Onnea Latvia 101 – Māra Zālite: Viisi sormea

Māra Zāliten Viisi sormea -kirjaa pitelee Rigassa latvialainen Adele, ystäviemme pojantytär.

Latvian eturivin kulttuuripersoona, kirjailija Māra Zālite on kirjoittanut omaelämäkerrallisen teoksen nimeltään Viisi sormea.  Kirja valittiin ilmestymisvuonnaan (2013) Latvian parhaaksi kirjaksi. Hienoa, että se on nyt saatu Hilkka Koskelan kääntämänä myös suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Viisi sormea kertoo Siperiaan kyyditetyn perheen paluusta 15 vuoden jälkeen kotikyläänsä Latviaan, eletään vuotta 1956. Kirjan päähenkilönä on Siperiassa syntynyt viisivuotias Laura, joka on erittäin touhukas ja pohdiskeleva pikkutyttö. Koko tarina kerrotaan Lauran näkökulmasta, kuinka hän ihmettelee neuvosto-latvialaista elämänmenoa pienessä maalaiskylässä, jossa talot on jaettu uusiksi ja maanviljelyksestä vastaa kolhoosi.

Māra Zālite (s. 1952) kuvattuna Latvian suurlähetystössä Helsingissä 28.2.2019

Olen työstänyt tarinaa mielessäni koko elämäni ajan. Kaikkea sai tehdä paitsi ikinä ei saanut kertoa, että olimme olleet Siperiassa. Tapahtumien läpikäynti on ollut henkisesti raskasta, mutta nyt on riittävästi ikää ja ammatillista kokemusta, jotta pystyin kirjoittamaan kaunokirjallista tekstiä, joka kuitenkin pohjautuu omiin kokemuksiini. – Māra Zālite Suomen vierailullaan helmikuussa 2019.

Laura palaa Latviaan äitinsä ja isänsä kanssa, isoisä on kuollut ja isoäiti joutuu jäämään edelleen Siperiaan. He asettuvat äidin vanhaan kotitaloon, joka on venäläisten turmelema. Lauran äiti on kauhuissaan. Talon salia oli käytetty sikalana ja lattiavuorauksena, kaiken lannan alta, löytyi isovanhempien kirjasto. Nahkakantiset arvoteokset sikojen virtsan pilaamana.

En voinut kirjoittaa äitini eläessä. Äiti nimittäin itki joka vuosi jo viikkoa ennen kyyditysten vuosipäivää. – Māra Zālite

Viisi sormea -kirjassa jokainen luku toimisi irrallisena tarinana. Laurasta tulee mieleen Vaahteramäen Eemeli, sillä tytöllä on hyvä sydän, tarkat korvat ja joskus myös kepposet mielessä. Hän on myös tavattoman sinnikäs ja tunkee itsensä mukaan niin isänsä työpaikalle kuin isoisoäitinsä öiselle retkellekin.

Viisi sormea on latviasta suomeksi kääntänyt Hilkka Koskela, kuvattuna Latvian suurlähetystön portaissa.

Kirjan tyyli on näennäisen kepeä. Māra Zālite sanoi, että mustalle on kirjoitettava valkoisella. Pienet sattumukset ja tarinat avaavat ovet isoille tapahtumille, joista lukijana saa hyvin kiinni, kun tietää neuvostoliittolaisesta arjesta edes jotain.

Montakos meitä Lamessa syntyneitä enää täällä on? Kaikki ovat ulkomailla tai susien kaluttavina Siperiassa. Teillä oli onnea, kun pääsitte takaisin kotiin. Älä sano mitään, Anda, niin rappiolla kuin onkin, tämä on kuitenkin sinun isoisäsi koti. Onko tämä muka ensimmäinen kerta, kun on pitänyt aloittaa kaikki alusta? Ei, Anda, älä sylje Jumalaa silmille, ei jokainen Siperiasta hengissä selvinnyt pääse takaisin kotiinsa. Hyvä, että teillä on sellainen mamma. – naapurin puhe Lauran äidille, s. 120

Mamma on Lauran isoisoäiti, tarinan tukipylväs, jonka luona Laura asuu osan aikaa. Asetelma tuo mieleen viime vuonna lukemani Inguna Ula Cepiten Ulsiks, Neuvosto-Latvian lapsi -teoksen. Siinä oltiin jo 1960-luvulla, mutta päähenkilönä oli pieni tyttö, joka oli paljon isoäitinsä hoteissa.

Eräs latvialainen lukija kertoi Latvian suurlähetystön tilaisuudessa, että oli Viittä sormea lukiessaan puolet aikaa itkenyt ja puolet aikaa nauranut. Minä luin kirjan suurella mielenkiinnolla ja myönnän sekä nauraneeni että loppukohtauksessa liikuttuneeni. On hyvin helppo ymmärtää, kuinka vahvasti kirja koskettaa erityisesti latvialaisia. Tarinat tuovat neuvostoelämän kurjuuden, korruptoituneisuuden ja kyttäämisen hienovaraisesti, mutta todella konkreettisesti esille. Kirjan kieli on taitavasti kuvailevaa, koenkin olleeni visuaalisesti Lauran matkassa mukana.

Kuvan Māra Zālitesta ja minusta Latvian suurlähetystössä otti kirjailija Heli Laaksonen.

Latvia itsenäistyi 18.11.1918. Neuvostoliitto miehitti Latvian ensimmäisen kerran 1940 ja vuosina 1940-1941 Latviasta kyyditettiin Siperiaan yli 20.000 henkilöä. Sitten tulivat saksalaiset ja taas venäläiset. Seuraava isompi kyyditys oli vuonna 1949, jolloin Siperiaan vietiin 43.000 latvialaista. Kun Turun Kirjamessuilla 2019 kysyttiin Māra Zālitelta ja Atis Klimovicsilta (Silakkaa ja muita jumalan ihmeitä, 2018, Rozentāls-seura), että mikä erottaa suomalaisia ja latvialaisia, niin ytimekäs vastaus kuului, että juuri nämä tarinat, joita heidän kirjoissaan käsitellään. Suosittelen lämpimästi!

  • Māra Zālite: Viisi sormea
  • Kustantaja: Arktinen Banaani 2018
  • Alkuperäisteos: Pieci pirksti (2013)
  • Suomentaja: Hilkka Koskela
  • Genre: Suomennettu kauno
  • ISBN: 9789522704047
  • Tähtiä ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tänään 18.11.2019 onnittelen 101-vuotista Latviaa!

Lue myös

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *