Sydämet vuoden 2019 kirjoille ja kulttuurielämyksille

Uusi vuosikymmen on otettu vastaan, mutta katsoin vielä hetken taaksepäin ja keräsin viime vuoden itselleni tärkeimmät kirjat ja mieleenpainuneimmat kulttuurimuistot.

Kotimaisen kaunon parhaat

Kotimaisen kaunokirjallisuuden vuosikerta 2019 oli erinomainen. Yritin rajoittaa kotimaisten kirjojen kärjen kolmeen, mutta en onnistunut. Hyviä parempia oli enemmän, ja niinpä listani laajeni viideksi, kaikki tässä vuosikatsauksessa viiden sydämen arvoisia.

  • Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
    Lukijansa hyvällä tavalla haastava kirja rakenteeltaan sekä tärkeä ja ajankohtainen sisällöltään.
  • Pajtim Statovci: Bolla
    Finlandia-kisassa Bolla ohitti Bambin, ja niin se ohittaa myös minun listallani. Bolla on monitasoinen kuvaus maailmoista, joita tuhoaa sota, väkivalta ja vuosisataiset perinteet.
  • Joel Haahtela: Adèlen kysymys
    Haahtelan sisäistyneen, hiljaisen hienon kirjan paikka olisi minusta ehdottomasti ollut Finlandia-ehdokkaiden joukossa. Luin Adèlen kysymyksen pariin kertaan, ja uskon siihen joskus myöhemminkin palaavani.
Laura Lindstedt, Airi ja Kirsi Ystäväni Natalian julkkareiden iloisissa tunnelmissa.
  • Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
    Haastattelin Laura Lindstedtiä heti kirjan ilmestyttyä, teimme Kirsin kanssa kirjasta yhden ensimmäisistä podcasteistamme ja syksyllä keskustelimme Helsingin kirjamessujen lukupiirissä Lauran kanssa kirjasta. Joka kerran tekstistä aukesi uusia kerroksia.
  • Pirkko Saisio: Epäröintejä
    Nautin, kun kuuntelin Epäröintejä äänikirjana Pirkko Saision itse lukemana, mutta halusin lukea sen myös tekstinä. Saisio on kielen mestari. Ei yhtään ylimääräistä sanaa tai kielen kiemuraa, ei yhtään vaikeasti ymmärrettävää kohtaa. Taloudellisesti, tehokkaasti, ja aina kohteeseen, itse ajatukseen osuen.
Käännösromaanien parhaat

Käännöskirjoista kolmen kärki oli jo helpompi valita, mutta yhtä helppo olisi luetella joukon jatkoksi viisi lisää.

  • Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis
    Miten jostakin näin rumasta ja kauheasta voi kirjoittaa näin kauniisti? Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun luin Stridsbergin kirjaa. Kirja kertookin rakkaudesta, erityisesti äidinrakkaudesta, vaikka tarinan lähtökohta on raaka paloittelumurha. Luin kirjan ruotsiksi, mutta bloggaan siitä, kun saan nyt lukemani suomennoksen loppuun. Viime vuonna lukemistani kirjoista aivan ykkönen.
Kuuntelimme Sara Stridsbergiä elokuussa Louisiana Literatur -festivaalilla ja saimme hänet yhteiskuvaan Minnan ja minun kanssa.
  • Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
    Pienestä tulee suurta Stroutin kirjoissa. Hän kirjoittaa selkein lausein alleviivaamatta tai syyllistymättä sentimentaalisuuteen pikkukaupungin ihmisten elämästä ja traumoista.
  • Kim Thúy: Ru
    Tämäkin pieni kirja on paljon kokoaan suurempi. Vietnamin venepakolaisten tarina on kerrottu ilman katkeruutta ja koskettavasti.
Tietoa ja elämäkertoja

Kiitos toisen lukupiirini, jonka olemme nimenneet Katajanokan Kirjasalongiksi, luen myös tietokirjoja, vaikkakin paljon vähemmän kuin kaunokirjallisuutta. Kolmen kärkeni ovat kaikki salongin lukupiirin kanssa yhdessä luettuja.

  • Riitta Konttinen: Aino Sibelius
    Riitta Konttisen hieno teos syvensi ja monipuolisti kuvaa aikaisemmissa tietokirjoissa sivuroolissa pysyneestä säveltäjän vaimosta ja laajensi sitä tuomalla mukaan elämäntarinaan Järnefeltien ja Sibeliusten suvut, laajan muun sukulais- ja ystäväpiirin sekä Tuusulanjärven taiteilijayhteisön. Olimme salongin naisten kanssa myös Helsingin kirjamessujen lukupiirissä keskustelemassa kirjasta Riitta Konttisen kanssa. Aino Sibelius kiinnosti, ja sali oli täynnä.
  • Masha Gessen; Venäjä vailla tulevaisuutta
    Kirjailija ja journalisti Gessen vie lukijansa seitsemän päähenkilön kautta sisään Venäjän muutoksiin. Kirja koukuttaa kuin romaani ja tuo paljon konkreettista tietoa naapurimaan kehityksestä kohti uutta yksinvaltiutta.
  • Michelle Obama: Minun tarinani
    Michelle Obaman tarina oli vahvasti naisen ja mustan naisen näkökulmasta kirjoitettu ja voimaannuttava. Uutta ja kiinnostavaa tietoa se tarjosi myös presidentivaalien kulusta.
Muutama ajatus äänikirjoista

Pysyttelen vielä hetken kirjallisuuden parissa ennen kuin jatkan sydänten antamista muille viime vuoden kulttuurielämyksille.

Laura Lindstedt kirjoitti 29.12. Helsingin Sanomiin ansiokkaan esseen äänikirjoista. Kirjoitus oli pohdittu, hienosti kirjoitettu ja siinä esitettyjen ajatusten tueksi ja taustaksi Laura Lindstedt oli kerännyt paljon faktatietoa. Ihailin Finlandia-palkitun kirjailijan tekstiä, mutta hänen perimmäiseen ajatukseensa, että äänikirja ”tuhoaa kirjan materiaalisen perustan” en yhdy.

Syyskuussa kuuntelin Pettina Gappahin Pimeydestä loistaa valo -romaanin ja kudoin sukat lapsenlapselle.

Sen jälkeen kun vaihdoin television kirjoihin ja hektisen työelämän jälkeen jäi myös enemmän aikaa lukea, olen vuosittain lukenut keskimäärin n. kirjan viikossa. Viime vuoden luettujen kirjojen saldoni olikin juuri tuo 52. Kahtena viime vuonna kirjojen määrää ovat lisänneet äänikirjat, joita viime vuonna kuuntelin 18. Lisäksi aloitin useamman äänikirjan kuuntelun, mutta lopetin melkein alkuunsa, kun totesin, ettei kirjan teksti tullut oikeuksiinsa kuunneltuna tai kirja ei ollut tarpeeksi kiinnostava. Muutaman kirjan kuuntelin ensin ja luin sitten kirjana. Sally Rooneyn Keskusteluja ystävien kesken luin ensin, mutta halusin testata, miten kirja toimii kuunneltuna. Pitkälti sekä dialogiin että minäkerontaan perustuva teksti toimikin äänikirjana niin hyvin, että kuuntelin sen kokonaan.

Kirja vs. äänikirja -ei ole mikään mustavalkoinen joko-tai-asetelma. Äänikirjat ovat tuoneet kirjalle ns. pitkän hännän, uusia tapoja kuluttaa (nyt sitten kirjoitin sen kirotun sanan), uusia yleisöjä ja pidentäneet kirjan elinkaarta. Pitkä häntä on jo kauan ollut totta ja välttämätön elokuville, sitten tv-ohjelmille (ensin tv, sitten videot, nyt suoratoistopalvelut), nyt myös radio-ohjelmille (podcast). Kirja-alan alamäki olisi vain kiihtynyt, ellei kirjallekin olisi löytynyt omaa tapaa pitkittää häntäänsä. Toinen tärkeä analogia elokuvaan: Elokuvan julkisuus (joka on usein kohtuuttoman suuri) syntyy elokuvateatteriensi-illan yhteydessä. Myös kirjan julkisuus syntyy fyysisen kirjan ilmestymisen, mainostuksen ja kritiikin (myös blogikritiikkien) kautta. Painettu kirja ei katoa.

Teatteri, elokuva, televisio

Ilokseni ”Tšehov-kausi” jatkui teatterissa, ja näin kaksi täysin erilaista Lokki-tulkintaa. Vilnan kaupunginteatterin pelkistetty Lokki oli mielenkiintoinen kuriositeetti ja Anne Rautiaisen Lokki Kansallisteatterissa visuaalisesti upea, kirkkaasti ajateltu ja täynnä tunnetta. Tunteita laidasta laitaan oli myös KOM-teatterin Valehtelijan peruukissa. Pirkko Saisio ja Marja Packalen Heini Junkkaalan ohjaamina saivat minut poistumaan teatterista katharsiksen keventämin askelin.

Lokin esitykset jatkuvat Kansallisteatterissa ja Valehtelijan peruukki kiertää Suomea, tosin monet sen esitykset ovat jo loppuumyytyjä. Näkemisen arvoisia ovat myös Kansallisteatterissa vielä jatkavat Sapiens, Kauppamatkustajan kuolema ja Rikinkeltainen taivas.

Elokuvateatterissa koettuja suuria elämyksiä ei vuoteeni mahtunut monta, mutta kaksi viime vuoden elokuvaa haluan mainita. Muutama päivä sitten näin Céline Sciamman käsikirjoittaman ja ohjaaman Nuoren naisen muotokuvan (Portrait de la jeune fille en feu). Se oli kaunis, hiljainen, keskittynyt, ja jos sille etsisi verrokkia viime vuoden kirjoista valitsisin Joel Haahtelan Adèlen kysymyksen, johon samat määreet sopivat. Toinen entistä elokuvafania ilahduttanut oli Pedro Almodóvarin Kärsimys ja kunnia.

Viime vuoden parhaat tv-sarjat olen katsonut suoratoistopalvelun kautta tahdilla kahdesta neljään jaksoon illassa. The Crownin (Netflix) kolmas kausi oli jopa aikaisempia parempi, ja muutaman jakson käsikirjoitus hipoi, jos ei neroutta niin taituruutta joka tapauksessa. Successionin (HBO) kaksi kautta ja yhteensä 20 osaa ahmin reilussa viikossa, nopeamminkin olisi mennyt, mutta jokin katto piti määritellä yhden illan jaksojen määrälle.

Vielä hetki liikkuvalle kuvalle, sillä loppuvuoden kuvataide-elämys oli Ars Fennica -palkitun islantilaisen kuva- ja performanssitaiteilijan Ragnar Kjartassonin videoteos The Visitors. Yhdeksälle valkokankaalle heijastettu elokuvallinen konsertti syntyy vasta katsojan silmissä ja korvissa, sillä jokaisen kahdeksan muusikon osuus on kuvattu erikseen mutta samaan aikaan. Tunnelma Kiasman ylimmässä kerroksessa on maaginen, ja paikallaan pysyvät tai skriiniltä toiselle vaeltavat katsojat jakavat kokemuksen yhdessä muusikoiden ja toistensa kanssa. The Visitors on Kiasmassa 2.2.2020 asti.

Miten paljon muuta vuoteen mahtuikaan! Aloitimme Kirsin kanssa podcastin. Hauskaa ja haastavaa on ollut, ja paljon on vielä opittavaa. Tässä linkki suosikkijaksooni, jossa keskustelimme Johanna Venhon Ensimmäisestä naisesta: (KLIK).

Kirjallisuus- ja bloggausharrastus on vienyt myös matkoille, kesäkuussa ruotsalaista dekkarikirjailijaa Viveca Steniä tapaamaan Sandhamniin Tukholman saaristoon ja elokuussa hienoon kirjallisuustapahtumaan Louisina Literature festivaalille. Sen tapahtumapaikka Louisianan nykytaiteen museo meren rannalla ei voisi olla upeampi. Molemmat kokemukset ikuistimme myös podcasteiksi.

Kulttuuri- ja historiamatkoja olivat yhdessä tyttäreni Liisan kanssa tekemämme elokuinen Berliinin matka sekä syksyinen Pietarin pitkä viikonloppu.

Tytär. äiti ja Berliinin East Side Gallery.

Klassisen musiikin kuuntelu on rakas harrastukseni, ja viime vuoteenkin mahtui lukemattomia RSO:n hienoja konsertteja, viikko Kuhmossa kamarimusiikkia intensiivisesti kuuntelemassa, oopperoita Helsingissä ja Pietarissa. Vuoden musiikkielämykseksi valitsen joulukuisen illan entisessä Elannon maitokaupassa, joka on saanut uuden elämän Katajanokan Kitarasalonkina. Tuuli Lindebergin kaunis sopraano ja Petri Kumelan kitarataide kuljettivat meidät, n. 30 kuulijaa musiikin avulla keskiajalta nykyhetkeen ja sen digitaalisiin mahdollisuuksiin. Pienestä syntyi suurta, kivijalkaliikkeestä kirkko.

Tervetuloa jatkamaan blogimme kanssa yhteistä kirjallisuus- ja kulttuurimatkaa myös tänä vuonna!

Airi

Lue myös Kirsin vuosikatsaus: Vuoden 2019 kirsikat – kirjoja, kirjailijoita ja muuta kulttuuriantia

Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  2. Airi Vilhunen Airi Vilhunen

Kommentoi