Elena Ferrante: Amalian rakkaus – Koronakevään lukupiirissä keskusteltiin etänä

Koronavirus ei estä lukupiirejä kokoontumasta, ei ainakaan Kirsin Book Clubia. Huhtikuun lukupiirin järjestimme etänä ja mukaan olimme kutsuneet WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden kustantajan Anna-Riikka Carlsonin. Lukupiirikirjana oli Elena Ferranten esikoisromaani Amalian rakkaus, ja tiesimme että Anna-Riikalla on erityinen yhteys Ferranten suomennettuihin kirjoihin.

Amalian rakkaus ilmestyi Italiassa vuonna 1992, ja ensimmäisen kerran se ilmestyi suomeksi vuonna 2005, silloin vielä aivan uuden pienkustantamon Avaimen julkaisemana. Anna-Riikka oli perustanut kustantamon vuonna 2003 yhdessä Terhi Kivikoski-Hannulan kanssa. Kustantamon neljäntenä kirjana ja toisena käännöskirjana oli ennen Amalian rakkautta jo ilmestynyt Ferranten Hylkäämisen päivät.

Olimmekin valmiit nimeämään Anna-Riikan Ferranten ”löytäjäksi”, ainakin Suomeen, mutta hän vieritti kunniaa eteenpäin ja kertoi aina kuuntelevansa herkällä korvalla asiantuntijoita, tässä tapauksessa suomentajia. Napolissa asuva suomentaja Taru Nyström lähetti hänelle pitkän käännösnäytteen Ferranten Hylkäämisen päivistä, ja Anna-Riikka kertoi innostuneensa heti.

Ferranten läpimurroksi Suomessa Avaimen julkaisemat kaksi kirjaa eivät muodostuneet. Pienellä kustantamolla ei ollut resursseja isosti markkinoida eikä Anna-Riikan mukaan vielä oikein osaamistakaan. ”Eikä ollut blogeja eikä samanlaista somejulkisuutta, mitä kirjat nykyisin voivat saada”, Anna-Riikka kertoi.  Mutta ei ollut Elena Ferrante nykyisenlainen kirjallinen kuuluisuus muuallakaan, ei edes Italiassa. Väitetäänkin, että vasta Napoli-sarjan suosio Yhdysvalloissa teki Ferrantesta menestyskirjailijan myös kotimaassaan. Näin siitäkin huolimatta, että jo esikoisteos oli Italiassa palkittu.

Tietysti keskustelimme myös Elena Ferranten henkilöllisyydestä, joka on visusti pysynyt salassa. Onko nimen takana kääntäjänä tunnettu Anita Raja ja/tai hänen aviomiehensä Domenico Starnone vaiko kolmikko Raja, Starnone ja nyt jo edesmennyt saksalainen kirjailija Christa Wolf, jota Raja on kääntänyt italiaksi? Tätä kolmikkoa me päädyimme Kirsin kanssa epäilemään ensimmäisessä podcastissamme, jonka aiheena oli Elena Ferranten Napoli-sarja. Totuutta ei kuitenkaan tiedä kuin kirjailija(t) itse ja hänen italialaisessa kustantamossaan kaksi henkilöä.

Alkuun kustantaja ei riemuinnut siitä, että kirjailija piiloutui pseudonyymin taakse. Italiassa Ferrantea syytettiin snobbailusta, kun hän ei tullut näkyviin ja noutamaan hänelle myönnettyä arvostettua Strega-palkintoa. Menestyksen ja myytyjen kirjojen ja ulkomaisten kustannusoikeuksien myötä kirjailijan salassa pysyvästä henkilöllisyydestä on tullut vahvuus kustantamolle, Anna-Riikka kertoi meille lukupiiriläisille omalta kotiparvekkeeltaan. Hän kertoi myös lukeneensa Ferranten perusteluja sille, miksei hän halua tulla julkisuuteen omana itsenään. Näin hän kokee olevansa kirjailijana paljon vapaampi, ja teokset elävät omalla voimallaan eivätkä ne tarvitse yhteyttä kirjailijan persoonaan.

Anna-Riikka Carlson kuvasi Elena Ferranten suomennettujen kirjojen pinon ruusujen kanssa, sillä lukupiiripäivänä olisi normaalioloissa vietetty Kirjan ja ruusun päivää. Nyt se on siirtynyt tulevaisuuteen. Ylimpänä kasassa lukupiiriviikolla ilmestynyt Tyttären varjo.

Myös Amalian rakkauden käsittelyssä annoimme Anna-Riikalle ensimmäisen puheenvuoron ja pyysimme häntä vertaamaan sitä kirjailijan varsinaiseen läpimurtoon, Napoli-sarjaan (Loistava ystäväni, Uuden nimen tarina, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, Kadonneen lapsen tarina). Ennen Napoli-sarjaa ilmestyneet Amalian rakkaus (1992), Hylkäämisen päivät (2009) ja juuri suomeksi ilmestynyt Tyttären varjo (2006) ikään kuin pohjustavat tulevaa suursarjaa, niin paljon niissä on yhteistä sarjan kanssa. Anna-Riikka kertoikin miettineensä, onko Napoli-sarja ollut alusta lähtien kirjailijan suuri unelma, ja hänen on vain ensin pitänyt kirjoittaa nämä pienet tarinat (sivumääriltäänkin huomattavasti lyhyemmät) alta pois. ”Kaikissa teoksissa kerronta ja kieli on vimmaista ja aistivoimaista, pinnalta katsottuna yksinkertaista, mutta syvälle, symboliselle tasolle kantavaa”, Anna-Riikka kiteytti luonnehdintansa.  

Olimme varautuneet lukupiirikeskusteluun tarjoamalla itsellemme viinilasillisen, mieluiten italialaista punaviiniä. Parhaiten illan teemaan sopi Railan valinta: limoncello ja cantuccinit. Keskustelussa pohdimme mm. äidin ja tyttären sekä miesten ja naisten välisiä, monimutkaisia ihmissuhteita, syyllisyyttä, seksuaalisuuden kuvauksia ja paljon muutakin.

Anna-Riikka (vas.alhaalla) kotiparvekkeellaan, Varpu (oik.alhaalla) Skotlannissa, Marja ja Kirsi Espoossa, Päivi kuvaa Turussa (pieni ruutu alakulmassa) – Kirsin Book Clubin huhtikuun lukupiiri on valmiina alkamaan.

Äidin ja tyttären ristiriitainen suhde on yksi Amalian rakkauden keskeisiä teemoja. Napolissa asuva yli kuusikymppinen Amalia katoaa ja löytyy kuolleena merestä. Hän on ollut matkalla Roomaan tapaamaan keski-ikäistä tytärtään Deliaa, jota äidin kuukausittain toistuvat vierailut eivät juurikaan ilahduta.  Hautajaisten jälkeen tytär alkaa jäljittää äidin kuolemaan ja samalla elämään liittyvää arvoitusta ja käy läpi myös omaa suhdettaan äitiin.  Kirjan juoni on lähes dekkarimainen ja äidin arvoitusta keritään loppuun asti.

Amalia on ollut ja oli yhä vanhanakin viehättävä ja keräsi miesten katseita ja ihailua, kenties muutakin. Delian ja hänen sisartensa isä, epämiellyttäväksi ja tusinataiteilijaksi kuvattu surkimus pahoinpitelee vaimoaan ja vahtii vielä senkin jälkeen, kun äiti on tyttärien kanssa muuttanut yhteisestä kodista pois. Lapsena Delia on täysin riippuvainen äidin läsnäolosta, mutta myös mustasukkainen äidistään tai äidilleen huomiosta, jonka äiti saa osakseen.

Onko Amalia itse syyllinen miesten käytökseen, hänkö viekoittelee miehet hullaantumaan itseensä ulkonäöllään, pukeutumisellaan ja jopa naurullaan, jota aviomies ei sietänyt? Pitääkö häntä rangaistakin käytöksestään, kuten aviomies ja myös Amalian veli tekevät? Ferrante kuvaa Amaliassa miehen tahdolle alistuvan naisen, joka ”antoi hakata itsensä verille” ja kuitata miehensä pahoinpitelyt sanomalla: ”Hän vain on tuollainen. Hän ei tiedä mitä tekee, enkä minä osaa selittää sitä hänelle.”

Amalian rakkaudessa toistuu Ferranten kirjojen kuvaukset rajusta perheväkivallasta, naisen rajatuista mahdollisuuksista miehiin nähden ja siitä, miten syvään juurtunut on käsitys ”naiselle kuuluvasta paikasta”, tässä tapauksessa italialaisessa ja tarkemmin napolilaisessa korttelielämässä. Amalian rakkaudessa hän myös kuvaa, miten syvällä naisissa itsessäänkin, sukupolvesta toiseen siirtyen, on ajatus, että syyllinen on nainen, ei häntä jahtaava, hyväksikäyttävä tai verille hakkaava mies.  

En ehkä kestänyt ajatella että kätketyin osa minua käyttäisi hyväkseen hänen solidaarista asennettaan pönkittääkseen sitä salaista ajatusta, että äitini kantoi vartalossaan luonnollista syyllisyyttä joka oli riippumaton hänen tahdostaan tai todellisista toiveistaan, mutta tilaisuuden tullen valmiina paistamaan läpi hänen eleistään ja huokauksistaan.

Delia kokee syyllisyyttä myös valheesta, jonka hän on lapsena kertonut äidistä ja tämän väitetystä uskottomuudesta. Kirsille kohta toi mieleen Ian McEvanin Sovituksen, jossa siinäkin pikkutyttö valehtelee mustasukkaisuuksissaan tapahtumista ja murskaa useamman henkilön loppuelämän.

Yhdessä oli hauskaa. Päivi (ylhäällä vasemmalla), Raila (ylhäällä oikealla), Piia (vas.alh.) ja Airi (oik.alh,). Kirsi kuvaa alareunan pienessä ruudussa.

Ferrante kuvaa kirjassa seksuaalisuutta ja ruumiin toimintoja jopa inhorealistisesti. Vaatteiden ja alusvaatteiden kuvaus on sensuellia mutta niihin liittyy myös puistattavaa perversiota. Useampi meistä koki jotkin kirjan kohtaukset ja kuvaukset epämiellyttävinä tai itsetarkoituksellisina. Anna-Riikka totesikin, että vaikka Napoli-sarjan seksuaalikuvaukset ovat myös rohkeita, ne ovat kuitenkin tähän esikoiseen verrattuna tyylikkäämpiä.

”Jos Amalian rakkaus olisi elokuva, se olisi minusta mustavalkoinen”, oli Kirsin ajatus kirjan maailmasta, jonka hän näki harmaana, ilman värejä. Kovin onnettomia ovat Ferranten henkilöt, Titti taas ajatteli.

Amalian rakkaudessa ei ympäröivän yhteiskunnan ja sen tapahtumien kuvaus kulje samalla tavalla rinnan henkilöiden vaiheiden kanssa kuin Napoli-sarjassa, mutta yhteiskunnallisena kirjailijana Ferrantea voi esikoisessaankin pitää. Erityisesti hänen fokuksessaan on naisten alisteinen asema. Kirja on ilmestynyt vuonna 1992, mutta voisi yhtä hyvin olla #metoo-ajan tuotosta. Suoraa viitettä tarinassa ei anneta tapahtuma-aikaan, mutta johonkin 70-80-luvun vaihteeseen kirjan tapahtumat sijoitimme.

Napoli ja sen murre on vahvasti läsnä kirjassa, ja murteen karkeuteen ja kirosanoihin kirjassa viitataan usein.

Kotikaupunkini murteella lausutut riettaudet olivat ainoita ruokottomuuksia jotka saivat minut yhdistämään pääni sisällä sanan soinnin sen merkitykseen. Sanojen aggressiivinen realismi ja riemukas nihkeä irstaus loivat silmieni eteen ahdistavia kuvia seksuaalisuudesta. Napolin murretta lukuun ottamatta kaikki vastaavat ilmaisut kuulostivat minusta merkityksettömiltä, usein huvittavilta ja pikkutuhmilta olematta todella luotaantyöntäviä.”

Millalla on ystävänsä kautta kokemusta siitä, millaista Napolin murre oikeasti on, ja hän vahvisti sen olevan kovin erikuuloista kuin Italian yleiskieli. Mutta miksi kirjan nimi suomeksi on Amalian rakkaus, Marja ihmetteli, kun alkuperäinen nimi L’amore molesto on kääntynyt esim. ruotsiksi Plågsam kärlek ja englanniksi Troubling Love, eli niissä viitataan rakkauden tuottamaan kärsimykseen. Amalian rakkaus -nimellä oli kuitenkin myös puoltajansa, jotka pitivät sitä monimerkityksisempänä.

Titti kertoo ajatuksiaan kirjasta (vas.ylh.), Anna-Riikka, Kirsi ja Maija-Riitta kuuntelevat (oik.alh.).

Suurin osa lukupiiriläisistä oli koronaeristyksissa kuunnellut kirjan äänikirjana, mutta koki että paremmin teksti kaikessa kiihkeydessään sopisi luettavaksi. Ferranten kirjojen ääneksi leimautunut Erja Manto lukee joka tapauksessa äänikirjan hienosti. ”Hän kertoo tarinaa, on sisäistänyt sen, ei esitä”, Minna eritteli lukutapaa.  

Suurin osa nosti kirjalle peukun pystyyn ja ne, jotka jättivät sen semiksi, vertasivat Amalian rakkautta Napoli-sarjaan, jota pitivät parempana. Yhteisesti ylistimme Ferrantea naisten sielunelämän ja naisten välisen ystävyyden kuvaajana sekä erityisesti epätasa-arvoon tarttuvana yhteiskunnallisena kirjailijana, jonka kirjat ovat jättäneet meihin jäljen.

Useimmat meistä olivat aikaisemmin lukeneet Napoli-sarjan ja moni myös Hylkäämisen päivät. Pirjo oli viettänyt todellista Ferrante-kuukautta ja lukenut myös Napoli-sarjan kirjoja. Lisää Ferrantea on iloksemme tulossa. Lukupiiriviikolla ilmestyi suomeksi Tyttären varjo ja syksyllä on tulossa suomeksi uusin Ferrante Aikuisten valheellinen elämä.

Lämmin kiitos Anna-Riikka, että osallistuit kotiparvekkeeltasi etälukupiiriimme ja jaksoit vielä saman päivän kahdeksannessa Teams-palaverissa olla intensiivisesti mukana keskustelussamme. Kiitos kaikille 13 lukupiiriläiselle, jotka olitte mukana: Marja, Kirsi, Raila ja Titti Espoosta, Varpu Skotlannista, Päivi Turusta, Piia Inkoosta, Maija-Riitta Lahdesta, Heli Paraisilta, Milla Kristiinankaupungista, Pirjo Ypäjältä, Minna ja Airi Helsingistä.

  • Elena Ferrante: Amalian rakkaus
  • Uusi laitos WSOY 2019/Ensimmäinen laitos 2005 Kustannusosakeyhtiö Avain
  • Italiankielinen alkuteos L’amore molesto, 1992
  • Suomentanut Taru Nyström
  • ISBN 978-951-0-44450-4
  • ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Äänikirjan lukija Erja Manto
  • Kesto 5 t 41 min.

Lue myös muut Elena Ferranteen liittyvät juttumme:

Kommentit
  1. Eija
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Satu/ kuunnellut äänikirjat
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *