Lukupiirin parhaat dekkarivinkit kesälomalle

Kirjakaupat viettävät Dekkariviikkoa 7.6.-13.6.2021

Leppeät kesäpäivät ja valoisat kesäyöt ovat täydellisiä hetkiä dekkareiden parissa. Raa’atkaan tapahtumat eivät kirpaise niin pelottavasti, kun valoa riittää ja lukurupeamaa voi venyttää pikkutunneille, kunnes rikos on ratkaistu. Lomalla voi myös uppoutua kokonaisen suosikkisarjan lukemiseen tai äänikirjoina kuuntelemiseen.

Kokosimme valtakunnallisen Dekkariviikon kunniaksi Kirsin Book Clubin voimin dekkarivinkkejä, joista suurin osa on aivan tuoreita eli ilmestyneitä vuonna 2020.

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Elina Backmanin Kun kuningas kuolee -kirjan luki Airi.

1. Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Menestyvän mainostoimiston kuusikymppinen johtaja löytyy hukutettuna ja polttomerkittynä Suomenlinnasta Kuninkaanportin luota, ja sama polttomerkki on myös Hartolassa kuolleena löytyneessä pankinjohtajassa. Murhia tutkivat KRP:n rikosylikomisariot Jan Leino ja Heidi Nurmi. Samaan aikaan itsensä kuningaskunnaksi brändänneessä Hartolassa kesää viettävä Saana Havas selvittää dekkaria tai true crime -podcastia varten paikkakunnalla 30 vuotta aikaisemmin hukkuneena löytyneen nuoren tytön tapauksesta.

2. Mikä kirjassa/äänikirjassa on parasta?

Juoni kuningas-viittauksineen on riittävän kekseliäs, ja kesäinen Hartola tuo tarinaan oman värinsä. Ammattilainen ja amatööri rikoksen selvittelijänä -asetelmakin toimii, sillä Saanan ajatus mahdollisesta podcastista on uskottava.

3. Miten luonnehtisit kirjaa?

Elina Backmanin esikoiskirja sopii hyvin kesälukemiseksi ja/tai kuunneltavaksi. Tarinassa ei mässäillä väkivallalla, mutta se ei myöskään ole liian särmätön. Mukana on paljon päähenkilöiden yksityiselämän ongelmia ja vielä enemmän romantiikkaa, joten Kun kuningas kuolee on hyvä valinta kesäistä jännitystä ja viihdettä etsivälle.

  • Elina Backman: Kun kuningas kuolee
  • Otava 2020
  • Äänikirjan lukija: Sanna Majuri
  • 17 h 1 min

HUOM! Dekkariviikolla kesäkuussa 2021 julkaistaan Kirsin Book Clubin podcast Elina Backmanin kanssa ja silloin puhutaan toukokuussa 2021 ilmestyneestä Elinan uudesta dekkarista – Kun jäljet katoavat – jossa jatkavat samat päähenkilöt kuin Kun kuningas kuolee -dekkarissakin.

Carmen Mola: Verimorsian

Raila luki uuden espanjalaissarjan avauksen.

1. Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Nuori nainen murhataan julmasti häidensä alla Madridissa ja poliisin Tapausanalyysiryhmä alkaa tutkia murhaa rikosetsivä Elena Blancon johdolla. Kuolleen naisen sisko on murhattu seitsemän vuotta aikaisemmin ja murhaajan luullaan istuvan edelleen vankilassa.

2. Mikä kirjassa/äänikirjassa on parasta?

Kirjassa parasta on salaperäinen rikosetsivä Blanco, jonka menneisyydestä lukija haluaisi tietää kovasti lisää, mutta josta paljastetaan tässä kirjasarjan avauksessa vasta pieniä murusia. Kiinnostavaa on myös Tapausanalyysiryhmän jäsenten keskinäinen kemia ja Madridin värikkään katuelämän kuvaus.

3. Miten luonnehtisit kirjaa?

Kirjassa on synkkä ja raa’anpuoleinen pohjavire, mutta samalla se on mukaansatempaava avaus rikosetsivä Elena Blancon ja hänen tiiminsä pariin. Jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

  • Carmen Mola: Verimorsian
  • Like 2020
  • Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta
  • 10 h 10 min

Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä

Maria Adolfssonin luoman Doggerland-sarjan kolmannen osan kuunteli Varpu Skotlannissa, Pohjanmeren rannalla eli jossain horisontissa siintää Doggerlandin alue.

1. Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Kyseessä on Maria Adolfssonin luoman Doggerland-sarjan kolmas osa. Lue Railan juttu ensimmäisestä osasta TÄSTÄ.

Maailmankuulu laulaja Luna katoaa nauhottaessaan come-back levytystä salaa julkisuudelta kotimaassaan Doggerlandissa. Samaan aikaan Karen Eiken Hornby etsii väkivaltaista sarjaraiskaajaa.

2. Mikä kirjassa/äänikirjassa on parasta?

Parasta on juonen kuljetus antamalla lukijalle sopivasti tietoa. Mukavaa on tapahtumien sijoittuminen kuvitteelliseen Doggerlandiin, joka on helppo mielessään sijoittaa skandi/britti-alueen välimaastoon.

3. Miten luonnehtisit kirjaa?

Meren ja pirun välissä on nautittavaa kuunneltaa, josta ei tipahda kärryiltä, vaikka tekisi puutarhahommia samalla.

  • Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä
  • Alkuperäisteos: Mellan djävulen och havet
  • Suomentaja Terhi Vartia
  • Doggerland-sarjan 3. osa
  • Tammi 2020
  • Äänikirjan lukee Karoliina Kudjoi
  • 11 h 25 min

Viveca Sten: I hemlighet begravd / Kaikessa hiljaisuudessa

Näkymä Sandhamnin satamasta. Kuvan otti ja I hemlighet begravd -kirjan luki Heli.

1. Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Sandhamnin naapurista Telegrafholmenista löytyy luuranko – onko tapaus rikos? Tätä lähtee selvittämään poliisi Thomas. Selvittämiseen sotkeutuu totuttuun tapaan kesäasukas Nora, jolla kirjasarjan edellisen osan rikos vielä kummittelee mielessä.

2. Mikä kirjassa/äänikirjassa on parasta?

Sandhamn-sarjassa parasta on Tukholma ja saaristo. Pidän myös siitä, että henkilöiden elämäntarinat etenevät: nyt jo 10. kerran.

3. Miten luonnehtisit kirjaa?

Dekkareissa ärsyttää väkivaltaisuus ja rikosten kurjat ja sairaat motiivit. Ehkä luemme edelleen Agatha Christietä, koska hän keksi aina mitä ovelampia alibivirityksiä tai väärennettyjä asiakirjoja, ja motiivikin oli usein perintö tai rehellinen kauna. Tämä kirja on genrensä synkkä-asteikon keskivaiheilla ja sopii lomalukemiseksi myös saaristossa.

Käy kuuntelemassa myös Kirsin Book Clubin podcast, jossa haastattelemme Viveca Steniä. Jutussa lisää kuvia Sandhamnista.

HUOM! Lue pidempi arvio Kaikessa hiljaisuudessa -dekkarista sekä Viveca Stenin uuden sarjan avauksesta, jonka tapahtumat sijoittuvat Åreen. Åre-dekkari Offermakaren ilmestyy suomeksi syyskuussa 2021 nimellä Lumen uhrit. Lue arvio tästä.

  • Viveca Sten: Kaikeassa hiljaisuudessa
  • Alkuperäisteos: I hemlighet begravd
  • Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom
  • Sandhamnin murhat -sarjan 10. osa
  • WSOY 2020, ilmestyy suomeksi syyskuussa
  • Äänikirjan ruotsiksi lukee Katarina Ewerlöf
  • 11 h 33 min

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate

Punainen vaate jatkaa Salome Virta -taidedekkarisarjaa, sen kuunteli Minna.

1. Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Punainen vaate on Salome Virta -sarjan kolmas osa, ja edelleen liikutaan taidemaailmassa. Lue myös aiemmat juttumme romaaneista Nainen parvekkeella ja Sakset tyynyn alla. Salome on tyhjätasku elokuvadokumentaristi, joka alunperin sattumankauppaa tutustui berliiniläiseen taidegalleristi Tuomakseen. Yhdessä he selvittävät rikoksia väärennetyn maalauksen ympärillä.

2. Mikä kirjassa/äänikirjassa on parasta?

Punainen vaate on viihdekirjojen aatelia! Se on sujuva lukea ja juoneltaan kiinnostava. Kohtuulliseen sivumäärään on onnistuttu luomaan elävän tuntuiset ihmiset. Lukija voi myös valita, tarttuako esiin nostettuihin vakavampiin teemoihin (ystävyys, rakkaus, totuus, lojaalisuus) ja jäädä niitä pohtimaan, vai nappaako mukaansa vain jännärin ainekset.

3. Miten luonnehtisit kirjaa?

Salome Virta on loistavaa kesäseuraa, ja hänen seikkailujensa mukana pääsemme fiktion keinoin kurkistamaan myös suomalaisen taiteen kulta-ajan nimien elämänvaiheisiin ja kulissientakaisiin tapahtumiin. 

  • Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate
  • Salome Virta -taidedekkarisarjan 3. osa
  • Bazar 2019
  • Lukija Kati Tamminen
  • 7 t 27 min

Matti Laine: Pelon liekit

Kirsi luki Matti Laineen uusimman Elias Vitikka -sarjan kirjan.

1. Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Matti Laineen luoma Elias Vitikka on jälleen vauhdissa. Sarjan viides osa jatkuu siitä mihin neljäs osa Tappajan vaisto jäi. Vitikan ja kumppanien business on edelleen vähintäänkin hämärää venekauppaa, johon on jälleen kerran sekaantunut hieman isompia ja vaarallisempia tahoja kuin Vitikan sympaattinen jengi Helsingissä ja Tallinnassa.

2. Mikä kirjassa/äänikirjassa on parasta?

Elias Vitikka -sarjassa parasta on asetelma. Päähenkilö on hyväsydäminen rikollinen, jolle toivoo onnistumisia, vaikka hän on rikollinen ja useimmiten lain väärällä puolella. Rikoksia kiinnostavampaa on Eliaksen perhe- ja muut ihmissuhteet, joita Matti Laine kuvaa hienon inhimillisesti.

3. Miten luonnehtisit kirjaa?

Hyvää viihdettä, etenee yhtä koukuttavasti kuin Matti Laineen käsikirjoittama Paratiisi-sarja tv:ssä. Ihmettelen, että Vitikka ei ole kuuluisampi kaveri, sillä teksti on sujuvaa ja nokkelaa ja Vitikassa itsessään on ex-jääkiekkoilijan särmää, mutta myös jotain hellyyttävää.

  • Matti Laine: Pelon liekit
  • Bazar 2020
  • Elias Vitikka -sarja, osa 5
  • Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen
  • 8 h 38 min

Anu Patrakka: Totuuden portaat

Virtuaalimatkailua: Anu Patrakan Totuuden portaiden avulla Portugalissa kävi Päivi.

1. Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Rui Santos -sarjan neljännessä osassa portugalilaisen kaupungin kujalta löytyy kuollut nuori mies. Rikosta selvittävät rikosetsivä Rui Santos ja poliisi Rita Pereira.

2. Mikä kirjassa/äänikirjassa on parasta?

Parasta on se, että jännitys säilyy pitkään eikä syyllinen ole heti arvattavissa. Lisäksi pääsee mukaan portugalilaiseen naapurustoelämään, joka taitaa poiketa melkoisesti suomalaisesta naapureiden tarkkailutavasta.

3. Miten luonnehtisit kirjaa?

Dekkari, joka sopii lomalukemiseksi vaikka mielikuvitusmatkalle Portugaliin.

  • Anu Patrakka: Totuuden portaat
  • Rui Santos -sarjan 4. osa
  • Into 2020
  • Äänikirjan lukee Toni Kamula
  • 7 h 30 min

HUOM! Dekkariviikolla 2021 Anu Patrakka vierailee Kirsin Book Clubin podcastissa. Keskustelemme silloin Rui Santoksesta ja Portugali-sarjan uusimmasta, viidennestä dekkarista nimeltään Häpeän aukio. Jälleen ollaan Ruin ja muiden tuttujen kanssa ihanassa Portossa.

Rikosten selvittämistä oikeassa elämässä – poliisit muistelevat

Seppo Sillanpää: Skoudena stadissa

Seppo Sillanpää työskenteli 38 vuotta poliisina Helsingissä. Hän kertoo työuransa lisäksi oman elämäntarinansa virstanpylväät ja paikoin pienemmätkin yksityiskohdat. Poliisityö ja ympäröivän yhteiskunnan muutoksen heijastuminen siihen ovat minulle kiinnostavampia aihealueita, vaikka toki myös henkilöhistoria luo pätevää ajankuvaa vuosikymmenten varrelta. Markus Bäckman on selkeä ja rauhallinen lukija, ja onkin harmi että sisäänhengityksen kuuluminen ärsyttää ja vie osan huomiostani ihan väärille raiteille.

  • Seppo Sillanpää: Skoudena stadissa
  • Lind & Co 2020
  • Lukija Markus Bäckman
  • 10 t 36 min

Harri Gustafsberg, Heidi Holmavuo: Karhuryhmä

Harri Gustafsberg kertoo poliisin valmiusryhmä Karhun toiminnasta kiinnostavasti ja niin yksityiskohtaisesti kuin on mahdollista luottamuksellisia tietoja paljastamatta. Karhuryhmä on tiedoiltaan ja taidoiltaan erikoiskoulutettu ryhmä, jossa toimiessaan Gustafsberg kiinnostui mielen suorituskyvystä ja ryhtyi sitä tutkimaan ja kehittämään. Tämä tie johti hänet sittemmin akateemiselle uralle ja tietokirjailijaksi. Aku Laitinen lukijana onnistuu jälleen.

  • Harri Gustafsberg, Heidi Holmavuo: Karhuryhmä
  • Otava 2019
  • Lukija Aku Laitinen
  • 7 t 8 min

Juha Rautaheimo (toim. Sari Rainio): Hermo: murharyhmän mies

Juha ”Hermo” Rautaheimon yli 40-vuotiselle poliisiuralle passipoliisista päällikkötasolle osui paljon lehtiotsikoista tuttuja tapauksia. Vähemmän tunnettuja ovat ne taparikolliset, joista vuosien ja vuosikymmenten myötä tuli poliisille eräänlaisia työtovereita, niin säännöllisiä olivat kohtaamiset. Kirjan loppuun liitetty pitkähkö henkilöhakemisto heijastelee läpi kirjan kulkevaa tunnelmaa: Hermo on kaltaistensa joukossa rautainen ammattilainen, joka ymmärtää joukkuepelaamisen merkityksen myös poliisintyössä. Jari Nissinen lukijana on tässä mies paikallaan ja hoitaa tehtävän mallikkaasti.

  • Juha Rautaheimo (toim. Sari Rainio): Hermo: murharyhmän mies
  • Siltala 2019
  • Lukija Jari Nissinen
  • 12 t 12 min
Kirsin Book Club osallistuu tällä postauksella kirjabloggareiden Dekkariviikkoon. Lue lisää Luetutnet-blogista.

Aiempia Kirsin Book Clubin dekkarijuttuja löytyy tästä, KLIK.

Kommentit
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *