Dashiell Hammett: Lasiavain – klassikkohaaste 11:ssa tällä kertaa dekkariklassikko

Parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnetään vuosittain Lasiavain-palkinto. Siinä syy, miksi päätin lukea tämän kesän klassikkohaasteeseen Dashiell Hammettin Lasiavaimen, klassikkodekkarin, joka on saanut kunnian lainata nimensä tavoitellulle palkinnolle.

Hammettin Lasiavain ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1931. En ole dekkarien asiantuntija, mutta tänäkin kesänä olen lukenut ja kuunnellut muutaman, joten minua kiinnosti vertailla, mitä genressä on säilynyt ja mikä muuttunut 90 vuodessa. Vieläkö klassikkodekkari vetää?

Tarinan sankari, tai pikemminkin antisankari, on sikaria polttava Ned Beaumont, uhkapeluri ja vedonlyöjä. Hän liikkuu jossakin laillisen ja laittoman rajoilla ja tulee tarinan mittaan hakatuksi sairaalakuntoon. Ja kuten klassikkodekkariin sopii, tietenkin lähtee sairaalasta omin luvin heti, kun pystyssä pysyy.

Hammett ei paljasta lukijalle juuri mitään Beaumontin menneisyydestä. Ei siis mitään nykydekkareihin usein kuuluvaa synkän sankarin taustoista kertovaa ja toimintaa motivoivaa psykologisointia. Muiden henkilöiden ulkomuotoa Hammett kuvaa usein jopa pikkutarkasti, mutta yhtenäistä kuvausta Beaumontin ulkomuodostaan en kirjasta löydä. Jotakin kuitenkin: hoikka, viiksekäs, polttaa sikaria ja skottiviski maistuu. 

Tarkemman kuvauksen saa Beaumontin asunto, tässä olohuone:

Huone oli avara vanhan ajan tyyliin, katto oli korkea ja ikkunat leveät, takan yläpuolella oli valtava peili ja kalusteissa oli runsaasti punaista plyysiä. Hän otti sikarin pöydällä olevasta rasiasta ja istuutui leveään punaiseen nojatuoliin. Hänen jalkansa olivat aamupäiväauringon muodostamassa valosuunnikkaassa ja hänen puhaltamansa savu sai äkkiä täyteläisen muodon, kun se ajautui auringonvaloon. Hänen otsansa oli nyt rypyssä ja hän pureskeli kynttä silloin kun sikari ei ollut hänellä suussa.

Ovelta kuului koputus. Hän nousi istualleen terävä ja valpas ilme silmissään. ”Sisään.”

Beaumont löytää Taylor Henryn, senaattori Henryn 26-vuotiaan pojan kuolleena kadulta. Ennen kuin hän ilmoittaa löydöstään poliisille, hän käy kysymässä läheiseltä ystävältään Paul Madvigiltä, paikallispolitiikan keskeiseltä vaikuttajalta ja senaattorin tärkeältä tukijalta, soittaako hän poliisille ja kertooko löytäneensä kuolleen Henryn. Jo tämä kysymys viitoittaa jatkoa. Beaumont alkaa selvittää murhaa ja etsiä syyllistä.

Murhaan ja sen tutkintaan kytkeytyy politiikkaa, suhdekiemuroita, isompia ja pienempiä gangstereita ja useampia ruumiita. Keskeistä on myös Beaumontin ja Madvigin ystävyys, joka alkaa rakoilla syyllisen etsinnän edetessä. Vaalit lähestyvät ja nekin sähköistävät tunnelmaa. Eletään kieltolain aikaa, ja sen kirjasta voi tunnistaa, tosin ei juodun viskin määrässä.

Suomalaisen kunnallispolitiikan hyvävelijärjestelmä on kaukana siitä suhmuroinnista, mitä Hammett kirjassa kuvaa. Amerikkalaista 30-luvun paikallispolitiikkaa tuntemattomana jäin kaipaamaan joitakin selvennyksiä. Madvigin virallinen tai epävirallinen rooli kaupungin tai piirikunnan johdossa ei minulle täysin valjennut, mutta keskeinen vaikuttaja hän joka tapauksessa oli mm. kaupungin isoissa rakennusurakoissa, ja piirisyyttäjäkin totteli hänen käskyjään. 

Niin kuin hyvälle dekkarille kuuluu, syyllinen ei Lasiavaimessa paljastu liian aikaisin. 

Kirjan nimen lähtökohta paljastuu kuin sivumennen tarinan lopussa. Sen on senaattori Henryn tytär Janet Henry nähnyt unessa:

”Minä en kertonutkaan sinulle että se avain siinä unessa oli lasia ja että se särkyi meille käsiin juuri kun saimme oven auki, koska lukko oli jäykkä ja meidän oli väännettävä se auki väkisin.”

Lasiavaimen tarina etenee suoraviivaisesti toiminnan ja dialogin varassa. Beaumont ”puhui” minulle Humphrey Bogartin äänellä ja lainasi myös ulkonäkönsä näyttelijältä. Lasiavaimen pohjalta on tehty kaksi elokuvasovitusta, ensimmäinen vuonna 1935 ja toinen 1942. Kummassakaan niistä Ned Beaumontin roolissa ei kuitenkaan ollut Bogart. Vuoden 1942 Lasiavaimessa Beaumontia  esitti Alan Ladd, kovin siloiselta vaikuttava nuori mies tarinan elämää kokeneeseen Beaumontiin verrattuna. Sen sijaan tarinan keskeiseen naisrooliin senaattori Henryn Janet-tyttäreksi, jonka kanssa Paul Madvigin haluaa mennä naimisiin, vaalea kohtalokas kaunotar Veronica Lake sopii hyvin.

Humphrey Bogart -mielikuva saattaa johtua toisesta Hammett-filmatisoinnista. Hän esittää yksityisetsivä Sam Spadea Hammettin kenties tunnetuimpaan dekkariin perustuvassa Maltan haukka -elokuvassa, John Hustonin ohjaamassa film-noir-klassikossa.

Mutta innostaako 90 vuotta sitten kirjoitettu dekkari nykylukijaa, varsinkin vain vähän dekkareita lukevaa? Kyllä ja ei. Ajankuva ja kerronta kiinnosti, samoin politiikan kuvioiden kuvaaminen. Nasevasta dialogista nautin, eikä tarinassa mässäilty väkivallalla, vaikka sitä toki olikin. Lisää täsmennystä kaipasin eri henkilöiden rooleihin ja välillä tipahdin kärryiltä, kenestä nyt olikaan kysymys. 

Dashiell Hammettiä (1894 – 1961) on kuvattu kovaksikeitetyn dekkarikoulukunnan perustajaksi. Hän kirjoitti lukuisia novelleja ja tarinoita, jotka julkaistiin rikoksiin keskittyvissä aikakausilehdissä. Niissä hän hyödynsi kokemuksiaan Pinkertonin etsivätoimiston palveluksessa.

Kaikkiaan hän on julkaissut viisi romaania, Maltan haukan ja Lasiavaimen lisäksi muutkin on suomennettu: Varjomies, Dainin suvun kirous, Veristä satoa. Viimeisen teoksensa hän julkaisi jo vuonna 1934, kauan ennen kuolemaansa.

1950-luvulla Hammett joutui monen kirjailijan ja elokuvan tekijän tavoin Joseph McCarthyn kommunistivainojen yhteydessä Yhdysvaltain kongressin tutkittavaksi ja mustalle listalle. Oman toimintansa hän myönsi, mutta ei todistanut tuttavistaan. 

• Dashiell Hammett: Lasiavain
• WSOY (Loistopokkari, 3. painos 2005)
• Englanninkielinen alkuteos The Glass Key, 1931
• Suomentanut Kalevi Nyytäjä 1974
• ⭐️⭐️⭐️

Tämän vuoden Lasiavain-palkinnosta kilpaavat

• Eva Frantz: Kahdeksas neito – Suomi 
• Jo Nesbø: Kniv (Veitsi) – Norja
• Camilla Grebe: Skuggjägaren (Varjokuvat) – Ruotsi
• Cretellise Holm: Dødfunden – Tanska
• Lilja Sigurđardóttir: Svik – Islanti

Voittajan valitsee 15-jäseninen raati elokuussa.

Tällä jutulla Kirsin Book Club osallistuu kirjabloggareiden Klassikkohaasteeseen, joka toteutetaan nyt jo 11. kertaa. Lue myös toinen klassikkohaastejuttu, jossa Minna Väisälä kirjoittaa Albert Camus’n Rutosta.

Tässä vielä linkit blogimme aikaisempiin Klassikkohaasteisiin liittyneisiin juttuihin:

• Klassikkohaaste 1:  Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva, ilmestymisvuosi 1890
• Klassikkohaaste 2:  Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo, ilmestymisvuosi 1813
• Klassikkohaaste 3:  Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys, ilmestymisvuosi 1940
• Klassikkohaaste 4:  Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, ilmestymisvuosi 1959
• Klassikkohaaste 5:  Joseph Conrad: Pimeyden sydän, ilmestymisvuosi 1899
• Klassikkohaaste 7:  Volter Kilpi: Alastalon salissa, ilmestymisvuosi 1933
• Klassikkohaaste 7:  Veikko Huovinen: Hamsterit, ilmestymisvuosi 1957
• Klassikkohaaste 8:  Anton Tšehov: Lokki, ilmestymisvuosi 1896
• Klassikkohaaste 9:  Minna Canth: Hanna, ilmestymisvuosi 1886
• Klassikkohaaste 10: Lukupiiri-ilta vei Kalle Päätalo -neitsyyden, lukupiiri 14.1.2020 Otaniemessä