Kansallisteatterin Kauppamatkustajan kuolema – 70-vuotias näytelmä täysin ajassa

Arthur Miller kirjoitti Kauppamatkustajan kuolema -näytelmän kuudessa viikossa. Sen ensi-ilta oli Broadwaylla vuonna 1949 eli 70 vuotta sitten. Se puhutteli teatteriyleisöä silloin, ja se puhuttelee myös tänään. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka ajassa tarina on. Ei ihme, että Kauppamatkustajan kuolemaa pidetään yleisesti yhtenä 1900-luvun parhaista näytelmistä.

Hannu-Pekka Björkman Kauppamatkustajan kuoleman Willy Lomanina

Näytelmän päähenkilö on Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Willy Loman, joka on pitkän linjan myyntimies, kaupparatsu, jonka salkusta löytyy ainakin nylonsukkia. Willy Lomanin unelmat ja puheet ovat suuremmat kuin teot. Hän haluaisi olla firman myyntitilaston kärjessä, mutta se ei enää onnistu, ei ole itse asiassa koskaan onnistunut.

Mä en ole tusinatavaraa! – Willy Loman

Kauppamatkustajaa odottaa kotona uskollinen vaimo Linda, jonka voima kannattelee koko kuviota. Arthur Miller oli juutalainen ja kirjoitti Willy Lomanille stereotypisen juutalaisvaimon, joka pitää kaikki narut käsissään ja ennen kaikkea pitää kirjaa perheen rahavirrasta. Toisaalta hän palvoo Willyä ja yrittää kääntää kaiken parhain päin. Hän on rakastava, kun Willy tulee kotiin, hän ymmärtää ja tukee.

Hannu-Pekka Björkman ja Kristiina Halttu

Perheellä on kaksi aikuista poikaa, Biff ja Happy. Tässä järjestyksessä. Biff on 34-vuotias kuten oli Arthur Millerkin näytelmää kirjoittaessaan. He molemmat ovat myös entisiä jalkapalloilijoita. Biffistä piti tulla suuri jalkapallotähti, mutta asiat etenivätkin toisin. Hän on lähtenyt Brooklynistä ja viimeisimmäksi työskennellyt hevostilalla. Isän mielestä Biff on edelleen se kultapoju, jonka eteen maailman pitäisi lankeaman.

Happy on nuorempi ja aina seurannut veljensä perässä. Hän on jäänyt kodin lähelle, mutta välit eivät ole lämpimät. Hän on töissä ja pitää itsestään huolen, mutta vanhempien kommentit ovat tylyjä, hän on heidän mielestään elostelija ja laiska.

Aku Hirviniemi Biffinä ja Samuli Niittymäki Happynä.

Tapahtumat alkavat kiertyä päivänä, jolloin Willy-isä on jälleen ajanut autollaan tien sivuun eikä ole mennyt sovittuun asiakastapaamiseen. Samana päivänä Biff palaa kotiin ja menneisyyden haamut alkavat huudella. Näytelmässä tämä tehdään aivan konkreettisestikin. Willyn kuollut veli Ben tulee neuvoineen lavalle, samoin poikien high school -vuosien tapahtumat. Mikä tukki Biffin menestyspolun? Onko syy isän, isän unelmien, kaikkien harhojen vai matikankokeen? Tämä pohdinta vie paljon syvemmälle, perheen dynamiikkaan ja tarinoihin, joita kerrotaan vuodesta toiseen, olivatpa ne totta tai ei.

Kristiina Halttu on Willy Lomanin vaimo

Kansallisteatterin suurelle näyttämölle on lavastettu harmaa kivikylä, jonka Brooklynin rakennusten varjossa ei puutarha kukoista. Taustalla soi sähköurkujen kalsea sävelmä. Asetelma on ankea, mutta erittäin toimiva. Minulla tuli harmaasta tiiliseinästä mieleen vankila, mikä sopii hyvin, sillä Lomanin perhe elää taloudellisesti tiukassa tilanteessa, mikä aiheuttaa ainakin henkisen vankilan nähdä vaihtoehtoja. Koko ajan mietitään sitku-elämää, sitten kun talo on maksettu, sitten kun jääkaappi on maksettu, sitten kun Biff menestyy.

Hannu-Pekka Björkman on kovin omannäköisensä Willy Loman. Hän on kotonaan uhoavana, hieman nallekarhumaisen oloisena, väsyneenä miehenä. Kun tuska alkaa puristaa Willy Lomania entisestään, se välittyi Björkmanista aivan fyysisestikin, hiki pisaroi otsalla ja puuskutus kuului toiseen permantoriviin.

Isä on pieni vene, joka etsii satamaa”, Linda Loman.

Näytelmän tähti minulle oli kuitenkin Kristiina Halttu. Näytelmä voisi olla nimeltään Kauppamatkustajan vaimon ikuinen jaksaminen, sillä vaimo pitää perheen pystyssä ja ennen kaikkea kauppamatkustajan pystyssä. Hän huoltaa ja hoitaa kaiken ja vaatii poikia kunnioittamaan isäänsä. Hän näkee miehensä henkiset ongelmat, myyntisuppilon tyhjyyden ja unelmien särkymisen. Silti hän jaksaa kannatella ja rakastaa ja tukea ja luoda valoa tulevaisuuteen. Kristiina Halttu tekee tämän kaiken superuskottavasti, taitavasti ja juuri sopivalla intensiteetillä. Hieno roolityö.

Ihastuin myös Samuli Niittymäen roolityöhön pikkuveli Happynä. Muistan Samulin jo Kolmen sisaren fyysisenä kapteeni Solyonina ja kuinka vakuuttavaa työtä hän teki silloinkin. Happy on koko ajan sivussa, mutta Samulin hienovireinen tulkinta huutaa huomiota, nostaa Happyn tuntemukset taitavasti esille. Vahvaa tekemistä.

Samuli Niittymäki

Kauppamatkustajan kuoleman on ohjannut Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho. Me olimme katsomassa esitystä 28.11. joka oli kenraaliharjoitus. Minun silmiini näytelmä oli täysin valmis, hallitusti ja tyylikkäästi ohjattu teos. Se on klassikko ja se oli tehty ajattomasti, vaikka olikin kiinnittynyt syntyaikoihinsa. Minun on helppo yhtyä Mika Myllyahon omiin sanoihin:

Kauppamatkustajan kuolema on suuri näytelmä, joka esittää pienen ihmisen traagisen kujanjuoksun taloudellisen kilpailun määrittämässä maailmassa. Se on maailma, jossa ihmiset julmasti jaetaan joko voittajiin tai häviäjiin. Esimerkiksi työelämästä putoavan ja tarpeettomaksi muuttuvan ihmisen omanarvontunto on yksi näytelmästä nouseva aihe, joka tuntuu myös nykypäivänä pelottavan ajankohtaiselta” – Kansallisteatterin tiedote

Suosittelen näytelmää klassikoiden ja vahvan tarinan ystäville. Aihe on rankka, eikä teatterista poistu hymy huulilla. Mutta ihme on, jos inhimmillinen myötätunto ei ole näytelmää katsoessa koskettanut. Mieleen jää vahvasti pohdinta arvoista ja elämäntyön merkityksestä, millä niitä myös tänä päivänä mitataan.

Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 30.11.2019

Rooleissa Hannu-Pekka Björkman, Kristiina Halttu, Aku Hirviniemi, Aksa Korttila, Petri Liski, Samuli Niittymäki, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Olli Riipinen ja Paula Siimes
Muusikko Samuli Laiho

Ohjaus Mika Myllyaho
Suomennos Aleksi Milonoff
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Musiikki Samuli Laiho
Valosuunnittelu Teemu Nurmelin
Äänisuunnittelu Esa Mattila
Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Ohjaajan assistentti Esa-Matti Smolander

Sarjassamme eläytymiskuvia. Minä yritän näyttää samankaltaista käsilaukkua kuin Kristiina Haltulla on näytelmässä ja Martti suree loppua jo näytelmän nimen perusteella. Kuva otettu alikäytävätunnelissa Elielin parkkihallin ja Kansallisteatterin välissä.
Kommentit
  1. Airi Vilhunen Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *