Kansallisteatterin Kartta opastaa suruun ja elämään
Vanhan sananlaskun mukaan keskeneräistä työtä ei näytetä hulluille eikä herroille. Tällä kertaa kuitenkin pääsin bloggariryhmän kanssa kurkistamaan ennakkoon Kansallisteatterin Willensaunaan tulevaa näytelmää nimeltään Kartta. Aikaa ensi-iltaan ei ollut kuin viikko ja hyvin valmiilta näytti. Käsikirjoittaja, ohjaaja Minna Nurmelin sanoikin, että hän on tarkka deadlinen kanssa eli mieluummin maalissa reilusti ennen kuin viime hetkessä.
Nyt oikeastaan odotan enää, että näyttelijät yllättävät minut jollain omalla oivalluksellaan”, – ohjaaja Minna Nurmelin, hetki ennen pääharjoitusta.
Minna kertoi, että idea Kartta-näytelmään tuli hänelle unessa. Minna oli menettänyt lyhyen ajan sisällä useita läheisiään ja näytelmä oli yksi tapa käsitellä kuolemaa ja jälkeen jääneiden surua.
Kansallisteatterin tiedotteen mukaan kyseessä on ”epätavanomainen komedia valinnanvapauden keskelle eksyneistä ihmisistä”. Minua Kartta ei puhutellut ollenkaan komediana, vaan se oli täydellinen täsmäosuma omaan suruaikaani. Isäni menehtyi kaksi kuukautta sitten ja prosessoin menetystä päivittäin.
Kartassa on tiivis ystäväporukka, jonka primus motor, Kaarina, kuolee yllättäen. Suremaan jää kolme pariskuntaa. Hurjaa oli katsoa heitä lavalla, kun he saavat tiedon kuolemasta keskelle arkeaan puhelimitse, sillä tilanne oli identtinen kokemaani.
Elinkin koko näytelmän läpi omia tuntemuksiani. Peilasin näyttelijöiden esittämiä tuntoja omiin ja lähipiirini tuntoihin. Kuka uskoo, että kuollut on yhä täällä, kuka pohtii kuoleman kautta oman elämänsä tai suhteensa merkitystä, kuka porskuttaa eteenpäin ilman ihmeellisempiä muutoksia.
En halua kommentoida näyttelijäsuorituksia pääharjoitusten perusteella, mutta sen toki voin sanoa, että kuusi näyttelijää ovat lähes tasavahvoissa rooleissa ja suurimman osan aikaa kaikki ovat lavalla. Näytelmän ongelmatiikkaa viedään eteenpäin erityisesti Kreeta Salmisen esittämän Tarun kautta. Taru haluaa, että Kaarina on edelleen läsnä heidän ystäväporukassaan. Mitä Kaarina olisi tehnyt? Minkä ravintolan Kaarina olisi valinnut? Onko Kaarina heidän reittikarttansa elämään?
Näytelmän lavastus ja puvustus olivat futuristisia. Minna Nurmelin totesi, että futuristinen ilme vapauttaa katsojan mielikuvitusta. Minun kohdallani se toimi ennemminkin niin, että mietin, kuinka rumia vaatteita ja kampauksia onkaan voitu suunnitella, jotka tekevät kauniista näyttelijöistä robotin oloisia. Toisaalta asut olisivat varmaan olleet todella muodikkaita myös 1960-luvun lopussa! Futuristinen ilme olisi voinut tarjota tilan, jossa tunteet tulevat paremmin pintaan, mutta minut se vei johonkin tulevaisuuden maailmaan, jossa ihmiset ovat tunneköyhiä olentoja. Taustalla oli osan aikaa psykedelistä videokuvaa, jonka aikana pidin migreenitaipuvaisena silmiä kiinni.
Kartassa ystävän kuolema on sysäys omien koordinaattien tarkistamiselle. Melkoiselta säntäämiseltä meno monen osalta vaikuttaa. Ollako vai eikö olla, mennäkö vai eikö mennä? Lopulta hajalleen pyrskähtänyt parvi löytää jälleen toisensa ja sitä kautta ainakin hetken mielenrauhaa.
Kartta on näytelmä, joka antaa loistavasti syötteitä keskustelulle. Parhainta olisikin käydä katsomassa sitä ystävien kanssa!
- Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 20.11.2019
- Ohjaus: Minna Nurmelin
- Rooleissa: Maria Kuusiluoma, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Ilja Peltonen, Sari Puumalainen ja Kreeta Salminen
- Lavastus Maiju Loukola
- Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
- Valosuunnittelu Aslak Sandström
- Videosuunnittelu Ida Järvinen ja Matias Koivuniemi
- Äänisuunnittelu Jani Peltola
- Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
- MediataideteoksetCamilo Sanchez, Liisi Soroush ja Alex van Giersbergen (Konvolv-osuuskunta)