Johanna Sinisalo: Vieraat – kauhua vai yhden perheen sairaskertomus

Johanna Sinisalon uusimman romaanin Vieraat kansipaperin sisälieve tituleeraa kirjailijaa spekulatiivisen fiktion mestariksi. Koska tämä genre on minulle melko vieras, päätin tarttua mm. kaunokirjallisuuden Finlandialla palkitun ja liki 20 kielelle käännetyn kirjailijan uusimpaan teokseen, joka voitti Kariston suuren kauhuromaanikilpailun keväällä 2019.

Johanna Sinisalo. Kuva Katri Kallio

Sissi on 6-vuotias älykäs ja varhaiskypsä melkein jo eskarilainen, joka asuu pikkuveljen ja kahden äidin kanssa Tampereella. Lähtökohdat elämään ovat hyvät, mutta kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa. Sissillä on taipumus vahingoittaa itseään terävillä esineillä.

Perheen äideistä Essi on Sissin äiti, ja Siirin lapsi on kaksivuotias pikkuveli Luukas. Todellakin, lapset on yhdessä suunniteltu ja hankittu ja perheen sisäiset adoptiot on hoidettu. Jälkikasvulle löydettiin yhteinen, virallisesti taustalle jäänyt mutta kiinteästi poikaystävänsä kanssa perheen elämässä mukana oleva lapsirakas isä. Nyt eletään kuitenkin perheessä jonka dynamiikka on kuin uusioperheistä haastavimman: sinun lapsi, minun lapsi, ei yhteisiä lapsia.

Kysymykset vain kiertävät päätäni kuin inisevät hyttyset ja työntävät imukärsänsä ihooni kivuliasta huomiota saadakseen.

Ovatko lapset lapsemme, vai ovatko he lapseni ja hänen lapsensa.”

Molemmat lapset kutsuvat biologista äitiään äidiksi ja toista aikuista etunimellä. Niinpä voidaan tulla tilanteeseen jossa ei-biologinen äiti puhuu perheen toiselle lapselle näin:

Siiri on pitkään hiljaa. ”Niin, enhän mä yksin pysty siitä päättämään, mutta mä luulen että kyllä mä voisin puhua sun äidilles tästä ja kysyä mitä mieltä hän on.”

Vanhempiin, Essiin ja Siiriin on romaanissa kasattu raskas lasti perheroolien stereotypioita. On kiireinen, puolijulkkis kahvilayrittäjä Essi, jolle onnen mitta on menestys ja menestyksen mitta on raha. Siiri on tilitoimistoyrittäjä, rauhallisemmalla toimialalla siis. Hän on se velvollisuudentuntoinen työmyyrä, joka tässä kuviossa uhriutuu.

Kumpikaan äideistä ei tunnu luottavan elämään tai kestävän juurikaan epävarmuutta. Siitä huolimatta että he ovat harvinaisen onnekkaita, sillä mitä ilmeisimmin perheen 6- ja 2-vuotiaat lapset eivät ole lainkaan sairastaneet ennen kirjan tapahtumia. Niinpä melko tavanomainen tarttuva bakteeritulehdus riittää suistamaan perheen raiteiltaan. Minusta on myös uskottavuuden kannalta kyseenalaista, että kaksivuotiaan pojan puhumattomuudesta saadaan aikaan suuri ongelma, johon haetaan mitä tahansa ratkaisua liki pakkomielteisesti. 

Mutta. Jos vain olisi diagnoosi. Jos vain joku sanoisi edes jonkun määrittävän sanan. Minun puolestani se saa olla vaikka kuinka ikävä sana tai ruma. ”Aivovaurio” tai ”depressio” tai ”kehitysvamma” tai ”autismi”.

Silloin kaikki on selvää. Asia on hanskassa. Voi alkaa tehdä saman tien suunnitelmia. Laatia prognooseja. Etsiä spesialisteja. Kaivaa esiin tapauskertomiuksia. Tutustua taudinkuvien paranemisennusteisiin. Pohtia terapioita ja erityisopetusta.

Mutta nyt on vain surkea ja neuvoton olo.”

Luulin siis tarttuneeni kauhukirjaan, jollaiseksi Vieraat on Helmetissäkin luokiteltu. Tässä kirjassa on paljon kauheita elementtejä. Minun käsitykseni varsinaisesta kauhusta on kuitenkin toisenlainen. Kauhu syntyy minulle siitä, että ihan tavallisille ihmisille tapahtuu selittämättömiä asioita. Vieraiden kauheudet näyttäytyvät minulle käyttäytymisen vääristyminä, eikä kauhu saavuta minua.

Pitkät lainaukset uusimmista vatsan ja aivojen välisten yhteyksien tutkimuksesta eivät myöskään vakuuta minua kauhuelementistä. Odotin kauhun vetoavan tunteeseen, nyt lainatusta aineistosta jää kliininen ja päälleliimatun oloinen vaikutelma.

Vieraiden tarina kulkee kolmen kertojan, Essin ja Siirin sekä Sissi-tyttären kertomana. En löydä heidän puheestaan heidän omia ääniään, vaan kaikki kertovat tapahtumia tunnetasolla hyvin samantapaisesti. Lisäksi kaikki kerrotaan niin kovin selkeästi jättämättä mitään lukijan mielikuvituksen varaan. Ei jää niitä aukkoja, joita täyttämällä lukija näkisi kauhun varjoissa.

Luin tämän kirjan sekä kuuntelemalla ja lukemalla Storytelistä että lukemalla Helmetin bestseller-lainausehtoista kirjaa (laina-aika 14 vrk, ei voi varata eikä uusia). Kirjastokysyntä on siis kova, ja toivon koko sydämestäni että muut lukijat löytävät Vieraista etsimänsä.

Äänikirja oli luettu niin rauhalliseen tahtiin että kuuntelunopeus 1,25 kuulosti normaalilta puheelta. Siitä huolimatta kirjasin kaksi kohtaa jossa luettu ja kirjan teksti eivät kohdanneet. Onko kiire vai arvostuksen puute syynä siihen, ettei äänikirjojen laatua pidetä tärkeänä?

  • Johanna Sinisalo: Vieraat
  • Karisto 2020
  • Myös e-kirjana ja äänikirjana 2020
  • Painettu kirja 448 s
  • Äänikirja 12 t 44 min
  • Äänikirjan lukee Hanna Saari

Rating: 2.5 out of 5.

Kommentoi