Salateitse Saksaan & Aselevon maksumiehet – naisten ja merimiesten tuskien taival takaisin Suomeen 1945-
Tommi Kinnusen Finlandia-palkintoehdokas Ei kertonut katuvansa oli niin vaikuttava kirja, että en halunnut päästää teemasta irti, vaan janosin lisätietoa. Kirjassa saksalaisten joukkojen mukana Norjaan syksyllä 1944 siirtyneistä suomalaisista naisista viisi lähtee vaeltamaan Jäämeren rannalta poltetun Lapin läpi kohti suomalaisia kotikontuja. Jäin miettimään, mitä niille Norjaan jääneille naisille tapahtui.
Ensimmäiseksi soitin tädilleni kysyäkseni, miten hänen Vieno-sukulaisensa olikaan päätynyt Saksaan. Tarina oli tyypillinen: 16-vuotias Vieno oli rakastunut Kemissä lentokonemekaanikkona työskennelleeseen Helmutiin ja lähtenyt tämän mukana kohti Norjaa. Tietenkin salaa perheeltään. Vienon isä kuoli rintamalla noin kuukautta myöhemmin ja äiti sai tietää vasta vuonna 1948, että Vieno oli elossa ja oli Norjassa mennyt Helmutin kanssa naimisiin ja saanut vankileirillä pojan. He päätyivät myöhemmin yhdessä Helmutin kotikaupunkiin Saksaan, joka sattui olemaan Neuvostoliiton vyöhykkeellä. Heidän avioliittonsa kesti ja Vieno asui Itä-Saksassa koko elämänsä.
Tämän jälkeen tartuin tietoteokseen.
Työ tai rakkaus vei Hitlerin valtakuntaan
Anu Heiskanen on historiantutkija ja valtiotieteiden tohtori. Salateitse Saksaan perustuu hänen poliittisen historian väitöskirjaansa. Salateitse Saksaan valaisee hienosti syitä, miksi naiset olivat joutuneet tai lähteneet saksalaisten mukana Norjaan tai laivoilla Saksaan sekä seurauksia eli kuinka sitten kävikään. Useimmat eivät saaneet Vienon tarinan kaltaista onnellista loppua.
Suomesta lähti noin 1.000 naista Saksaan. Heistä kaikki eivät olleet nuoria, saksalaiseen sotilaaseen rakastuneita tytönhupakoita, vaan naisia, jotka olivat työskennelleet Suomessa olleiden saksalaisjoukkojen palveluksessa. Naiset olivat olleet konttoristeina, keittäjättärinä, sairaanhoitajina tai muissa yli 200.000 miehen armeijan tarjoamissa tehtävissä. Palkka oli hyvä ja töitä ahkerille tarjolla.
Toki mukana oli myös rakkauden perässä lähteneitä sekä seikkailunhaluisia naisia. Tuskin kukaan heistä tiesi etukäteen, minkälaiseen tilanteeseen he saksalaisten mukana joutuisivat. Kun oli leikkiin ryhtynyt, niin peruuttaminen oli mahdotonta. Norjasta tai Saksasta ei enää halutessaan päässytkään takaisin Suomeen. Ja joka tapauksessa Lapista oli lähdettävä joko saksalaisten mukaan tai evakkoon etelämmäksi.
Osa kertoi lähtönsä syyksi pelon. He pelkäsivät, mitä heille tapahtuisi Suomessa, kun saksalaiset olivat muuttuneet aseveljistä vihollisiksi ja he olivat olleet tekemisissä saksalaisten kanssa.
Anu Heiskanen kertoo kirjassaan useiden yksittäisten naisten tarinat. Ne pohjautuvat kuulustelupöytäkirjoihin ja haastatteluihin, jotka punaisen Valpon virkailijat tekivät Hangon Palaavien suomalaisten leirillä vuodesta 1945 alkaen. Jokainen ulkomailta palaava joutui leirille, jossa heitä tentattiin parin viikon ajan.
Osa naisista jäi Norjaan tekemään töitä saksalaisille. Osa puolestaan pääsi Saksaan sulhasen perheen luokse. Siellä saattoi odottaa vihamielinen perhe, jonka mielestä suomalainen miniäkandidaatti ei ollut rotuopillisesti sopiva. Tai perillä olikin jo sulhasen vaimo ja pari lasta, joista ei uutta avioliittoa solmittaessa ollut ollut puhetta. Tunteetkin saattoivat laimentua tai sulhanen kaatua rintamalla. Joka tapauksessa Saksan valtio odotti suomalaiselta naiselta työpanosta, myös raskaana olevilta.
Töitä tuli tehdä siellä, minne saksalaiset työviranomaiset määräsivät. Naiset työskentelivät esimerkiksi lentokentillä, ilmatorjuntakasarmeilla, lentotukikohdissa, tehdastöissä ja sairaaloissa. Raskaana olevat naiset palasivat töihin pian lapsen syntymän jälkeen. Kirjassa onkin monta tarinaa, joissa pienokainen menehtyy.
Osa naisista ei koskaan päässyt Norjasta Saksaan, vaikka olisi halunnut. Lukijana voi todeta, että onneksi, sillä olot Norjassa olivat kuitenkin paremmat kuin sodan loppuvaiheen Saksassa, jossa oli pulaa ruoasta ja kaikesta muustakin.
Yllättävän moni Saksaan päätynyt nainen uhmasi määräyksiä, lopetti työt tai lähti toiselle paikkakunnalle. Aina heille jotain järjestyi, vaikka heidän rikkomuksensa vaikuttivat sellaisilta, että olisin kuvitellut heidän joutuvan vankileirille tai ammuttaviksi. Eräs nainen joutuikin vankileirille, kun hän ei suostunut ”Heil Hitler” -tervehdykseen.
Kun naiset palasivat koti-Suomeen, ei ymmärtäjiä löytynyt. Heistä moni piti tarinansa salassa ja pyrki aloittamaan uuden elämän puhtaalta pöydältä. Voi vain kuvitella, minkälaiset arvet rankat kokemukset jättivät näihin naisiin.
Kirja kuvasi erinomaisesti erilaisia tilanteita ja kohtaloita. Naisia esitellään kovin monta, joten keneenkään ei pääse kunnolla tutustumaan, kukaan ei tule läheiseksi, mutta kohtaloiden sattumanvaraisuus ja karmeus tulee kyllä hyvin selväksi.
Suosittelen Salateitse Saksaan kaikille, joita historia kiinnostaa, mutta ennen kaikkea kaikille Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan lukeneille.
- Anu Heiskanen: Salateitse Saksaan, Hitlerin valtakuntaan 1944 lähteneet suomalaiset naiset
- Kustantaja: Otava 2019
- Äänikirjan lukija: Anna Saksman, 9 h 2 min
Ryhdy natsiksi tai lähde natsien keskitysleirille!
Kun olin saatellut saksalaisten mukaan lähteneet suomalaisnaiset teilleen, niin yllättäen eteeni tuli toinen suomalaisryhmä, joka oli joutunut saksalaisten leireille. Kyseessä oli suomalaisaluksissa työskennelleet suomalaiset merimiehet, joilla oli aseveljeyden loputtua syyskuussa 1944 valittavana kaksi vaihtoehtoa: alkaa palvella natsi-Saksaa tai lähteä vangiksi saksalaiselle keskitysleirille.
Sanoin yllättäen siksi, että en olisi todennäköisesti tarttunut Pertti Rönkön Aselevon maksumiehiin ellei mieheni lukisi teoksen äänikirjaversiota. Mutta kirja sopi täydellisesti Salateitse Saksaan -kirjan jatkoksi, sillä niin paljon samoissa teemoissa liikuttiin. Merimiesten kohtelu tosin oli vielä naistenkin kohtaloita rajumpaa.
Pertti Rönkkö on Berliinissä asuva toimittaja, joka on työskennellyt aiemmin Merimies-lehdessä ja silloin tavannut internoituja merimiehiä ja kuullut heidän tarinoitaan. Kerättyään vuosikausia merimiesten tarinoita ja muuta materiaalia liittyen heidän kohtaloonsa, hän kokosi kaiken yksiin kansiin.
Kun Suomi katkaisi aseveljeytensä Saksan kanssa syyskuussa 1944, Saksa takavarikoi 56 suomalaista kauppa-alusta, jotka olivat Saksan, Hollannin tai Norjan satamissa tai matkalla niihin. Laivojen henkilökunta jäi saksalaisten vangeiksi, kotiinpääsyä ei tarjottu, ainoastaan siirtymistä natsi-Saksan palvelukseen esimerkiksi laivoille tai joutumista vankileireille.
Vain muutama merimies ja -nainen liittyi natseihin, muut lähtivät kohti Saksaa ja leirielämää. En löytänyt kirjasta tietoa, kuinka monta suomalaista merimiestä kaiken kaikkiaan joutui Saksan vangeiksi, varmaankin satoja, tai kuinka monta heistä selvisi.
Aselevon maksumiehet seuraa valittujen merimiesten kohtaloita. Vaikka olen lukenut useita keskitysleirikuvauksia, niin jotenkin suomalaisten merimiesten kokemukset menivät lukiessa todella ihon alle. Ehkä se, että he olivat suomalaisia, toi tapahtumat jotenkin lähemmäksi. Tarinat ovat alituista raatamista arvaamattomien ja väkivaltaisten natsien katseen ja kiväärin alla. Ikuista vilua ja nälkää, sairautta ja syöpäläisiä. On jotenkin mahdotonta ymmärtää, miten nämä suomalaiset, tai kukaan muukaan, ovat säilyneet hengissä kuolemanmarsseista, pommituksista ja kaikista julmuuksista.
Kun selvinneet saapuivat koti-Suomeen, heitä odotti sama Hangon karanteenileiri ja kuulustelut kuin Norjasta ja Saksasta palanneita naisiakin. Myös merimiehiä katsottiin karsaasti ja heidän tarinoitaan saatettiin kyseenalaistaa. Niinpä moni heistä valitsi vaikenemisen. Hienoa, että heidän tarinansa tulevat edes nyt esiin, 75 vuotta tapahtumien jälkeen.
Aselevon maksumiehet toi minulle paljon uutta tietoa. Kirjaan olisin kaivannut parempaa karttaa, jotta olisin hahmottanut tapahtumapaikkojen sijainnit. Olisin myös mielelläni tutustunut valittuihin merimiehiin syvällisemmin henkilöinä, sillä nyt Fredriksson, Roslöf ja Sjöberg jäivät vain nimiksi ilman ikää, perhetaustaa ja luonnekuvausta, saati että tietäisin heidän tunteistaan tai siitä, miten he selvisivät rankoista kokemuksistaan.
Kirjaa suosittelen ennen kaikkea sotahistoriasta kiinnostuneille.
- Pertti Rönkkö: Aselevon maksumiehet, suomlaiset merimiehet natsi-Saksan keskitysleireillä 1944-1945
- Kustantaja: Atena (2020)
- Kansi: Kalervo Sammalvehrä
- Äänikirjan lukija: Martti Ranin, 5 h 1 min
Suosittelen myös jatkosotaan ja Lapin sotaan liittyviä kaunokirjallisia teoksia:
- Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa, WSOY 2020
- Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
- Katja Kettu: Kätilö, WSOY 2011
- Minna Rytisalo: Lempi, Gummerus 2016
- Rosa Liksom: Everstinna, Like 2017
- Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Kiitos mielenkiintoisista suosituksista! En ollut tiennyt Norjaan lähteneistä suomalaisnaisista ennen Kinnusen romaania.
Onkin todella kiehtovaa päästä historian sisälle ensin kaunokirjallisen teoksen kautta ja sitten etsiä lisää tietoa. Toimii varmasti myös toisin päin!
Kinnusen romaani kiinnostaa minua todella paljon ja näistä kahdesta tuo Salateitse Saksaan. Muistaakseni Hilkka Ravilo sivusi jossain taannoisessa teoksessaan Saksaan lähtevien naisten kohtaloita, mutta se ei ollut kirjan pääteema – ainoastaan sivujuonne. Aihe kyllä kiinnostaa sen verran paljon, että merkitsen Anu Heiskasen kirjan muistiin!
Tommi Kinnusen upea kirja herätti paljon lisäkysymyksiä ja sitten ystävättären kautta löytyikin Anu Heiskasen Salateitse Saksaan. Siihen täydennyksenä osui television dokumentti Lebensborn-leireistä. Kiitos Kirsi blogistasi, sieltä nappasin jatkoksi vielä Aselevon maksumiehet. Tämä kokonaisuus antaa varsin hyvän kuvan tapahtumista eri kanteilta nähtynä. Olen ihmetellyt sitä, etten ole aikaisemmin törmännyt näihin merimiesten kohtaloihin. Ovatkohan ne vain livahtaneet ohi, vai onko aihe ollut niin arkaluontoinen ja kipeä, että se on pysynyt näin pitkään jokseenkin piilossa. Suomalaisia keskitysleireillä – ihan uutta ainakin minulle.
Nämäpä ovat molemmat mielenkiintoisia teoksia. Aihe tuntuu olevan nyt pinnalla. Onhan esimerkiksi saksalaisten mukaan lähteneistä naisista puhuttu jonkin verran aiemminkin, mutta nyt tuntuu siltä, kuin jokin henkinen korkki olisi napsahtanut auki.
Aselevon maksumiehet alkoi kiinnostaa toden teolla. Tämä oli minulle aivan uusi asia, että suomalaiset merimiehet on internoitu tai ainakin se, että kyseessä on näin suuri joukko merimiehiä. Jos laivoja on ollut 56, täytyy miehistöä olla paljon!
Mutta suorastaan kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin, kun kirjoitit siitä, kuinka heidät sodan jälkeen tuotiin Hankoon leirille.
Kävelin elokuussa tuon leirialueen läpi. Olimme kansallispuistossa matkalla kohti manner-Suomen eteläisintä pistettä, kun aivan yllättäen tulimme alueelle, jossa rautalanka-aidat ja runsaasti romahtaneita parakkeja. Infotauluissa kerrottiin alueen historiasta ja paikka vaikutti minuun aika vahvasti.
Siinäkin mielessä tämä teos alkoi kiinnostaa.
Kyllä Tommi Kinnusen teos on vienyt uusille lukumatkoille!Minäkään en tiennyt laivoille jääneistä merimiehistä mitään. On kyllä ollut käsittämättömiä kohtaloita sekä saksalaisten mukaan lähteneillä naisilla että näillä merimiehillä. Ihmeelliseltä tänä päivänä tuntuu myös, että tieto ei ole kulkenut, mutta sellaista sota on. Avartavia teoksia, kiitos niistä!
Noista merimiehistä oli jotain juttua telkkarissakin, mutta seurasin sitä vain hetken sivusilmällä, olisi pitänyt keskittyä paremmin.
Kinnusen uusin on luettu (vielä bloggaamatta) ja tuo tietokirja kiinnostaa nyt kyllä. Lapin sodasta ja saksalaissotilaiden morsiamista on jokusia tullut luettua, parhaiten on jääneet mieleen Paula Havasten Yhden toivon tie ja Enni Mustosen sarja Pohjatuulen tarinoita, jossa päädytään myös sinne Saksaan asti. Lempin olen lukenut ja Kätilön katsonut elokuvana. Varmaankin eniten Mustosen (lyhyemmistä) sarjoista olen pitänyt juuri tuosta Lapin sodasta kertovasta.