Enni Mustonen: Pukija – Syrjästäkatsojan tarinoiden 8. osa

Enni Mustosen, alias Kirsi Mannisen kirjoittamissa Syrjästäkatsojan tarinoissa on edetty jo yli puoli vuosisataa ja eletään nyt vuosia 1949 – 1953. Paimentyttö Ida on 70-vuotias mumma ja maisteri Tikkasen vaimo. Tytär Kirsti on siirtynyt muotiliikkeen pitäjästä pukuompelun opettajaksi. Hän on adoptoinut miesvainajansa, kuvanveistäjä Ilmari Aaltosen Äänislinnassa avioliiton ulkopuolella syntyneen Ilpo-pojan. Perhe asuu Leppävaarassa tutussa Ruokarouvan talossa. Kirstin tytär Viena on saanut valkolakin ja miettii tulevaisuutta, kun opiskelutkaan eivät oikein innosta. 

Jutun lopussa on linkit kaikkien aikaisempien osien blogijuttuihin.

Kirjassa keskitytään positiivisiin tapahtumiin. Valvontakomissiosta ja sotakorvauksista ei sanota sanaakaan, Korean sodasta nyt puhumattakaan. Omat olympialaisemmekin sivuutetaan parilla lyhyellä maininnalla.

Keskeiseksi syrjästäkatsojaksi on tullut Viena. Kirsti-äidin kumppani, Sotalesken avulias kapteeni Martti Streng on hommannut Vienan au-pairiksi Otterhillin villatehtaan omistajan kotiin. Northumberlandissa, Englannin itärannikolla Skotlannin rajalla Viena tutustuu yläluokkaiseen elämään Carlton Hallissa ja oppii sujuvaksi englannin puhujaksi, joskin Veikko-enon mukaan skottiaksentilla. 

Syrjästäkatsojan tarinoiden lukijoina olemme tottuneet seuraamaan päähenkilön elämän ohessa ajankuvaa. Emme nytkään joudu pettymään. Matkustajalentoliikenne pääsi vauhtiin toisen maailmansodan jälkeen ja niinpä Viena matkustaa kotiin lentäen Glasgow’sta tukenaan sota-ajan ilmavoimissa palvellut Veikko-eno, joka on nyt SAS:in lentäjänä. Aerosta (nyk. Finnair) ja Malmin lentokentästä löytyy tuttuun tapaan tietoa Syrjästäkatsojien facebook-sivuilta: (KLIK)

Viena ei oikein ole varma, mihin ryhtyisi kotiin palattuaan. Leppävaaran kodissa sota-aikana evakkona ollut ikätoveri Anna-Liisa on työssä Suomen Filmiteollisuuden ompelimossa. Synnynnäisillä taidoillaan ja Anna-Liisan avulla Viena päätyy ompelimon kautta puvuston järjestäjäksi Liisankadun studioille. Tottakai siellä tutustuu ajan filmitähtiin Leif Fagerista Rauha Rentolaan. Jälleen mukavaa tietoa elokuvamaailmasta ja T.J. Särkän unelmatehtaasta löytyy facebookista: (KLIK)

Armi Ratian Marimekko tarvitsee muotinäytöksiin pukijaa ja siinäpä sopiva tehtävä Vienalle.

Kirsti-äidin yhteyksien kautta Viena pääsee osallistumaan kahden kuuluisan Armin uran alkutaipaleille. Marimekon ensimmäiseen muotinäytökseen Kalastajatorpalle ja Suomen Neito -kisoihin tarvitaan pukijaa. Rapakon toiselle puolelle Miss Universum mittelöihin halutaan Armi Kuuselalle englantia osaava naispuolinen tukihenkilö. Niinpä taas päästään tutustumaan muotimaailmaan ja uudelleen myös lentomatkustuksen ajankohtaisiin mukavuuksiin. 

Toinen kirjassa esiintyvä todellinen Armi on Miss Universumimme Armi Kuusela.

Missihulinoissa on mukana Universal-elokuvayhtiön johtava puvustonhoitaja, alunperin pohjanmaalainen Martha Valo. Nyt ollaankin jo melkein Hollywoodissa, josta näyttäsi Vienalle aukeavan meille vielä tuntematon tulevaisuus. Ei auta muu kuin odottaa Syrjästäkatsojan tarinoiden yhdeksättä osaa! 

Kun on tutustunut Syrjästäkatsojiin kolmesta näkökulmasta, niin Ida erottuu selkeästi omana henkilönään, mutta Kirstin ja Vienan on persoonat on kuvattu hyvin samankaltaisiksi. Mahtaako johtua siitä, että Kirsti teki jo ”yhteiskuntaluokkahypyn” päästyään opiskelemaan ja Viena elää samassa maailmassa ainakin vielä tässä osassa kirjasarjaa. Kirjan sivumäärä selittyy runsaalla tarinoinnilla ja päivittäisten yksityiskohtien lörpöttelyllä. Saamme jälleen tietää melko yksityiskohtaisesti, millaisen salaatin tai voileivän henkilöt milloinkin syövät. Minua olisi kiinnostanut enemmän esimerkiksi, miltä Vienasta tuntui kuulla olevansa Albert Edelfeltin tyttäretytär, mutta hän ei näytä sitä juuri pohtivan.

Enni Mustonen a.k.a. Kirsti Manninen sai Kirsin Book Clubin kirjanmerkin Turun Kirjamessuilla 2016

Annan tälle osalle Syrjästäkatsojan tarinoita kaksi ja puoli tähteä.

  • Enni Mustonen: Pukija
  • Otava 2020
  • ISBN: 978-951-1-34931-0
  • ⭐️⭐️+

Varpu on kirjoittanut blogiimme myös kaikista aikaisemmistakin Syrjästäkatsojan tarinoista. Tässä linkit juttuihin:

Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Raili
    • Varpu
  3. Lisa
    • Varpu
  4. Meiju Lindström
  5. MHL

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *