Joulukalenteri 2.12. – arvonnassa Ei enää Eddy

Eilisen (1.12.) joulukalenterin ratkaisu oli monelle helppo, sillä tekstilainaus oli Olli Jalosen romaanista Merenpeitto, joka on jatkoa viime vuoden Finlandia-voittokirjalle Taivaanpallolle. Onnentonttu eli random.org-arvontakone arpoi kaikkien vastanneiden joukosta voittajaksi Päivi Käkelän, jolle on lähtenyt tieto sähköpostilla. Hän voitti Johanna Venhon teoksen Ensimmäinen nainen.

Kirsin Book Clubin vuoden 2019 joulukalenterin toinen luukku avautuu – kiitos kaikille eilen vastanneille!

Alla on lainaus eräästä vuonna 2019 suomeksi julkaistusta kirjasta, josta löytyy arvio blogistamme.

Tehtäväsi on selvittää, mistä kirjasta on kyse ja kuka kyseisen kirjan on kirjoittanut. Muista, että joulun hengen mukaisesti olet mukana arvonnassa, vaikka vastauksesi ei olisikaan oikein. Eli AINA kannattaa osallistua!

Kun olet keksinyt tai arvannut, mikä kirja ja kuka on kirjailija, kirjoita vastauksesi alla olevaan kommenttikenttään. Älä huolestu, vaikka vastauksesi ei tule näkyviin, sillä pidämme kommentit piilossa illan arvontaan asti, jotta arvaamisen riemu säilyy kaikille osanottajille iltaan asti.

Aikaa on tähän iltaan eli maanantaihin 2.12. klo 21:00 asti.


Siis kuka onkaan kirjailija ja mistä kirjasta tämä tekstilainaus on? Toisen luukun vinkiksi annamme sen, että tämä kirjailija vieraili Suomessa viime keväänä ja kertoi pyöräilleensä ympäri Helsinkiä. Kirja on kyseisen kirjailijan ensimmäinen suomeksi käännetty teos. Kirjan keski-ikäinen päähenkilö, tai yksi heistä, on suorittaja. Uni ei tule yöllä, vaikka ulkoisesti kaikki on hyvin…

Tämä oli katastrofi jota hän oli odottanut. Silti talo oli hiljainen. Pojat, tämä biologinen materiaali joka hänestä oli leikattu pois ja puristettu ulos ja jonka hän oli sen jälkeen kasvattanut, nukkuivat kumpikin omassa huoneessaan. Kasvukipujen, maitohampaiden irtoamisen, karvankasvun ja solunjakautumisen jälkeen pojat makasivat nyt tässä talossa ja hikoilivat ja hengittivät ja veivät tilaa, mutta pian he antaisivat panoksensa bruttokansantuotteeseen. Pian he tapaisivat jonkun ja menisivät naimisiin ja saisivat lapsia, ja ehkä hekin seisoisivat joskus makuuhuoneessa sullomassa vaatteita, hammasharjaa ja deodoranttia punaiseen nailonkassiin, jonka kyljessä luki valkoisin kirjaimin SWIX, ja jättäisivät sitten asuntonsa jonkin toisen asunnon vuoksi sillä välin kun heidän oma biologinen materiaalinsa nukkui ja niin edelleen ja niin edelleen loputtomiin.


Joko keksit? Jos et, niin arvaa. KAIKKI klo 21:00 mennessä alla olevaan blogin kommenttikenttään kirjatut vastaukset, joissa on kirjailija ja kirjan nimi, niin oikeat kuin sinnepäinkin olleet, ovat mukana päivittäisessä arvonnassa. 

Eli julkaisemme vastaukset vasta iltaisin, jotta arvaamisen ilo on kaikille tallella!

Muualle, esimerkiksi Kirsin Book Clubin Facebook-sivulle kirjatut vastaukset eivät ole mukana arvonnassa. Jotta voit vastata, niin joudut täyttämään nimesi/nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Sähköpostiosoite ei näy julkisesti, vaan ainoastaan meille, jotta voimme ottaa yhteyttä voiton sattuessa kohdallesi! Postitamme voittokirjat vain Suomeen.

Voittajan nimi/nimimerkki julkaistaan aina seuraavan päivän arvoituksen yhteydessä. Eli huomenna 3.12. klo 6:30 avautuvassa kolmannessa luukussa saat tietää, suosiko onnentonttu sinua!

Jouluaattona palkitaan bonuksena vielä Joulun Tietäjä eli joulukalenterin vastaaja, jolla on 24 päivän ajalta eniten oikeita vastauksia! Kisa on perinteisesti ollut tiukka!

Arvontapalkinto

Tänään arvomme vastaajien kesken Tammen Keltaisen kirjaston 500. kirjan, Édouard Louis’n vaikuttavan Ei enää Eddy -teoksen, joka on ollut valtaisa menestys etenkin kotimaassaan Ranskassa. Lisää tietoa kirjasta:

Ei enää Eddy -kirjan olemme saaneet Tammelta, kiitos!

Reippaasti mukaan vastaamaan alla olevaan kommenttikenttään, niin olet mukana arvonnassa!

P.S. Tilaa seuraavat kalenteriluukut ja muut Kirsin Book Clubin jutut suoraan sähköpostiisi.

Kommentit
  1. Merja Kähkönen
  2. Rauno
  3. Marjohanna
  4. Kirsi Hietanen
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  5. Terhi
  6. Mirja-Liisa Kinnunen
  7. Juniperus
  8. Anna
  9. Ulla Suhonen
  10. Sussu
  11. Tiina Mahlamäki
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  12. Maarit
  13. Liisa
  14. Johanna Bergström
  15. Eppu
  16. Laura
  17. Jussi
  18. Paula
  19. Marjatta Itkonen
  20. Minna
  21. Noora T.
  22. Heta Koo
  23. Maria Kuutti
  24. Mari
  25. Johanna
  26. Sirpa Lämsä
  27. Johanna Vehkanen
  28. Hanna T
  29. Reeta
  30. Virpi
  31. Teija S.
  32. Liina Putkonen
  33. Tuija K
  34. Sirkka
  35. Henna73
  36. Salli
  37. Liisa
  38. Pirjo Ojamo
  39. Marja
  40. Ilona
  41. Aikki
  42. pekkis
  43. Salme
  44. Tarjuska
  45. Katja Koski
  46. Keijo
  47. Juha
  48. Eetu K
  49. Eila
  50. miia
  51. Minna
  52. Tani
  53. SuviV
  54. eeva lento
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  55. Erja
  56. Harri kytölä
  57. Seija Nieminen
  58. minttu47
  59. Susanne
  60. Ulla Vieri
  61. Satu T
  62. henrik askola
  63. Ges
  64. Eija
  65. Tarja
  66. Esa
  67. Tuula
  68. Leeni
  69. vintagentti
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  70. Ilse Mäenpää
  71. Kaius
    • Kaius
  72. Reijo Moilanen
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
      • Reijo Moilanen
  73. Peksu
  74. Kirsi
  75. -Selma-
  76. benkku
  77. Blue
  78. Ritva Himanen
  79. Paula.O
  80. Jaana
  81. Niisku
  82. Pirkko Teirikangas
  83. Delle
  84. Hanna
  85. Tuulispää
  86. Kristiina
  87. Nirali
  88. Kaija
  89. Juha-Pekka Järvensivu
  90. Marja
  91. Veikka
  92. Sari P
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  93. Tea
  94. Maarit
  95. Marja-Liisa
  96. LiisaK
  97. Hanna Kooo
  98. pon
  99. Riina
  100. Sepuli
  101. Helena Kittilä
  102. Leena Immonen
  103. Zerotin
  104. Kaki
  105. Katja
  106. Sirpa Laitamäki
  107. Mio
  108. Päivi K
  109. Liisa Turunen
  110. Sanna Kivioja-Fathi
  111. kka1968

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *