Enni Mustonen: Pukija – Syrjästäkatsojan tarinoiden 8. osa
Enni Mustosen, alias Kirsi Mannisen kirjoittamissa Syrjästäkatsojan tarinoissa on edetty jo yli puoli vuosisataa ja eletään nyt vuosia 1949 – 1953. Paimentyttö Ida on 70-vuotias mumma ja maisteri Tikkasen vaimo. Tytär Kirsti on siirtynyt muotiliikkeen pitäjästä pukuompelun opettajaksi. Hän on adoptoinut miesvainajansa, kuvanveistäjä Ilmari Aaltosen Äänislinnassa avioliiton ulkopuolella syntyneen Ilpo-pojan. Perhe asuu Leppävaarassa tutussa Ruokarouvan talossa. Kirstin tytär Viena on saanut valkolakin ja miettii tulevaisuutta, kun opiskelutkaan eivät oikein innosta.
Jutun lopussa on linkit kaikkien aikaisempien osien blogijuttuihin.
Kirjassa keskitytään positiivisiin tapahtumiin. Valvontakomissiosta ja sotakorvauksista ei sanota sanaakaan, Korean sodasta nyt puhumattakaan. Omat olympialaisemmekin sivuutetaan parilla lyhyellä maininnalla.
Keskeiseksi syrjästäkatsojaksi on tullut Viena. Kirsti-äidin kumppani, Sotalesken avulias kapteeni Martti Streng on hommannut Vienan au-pairiksi Otterhillin villatehtaan omistajan kotiin. Northumberlandissa, Englannin itärannikolla Skotlannin rajalla Viena tutustuu yläluokkaiseen elämään Carlton Hallissa ja oppii sujuvaksi englannin puhujaksi, joskin Veikko-enon mukaan skottiaksentilla.
Syrjästäkatsojan tarinoiden lukijoina olemme tottuneet seuraamaan päähenkilön elämän ohessa ajankuvaa. Emme nytkään joudu pettymään. Matkustajalentoliikenne pääsi vauhtiin toisen maailmansodan jälkeen ja niinpä Viena matkustaa kotiin lentäen Glasgow’sta tukenaan sota-ajan ilmavoimissa palvellut Veikko-eno, joka on nyt SAS:in lentäjänä. Aerosta (nyk. Finnair) ja Malmin lentokentästä löytyy tuttuun tapaan tietoa Syrjästäkatsojien facebook-sivuilta: (KLIK)
Viena ei oikein ole varma, mihin ryhtyisi kotiin palattuaan. Leppävaaran kodissa sota-aikana evakkona ollut ikätoveri Anna-Liisa on työssä Suomen Filmiteollisuuden ompelimossa. Synnynnäisillä taidoillaan ja Anna-Liisan avulla Viena päätyy ompelimon kautta puvuston järjestäjäksi Liisankadun studioille. Tottakai siellä tutustuu ajan filmitähtiin Leif Fagerista Rauha Rentolaan. Jälleen mukavaa tietoa elokuvamaailmasta ja T.J. Särkän unelmatehtaasta löytyy facebookista: (KLIK)
Kirsti-äidin yhteyksien kautta Viena pääsee osallistumaan kahden kuuluisan Armin uran alkutaipaleille. Marimekon ensimmäiseen muotinäytökseen Kalastajatorpalle ja Suomen Neito -kisoihin tarvitaan pukijaa. Rapakon toiselle puolelle Miss Universum mittelöihin halutaan Armi Kuuselalle englantia osaava naispuolinen tukihenkilö. Niinpä taas päästään tutustumaan muotimaailmaan ja uudelleen myös lentomatkustuksen ajankohtaisiin mukavuuksiin.
Missihulinoissa on mukana Universal-elokuvayhtiön johtava puvustonhoitaja, alunperin pohjanmaalainen Martha Valo. Nyt ollaankin jo melkein Hollywoodissa, josta näyttäsi Vienalle aukeavan meille vielä tuntematon tulevaisuus. Ei auta muu kuin odottaa Syrjästäkatsojan tarinoiden yhdeksättä osaa!
Kun on tutustunut Syrjästäkatsojiin kolmesta näkökulmasta, niin Ida erottuu selkeästi omana henkilönään, mutta Kirstin ja Vienan on persoonat on kuvattu hyvin samankaltaisiksi. Mahtaako johtua siitä, että Kirsti teki jo ”yhteiskuntaluokkahypyn” päästyään opiskelemaan ja Viena elää samassa maailmassa ainakin vielä tässä osassa kirjasarjaa. Kirjan sivumäärä selittyy runsaalla tarinoinnilla ja päivittäisten yksityiskohtien lörpöttelyllä. Saamme jälleen tietää melko yksityiskohtaisesti, millaisen salaatin tai voileivän henkilöt milloinkin syövät. Minua olisi kiinnostanut enemmän esimerkiksi, miltä Vienasta tuntui kuulla olevansa Albert Edelfeltin tyttäretytär, mutta hän ei näytä sitä juuri pohtivan.
Annan tälle osalle Syrjästäkatsojan tarinoita kaksi ja puoli tähteä.
- Enni Mustonen: Pukija
- Otava 2020
- ISBN: 978-951-1-34931-0
- ⭐️⭐️+
Varpu on kirjoittanut blogiimme myös kaikista aikaisemmistakin Syrjästäkatsojan tarinoista. Tässä linkit juttuihin:
-
Annie Ernaux: Vuodet – Nobel-kirjailijan teos avasi muistojen laatikon, myös lukupiiriläisiltä
Annie Ernaux'n Vuodet oli Kirsin Book Clubin maaliskuun lukupiirikirja. Keskustelu kirjasta oli vilkasta ja -
Mihail Šiškin: Sota vai rauha – Arvostettu venäläiskirjailija näkee synnyinmaansa muinaisena mongolivaltiona, jonka kaanin nimi on Putin
Palkittu venäläiskirjailija Mihail Šiškin kuvaa esseekokoelmassaan nykyhetken Venäjää lähtien historiasta ja tuo mukaan kirjoituksiinsa
Tietoa kirjoittajasta
Aika pitkälle ollaan sarjassa jo edetty. Mielenkiintoista, että 1950-luvun kansallisia ikoneita ovat Armi Ratia ja Armi Kuusela! On kiinnostavaa, mitä aikakauden ilmiöitä kirjailija poimii tarinoihin ja valinnat varmaankin vaikeutuvat, mitä lähemmäs nykypäivää tullaan.
Olen ihan samaa mieltä lörpöttelystä ja kyllästyin tekstiin varsinkin loppu kohden. Kaikki henkilöt jäävät etäiseksi ja Kirsti jopa hiukan kiukkuiseksi. Taidan pitää taukoa ja toivoa että Enni palaa ihanaan ihmisten ja arjen kuvaamiseen.🌷
Samaa mieltä olen kanssasi Kirstistä. Kiukkuiselta tai ehkä vähän elämään pettyneeltä hän vaikuttaa. Toivotaan tosiaan vähän lisää syvyyttä seuraaviin osiin. Tämä Pukija loppuikin vähän suorasukaisesti töksähtäen. Ihan kuin olisi ollut kiire saada julkaisukuntoon. No, odotamme siis Hollywoodin tapahtumia seuraavaksi :)
En jaa näkemystä siitä, että Kirsti olisi elämään pettynyt. Hänhän on kirjassa rakastunut ja mielestäni vain sulkeutuu rakkauteensa, ei pidä meteliä uudesta onnestaan, kuten suvun järkinaisilla on tapana. Vienan maailmaa kuvataan tapahtumien kautta ja ole iloinen ettei nykypäivän tunnehössötystä ole mukana liiaksi.
Hyvä näkökulma! Kirjallisuudessa on se ihana puoli, että lukiessa voi jokainen tulkita tekstiä oman kokemuksensa mukaan. Omaan näkemykseeni vaikutti varmaan sekin, että Kirsti oli siirtynyt luovasta muotisuunnittelusta opetustehtäviin. Toki hän taiteellisuuttaan voi siinäkin ilmentää.
Olen nyt lukenut noin puolet Pukijasta ja mietin juuri aamukahvia keittäessäni miten mukava lukunautinto kirja on.
Luin Korona-aikaan vinon pinon uudempia kotimaisia naiskirjailijoiden tuotoksia ja olin suoraan sanoen pettynyt ja jopa pettynyt.
Melkeinpä kaikkien päähenkilöt olivat itsetunto-ongelmaisia, kuitenkin normielämää eläviä draamaqweeneja.
Miehet kirjoissa öykkärimäisiä kusipäitä, ellei jopa narsisteja.
Ajankuvan kirjoitus olematonta, aivan kuin elämä olisi irrallinen tapahtuma yhteiskunnan tapahtumista.
Eli, minä nautin edelleen Syrjästäkatsojan tarinoista jotka ovat vahvasti kiinni ajankuvissa.
Olen nauttinut muista sarjan osista, mutta tämä oli tasapaksu pettymys. Liikaa turhanpäiväistä jaarittelua ruokapöydän ruuveista ynnä muusta epäolennaisesta ja liian vähän kiinnostavia juonenkäänteitä, joista hyvä viihdekirja on tehty.