, on aivan sänkypotilas ja asuu kauniin äitinsä kanssa. Igorin uhka on ilmassa koko ajan.
Aiemmista osista tutut poliisit ovat selvittämässä ruumiiden kohtaloa. Lemmikissä esiintynyt Malin on nyt Tukholmassa, ja raskaana. Hän työskentelee samassa tiimissä kuin Manfred, joka toimii yhtenä kirjan kertojana. Sivuroolissa esiintyy huippuprofiloija Hanne. Hänen muistisairautensa ei estä häntä osallistumasta tutkintaan.
2. Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?
Horros noudattaa samaa toimivaksi havaittua kaavaa kuin sarjan kaksi aiempaa osaa eli tarina etenee kolmen kertojan voimin. Horroksen kertojia ovat Manfredin lisäksi sekä Samuel että hänen äitinsä Pernilla.
Camilla Grebe kuvaa ihmisiä uskottavasti. Hänellä on luotetut poliisit esilukijoina, jotka varmistavat, että kirjan kuvitteelliset tutkinnat ovat uskottavia. Silti ihmettelen sitä, että poliisit pitävät kiireellisesti palavereita neukkareissa poliisitalolla, vaikka olisi juhannus ja ruumis olisi lojunut jo viikkoja vedessä. Eikö statuskatsausta voisi pitää skypellä?
Iloinen olen, että pääsin nyt tutustumaan aiempia kirjoja paremmin Manfrediin ja hänen puolisoonsa Afsanehiin, joiden perhe-elämän haasteellista vaihetta seurataan tarkasti. Siinä olisi ollut jo aihetta itsenäiseen kirjaan.
Samuel on ajelehtiva nuori, jonka yksinhuoltajaäiti Pernilla luottaa kasvatuskeinona rukoilemiseen. Samuel on joutunut tekemisiin huumerikollisten kanssa, eikä tiedä, miten pääsisi tilanteesta eroon. Samuel tekee ratkaisuja, joihin äidin on otettava kantaa. Pernilla on kasvatettu seuraamaan seurakunnan papin antamia neuvoja ja joutuukin nyt painimaan itsensä ja uskonsa kanssa, kun äidinsydän sanoo toisin kuin pappi.
Sivuhahmoissa olikin herkullisia/ärsyttäviä tyyppejä kuten Pernillan työkaveri Stina ja mainittu pappi.
3. Onko juoni vetävä?
Juoni on todella vetävä ja taidokkaasti rakennettu. Kun tarina etenee, minulle alkoi jo tulla tunne, että halusin päästä loppuun nopeasti. En oikeastaan sen vuoksi, että saisin selville rikoksen syyllisen, vaan juonen käänteet olivat niin karmeaa luettavaa, että halusin päästä tarinasta eroon. Tämä varoituksen sanana etenkin kaltaisilleni äidillisille ihmisille. Aloin myös toivoa, että kirjan rukouksiin todellakin vastattaisiin.
4. Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?
Horroksen teemoja ovat lapsen haavoittuvuus ja se, miten sosiaalinen media luikertelee elämäämme niin hyvässä kuin pahassakin. Somesta voi saada vertaistukea, mutta mitä someen tuleekaan syöttää, jotta tykkäyksiä tulee riittävästi. Kannattaako esitellä rintoja, töröhuulia vai surkutella, kuinka rankkaa on omaishoitajana? Bloggarina pyrkii löytämään tapoja löytää lisää säännöllisiä lukijoita, mutta voin vakuuttaa, että Horroksessa esitetyt keinot tykkäyksien kalastamiseksi eivät Kirsin Book Clubissa tule käyttöön!
5. Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?
Päähenkilöiksi nousevat kertojien lisäksi Rakel ja hänen vammautunut poikansa Jonas. Kertojien elämää avataan kiihkeän tapahtumajakson aikana lähes tunti tunnilta. Intensiteetti pysyy tiiviinä koko ajan.
6. Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?
Horros on henkisesti raaka. Siinä tapahtuvat rikokset ovat kamalia, mutta sen tajuaa vasta loppuratkaisun yhteydessä. Ja kyllä, minua pelotti, etenkin Samuelin kohtalon suhteen!
7. Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?
Horroksessa käsiteltiin paljon vanhemmuutta ja se tietenkin äitinä aina koskettaa. Myös someen liittyvät osuudet lisäsivät medialukukriittisyyttä entisestään. Toivoisi vain, että sitä kriittisyyttä olisi kansalaisilla paljon enemmän, jotta infosodankäynti ei olisi niin helppoa.
8. Suositteletko ja kenelle?
Suosittelen Horrosta ensinnäkin kaikille, jotka ovat lukeneet Kun jää pettää alta – ja Lemmikki-dekkarit. Suosittelen myös kaltaisilleni eli niille, jotka eivät pidä itseään dekkarihirmuina, vaan tarttuvat mieluummin kaunokirjaan ja nauttivat dekkarin vain silloin tällöin. Horros on kyllä paikoitellen niin ahdistava, että hyvä on olla hieman toleranssia pelollekin.
Dvalanin suomenkielinen nimi Horros kuulosti minun korvaani ’horror’ilta ja toki siinä voi paikoitellen olla hieman kauhua.
– Camilla Grebe Helsingin Kirjamessuilla 2019
Camilla Greben seuraava teos nimeltään Skuggjägaren on siis jo ilmestynyt Ruotsissa ja ilmestyy suomeksi kesällä 2020. Se kertoo naispoliisiuudesta Ruotsissa ja menee historiassa vuoteen aina vuoteen 1944. Juoneen nivoutuvat myös meille tutut Hanne ja Malin.
- Camilla Grebe: Horros
- Kustantaja Gummerus 2019
- Alkuteos: Dvalan (2018)
- Suomentanut Sari Kumpulainen
- Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
- ISBN 9789512415793
- Tähtiä ⭐️⭐️⭐️🌜
Miksi kukaan kirjoittaa tällaista, yhä uudestaan, tai lukee? Ymmärrän, että kirjailijankin on elettävä, mutta miksi lukea ahdistavista kohtaloista fiktiossa, kun ei tarvitse kuin avata uutiset niin samaa löytyy. Vai eikö ole tarpeeksi karmeita yksityiskohtia? Tulee mieleen, että ihmiset elävät nykyään niin turvallista ja tylsää elämää, että kicksejä pitää etsiä kirjoista ja elokuvista. Sanoit, että kirja oli ahdistava ja raaka ja halusit sen äkkiä loppuun. Miksi siis suosittelet sitä?
Joskus olisi kiva lukea jotain kriittistäkin, eikä aina vain hehkutusta. Ei kaikkea tarvitse aina hehkuttaa, vaikka olisi kirjailijan tavannutkin.
Hei,
Suosittelen Horrosta siksi, että se on hyvin kirjoitettu, hyvin rakennettu ja uskon sen miellyttävän psykologisten trillerien ystäviä.
Minä kuuntelin kirjan suurimmalta osalta äänikirjana ja ehkäpä se teki siitä vielä puhuttelevampaa.
Miksi tartuin juuri Horrokseen johtui kyllä siitä, että kuuntelin Camilla Grebeä kirjamessuilla, vaikka itse en bloggarilounaalla ollutkaan. Luen aina silloin tällöin dekkarin tai trillerin, mutta ne eivät varsinaisesti ole minun juttuni. Testaan aina välillä, jos joku teos kolahtaisi. Koska olen lukenut sarjan kaksi aiempaa osaa, niin Horros valikoitui hetkeen, jolloin halusin kuunnella jotain koukuttavaa, koska minulla oli pitkä ajomatka ja perillä henkisesti rankka urakka. Horros vei ajatukseni tehokkaasti muualle. Ehkäpä monella dekkarifanilla on samanlainen tarve saada muuta ajateltavaa.
Minusta Tolstoi-Dostosevski asettelu somettelussa oli hyvä. Samuelin löytynistapa meni vähän överiksi.
Siis Dostojevski ja löytymistapa…pitäisi oikolukea, varsinkin näin aamulla.
Avaapa Reijo tätä Tolstoi-Dostojevski-asettelua, mitä tarkoitat sillä? Minun venäjän kirjallisuuden tuntemukseni ei paljon Anna Kareninaa pidemmälle kanna, vaikka Pietarin matkani innoittamana olen kovin kiinnostunut tutustumaan paremmin. Camilla Grebe on sitä paitsi kirjoittanut dekkarisarjan siskonsa kanssa, joka liittyy Moskovaan eli ehkä olet tärkeillä jäljillä!
Huomenta, Kirsi! Sivulla 444 Martin : ” Netissä täytyy muistuttaa enemmän Dostojevskiä kuin Tolstoita” ja ”Tolstoi kirjoitti arkisista asioista. Ne eivät kiinnosta sosiaalisessa mediassa ketään, paitsi jos on kyse huippujulkkiksen arjesta. Muut eivät välitä pelargoneistasi, koiranpennustasi tai juuri tekemästäsi salaatista. Kukaan ei piittaa paskan vertaa uudesta sohvastasi tai siitä, kuinka monta kilometriä hölkkäsit viikonloppuna. Sosiaalisessa mediassa saa huomiota vain äärimmäisyyksillä. Dostojevski kirjoitti hulluista, ja sellainen uppoaa netissä pirun hyvin. Saa siteerata.”
En minäkään mikään venäläisten klassikkojen tuntija ole, mutta aika hyvin tämä Tolstoi (Anna Karenina vaikka) ja Dostojevski (Rikos ja rangaistus vaikka) asetelma kuvaa tätä somettelua nykyään Martinin/Camilla Greben sanoin