Ilmasilta Kansallisteatterissa – kolme muotokuvaa avuttomista auttajista

Kansallisteatterin Willensaunassa kantaesityksen saaneessa Paula Salmisen kirjoittamassa Ilmasillassa teemana on auttaminen, nykypäivän hyväntekeminen, jossa kohteena ovat maahanmuuttajat, pakolaisleirien lapset ja sairaat. Haluamme auttaa, mutta osaammeko auttaa ja ketä oikeastaan pitäisi auttaa, esitys kysyy.

Kuva Juuso Westerlund/Kansallisteatteri.

Haluan auttaa!

Näytelmän keskiössä on kolmihenkinen perhe, äiti ja aikuiset lapset, poika ja tytär. Äiti etsii tapoja auttaa kotimaassa, poika matkustaa lääkärinä kriisialueille ja jalkapalloa pelaava ja jalastaan vammautunut tytär lähtee ”julkkistähtenä” esikuvaksi pakolaisleirin jalkapalloileville tytöille.

Perusajatus auttamishalusta tulee lähelle. Useat ystäväni ja entiset kollegani ovat varsinkin eläkkeelle jäädessään menneet mukaan erilaiseen vapaaehtoistyöhön auttamaan vanhuksia, lapsia, maahanmuuttajia. Niin minäkin. Kun itse olen saanut niin paljon, haluan vuorostani antaa siitä osan, tehdä jotakin muiden auttamiseksi, se on velvollisuuteni. Jotenkin kai noin tietoisesti tai tiedostamatta olemme ajatelleet.

Ennen ensi-iltaa järjestetyllä Bloggariklubilla Ilmasillan ohjaaja Saana Lavaste kiteytti näytelmän teemaksi länsimaisen ihmisen kollektiivisen syyllisyyden. ”Juuri meidän tehtävämme on lähteä Afrikkaan auttamaan.” Tätä ajattelua Ilmasilta haluaa avata ja saada katsojat näkemään, miksi auttaminen ei aina ole niin yksinkertaista.

Voinko auttaa sinua?

Ilmasilta on kolmen näyttelijän teos ja taidonnäyte. Vähän jo höpsäkkää ja hössöttävää äitiä esittää Pirjo Luoma-aho, lääkäripoikaa Pyry Nikkilä ja jalkapalloilevaa tytärtä Alina Tomnikov. Samalla he esittävät myös useat muut näytelmän pienemmät roolit.

”Miten minä voin auttaa”, pohtii Ilmasillan äiti, Pirjo Luoma-aho. Kuva Katri Naukkarinen/Kansallisteatteri.

Keskinäiset suhteet äiti ja lapset hoitavat puhelimitse, jos sitenkään. Äiti etsii rakkaudelleen ja hoivaamistarpeelleen sopivaa kanavaa, mutta helppoa se ei ole. Astmaatikolle ei maahanmuuttajille tarjottujen vaatelahjoitusten lajittelu onnistu. Lahjoitussäkkeihin onkin tungettu kaikki mahdollinen ja mahdoton ajatuksella ”kun heillä ei ole mitään, kaikki kelpaa”. Helppo ei myöskään ole keksiä, miten pakolaisia auttaisi äidin kiinnostus ja harrastus, sää. Hilloa hänellä olisi tarjota, mutta tarve olisi toisenlaisesta ”hillosta”, rahasta.

Lääkärin taidoille on käyttöä pakolaisleireillä, niin paljon että työtä voisi tehdä vuorotta ja moni tekeekin. Vaikka kuinka venyisi, kaikkia avun tarvitsevia ei ehdi eikä voi auttaa, eikä kaikkia orvoksi jääneitä voi adoptoida. Auttajan on oltava vahva, myös etäisyyttä pitämällä. ”Autat itseäsi, kun autat muita”, ei välttämättä sovi kaikkiin tilanteisiin.

Hassuttelulle ja ilolle ei oikein ole tilaa pakolaisleirin ”leikkaussalissa”, ja auttajakin uupuu. Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov lääkäreina kriisialueella. Kuva Katri Naukkarinen/Kansallisteatteri.

Saana Lavasteen ohjaus on täynnä kekseliäitä ratkaisuja. Kirurgisia operaatioita pakolaisleirin alkeellisissa olosuhteissa on kuvattu rumpupatteriston soitolla. Näyttämö vaihtuu vaivattomasti Suomesta Syyriaksi tai Afrikaksi ja olohuoneesta uimarannaksi tai pölyisestä vaatteiden lajittelutilasta afrikkalaiseksi hiekkakentäksi. Visuaalisesti vaikuttava näyttämökuva ei ollut, niin paljon tavaraa siinä varsinkin alkuosassa oli, mutta Willensauna ei liene helpoimpia lavastettavia.

Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov muuntuvat päärooleistaan sujuvasti esittämään myös monta muuta roolia, yhteensä näyttämöllä vierailee melkein 20 roolihahmoa. Lisää henkilöitä esitykseen tuo näyttämöä jakavalle kankaalle heijastetut videopätkät, ja näyttämö ”laajenee” myös äänellisesti. Alun arabiankieliset osuudet jäivät minusta irrallisiksi. Maahanmuutto-teema kyllä selvisi ilman niitäkin, ja toisaalta niitä oli niin vähän, että esitys tuskin niiden varassa toimi myös suomen kieltä ymmärtämättömälle.

Miten voin auttaa sinua?

Voimakkaimmin Ilmasillassa minua puhutteli jalkapalloilijatyttären epäonnistunut yritys auttaa. Kun ei tunne eikä tunnista kohdemaan olosuhteita ja pinnan alla piilossa olevia valtarakenteita, voikin auttamisen sijaan tehdä pahaa. Tämän näytelmän esimerkki toi hyvin konkreettisesti esille. Myös kehitysapujärjestöjen ja muiden taustaorganisaatioiden roolia ja vastuuta näytelmä korosti.

Kun auttaja ymmärtämättömyyttään tekeekin pahaa. Alina Tomnikov jalkapallotähtenä. Kuva Katri Naukkarinen/Kansallisteatteri.

Auttamisen merkitystä Ilmasilta ei kyseenalaista, mutta esittää sanattomasti kysymyksen, missä ja miten autamme parhaiten. Yksilösuorituksina vai yhdessä? Lähellä vai kaukana? Tämän kysymyksen ”kautta” katsoja poistuu salista.

Näin esityksen ennakkonäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa Kansallisteatterin kutsuma.

  • Paula Salminen: Ilmasilta
  • Kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 13.2.2020
  • Rooleissa Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov
  • Ohjaus Saana Lavaste
  • Dramaturgi Minna Leino
  • Lavastus Sampo Pyhälä
  • Pukusuunnittelu Saija Siekkinen
  • Valosuunnittelu Ville Toikka
  • Äänisuunnittelu Saija Raskulla
  • Videosuunnittelu Sampo Pyhälä
  • Naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä
  • Ohjaajan assistentti Maruska Verona

Lue myös muiden tänä vuonna ensi-iltansa saaneiden näytelmien arvioita blogistamme:
KOM-teatterissa Poika
Helsingin kaupunginteatterissa Humiseva harju
Espoon kaupunginteatterissa Voi Luoja!
Helsingin kaupunginteatterissa Tähtisadetta

Vastaa