Édouard Louis: Ei enää Eddy – Keltaisen kirjaston 500. teos

Édouard Louis’n Ei enää Eddy oli 65 vuotta täyttäneen Keltaisen kirjaston 500. teos. Kirja ei ollut aivan tyypillisin valinta laatukirjasarjan joukkoon, sillä kyseessä on ranskalainen esikoiskirjailija, joka kirjoitti teoksen 21-vuotiaana. Yleensä olemme tottuneet näkemään Keltaisessa kirjastossa hieman vakiintuneempia kirjallisia ääniä, ainakin jos eurooppalaisista miehistä on ollut kyse.

Ei Édouard Louis silti mikään riskivalinta ollut, sillä hänet on jo ehditty nostaa sukupolvensa sanansaattajien joukkoon. Kun Ei enää Eddy julkaistiin 2014, sitä myytiin Ranskassa yli 300.000 kappaletta. Édouard Louis on ehtinyt Eddyn jälkeen julkaista kaksi muuta romaania, ja lehtitietojen mukaan hän kirjoittaa neljättä.

Ei enää Eddy perustuu Édouard Louis’n omiin lapsuus- ja nuoruuskokemuksiin. Kun hän tarjosi käsikirjoitusta ranskalaiselle kustantajalle, he hylkäsivät sen perustellen, että kirja on totuudenvastainen, sillä Ranskassa ei ole ollut kirjan kuvaamaa köyhyyttä enää sataan vuoteen! Eddyn maailma on lohduton ja kurja, mutta sen puute ja näköalattomuus on totta tänä päivänä niin Ranskassa kuin monessa muussakin maassa. Helsingin Sanomien artikkelissa (29.9.2019) Édouard Louis toteaa, että länsimaiden köyhyys on niin suuri häpeä, että siitä ei puhuta.

No, me puhuimme lokakuun lukupiirissämme Ei enää Eddy -kirjan innoittamana niin köyhyydestä, vanhemmuudesta, erilaisuudesta kuin kirjan muistakin teemoista. Kirja oli 108. lukupiirikirjamme.

Lokakuun 2019 lukupiiri kokoontui Piialla. Pöydän ympärillä vasemmalta: Kirsi (sylissään Piian koira Milo), Airi, Maija-Riitta, Raila, Minna, Marja, Sasu ja Piia.

Ei enää Eddy kertoo pojasta nimeltään Eddy Bellegueule, joka asuu Pohjois-Ranskassa. Paikkakunnan miehet ovat perinteisesti käyneet töissä tehtaassa, jolla ei enää mene kovin hyvin. Eddyn isä menettää työpaikkansa jouduttuaan rankasta työstä sairaslomalle, kun selkä ei kestä. Sen jälkeen hän jää työttömäksi. Perheen ainoa tulonlähde on ollut isän kuukausipalkka, 700 euroa.

Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys nyt vain on totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään.

– Ei enää Eddy -kirjan alkulause

Eddyn onnettomuus ei kumpua ainoastaan perheen köyhyydestä, vaan siitä, että hän ei edes pienenä poikana täytä miehen mallin odotuksia. Hän on kaunis ja puhuu tyttömäisellä äänellä. Hän heiluttaa käsiään puhuessaan. Häntä pidetään erikoisena karskien miesten maailmassa, mutta oman kylän poikana hän on kuitenkin osa yhteisöä. Tädit jopa kehuvat hänen käytöstapojaan Eddyn äidille.

Yläkoulu sijaitsee 15 kilometrin päässä ja Eddyn tilanne kärjistyy. Pari yläluokkalaista poikaa ottaa hänet päivittäiseksi silmätikukseen, he ilkkuvat ja pahoinpitelevät. Kirjassa kuvatut kiusaamiskohtaukset eivät hevin unohdu lukijaltakaan.

Tosin eivät unohdu olosuhteiden kuvauksetkaan. Kosteus tunkee kodin seinistä läpi, lika tarttuu melkeinpä kirjan sivuilta käsiin. Hampaita ei pestä, ruokaa ei aina ole, mutta on televisio, joka paasaa turhia ohjelmia kaiken päivää. Isän kaverit kokoontuvat tietokilpaohjelman äärelle iltaisin ryyppäämään. Keskustelimme pitkään, olemmeko nyt modernissa Putkinotkossa, onko mitään eroa?

Perheen kurjuus ei isän mielestä tietenkään ole perheen itsensä syy, vaan algerialaisten ja arabien, vaikka heitä ei kotikylässä olekaan. Isä ei halua, että äiti menee töihin, sillä miehen tehtävä on elättää perheensä. Kylän nuoret jättävät koulut kesken ja perustavat perheen nuorena. Isä oli nuorena lähtenyt Etelä-Ranskaan, mutta palannut. Äiti oli haaveillut opiskelusta, mutta tullut raskaaksi.

Mutta ihmiselle ei tule luonnostaan ensimmäiseksi mieleen pakeneminen, koska hän ei tiedä, että on olemassa toisenlainen maailma. Hän ei tiedä, että pakeneminen on mahdollista. Ensin hän yrittää olla niin kuin muut, ja minä yritin olla niin kuin kaikki muut.

Eddy yrittää kovasti olla kuten muut pojat. Hän seuraa naapuruston poikien touhuihin ja suostuu jopa serkkunsa ehdottamiin seksileikkeihin. Hän rimpuilee heteromaailmassa, pakottaa itsensä seurustelemaan tyttöjen kanssa, vaikka ei tunne mitään vetoa heihin. Hän yrittää parantaa itseään.

Mutta eihän se niin käy. Eddyn pelastukseksi tulee hänen koulumenestyksensä ja ennen kaikkea näytelmäkerho, jonka kautta aukeaa taidelukiopaikka sen verran kaukana, että hänen täytyy muuttaa pois kotoa.

Kuvakaappaus YouTubesta, jossa on useita haastatteluita Édouard Louis’sta. Kannattaa katsoa!

Oikealle Eddylle kävi samoin. Hän muutti nimensä Édouard Louis’ksi ja pääsi opiskelemaan Pariisiin. On kestänyt kauan, että hänen ulkopuolisuutensa on hieman lieventynyt.

Kirjan lopussa on kohtaus taidelukion käytävällä:

Joku tulee,

Tristan.

Hän puhuu minulle

Moi Eddy, aina vaan yhtä homo?

Muut nauravat.

Minä myös.

Keskustelimme, miten tätä pitäisi tulkita. Onko Eddy tullut kaapista, hyväksynyt homoutensa vai onko tämä läppää, johon hän ei reagoi, nauraa vain ulkopuolisena muiden mukana?

Totesimme, että Ei enää Eddy on ravisuttava kuvaus monin tavoin kurjista oloista lapsuudessa ja nuoruudessa. Kirjan tarina oli vahvasti kuvattu ja sen voima oli erityisesti siinä, että se oli kuvaus sisältäpäin, minä-muodossa kerrottu ja koettu.

Pohdimme, olisiko Eddyn tarina mahdollista Suomessa. Uskoimme, että monin osin olisi, mutta uskoimme silti, että meidän hyvinvointivaltiossamme ihan niin putkinotkomaista eloa ei enää tänä päivänä olisi mahdollista elää. Oletimme, että sosiaalitoimi puuttuisi Eddyn perheen kaltaiseen menoon, mutta mitä pidemmälle keskustelimme, niin emme enää olleet ihan varmoja. Mutta olisiko kuvattu köyhyys todennäköisempää Kainuun takamailla vai Helsingin lähiössä, sitä emme osanneet sanoa.

Ei enää Eddy toimi loistavasti lukupiirikirjana. Se antoi pohjustusta hyvälle yhteiskunnalliselle keskustelulle ja sille, millaista on olla erilainen ahdasmielisessä yhteisössä.

  • Édouard Louis: Ei enää Eddy
  • Kustantaja: Tammi 2019
  • Alkuperäisteos: En finir avec Eddy Bellegueule (2014)
  • Suomentaja: Lotta Toivanen
  • Äänikirjan lukija: Ville-Veikko Niemelä
  • Sarja: Keltainen kirjasto #500
  • Genre: Suomennettu kauno
  • ISBN: 9789520408053
  • Tähtiä ⭐️⭐️⭐️🌜

Lue myös seuraavista nuoren miehen kasvukertomuksista tai kuuntele podcastimme Keltaisesta kirjastosta:

Kommentit
  1. Varpu
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Kirsi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *