Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia – elämää ja ”kalan pyrstön lailla sätkivää intohimoa”

Ljudmila Ulitskajan esikoisteos, novellikokoelma Köyhiä sukulaisia osoittaa, miten taiturillinen ihmiskuvaaja ja novellimuodon taitaja kirjailija on ollut ensimmäisestä julkaistusta kirjastaan lähtien. Novellikokoelma ilmestyi ensin Ranskassa vuonna 1993 ja Venäjällä vasta sen jälkeen. Suomenkieliseen teokseen sisältyy myös vuonna 1995 kirjana ilmestynyt pienoisromaani Sonetška.

Ulitskajaa tekee mieli verrata Elizabeth Stroutiin. Molemmilla on vahvasti oma äänensä, mutta yhteistä on särkyneiden, joskus vain vähän, joskus enemmän, ihmisten, useimmiten naisten hellä kuvaus ja arjen tilanteista lähtevä kerronta. Ulitskajan novelleja lukiessa suu kääntyy useammin hymyyn, mutta molempien tarinat jättävät jäljen.  

Ulitskajan novellien kerronta noudattaa usein tyylipuhdasta novellin rakennetta: lopun yllättävä käänne tuo tarinaan uuden tason. Tarinan päähenkilö vie hautaan mukanaan salaisuuden, joka viitteellisesti paljastuu myös lukijalle, muttei läheisille, ja niminovellinkin sukulaisen köyhyys näyttäytyy lopussa uudella tavalla.

Ulitskajan novellien henkilöt ovat … no… omanlaisiaan, sen verran omalaatuisia, että tarinat heistä hymyilyttävät, liikuttavat, jäävät mieleen. Äidinrakkaudellakin on omanlaisiaan ilmenemistapoja: ennen kuolemaansa yksi äiti neuvoo tyttärelleen parhaat kerjäämispaikat ja toinen etsii erityislapselleen sopivan aviopuolison, jottei tämä jää yksin.

Ikä eikä iso ikäero estä intohimoa roihahtamasta eikä materiaalinen köyhyys arvokasta elämää. Köyhyys ei jalosta eikä neuvostososialismi tarkoita tasa-arvoisuutta. Luokkaerot ovat jäljellä ja häikäilemättömin saa eniten, tai ainakin kommunalkan suurimman huoneen.

Ulitskajalla on kyky kertoa samanaikaisesti sekä hetkestä että henkilön koko elämästä. Onnelliset-novellin vanhan avioparin sunnuntai kuluu aina samalla tavalla ja sen tärkein tapahtuma on eväiden kanssa tehtävä retki lapsena kuolleen ainoan pojan haudalle. Hiljaisen sunnuntain kuvauksesta voi samalla lukea avioparin koko elämän.

Novellien aikajänne ulottuu sota-ajasta 90-luvun alkuun. Niissä vilahtavat myös historian pimeät vaiheet, Stalinin ajan karkotukset ja vangitsemiset. Menneestä pidetään kiinni yhteisasunnon huoneeseen mahtuvin keinoin. Gulja-novellin nimihenkilö, ”kaunis ja kepeäluonteinen”, on juhlinut koko ikänsä kaikkia mahdollisia juhlia, ankeina karkotusvuosinakin. Aviomiehiä ja rakastajia tällä monta kieltä osaavalla, syntyään ruhtinassukuisella naisella on ollut lukemattomia, uusi aina valmiina ennen kuin hän on hankkiutunut vanhasta eroon. Gulja on ollut vangittuna kolme kertaa, kaksi kertaa aviomiehen ja yhden kerran liian sivistyksen takia. Päivällä Gulja jaksaa olla iloinen, mutta uniin hiipivät kipeät muistot. Juhlamieli palautuu vain iskemällä taas kerran uuden rakastajan.  

Rakastaja kävi. Nuori mies. Niin poikki olen, etten paria lasia jaksa tiskata.
Iän myötä valahtanutta silmäluomea keskisormella kohottaen Gulja tiirasi tarkasti ystävättären ilmettä: tätä odottamattoman juhlan viimeistäkään jyvästä ei saanut päästää livahtamaan käsistä.

Köyhiä sukulaisia -novellikokoelman lisäksi suomennettuun versioon sisältyvä pienoisromaani Sonetska ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1992 Novy Mir -nimisessä kirjallisessa aikakausilehdessä. Sen  nimihenkilö on intohimoisesti kirjoja lukeva nuori nainen: ”seitsemännestä ikävuodesta kahteenkymmenenteenseitsemänteen Sonetska luki herkeämättä. Hän vajosi kirjaan kuin tajuttomuustilaan, joka päättyi viimeisen sivun myötä.”

Hän oli poikkeuksellisen lahjakas lukija, omalla tavallaan kenties nerokaskin. Painetun sanan hän otti vastaan niin suurella valmiudella, että keksityt henkilöhahmot kuuluivat hänen mielessään samaan kastiin elävien, läheisten ihmisten kanssa, ja Nataša Rostovan kirkas kärsimys ruhtinas Andrein kuolinvuoteen äärellä oli hänelle aivan yhtä totta kuin oman siskon polttava murhe, kun tämä menetti nelivuotiaan tyttärensä typerän laiminlyönnin seurauksena: naapurin kanssa lörpöttelemään unohduttuaan sisko ei näet ollenkaan huomannut kömpelön ja hidaskatseisen tytönpullukkansa lipeävän kaivoon.

Lukemiseen jää vähemmän aikaa, kun Sonetska tapaa häntä huomattavasti vanhemman kuvataiteilijan, jonka kanssa avioituu.  Rakastumisenkin ratkaisee kirjallisuus: mies tulee etsimään ranskalaista kirjallisuutta kirjastosta, jossa Sonetska työskentelee. Miehen löydettyä uuden, nuoren rakkauden ja mallin valkoisiin tauluihinsa Sonetska sekoittaa yhä keksityt ja elävät ihmiset, nyt vain toisin päin: hän reagoi elävään elämään kuin se olisi jollekin muulle tapahtuvaa fiktiota.   

Mukana Sonetskan tarinassa on myös muuttuva Moskova, muidenkin kokoelman novellien keskeinen tapahtumapaikka. Toive paremmasta elämästä kytkeytyy asuntoihin ja asuinympäristöön, ja kun ne muuttuvat ja vaihtuvat, uusi ei lopulta tuokaan parempaa tilalle.

Ljudmila Ulitskaja. Kuva Andras Kovacs.

Ljudmila Ulitskaja on syntynyt vuonna 1943 ja oli jo 50-vuotias, kun hänen esikoisteoksensa ilmestyi. Hän on monesti palkittu kirjailija sekä poliittisesti aktiivinen sananvapauden puolustaja.

Ulitskaja oli yksi Helsingin Kirjamessujen vuoden 2015 vieraista. Tässä pätkä jutustani, jossa kerrotaan, mitä Ulitskaja kertoi messuilla samizdat-kirjoista, eli kirjoituskoneella kopioidusta ja salaa levitetystä kirjallisuudesta Neuvostoliiton aikana:

”Geenitutkijaksi kouluttautunut Ulitskaja aloitti oman kirjailijauransa vasta 1990-luvulla ja työskenteli 70-luvulla laboratoriossa ja toimi aktiivisesti kopioiden ja levittäen Neuvostoliitossa kiellettyä kirjallisuutta. Koska itse oli kehno konekirjoittaja, hän palkkasi laboratorion konekirjoittajan tehtävään. Tämä vuosi asian KGB:lle, Ulitskaja ja laboratorion viisi nuorta tiedemiestä saivat potkut ja laboratorio suljettiin.”

Lue koko juttu tästä linkistä: (KLIK)

Arja Pikkupeura on suomentanut Ljudmila Ulitskajan tuotannosta seitsemän Siltalan kustantamaa teosta, ja hienosti onkin suomentanut. Tässä kirjat suomeksi ilmestymisjärjestyksessä:

Naisten valheet, 2011 (venäjäksi 2003)
Medeia ja hänen lapsensa, 2012 (1996)
Iloiset hautajaiset, 2013 (1997) – (suomentanut Elina Kahla)
Vihreän teltan alla, 2014 (2010)
Tyttölapsia, 2015 (2002)
Daniel Stein, 2016 (2006)
Meidän tsaarimme väkeä, 2018 (2005)
Köyhiä sukulaisia, 2019 (1993)

Ljudmila Ulitskajan teoksia on suomeksi ilmestynyt seitsemän, tässä ennen Köyhiä sukulaisia ilmestyneen Meidän tsaarimme väkeä -kirjan kansikuva.
  • Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia
  • Kustannusosakeyhtiö Siltala 2019
  • Teos sisältää novellikokoelman Köyhiä sukulaisia (Bednyje rodstvenniki, 1993) sekä pienoisromaanin Sonetška (1995)
  • Suomentanut Arja Pikkupeura
  • ISBN 978-952-234-585-1
  • ⭐️⭐️⭐️⭐️

Kirjan lainasin kirjastosta.

Kommentit
  1. Arja Pikkupeura
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
      • Arja P

Kommentoi