Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista

Puškinin patsas hänelle omistetun museon, kirjailijan asunnon sisäpihalla.

Viv Groskopin Älä heittäydy junan alle on hyödyllistä ja hauskaa luettavaa, vaikkei hauska olekaan ensimmäinen asia, joka tulee mieleen venäläisistä klassikoista. Nikolai Gogolin tekstit voivat hymyilyttää, mutta hyvin traaginen pohjavire niissäkin on. Groskop yhdistää kirjassaan kepeän jutustelevan tyylin ja vankan venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemuksen. Kirja ei yritäkään olla kaiken kattava teos venäläisestä kirjallisuudesta. Kirjoittaja kuvaa itseään kompuroivaksi amatööriksi ja luonnehtii kirjaa rakkauskirjeeksi eräille lempikirjailijoilleen.

Minulle kirja tarjosi tietoa varsinkin niistä venäläisklassikoista, joista en juuri nimeä ja pääteoksia enempää tiennyt. Hyödyksi kirjasta imetty tieto ja trivia oli viime syksyn Pietarin matkalla, kun sain (tai ainakin yritin) päteä tiedoillani Puškinista ja Ahmatovasta. Kirsin Book Clubin podcastissa on juttu Kirsin ja minun Pietarin matkastamme, ja siinä on paljon hyödyllistä tietoa kaupungista, ei vain klassikoista, vaikka Puškinia siinäkin sivutaan.

Kaikki alkoi Viv Groskopin sukunimestä, joka ei kuulosta kovin brittiläiseltä. Kaikki tiedossa olleet suvun jäsenet olivat kuitenkin ehdottoman brittiläisiä, mutta se ei tyydyttänyt Vivin halua tietää sukunimen alkuperää. Teini-ikäisenä hän luki Tolstoin Anna Kareninan ja päätteli, että hänen juurensa tulevat Venäjältä ja sieltä hän löytäisi ”minuutensa”. Ja niin kävi, että tämä ”epämääräinen ajatus” muutti Viv Groskopin elämän suunnan.

Vakuuttuneena ”venäläisyydestään” Groskop alkoi opiskella venäjää, meni ensimmäisen kerran Venäjälle opiskelijavaihtoon 1992, palasi maahan vuotta myöhemmin englannin kielen opettajaksi, sai ystäviä ja lempinimen Vipulja, Pikkuriikkinen Vip, koska kaikilla venäläisillä on lempinimi. Hän koki opiskelijaelämän ilot, vodkanhuuruiset illat ja pietarilaisen opiskelijahotellin torakat, rakastui väärään mieheen ja oppi, miten venäläisten puheessa aina toistui ”kohtalo”. Kohtalo kai Groskopinkin Venäjälle johdatti.

Groskopin omat Venäjä-kokemukset kulkevat kirjassa rinnan 11 venäläiselle klassikkoteokselle ja 10 kirjailijalle omistettujen lukujen kanssa. Kirjan kirjailijat ovat Leo Tolstoi, kirjailijoista ainoa, jonka teoksia esitellään kahdessa luvussa, Boris Palsternak, Anna Ahmatova, Ivan Turgenjev, Aleksandr Puškin, Fjodor Dostojevski, Anton Tšehov, Aleksandr Solženitsyn, Mihail Bulgakov ja Nikolai Gogol.

Airi Groskopin kirja kainalossaaan Anna Ahmatovan museon porttikäytävässä.

Kirja kädessä matkustin Pietariin, ja aivan konkreettisestikin Groskopin kirja oli kädessä monissa matkalla otetuissa kuvissa. Pohjustin oopperailtaa Mariinski Teatterissa Jevgeni Oneginia katsomassa lukemalla kirjan Puškinille ja hänen proosarunoelmalleen omistetun luvun. Kirjansa teeman mukaisesti Groskop on poiminut Jevgeni Oneginista seuraavan elämänohjeen:

Kuinka olla olematta itsesi pahin vihollinen. Tai: Älä tapa parasta ystävääsi kaksintaistelussa.  

Kaksintaistelu koitui sekä Puškinin että hänen luomansa fiktiohahmon Jevgeni Oneginin kohtaloksi. Puškin kuoli taistelun aiheuttamiin vaamoihin ja Onegin tappoi parhaan ystävänsä. Kaksintaisteluaseet Puškin museossa Pietarissa.

Puškin liittyy Groskopilla venäjän opiskeluun. Kun hän aloitti yliopistossa venäjän kielen opiskelun osaamatta vielä puhua kieltä, ensimmäiset viikot kuluivat toistaen videolla esiintyvän papukaijan lausumia sanoja. Sen jälkeen olikin jo vuorossa Puškin.

Se oli sama kuin kahden viikon englannin alkeiskurssin jälkeen sanottaisiin: ”Ja nyt luetaan Othello.” Se oli kuitenkin varsin tyypillistä venäjän opetukselle. Heikäläiset heittävät opiskelijan mielellään syvään päähän. He myös pitävät huolta, että kieltä pitää opiskella kauhun vallassa mahdollisimman pitkään. Näin varmistetaan, että jos opiskelija pääsee toiselle puolelle ja oikeasti oppii puhumaan venäjää, hän pitää yllä ikivanhaa myyttiä venäjän oppimisen vaikeudesta ja välittää sitä eteenpäin, niin että venäjän puhujat voivat pysyä omassa salaseurassaan.

Groskopille kävi vähän kuin minulle Runebergin, Saarijärven Paavon ja ruotsin kielen opiskelun kanssa. Väärään aikaan, väärällä metodilla opetettu herätti vain ennakkoluulot. Groskop halusi myöhemmin, ilman ennakkoluuloja tutustua Puškiniin ymmärtääkseen paremmin käsitystä venäläisestä sielusta. Nyt hän tunnistaa Puškinin kielessä saman taituruuden kuin Shakespearella, ja Onegin on hänelle kaikkea muuta kuin englanninkielisten venäjän opiskelijoiden vitsiä ”One Gin”.

Portti vie sisäpihalle, jonka asunnossa Anna Ahmatova asui ja joka nyt on hänen museonaan.

Anna Ahmatovalta Groskop poimi elämänohjeeksi ”kuinka olla optimistinen epätoivoisessa tilanteessa”. Ahmatovan runouteen Groskop tutustui ollessaan toista kertaa Venäjällä 90-luvun puolivälissä. Venäläisten ystävien elämä oli kovaa, rahaa oli vähän ja jääkaapit ammottivat tyhjinä. Ystävät lainasivat rahaa Groskopilta, mutta vaikka he useimmiten maksoivat takaisin, kuluttavaa tilanne oli Groskopillekin. Kaikkia ei voinut auttaa ja hyväntekijänä oli mahdoton olla tasavertainen venäläisten ystävien kanssa.  

Minulla oli usein syyllinen ja avuton olo. Palattuani sen vuoden lopussa kotiin Englantiin keitin teetä vanhempieni luona ja avasin sen kummemmin miettimättä jääkaapin oven ottaakseni maitoa. Nähdessäni täydet hyllyt järkytyin niin, että purskahdin itkuun.

Anna Ahmatovan työhuone.

Elämisen niukkuus vertautuu Ahmatovan elämänvaiheisiin. Hän oli Stalinin epäsuosiossa ja vaikkei itse joutunutkaan vankilaan tai karkoitetuksi, hänen menetti miehensä ja poikansa. Hän ei voinut julkaista mitään eikä kirjoittakaan, koska pelkkä ”valtionvastaisen materiaalin” kirjoittaminkin oli kiellettyä ja KGB tutki hänen kotinsa vähän väliä. Runoja ei kirjoitettukaan paperille vaan painettiin mieleen. Ystävät painoivat mieleen toistensa runoja ja niin ne säilyivät myöhemmin, Stalinin kuoleman jälkeen julkaistaviksi.

Suosittelen kirjaa kaikille Venäjästä ja venäjän kielestä ja kirjallisuudesta kiinnostuneelle. Se millaisia elämänohjeita venäläiset klassikot kirjan alaotsikon mukaisesti lukijalle tarjoavat, jää jokaisen itse arvioitavaksi. Liian ryppyotsaisesti kirjaan poimittuihin elämänohjeisiin ei kannata suhtautua, mutta erinomaisesti kirja toimii esitellessään itselle tuttuja tai tuntemattomia klassikkoja ja kirjailijoiden elämänvaiheita.

Ja venäläiset nimet. Kuinka moni on tuskitellut sitä, miten romaanien ja näytelmien henkilöt ovat milloin yhtä, milloin toista nimeltään. Groskop selventää heti kirjan alussa venäläisten nimien logiikan. Entä sitten Groskop-nimi, selvisikö Pikkuriikkiselle Vipille sen alkuperä? Kyllä selvisi, mutta mikä, sen jätän paljastamatta.

Viv Groskop vieraili viime syksynä Helsingin Kirjamessuilla, jossa Kirsi tapasi hänet. Groskop on venäjän kielen maisteri, toimittaja, kirjailija, stand-up-koomikko, näyttelijä ja wannabe-venäläinen.
  • Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista
  • Atena 2019
  • Englanninkielinen alkuteos The Anna Karenina Fix. Life Lessons from Russian Literature, 2017
  • Suomentanut Heli Naski
  • 978-952-300-530-3
  • ⭐️⭐️⭐️🌛

Kirsin Book Clubin blogissa on seuraavat venäläisiin klassikkoihin liittyvät jutut:

Leo Tolstoi: Anna Karenina
Anton Tšehovin näytelmät teatterissa:
Kolme sisarta Kansallisteatterissa
Lokki Vilnan teatterin esittämänä
Lokki Kansallisteatterissa
Kirsikkatarha Helsingin kaupunginteatterissa
Tšehovin näytelmät kirjana:
Kolme sisarta
Lokki
Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset Kansallisteatterissa

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *