Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä

Aikuisten valheellinen elämä on Elena Ferranten ensimmäinen Napoli-sarjan jälkeen julkaisema romaani ja tyyliltään hyvin tunnistettavaa Ferrantea. Siinäkin toistuvat tutut teemat: naisten välinen ystävyys, joka tässä kirjassa on enemmänkin tyttöjen välistä ystävyyttä, seksuaalisuus, luokkaerot, Napoli. Tyyli on tuttua, teemat ovat tuttuja, mutta Ferrante-fanille jokaisen kirjan lukeminen on uusi nautinto.

Aikuisten valheellinen elämä on kuvaus aikuistumisesta ja sitä edeltävästä murrosiästä. Eletään 1990-luvun alkua ja päähenkilö Giovanna on kirjan alussa 12-vuotias, napolilainen opettajaperheen tytär, joka kapinoi murrosiän kriiseissään vanhempiaan vastaan etsiytymällä näitten halveksiman ja rahvaanomaiseksi kokeman tätinsä ja tämän lähipiirin seuraan. Palvottu isä ja rakastettu äiti tipahtavat ryminällä jalustaltaan, kun ”aikuisten valheellinen elämä” paljastuu.

Aikuisten valheellisen elämän ilmestymisen yhteydessä Elena Ferrante on vastannut kirjallisesti hänelle eri maista lähetettyihin kääntäjien ja kirjakauppiaiden kysymyksiin. Koko mielenkiintoinen haastattelu on luettavissa kirja.fi-sivuilta: (KLIK). Olen poiminut vastauksista joitakin pätkiä myös tähän juttuuni. Vastaukset, niin kuin uusimman ja aikaisemmatkin Ferranten kirjat, on suomentanut Helinä Kangas.

Epäilen, että palanen nuoruutta nostaa päätään kaikissa romaaneissani, mitä tahansa ne käsittelevätkin, juuri siksi, että se on elämänvaihe, johon kuuluu ukkosia ja salamoita, myrskyjä ja haaksirikkoja.”

Elena Ferranten vastaus haastattelussa

Ruma ja paha?

Olenko ruma? Hyväksytäänkö minut? Giovannan kapina käynnistyy, kun hänen isänsä Andrea sutkauttaa tytön olevan aivan kuin hänen siskonsa Viktoria. Giovannalle täti, jota hän ei edes ole tavannut, niin kuin muukin isän suku, on merkinnyt kaikkea rumaa ja alhaista. Tästä alkaa Giovannan kurottaminen kohti kaikkea kiellettyä, omien rajojen koettelua.

Ferrante kuvaa tarkasti murrosikäisen tytön kipuilun ulkonäkönsä, ”liian” näkyviksi kasvaneiden rintojen ja oman seksuaalisuutensa kanssa. Vanhempien avioliiton hajoaminen vain lisää uhmaa ja välinpitämättömyyttä. Koulu alkaa mennä huonosti, tyttö pukeutuu mustaan ja meikkaa vahvasti ja antautuu hyväksikäytettäväksi.

Viktoria-tädistä ja hänen läheisistään Giovanna löytää itselleen uuden vertaisryhmän. Täti kertoo Giovannalle kuin aikuiselle avoimesti ja raakoja ilmaisuja käyttäen seksistä, toki myös rakkaudesta, ja avaa ovet toisenlaiseen maailmaan kuin sivistystä ja hyviä tapoja korostavat vanhemmat.

Tunnistettavasti Ferrante kuvaa myös tyttöjen välistä ystävyyttä, joka murrosiän melskeissä muuttuu. Kaiken jakamisen tilalle tulee halu kerskua todellisilla ja kuvitelluilla saavutuksilla, kateus toisen ulkonäöstä ja uudet ystävät, jotka syrjäyttävät vanhat, ainakin joksikin aikaa.

Napoli ei olisi ainoa todellinen kaupunkini, ellen olisi muissa paikoissa ja kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa tajunnut, että siellä ja vain siellä aloin ujosti käyttää itsestäni sanaa ”minä”.”

Elena Ferranten vastaus

Napoli kuin kirjan ”henkilöhahmo”

Vastakohtien Napoli on taas yksi Ferranten kirjan keskeisitä ”henkilöistä”. Kirjailija ”piirtää” katu kadulta nimeten kotikaupunkiaan samalla, kun Giovanna opettelee kulkemaan Viktorian asunnolle. Kirja sai minutkin etsimään paikat Google Mapsin avulla.

Viktoria-täti asuu Pasconen kaupunginosasssa, teollisuusalueella, ”kurjan näköisellä alueella, jonka ilma haisi mädäntyneeltä”. Sieltä, samasta asunnosta on lähtöisin myös Giovannan isä, mutta mentyään naimisiin Giovannan äidin Nellan kanssa he ovat heti ostaneet asunnon ylhäältä Rione Alton kukkulalta. Isän reitti on kulkenut alhaalta ylös sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti, ja nyt kapinoiva Giovanna kulkee yhä useammin ylhäältä alas, funikulaarilla ja metrolla.

… siinä missä äidin sukulaiset asuivat tietyllä alueella arkeologisen museon lähellä – me kutsuimme heitä Museon isovanhemmiksi – isäni sukulaisten asuinpaikka oli epämääräinen, nimeämätön. Tiesin varmuudella vain tämän: heidän luokseen päästäkseen piti mennä alas, laskeutua alemmas ja alemmas, aivan Napolin pohjalle saakka, ja matka oli niin pitkä, että joka kerta minusta tuntui kuin he asuisivat eri kaupungissa.”

Napolia on mahdotonta kuvitella ilman sen murteellista äänimaisemaa. Murre lävistää kaikki sosiaaliset kerrostumat. —

Elena Ferranten vastaus haastattelussa

Napolin murre

Viktorialta ja hänen läheisiltään Giovannakin oppii Napolin murretta, jota ei kotona eikä koulussa ole käytetty. Hillitty ja hallittu, Napolin arvostetuimman lukion historian ja filosofian opettaja Andreakin purskauttaa suustaan murretta pahasti hermostuttuaan.

Ferrante ei taaskaan kirjoita suoraan juuri mitään murteella vaan toteaa jonkun henkilöistä puhuneen murteella. Poikkeuksellisesti jonkin kirosanan hän kuitenkin on kirjoittanut karkeimmassa muodossaan.

Pidän miehistä, jotka näyttävät voimansa auttamalla hienovaraisesti naista elämässään, ja tekevät sen ilman pitkiä puheita ja tunteiluja tai vaatimatta jotakin takaisin. Kyky todella ymmärtää naista on minusta miehen korkein älyn ja rakkauden muoto. Sitä tapaa harvoin.”

Ferranten vastaus haastattelussa

Ferranten miehet

Elena Ferranten kirjoissa naiset ovat keskeisessä roolissa, eikä Aikuisten valheellinen elämä tee poikkeusta. Mikä ei tarkoita, etteivätkö miehetkin hänen kirjoissaan pääsisi esille. Aikuisten valheellisen elämän miehet ovat joko enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, seksiä kärttäviä surkimuksia, kuten Corrado ja hänen töröhampainen ystävänsä Rosario. Corradon veli Tonino on hiljainen ja hyvin käyttäytyvä, mutta napolilainen väkivaltaisuus purskahtaa hänessäkin voimalla esiin. Edellisen sukupolven miehet, Giovannan isä Andrea, Viktoria-tädin suuri rakkaus Enzo ja ystäväperheen Mariano ovat kaksinaamaisia ja naisiaan pettäviä.

Työläiskaupunginosasta lähtöisin olevaan Robertoon, yliopisto-opettajaan ja lupaavaan nuoreen tiedemieheen tutustuminen merkitsee Giovannalle käännekohtaa. Roberto kiinnostuu Giovannan ajatuksista ja haluaa tavata hänet nimenomaan keskustellakseen. Se ei lopulta ole kuitenkaan se, mitä Giovanna haluaa.

”… halusin olla nainen, rakastettu nainen.”

Rannerengas

Ferranten kirjoissa on usein jokin kertomuksen eri vaiheissa esiin nouseva, juonen kannalta merkityksellinen esine. Napoli-sarjassa sellainen rooli oli Elenan nukella, ja nukke esiintyi myös Tyttären varjossa. Aikuisten valheellisessa elämässä on rannerengas, joka kiertää omistajalta ja käyttäjältä toiselle.

Viktoria on antanut äidiltään perimänsä rannekorun syntymälahjaksi veljensä pienelle tyttärelle, mutta Giovanna eikä hänen äitinsäkään tiedä korusta mitään. Myöhemmin selviää, että Andrea on antanut korun rakastajattarelleen, jolta se sitten palautuu Giovannalle jatkaakseen matkaansa takaisin Viktorialle jne.

Rannerengas paljastaa salaisuuksia, yhdistää ja erottaa. Kantajalleen se on jonkinlainen seksuaalisen ylivoiman ja vallan merkki. Tai sitten ei, mitään yksiselitteistä merkitystä Ferrante ei rannekorulle rakenna.

En kammannut hiuksiani, en meikannut kasvojani, en tehnyt mitään niistä asioista, joita Viktoria oli minulle neuvonut, paitsi että kiinnitin ranteeseeni hänen korunsa.”

Ja niin Giovanna on valmis lopullisesti astumaan aikuisten maailmaan, tavalla jonka lukija olisi toivonut olevan nuorelle naiselle lempeämpi.

Ferrante koukuttaa taas

Aikuisten valheellisessa elämässä Ferranten kirjoitustyyli on hyvin samanlaista kuin Napoli-sarjassa. Yksityiskohtaista, runsasta, ei lörpöttelevää mutta runsaudessaan välillä puuduttavaa. ”Mene jo eteenpäin”, tekisi välillä mieli komentaa kirjailijaa, kun Giovanna kulkee edestakaisin Napolin ”ylä- ja alamäkiä”. Mutta ei tekstiä voi harppoenkaan lukea eikä varsinkaan jättää kesken, niin koukuttavaa se on. Elämänmakuista, niin kliseiseltä se kuulostaakin, ja jotakin jonka jokainen oman murrosikänsä vähänkään muistava tunnistaa.

Olen Napoli-sarjan ja tämän uusimman välillä lukenut Ferranten aikaisemmat, vasta Napoli-kirjojen jälkeen suomennetut teokset Hylkäämisen päivät, Amalian rakkaus ja Tyttären varjo. Niissä kerronnan vimmaisuus on samaa Ferrantea, mutta romaaneina ne ovat tiiviimpiä eivätkä samalla tavalla pursua henkilöitä kuin Napoli-tetralogia ja tämä uusin. Tiiviimmän tyylin ihailijana pidin niistä enemmän kuin näistä runsauden sarvista. Mutta yhtään Ferrantea en silti halua jättää väliin.

  • Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä
  • WSOY 2020
  • Italiankielinen alkuteos La vita burgiarda degli adulti
  • Suomentanut Helinä Kangas
  • Myös äänikirjana, lukijana Erja Manto

Rating: 3.5 out of 5.

Lue myös blogijuttumme muista Elena Ferranten kirjoista:

Napoli-sarja:
Loistava ystäväni
Uuden nimen tarina
Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
Kadonneen lapsen tarina

Hylkäämisen päivät
Amalian rakkaus
Tyttären varjo

Kuuntele myös järjestyksessä ensimmäinen podcastimme, jossa keskustelemme Napoli-sarjasta: Kirsin Book Clubin podcast #1

Kommentit
  1. Eija Ojanen
  2. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Kirsi Ranin

Kommentoi