Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo – Finlandia-ehdokkaan maailma on rujo ja ruma

Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo kertoo elämästä, jolta keskiluokkaisella omakotialueella asuva helsinkiläisrouva mieluiten sulkisi silmänsä. Ei näin rumaa ja pahaa ole! Vaan kun on, ja siksi Kerrostalo on tärkeä kirja.

Kirjan suuri kerrostalo on Kekkosen aikaan syntyneessä lähiössä, ”kuvitteellisen suomalaisen keskisuuren teollisuuskaupungin laitamilla”, niin kuin kirjailija alkusanoissaan tapahtumat paikantaa. Aikoinaan ihanteelliseksi kuvattu asuinalue on nyt kaikkea muuta. Se on alkoholiongelmaisten, narkkareiden, työttömien, sukupolvista syrjäytymistä jatkavien asuin- ja sijoituspaikka.

2000-luvulla laman lapset kasvavat täällä aikuisiksi lapsiksi uuteen lamaan. He eivät käy koulussa tai töissä, vaan asuvat äitiensä luona, hakkaavat toisiinsa tatuointeja, käyttävät päihteitä ja kuvaavat väkivaltavideoita nettiin. Ympäristö on henkitoreissaan. Asfaltti on niin roudan repimä, että yhä harvempi edes skeittaa.

Kuisman luoma maailma on realistinen, inhorealistiseksi sitä kutsuisin. Sen voi lukea tämän päivän köyhyyden ja syrjäytymisen kuvauksena tai hurjana lähitulevaisuuden uhkakuvana, dystopiana. Valtavan kerrostalon on ostanut kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö, jonka edustajat ovat sulkeneet asukkaat lukkojen taakse ja valvontakameroiden silmien alle. Vielä pelottavampaa on näkymätön valvonta ja ohjailu.  

Kuisma on taitavasti rakentanut Kerrostalon tarinan usean, yli kymmenen henkilön näkökulman kautta. On talossa pitkään asuneita, jotka muistavat vielä ajan, jolloin lähiö oli kelvollinen asuinpaikka. Nyt ei läheltä kulje enää bussit eivätkä taksit suostu ajamaan väkivaltaiseksi tiedetylle alueelle. Lasten, erityisesti Jaden kohtalo kouraisee lukijaa. Järkyttävä on Jessican, pirihuoraksi haukutun huumekuriirin tarina. Hän on jossakin vaiheessa päässyt lähiöstä pois ja keskustaan, mutta joutunut palaamaan takaisin. Hänen poikansa on otettu huostaan ja sijoitettu jonnekin pohjoiseen, mihin Jessicakin yrittää. Kerta toisensa jälkeen hänen rimpuilunsa irti huumevelkojen aiheuttamasta ahdingosta torppautuu.

Useimmille talo on ainoa vaihtoehto, lähikapakassa tai talon eri asunnoissa ryyppääminen, narkkaaminen ja bilettäminen ainoa ”harrastus”. Työttömyys on normi ja lapsuutta vietetään kodissa, jossa äiti myy itseään seinän takana, ja vähän vanhempana ryypätään yhdessä omien vanhempien kanssa. Kuisma luo riipaisevia ja uskottavia henkilökuvia Jessicoista, Jadeista, Miikoista ja Mikoista.

Surkeudessakin on omat luokkaeronsa. Alueen reunalla on työmaakoppien ja kopperoiden parakkikylä, jossa pisimmälle alkoholisoituneet majailevat. Surkein kohtalo on kaiken ulkopuolelle jääneellä Tertulla, talon alkuperäisellä asukkaalla, joka on häädetty kodistaan, kun hän ei ole pystynyt maksamaan vuokraansa ajallaan. Hän on asunnoton, eivätkä talon tutut asukkaat uskalla enää päästää häntä käytävään tai kellariin yöpymään. Terttu ei kuitenkaan ole alkoholisti eikä narkkari, hän on vain vanha ja köyhä.

Alkuun Kerrostalon naturalistinen kuvaus ja lukemattomat näkökulmahenkilöt ja heidän toinen toistaan järkyttävämmät tarinansa tyrmäsivät. Vähitellen kokonaisuus alkoi vetää ja henkilöt tulivat tutuiksi, sillä Kuisma punoo heidän tarinansa taitavasti toisiinsa. Kerrostaloa voi luonnehtia myös trilleriksi, jossa uhka kohdistuu koko yhteisöön.

Kerrostalo on Hanna-Riikka Kuisman kuudes romaani. Kuva Sami Kokko.

Porista lähtöisin oleva ja siellä asuva Kuisma on lehtihaastatteluissa (mm. Helsingin Sanomat 11.5.2019) kertonut, että Kerrostalon lähiön kaltainen maailma ja elämä ovat hänelle tuttuja lapsuuden ympäristöstä. Hänen omastakaan elämästään ei ole puuttunut ongelmia ja vaikeita, alkoholinhuuruisia vaiheita.  

Kerrostalo on Hanna-Riikka Kuisman viiltävän tarkka yhteiskunta-analyysi luokkajakoiseksi repeytyneestä Suomesta. Kirja ei jättänyt lukemisen jälkeen rauhaan, ja mitä enemmän kirjaa ja sen henkilöiden kohtaloita mietin, sen merkityksellisemmäksi kirjan koin. Ansaitusti Kerrostalo on yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista.

Lokakuun lukupiirissämme käsittelimme Édouard Louisin Ei enää Eddy -romaania, joka myös on ravisteleva köyhyyden ja näköalattomuuden kuvaus. Louisin oli vaikea löytää kirjalleen kustantajaa, ja hän useamman hylkäävän vastauksen, koska ”ei Ranskassa ole tällaista”. Ranskassa on, ja Suomessa myös Kerrostalon tapaista elämää. Siltä maailmalta ei pidä sulkea silmiään.

  • Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
  • Like Kustannus 2019
  • Romaani
  • ISBN 978-952-01-1875-4
  • Tähtiä ⭐️⭐️⭐️⭐️

Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *