Albert Camus: Rutto – valitetttavan ajankohtainen klassikko

Nobelillakin palkittu, yksi 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista, Albert Camus (1913-1960) syntyi ja kasvoi Algeriassa, joka maan itsenäistymiseen vuonna 1962 saakka oli osa Ranskaa. Camus muutti Ranskaan vuonna 1940 ja toimi toisen maailmansodan aikana aktiivisesti Ranskan vastarintaliikkeessä.

Uusi e-kirjan kansi nostaa rotat merkittävään rooliin, eikä syyttä.

Camus’n toinen romaani Rutto ilmestyi Ranskassa 1947 ja Suomessa heti seuraavana vuonna Juha Mannerkorven suomennoksena. Uusi, Jukka Mannerkorven laatima tarkistettu laitos julkaistiin vuonna 1995. Ruton on usein mainittu kertovan miehitetystä Ranskasta. Näin koronan aikaan sen voi myös lukea kuin uusin silmin kertomuksena siitä, miten ihmiset käyttäytyvät tuntemattoman, tarttuvan ja tappavan taudin vallatessa arjen.

Rutto kertoo kulkutaudin saapumisesta algerialaiseen Oranin kaupunkiin. Camus kuvaa tarkasti asukkaiden reaktiot, kun taudin ensioireet tulevat näkyviksi ja kuolleita rottia lojuu taloissa ja kulkuväylillä. Tauti tunnistetaan, se on kuitenkin muuntautunut jonkin verran, ja päästään keskustelemaan siitä, millaisiin toimiin ja millä perusteilla taudin vuoksi pitäisi ryhtyä. Kuulostaako tutulta?

Lopulta Rieux soitti prefektille.
– Toimenpiteet eivät riitä.
– Niin, prefekti sanoi, luvut ovat tosiaan huolestuttavat.
– Ne ovat enemmän kuin huolestuttavat, ne ovat päivänselvät.
– Aion pyytää hallitukselta ohjeita.
Rieux paiskasi puhelimen kiinni Castelin nähden:
– Ohjeita! Aivoja tässä tarvitaan.

Lopulta hallintokin ymmärtää tilanteen vakavuuden ja kaupunki suljetaan eristyksiin. Tällä on vaikutuksia jokaisen elämään, monet joutuvat eroon rakkaistaan. Erilaisista elämäntilanteista johtuen vaikutukset ovat kuitenkin moninaisia. Camus kuvaa hienosti kaupunkilaisten mielenliikkeitä, vastuunkantajia ja sitä pakenevia. Myös suhde Jumalaan ja hänen tahtoonsa tulee pohdintaan. Isä Paneloux aloittaa saarnansa raflaavasti:

”Veljeni, teitä on kohdannut onnettomuus, veljeni, te olette sen ansainneet” – sai kuulijoissa aikaan kohahduksen, joka kiiri etupihalle asti.

Tämän aloituksen jälkeen Paneloux siirtyy sujuvasti Egyptin faaraoon, jonka Jumalan lähettämä rangaistus oli pistänyt polvilleen. Hän siis kykenee selittämään rutonkin Jumalan oikeudenmukaisena toimena. Tämä kuulostaa omaan korvaani karmivalta, samalla kun ymmärrän tuon ajatuksen ahdistusta purkavan tarkoituksen ja vaikutuksen, jos siihen pystyy uskomaan.

Rutto on nyt kovin lainattu teos, Helmetistä löytyi vain yksi kappale vuoden 1995 painosta. Se ei ehtinyt edes hyllyyn, kun lainasin sen 20 minuuttia palautuksen jälkeen. Kiitokset kirjan löytymisestä Ison Omenan kirjaston asiakaspalvelulle!

Toisaalla käytännön hoitotyötä tekevät parhaansa sairaiden auttamiseksi, asettaen oman terveytensä vaaraan. Seerumi on vasta kehitteillä, eikä parannuskeinoja ole. Pystytään vain helpottamaan uhrien oloa, ja sitäkin vain vähän.

Tarrou avasi yhden kaapeista, otti sterilaattorista esiin kaksi harsokankaista suojanaamiota, ojensi toisen Rambertille ja kehotti häntä panemaan sen kasvoilleen. Lehtimies kysyi, oliko naamioista vastaavaa hyötyä. ”Tuskin”, Tarrou vastasi, ”mutta se herättää luottamusta”.

Tämäkin kulkutauti hiipuu aikanaan, sen nujertamiseen on myös seerumin kehittämisellä oma osuutensa. Kaupunkilaiset juhlivat, mutta lääkäri Rieux pohtii:

Hän tiesi, mitä riemuitseva väkijoukko ei tiennyt, mutta josta sai lukea kirjoista: ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan, se voi uinua kymmeniä vuosia huonekaluissa ja vaatteissa, se voi odottaa kärsivällisesti makuuhuoneessa, kellarissa, matkalaukuissa, nenäliinoissa ja paperikasoissa, ja saattaa tulla päivä, jolloin rutto ihmisten onnettomuudeksi ja opiksi herättää taas rottansa ja lähettää ne kuolemaan keskelle onnessaan pahaa aavistamatonta kaupunkia.

Lukipa Ruttoa miehitetyn maan tai kulkutaudin vaivaaman kaupungin kuvauksena, käsillä on loistava romaani. Se on kestänyt hyvin aikaa ja kuvaa tarkkasilmäisesti niin yksilöitä kuin ryhmiäkin poikkeusoloissa.

  • Albert Camus: Rutto
  • Ranskankielinen alkuteos La peste 1947
  • Otava, tarkistettu käännös 1995
  • Suomentanut Juha Mannerkorpi 1948, tarkistettu laitos Jukka Mannerkorpi 1995
  • Myös e-kirjana ja äänikirjana 2020
  • Äänikirjan lukee Petri Hanttu

Rating: 4.5 out of 5.

Osallistumme tällä jutulla myös kirjabloggareiden perinteiseen klassikkohaasteeseen. Haastekooste löytyy Kirjan jos toisenkin -blogista. Lue myös toinen klassikkohaastejuttumme, jossa Airi Vilhunen kirjoittaa Dashiell Hammettin Lasiavaimesta. Linkit aiempiin klassikkojuttuihimme löytyvät kuvan alta:

Kommentit
  1. satunnainen pohdiskelija
    • Minna Väisälä
      • Amma
  2. Jaakko Keränen 5.8.2020
    • Minna Väisälä
  3. Mari Säisä
    • Minna Väisälä
  4. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Minna Väisälä

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *