Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin? – vaikeneminen rikkoo

Lucian päivänä 13. joulukuuta kokoonnuimme juhlimaan lukupiirimme 9. syntymäpäivää. Kirjaksi olimme vaihtaneet aikaisemmin sovitun tilalle Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin?, joka kiinnosti niin paljon, ettemme malttaneet jättää sitä yhdeksi vuoden 2020 kirjaksi. Kiinnostava keskustelu kirjasta syntyikin, sillä ajatukset kirjasta vaihtelivat paljon. Keskustelu myös syvensi varmasti jokaisen meistä kokemusta kirjasta. Erinomainen lukupiirikirja siis.

Disneyn Bambi vartioi suomen- ja ruotsinkielistä kirjaa.
  • ”Olisin voinut antaa tällekin kirjalle Finlandian.”
  • ”Kirja on silloin hyvä, kun se vaikuttaa, ja tästä kirjasta tuli vähän paha olo.”
  • ”Yllätyin, miten paljon kirjasta pidin.”
  • ”Mielenkiintoinen tarina, mutta en pitänyt siitä, miten se oli kirjoitettu.”
  • ”Minua häiritsivät erilaiset tekstityypit, tuntuivat kikkailulta.”
  • ”Pidin kirjasta ja sen haasteellisuudesta, vaikka kaikkea en kirjassa ymmärtänytkään.”

Kirjan tapahtumien keskiössä on joukkoraiskaus, johon osallistuu neljä teini-ikäistä poikaa.

Hopealusikkasuussasyntyneetpojannulikat.

Pojat asuvat ”huvilakaupungissa”, vain lyhyen matkan päässä pääkaupungista, järven rannalla, vauraalla asuntoalueella. Yksi ”raiskaajapojista” on Gusten Grippe, joka kertoo poliisille, mitä on tapahtunut. Gusten haluaa kantaa vastuunsa ja sovittaa tekonsa, mutta tätä eivät muut, varsinkaan poikien vanhemmat hyväksy. He ja ympäröivä yhteisö haluavat vaieta asiasta, unohtaa, mitä kauheaa on tapahtunut. Yksi äideistä, Annelise Häggert, Gusten Grippen parhaan ystävän Nathanin äiti, on kertomuksen toinen keskeinen henkilö, sosiaalisen nousun kokenut menestyjä, tapahtumahetkellä kaupungin merkkihenkilö.

”MINÄ TISKASIN. TISKASIN JA tiskasin, ´kanimukit’. KAIKKI mukit kokouksen jälkeen. Minulla oli sellainen pakomekanismi. Minut yllätettiin sen keskellä. Itse teossa.
    Kun yritin sisäistää poikaani koskevan viestin, jonka olin juuri saanut mieheni kautta.
    Ja enhän minä halunnut tajuta sitä. En mistään hinnasta. Se oli … kuin kuolema – Mutta nyt …
    Uskon että minä, että me kaikki … olemme oppineet tästä jotain.” (Annelise Häggert, 2009, viimeisessä haastattelussa).
    Gusten Grippe, romahduksen jälkeen, tuijotti usein tuota tekstiä ja kysyi (yksin, ei keneltäkään): ”Niin, mutta mitä?”

Opittiinko sittenkään mitään? Tätä Gusten epäili. Monika Fagerholm on eri yhteyksissä kertonut, miten Kuka tappoi bambin? -teoksen keskeinen teema on, mitä hiljaisuus, asioista, tämän kirjan tapauksessa rikoksesta vaikeneminen, tekee yhteisölle. Miten se rikkoo kaiken.  

Monica Fagerholmia haastatteli Helsingin kirjamessuilla ruotsalainen kirjallisuustoimittaja ja -kriitikko Yukiko Duke, jolle Fagerholm mainitsi itselleen tärkeiksi kirjailijoiksi mm. William Faulknerin ja Tony Morrisonin.

Moni bookclubilaisista oli kuunnellut Monika Fagerholmia kirjamessuilla. Kaoottiseksi kirjoitusprosessiaan kuvannut kirjailija kertoi Helsingin kirjamessuilla, miten hänellä yleensä on kirjoissaan ollut monta tarinaa ja maailma, joka on laaja. Kuka tappoi bambin? olikin hänelle jotakin uutta, aluevaltaus, sillä romaani on tiivis, vain reilut 200 sivua. Vielä tammikuussa käsikirjoitus oli huomattavasti pidempi, mutta pitkäaikaisen kustannustoimittajansa Tapani Ritamäen ehdotuksesta Fagerholm poisti tekstistä ison osan. ”Se tekikin lopputulokselle hyvää. Aloin nähdä kirjan kokonaisuutena”, Fagerholm kertoi.

Paljon kuitenkin on jäänyt jäljelle. Raiskausteeman ja siihen liittyen vanhempien ja heidän lastensa suhteiden kuvauksen lisäksi kirjassa on myös monenlaisia ystävyyden kuvauksia, ja isossa roolissa on Gustenin entinen rakastettu Emmy sekä hänen ystävänsä Saga-Lill. Kirjan syvimmät teemat avautuvat hitaasti, ja moni kokikin kirjaan sisään pääsemisen vaikeaksi:

  • ”Kirja ei lähtenyt heti vetämään.”
  • ”Kesti pitkään ennen kuin pääsin kärryille.”
  • ”Voisin oikeastaan jättää ensimmäiset 100 sivua väliin ja lukea lopun uudelleen.”
Monika Fagerholm perinteisessä Kirsin Book Clubin kirjailijakuvassa kirjanmerkin kanssa.

Monika Fagerholm on kuvannut kirjojensa rakennetta kolmena askelmana 1-2-3. Niistä syntyy spiraali ja eteenpäin kulkevaa kerrontaa, jossa ensin tapahtumasta kerrotaan vain välähdyksiä, seuraavalla askelmalla jo jotakin, mutta vasta ikään kuin luvaten, ei vielä paljastaen. Viimeisellä askelmalla paljastetaan kaikki ja ”ollaan jo kuilun partaalla ja silloin romaani loppuu”.

Samalla kaavalla toimii myös ihmisen mieli, kun vaikeat asiat kiertävät ajatuksissamme ja palaamme niihin yhä uudelleen. Lukupiirissä vertasimme Fagerholmin spiraalimaista tapaa kirjoittaa yhteisössä syntyviin juoruihin. Nekin toistetaan, kiertävät ympyrää ja kasvavat.

Fagerholm käyttää kirjan tekstissä kaikkia mahdollisia kirjapainoteknisiä tehokeinoja: on kursiivia, versaalilla eli isoilla kirjaimilla kirjoitettuja lauseen osia, on lihavoituja lauseita, on runomaisesti jaettuja tekstejä. On myös englanninkielisiä lausahduksia ja viittauksia musiikkikappaleisiin. Nimenkin kirja on lainannut The Sex Pistolsin, 70-luvun englantilaisen punkbändin kappaleesta. (Kuuntelimme kappaletta tapaamisessa ja totesimme sen huomattavasti kesymmäksi kuin yhtyeen muu musiikki.) Emme löytäneet selvää selitystä tekstityyppien vaihtelulle, ja osaa tekstin ”kirjavuus” suorastaan ärsytti. Fagerholm itse on selittänyt Luomiskertomus-radio-ohjelmassa, miten hän toistojen ja erilaisia mielikuvia synnyttävien musiikkikappaleiden avulla pyrkii kirjoittamaan henkilölle olennaisen rytmin.

Tätä kirjoittaessani Laura Lindstedt on juuri kyseenalaistanut Helsingin Sanomissa julkaistussa esseessään äänikirjat, mm. siksi että niissä ei pystytä kuulijalle välittämään tekstin käyttämiä graafisia keinoja. Aika moni meistä oli kuunnellut Kuka tappoi bambin? äänikirjana, ja itse lainasin kuuntelun jälkeen kirjan tyttäreltäni, koska halusin nähdä, millaisia ratkaisuja kirjailija on käyttänyt. E-kirjastakaan ei kaikissa suoratoistopalveluissa pystynyt näkemään tekstityyppien vaihtelua. Mutta jäikö jotakin olennaista ymmärtämättä, kun kirjan lukeneetkaan eivät löytäneet selitystä tekstityyppien vaihdoksille?

  • ”Eri keinoja oli käytetty niin paljon, esim. kursiivilla kokonainen luku, ettei mikään noussut merkitseväksi.”

Tärkeämpää kuin löytää selityksiä kirjapainoteknisille keinoille oli kuitenkin miettiä kirjan sisältöä:

  • ”Yhteisössä kukaan ei tehnyt mitään, että pojat olisivat tunteneet syyllisyyttä.”
  • ”Uhri, Sascha, joka oli kuvattu jonkinlaisena pissiksenä, syyllistettiin.”
  • ”Yhteisö ei mitenkään tukenut uhria, eikä hän sitten selviäkään.”
  • ”Kirjan miehet lähtevät vain pois, selviytyvät sillä tavalla, pakenemalla.”
  • ”Kirja näyttää valtarakenteet ja miten naisiin suhtauduttiin. Naisasian korostaminen nostaakin kirjan pisteitä.”

Kirjan nimi kysyy, kuka tappoi viattoman bambin, me jäimme myös kysymään, mikä rooli kaneilla tarinassa oli. Disney-elokuvassa Bambin paras ystävä on kani nimeltä Rumpali. Löytyisikö vastaus tästä ja ystävyydestä?

Fagerholmin hieno kirja ei tyhjentynyt yhdellä lukupiirikeskustelulla, ja moni suunnittelikin palaavansa kirjaan uudelleen. Joku halusi lukea sen ruotsiksi, äänikirjan kuunnellut suunnitteli myös tekstiversion lukemista. Monika Fagerholm lukee itse kirjansa ruotsiksi, ja sen kuunteleminen kiinnosti erityisesti. Yksittäiseksi ei jäänyt sekään ajatus, että myös Kuka tappoi bambin? olisi voinut voittaa tämän vuoden Finlandia-palkinnon. Ainakin se oli kirkas kakkonen.

Peukutus meneillään. Kuusi nosti peukkunsa reippaasti ylös ja viisi peukutti semiä. Lisää Lucian päivän lukupiirikokoontumisesta voit lukea tästä linkistä (KLIK).
  • Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
  • Teos 2019
  • Ruotsinkielinen alkuteos Vem dödade bambi? 2019
  • Suomennos Laura Jänisniemi
  • Romaani
  • ISBN 978-951-851-988-4
  • Ruotsinkielisen äänikirjan lukija Monika Fagerholm, suomenkielisen Hanna Saari.
  • Tähtiä ⭐️⭐️⭐️⭐️ (vaihteluväli 3-5)

Kommentoi