Terhi Kokkonen: Rajamaa – tiivistunnelmainen esikoisteos

Kaivoin tämän jutun kuvitukseksi kellarista hiihtorekvisiittaa, sillä Terhi Kokkosen Rajamaan tapahtumat sijoittuvat Lappiin ja Arctic Mirage -nimiseen luksuslomakylään. Järeät hiihtomonot sopivat huonosti romaanin hienovireisen kansikuvan kanssa, joten jotakin muuta piti keksiä. Eikä kirjan lomakylään pakosta jäävä pariskuntakaan paljon hiihdä ylimääräisinä Lappi-päivinään.

Twin Peaks Lapissa

Terhi Kokkonen on luonut esikoisteokseensa tiivistunnelmaisen tarinan, joka vähitellen paljastaa luonteensa. Tosin heti ensimmäisellä sivulla kirjailija tuntuu kertovan lopputuleman: vaimo on tappanut miehensä. Totta vai kuvitelmaa?

Karo eli Karoliina ja Risto, hyvin toimeentuleva pääkaupunkilaispariskunta joutuu Lapin lomalta lähtiessään auto-onnettomuuteen. Karon nenä murtuu ja hän saa aivotärähdyksen, joten lääkäri määrää pariskunnan jäämään paikoilleen yhdeksi yöksi. Oleskelu Arctic Miragen lomamökissä kuitenkin pitkittyy ja pala palalta keriytyy auki tahattomalta ojaan ajolta näyttäneen onnettomuuden kulku ja pariskunnan väliset suhteet.

Rajamaa ei ole rikosromaani tai varsinainen trilleri, mutta se hyödyntää hyvin jännityskauhun ominaisuuksia. Lappilainen kylä ja Arctic Mirage ovat sopivasti suljettuja yhteisöjä, joiden eristyneisyyttä lumi ja pimeys vielä lisäävät. Toimimattomat puhelinyhteydetkin lukijan on helppo ”ostaa”. Paikallinen henkilökaarti on myös uskottava ja sopivan vinksahtanut. Syyttä ei Rajamaan yhteydessä ole puhuttu Twin Peaksistä.

Karon ja Riston suhteen avaaminen on tämän psykologisen romaanin varsinainen aihe. Kuuden päivän pakollinen pysähdys luo tälle uskottavat puitteet. Lapin matkalle pariskunta on lähtenyt, koska lomalla heillä on aina yhdessä mukavaa eivätkä he riitele kuten muulloin. Mutta lomakylässä ei enää olla vapaaehtoisesti ja tunnelma on kireä. Karo kuvaa lomakylää ”kuoleman laaksoksi” ja järjestelee kuumeisesti kotimatkaa. Hän yrittää selvittää myös onnettomuuden syytä, josta hänellä on eri muistikuva kuin Ristolla.

Miten hyvin toisemme tunnemme, vai tunnemmeko ollenkaan, voisi olla tarinan peruskysymys.

Tällaisina hetkinä Karo miettii onko Ristolla olemassa jokin salainen huone, paikka johon Karo ei koskaan pääse, jossa mies on hiljainen ja vetäytyvä, katselee maailmaa surumielisenä ja ymmällään, avuttomana sen sääntöjen edessä. Mutta kun Karo avaa oven, kun Risto ryhdistäytyy ja tulee ripein askelin eteiseen vastaan, hetki katoaa ja Risto on taas oma mahtaileva tai mielistelevä itsensä, surullisenakin vain dramaattinen.

Terhi Kokkonen on havainnoissaan tarkka, eikä vain kuvatessaan etelän pariskunnan tulehtuneita suhteita ja pinnan alla kytevää väkivaltaa. Kuvaus Lapin pseudoeksotiikkaan verhoutuvasta lomakylästä on sekä aidon tuntuinen että sopivasti liioiteltu.

Sivuhenkilöistä tarkimman kuvan Kokkonen piirtää Arctic Miragen vastaanotossa lapinpuvussaan työskentelevästä Sinikasta ja paikan lääkäristä Martista, jonka keskeinen tehtävä tuntuu olevan lomakylää tiukalla otteella johtavan Lahjan ”hoitaminen”.

Valmiita esikoisia

Terhi Kokkosen hallittu esikoisromaani osoittaa, miten valmiita esikoiskirjailijat nykyään tuntuvat olevan. Tämä ajatus tuli vahvasti mieleen, kun luin sekä tutkijoiden että Väinö Linnan itsensä ajatuksia hänen esikoisromaanistaan Päämäärä. Kuvaavaa on, että Linna ei antanut eläissään ottaa kirjasta uusintapainoksia, niin paljon hän sitä häpesi. Vasta hänen kuolemansa jälkeen julkaistuissa kootuissa teoksissa se on taas julkaistuna.

Rajamaa on yksi kymmenestä Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaasta. Torstaina 19.11. ratkeaa, kuka palkinnon saa. Olen lukenut 10 ehdokkaasta vain kaksi, Rajamaan lisäksi Anna Soudakovan Mitä männyt näkevät, joten en aio ennustaa voittajaa. Molemmat lukemani ovat kuitenkin vahvoja näyttöjä tekijöidensä osaamisesta. Niitä ei tarvitse tekijöiden myöhemmin hävetä.

Terhi Kokkonen tunnetaan julkisuudessa Ultra Bran ja Scandinavian Music Groupin laulajana ja lauluntekijänä, mutta hän on myös opiskellut Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa ja Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella käsikirjoittamista ja leikkaamista. Opit näkyvät lopputuloksessa. Haastattelussa hän kertoikin käyneensä trillerikurssin.

Yksi asia minua Kokkosen tekstissä häiritsi. Hän käyttää todella usein käänteistä sanajärjestystä: ”Kun Risto palaa, vie hän lautasensa keittiöön …,
”Nyt kun Risto asiaa kysyy, muistaa Karo, ettei ole.”

Pysähdyin jokaiseen käänteiseen sanajärjestykseen, vaihdoin sen mielessäni oikeinpäin ja mietin kuumeisesti, miksi kirjailija on käyttänyt epäsuomalaista sanajärjestystä, svetisismiksikin tuomittua. Vanhoissa teksteissä sitä tapaa, mutta ei enää uusissa. En keksinyt syytä.

• Terhi Kokkonen: Rajamaa
• Otava 2020
• 191 s.
• Myös äänikirjana ja e-kirjana
• Lukija kirjailija itse
• 4 t 24 min.
• Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokas