Lucia Berlin: Ilta paratiisissa – ”tärkeintä on hyvä tarina”

Joulu katolla? Suomen leveysasteilla tämä vaihtoehto ei tulisi mieleen, vaikka kuinka vihaisi joulua ja aviomiehen toilailuja ja joulujärjestelyjä. Texasissa katolle voi vetäytyä, jos jouluvieraat eivät miellytä. Lucia Berlinin kolmannessa suomeksi ilmestyneessä novellikokoelmassa Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia Tiny-niminen nainen viettää joulunsa katolla. Siellä hänestä on ”tosi miellyttävää”, on radio, sähköhuopa ja sanaristikoita, ja ennen muuta Jack Daniels -viskiä seurana. Apulainen käy tyhjentämässä potan ja tuomassa ruokaa ja lisää viskiä.

Huumoria? Ehkä mustaa, mutta samalla novelli Joulu.Teksas.1956 on riipaiseva kuvaus kohtaamattomuudesta. Berlinin tyyliin kertomus leikkaa palan elämää, ei kommentoida, ei valita puolta. Sen saa lukija, halutessaan, tehdä.

Lucia Berlin 1936-2004.

2004 kuollut Berlin ”löydettiin” vasta hänen kuolemansa jälkeen, kun hänen valittujen novelliensa mestarillinen kokoelma A Manual for Cleaning Women ilmestyi vuonna 2015. Kirjasta tuli myyntimenestys. Suomeksi Siivoojan käsikirja on ilmestynyt kahtena niteenä, Siivoojan käsikirja 2017 ja Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla 2018. Berlin kirjoitti vain 77 novellia, joista julkaistiin hänen elinaikanaan 76, alkuun kirjallisissa aikakauslehdissä, myöhemmin novellikokoelmina. Ilta paratiisissa/Evening in Paradise ilmestyi vähän kuin yllätyksenä edellisen kokoelman menestyksen siivittämänä.

Ilta paratiisissa on epätasaisempi kuin kaksi aikaisempaa. Kokoelmassa on kaksi vajaan sivun mittaista tarinaa, ehkä enemmänkin novellin aihiota tai kuin tuokiokuvaa, molemmista kuitenkin hyvin tunnistettavissa Berlinin novellien maailma ja aiheet. Mukana on kuitenkin myös monta esimerkkiä Berlinin taituruudesta, tavasta ja kyvystä kuvata itselleen tuttua arkea kiihkottomasti mutta kiinnostavasti. Tälläkin kertaa mukana on alkoholismiin sairastuneita naisia ja huumeista riippuvaisia miehiä, mutta yhtä riipaiseviksi kuvaukset eivät nouse kuin aikaisempien kokoelmien parhaat.

Novellien tapahtumapaikkoina toistuvat Siivoojan käsikirjoista tutut Texas, Meksiko, Chile, New York. Nyt piipahdetaan myös Euroopassa, Pariisissa. Kaikissa näissä paikoissa Berlin eli, ja hänen novelleissaan onkin vahva autofiktiivinen sävy. Useassa Ilta paratiisissa -kokoelman tarinassa on myös nuori, toista lastaan odottava äiti, jonka aviomies jättää, useamman pojan yksinhuoltajaäiti tai uutta suhdetta aloittava äiti. Tutut asetelmat neljän pojan äidin Lucia Berlinin omasta elämästä. Novellien miehet toistavat Berlinin aviomiesten ominaisuuksia: kuvanveistäjä, joka jättää nuoren vaimonsa, muusikko ja toinenkin, huumeita käyttävä, taitava jazzmuusikko.

Ilta paratiisissa -kokoelman esipuheessa Mark Berlin, Lucian esikoinen, toistaa saman, joka on kirjattu aikaisempiinkin Berlinin teoksiin: ”Äiti kirjoitti tositarinoita, ei välttämättä omasta elämästään, mutta kyllin läheltä.” Kirjailija muokkasi tapahtumia niin, etteivät pojatkaan enää olleet varmoja, mikä tarinoissa oli todella perheelle tapahtunutta. Luciaa se ei haitannut, sillä hänestä ”tärkeintä on hyvä tarina”.

Kokoelman novellit etenevät ikään kuin kronologisesti, sillä niiden keskeiset henkilöt ovat ensimmäisissä novelleissa lapsia, sitten teinejä, opiskelijoita, nuoria äitejä. Kokoelman viimeisissä tarinoissa on kuolema vahvasti läsnä. Olisin mielelläni halunnut tietää, minä vuonna novelli on kirjoitettu, mutta ehkä kaikkien kertomusten syntyhistoriaa ei ole pystytty ajoittamaan. Ensimmäinen julkaisuvuosi sen sijaan olisi voitu merkitä novellin loppuun.

Lucia Berlinin novellit suomentanut Kristiina Drews kertoi syksyllä Helsingin kirjamessuilla, että Ilta paratiisissa -kokoelman novelleista hänen ”lempparinsa” on Andado: Goottilainen romanssi. Se on Chileen sijoittuva tarina 14-vuotiaan Lauran viikonloppuretkestä isälle tärkeän yhteistyökumppanin, äveriään kaivosministerin fundolle, maatilalla. Tarinan goottisen tummat sävyt syntyvät viikonlopun sateesta, vanhasta linnamaisesta ympäristöstä palvelijoineen ja öisistä, tragedioiksi muuttuvista hevosretkistä. Kaiken yllä väreilee sekä avoin että peitetty seksuaalisuus.

Novellissa Berlin ei moralisoi, ei näennäisesti ota kantaa, mutta näyttää, miten varhain tytöt oppivat miellyttämään miehiä, miten isälle kaunis tytär on välikappale yrityksen menestyksen edistämiseksi ja miten tytöt, vielä melkein lapset, tapailevat itseään paljon vanhempia miehiä. Novellin nimi Andado tulee kaupungin yövartijan huudosta, jolla tämä vakuuttaa, että yö on turvallinen: ”Andado y sereno … Käyty on ja kaikki hyvin”. Siihen huutoon tarina myös päättyy, ja lukija saa itse pohtia, missä on käyty ja miten turvallinen yö on.

Niminovellissa Ilta paratiisissa ollaan Puerto Vallartassa, Meksikon länsirannalle rakentuvassa uudessa lomakeskuksessa ja sen hulppeassa Oceano-hotellissa. Alueella filmataan amerikkalaista elokuvaa Liskojen yö (kuten myös todellisuudessa tehtiin vuonna 1963), ja elokuvan ohjaaja John Huston ja päätähdet Ava Gardner ja Richard Burton sekä Burtonin vaimo Elizabeth Taylor ovat majoittuneet hotelliin. Berlinille ominaisesti novelli vilisee väkeä, amerikkalaistähtien ja -turistien lisäksi mukana ovat Oceanon baarimikko Hernán, paikkakunnan nuoret ja komeat rattopojat, kaupungissa ”lepäämässä” käyvä Sam Newton (yksi Lucia Berlinin aviomiehistä oli sukunimeltään Newton) ja muita lähiseutujen asukkaita.

Novellin tapahtumat ikään kuin vyöryvät eteenpäin, humalatila nousee ja suhteet sekoittuvat. Novelli on hyvin elokuvamainen, se leikkaa tilanteesta toiseen ja vakaa piste, jonka silmin lukijana seuraan tapahtumia on baarimikko Hernán. Taas kerran alleviivaamatta Berlin rinnastaa humaltuvan hotelliseurueen epätoivoiselta tuntuvan onnen etsimisen ja katujen kasvatista baarimestariksi kohonneen Hernánin hiljaisen tyytyväisyyden elämäänsä. Paratiisit ovat erilaisia.

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja oli Kirsin Book Clubin lukupiirikirja maaliskuussa 2018.
Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla esiteltiin blogissa joulukuussa 2018.

Ilta paratiisissa -kokoelman jälkeen kaikki Berlinin kirjoittamat 77 novellia lienee nyt julkaistu myös suomeksi. Sen sijaan Evening in Paradise
-kokoelman kanssa samaan aikaan julkaistua Wellcome Home, Berlinin omaelämäkerrallisia katkelmia vuodesta 1936 vuoteen 1966 sisältävää kirjaa ei ole vielä suomennettu.

Marraskuussa Helsingin Sanomissa julkaistiin kirjailijan pojan Jeff Berlinin haastattelu otsikolla ’Äitini, kirjailija ja alkoholisti’. Jutun voit lukea tästä linkistä (KLIK)

Lucia Berlinin elämänvaiheista voit lukea enemmän myös aikaisemmista blogijutuistamme. Linkit niihin ovat tässä:
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2

  • Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia
  • Aula & Co 2019
  • Alkuperäisteos Evening in Paradise, 2018 (novellit julkaistu aikaisemmin muissa kokoelmissa 1981 – 1999)
  • Suomentanut Kristiina Drews
  • Novellikokoelma
  • ISBN 978-952-7269-87-9
  • Tähtiä ⭐️⭐️⭐️⭐️

Kirjan sain kustantajalta.

Kommentoi