Juha Vuorinen: Nokimusta seikkailu – melkoista menoa maailmalla

Äänikirjojen suoratoistopalvelu Storytel palkitsee ensimmäistä kertaa Suomessa vuoden parhaat äänikirjat ja niiden ääneen lukijat. Ruotsissa äänikirjoja on palkittu jo vuodesta 2007.

Kuuntelijat saivat äänestää suosikkinsa vuonna 2019 ilmestyneistä äänikirjoista. Kategorioita oli neljä ja jokaisesta sarjasta pääsi viisi ääänikirjaa finaaliin. Raadit valitsevat finalisteista voittajat, jotka julkaistaan maaliskuussa 2020 järjestettävässä Storytel Awards -gaalassa. 

Minulla on kunnia olla Jännitys ja dekkarit -kategorian raadissa jäsenenä. Raadin puheenjohtajana toimii Jone Nikula.

Yksi kategorian ehdokkaista on Juha Vuorisen Nokimusta seikkailu. En ollut aiemmin perehtynyt kuin pinnallisesti Juha Vuorisen laajaan ja suosittuun tuotantoon. Ennakkokäsitykseni oli muodostunut lähinnä Juoppohullun päiväkirjan maineen perusteella, jonka yritin karistaa mielestäni lähtiessäni kuuntelemaan Nokimustaa seikkailua. Kirja aloittaa DikDek-sarjan.

Juha Vuorisen Nokimusta seikkailu on Storytel Awards -kilpailun finalisti. Voittajat julkistetaan 26.3.2020. Kirjan lukija on Jari Karjalainen.

Pureudutaanpa Nokimustaan seikkailuun tutulla kaavalla eli Kirsin Book Clubin dekkareihin ja trillereihin sovellettavan kysymyspatteriston kautta. Olen pyrkinyt välttämään juonipaljastuksia, joten voit lukea turvallisin mielin:

1. Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Nokimusta seikkailu ei oikein taida olla dekkari. Sitä tituleerataan ”dekkariparodiaksi, joka viskaa normaalijärjen romukoppaan”. Siinä ei ole tapahtunut rikosta, vaan päähenkilö Tapio ”Tapsa” Mäkilä yrittää lakiasiaintoimiston toimeksiannosta etsiä miljoonäperijä Mikael Wölleriä. Ainoa, mitä edellytetään hyvän palkkion saamiseksi on, että Tapsa ojentaa Mikaelille tietyn kirjekuoren.

Etsintämatkalla tapahtuu kyllä rikoksia, mutta Tapsa ei jää niitä selvittämään, vaan jatkaa kiireen vilkkaa kohti seuraava rastia, sillä Mikael Wöller on liukas liikkeissään.

2. Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Tapsa on raitistunut portsari, jonka edelleen kuuluu Kalliossa sijaitsevan Pub Alex Stonen vakiopiiriin, etenkin tietovisapäivinä. Tapsa kuvataan miehenä, jolla on huuruiset vuodet ja avioero takanaan ja joka nyt pyrkii kunnolliseen elämään. Hän ei juo alkoholia, mikä herättää kaikkialla ihmetystä. Hän pyrkii välttämään punaista lihaa ja gluteiinia ja jos ei onnistu, niin heti on vatsa sekaisin. Hän treenaa säännöllisesti, etenkin uimalla. Hän myös lukee, kotona on kunnon kirjahylly ja hän pärjää erinomaisesti pubvisassa hyvän triviatietonsa avulla. Hänen uuteen elämäänsä kuuluu olla heittäytymättä jokaisen houkuttelevan naisen syliin ja kirjassa seireenilaulua hänelle laulaa erityisesti hehkeä pubin omistaja Anna.

Tapsa, Anna ja Tapsan tytär Veera ovat uskottavuuden rajoissa, mutta muu porukka on melkoisen mielikuvituksen tulosta. Tai voi tietysti olla, että juuri he, eli lihansyöjäkasvin kanssa elävä Mikael tai bändin pojat Händi ja Käppers perustuvat todellisiin hahmoihin, mutta minä en ole vain liikkunut oikeissa piireissä. Sen sijaan taisin olla töissä samassa talossa Bulevardilla, jossa Underbergin lakiasiaintoimisto sijaitsee ja siinäkin oli juuri yläkerroksissa lakiasiaintoimisto eli kuka tietää, mikä on totta!

3. Onko juoni vetävä?

Juoni on käsittämätön ja uskomaton. Tapsa kiirehtii Mikaelin jalanjäljissä paikasta toiseen kunnon takaa-ajotrillerin tyyliin. Vastaan tulevat tilanteet sisältävät rituaaleja ja ties mitä. Mukana ovat mm. selvännäkijä, maailman tärkeimmät rikollisliigapomot, astrologeja, saukko, saksalaisia merimiehiä ja rakastunut lihansyöjäkasvi. Mukana on myös tapahtumia, mitä ei millään voi kytkeä päätarinaan, mutta ilmeisesti on ollut herkullista kuvata esimerkiksi Finnairin henkilökunnan pikkujouluja elokuussa.

4. Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Nokimusta seikkailu oli erittäin avartava lukukokemus. Tämäkö on kirjallisuutta joka myy, siis myy todella? Ensimmäistä Juha Vuorisen kirjaa eli Juoppohullun päiväkirjaa on myyty yli 200.000 kpl ja wikipedian mukaan jokaista hänen pokkariaan on myyty yli 20.000 kpl. Nämä ovat melkoisia myyntilukuja Suomen markkinoilla. Ja todistaahan Storytel Awards -finalistius myös vankasta suosiosta.

5. Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Tapsan elämää kuvataan monelta kantilta. Alussa häneltä kysytään tietovisassa seitsemää kuolemansyntiä ja niiden selitystä. Kuolemansynnit ovat filosofinen viitekehys, minkä pohjalta Tapsa pohtii valintojaan. Hänen ajattelunsa kaikesta, esimerkiksi naisista, tuodaan esiin ja äänikirjassa se on toteutettu ihmeellisellä kaiulla. Yhtälailla kuvataan Tapsan erektiot ja suolentoiminta.

6. Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Nokimusta seikkailuun liittäisin ennemmin adjektiivit kiinnostava, tuskastuttava ja törkeä. Vaikka Tapsan maailmankuvassa on myös eettisesti hyvää, on siinä valtavasti sovinismia ja rasismia.

7. Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Pääajatuksena tuli mieleen, että miksi ihmeessä ihmiset haluavat lukea tällaista? Juha Vuorinen osaa kirjoittaa nokkelasti ja tunkee väliin elämänopetuksia, mutta miksi hän haluaa asettaa riman näin kovin alas. Jos ajatellaan tätä dekkarina tai edes dekkariparodiana, niin eipä tässä jännitystä rakenneta. Äänikirjan lopussa jäin miettimään, että nukahdinko jossain välissä vai oliko tämä tässä. Oliko tässä joku ratkaisu vai jatkuuko seuraavassa osassa?

8. Suositteletko ja kenelle?

Suosittelen Nokimustaa seikkailua heille, joiden kaunokirjalliseen kuplaan ei ole osunut yhtään Juha Vuorista. Kyllä tämän kuuntelu avarsi, vähän samanlailla kuin eri poliittista kantaa kannattavien kommenttien lukeminen. Jäin miettimään, miten joku viitsii lukea tällaista, mitä hän saa tästä. Kyselin tuttavapiiristä ja siellä muutama kertoi lukeneensa ja oikeasti tykästyneensä. Yksi kehui Maltan seikkailuja, toinen kutsui kunnon äijäkirjallisuudeksi. Ilmeisesti kaikki Juha Vuorisen teokset eivät ole samasta tuubista.

Mutta kysehän on mieltymyksistä ja kaikki eivät tykkää samoista asioista. Eräskin mies sanoi minulle, että ei halua mennä teatteriin, kun istumisesta tulee ilmavaivoja. Se kommentti olisi voinut hyvin olla Nokimustasta seikkailuista!

  • Juha Vuorinen: Nokimusta seikkailu
  • Kustantaja Diktaattori 2006
  • Äänikirjan lukija Jari Karjalainen (11 h 19 min)
  • ISBN 9525474135
  • Tähtiä ⭐️
Juha Vuorinen pyörittää Diktaattori-kustantamoa ja -verkkokauppaa osoitteessa diktaattori.fi
Kommentit
  1. Satu
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *