Clarice Lispector: Tähden hetki – kirja, jolla on 13 nimeä

Clarice Lispectorin (1920-1977) kirjat ovat olleet pitkään lukulistallani, koska ystäväni Tarja Härkönen on suomentanut niitä useita, mutta kirjailijasta en juurikaan ole tiennyt mitään. Vasta Tähden hetkeä lukiessa minulle selvisi, että brasilialaiskirjailija on Väinö Linnan ikätoveri. Hänenkin syntymänsä 100-vuotisjuhlaa vietettiin joulukuussa 2020. Vähänkö on eroa kahden aikalaisen romaanitaiteella!

Lispector mainitaan yhdeksi merkittävimmistä aikansa kirjailijoista, eikä vain Brasiliassa, ja koska häneltä on suomennettu viisi romaania, ajattelin, että Suomen kirjallisuuspiireissä hänen 100-vuotisjuhlavuotensa olisi jotenkin noteerattu ja se olisi vain jäänyt minulta huomaamatta.

Tähden hetki ilmestyi uusintapainoksena juhlan kunniaksi, mutta muuten löysin Googlen avulla vain yhden suomenkielisen maininnan: Maailman kirjat -verkkojulkaisun arvion Tähden hetkestä joulukuussa 2020 ja siinä Risto Niemi-Pynttäri kertoi myös kirjailijan juhlavuodesta. Kovin suppea on kirjallinen maailmankarttamme.

Löysin netistä englanniksi tekstitetyn Clarice Lispectorin haastattelun vuodelta 1977, samalta vuodelta, jolloin hän kuoli. Siinä silminnähden väsynyt ja itsekin väsymyksensä ilmaissut kirjailija kertoo myös juuri valmiiksi saamastaan käsikirjoituksesta, joka kertoo köyhästä, vain hotdogeja syövästä tytöstä. Se on tarina tallatusta viattomuudesta, hän kuvaa tarinaansa.

Päähenkilön tai romaanin nimeä hän ei halua paljastaa, mutta kertoo kirjalla olevan 13 nimeä.  Kirjan tarina alkoi syntyä, kun hän vieraili Rio de Janeiron Kaakkoisella torilla, Campo de São Cristovãolla, ja näki siellä päähenkilön kaltaisen tytön. Kirjailija vieraili myös ennustajalla, joka lupasi hänelle tulevaisuudessa kaikkea hienoa ja onnellista. Kotimatkalla taksissa hän mietti, miltä tuntuisi kuolla kaikki nuo hienot ennustukset mielessä.

Clarice Lispectorin mielessä alkoi syntyä Tähden hetken tarina.

Tähden hetki – tarina tallatusta viattomuudesta

Tähden hetken alku hämmensi. Mikä on tämä kirja, jonka nimiölehdellä on 13 vaihtoehtoista nimeä tarinalle? Kirja, joka alkaa Kirjailijan, fiktiivisen miehen, omistuskirjoituksella ja kuitenkin, kuten suluissa lukee: ”(itse asiassa Clarice Lispectorin)”.

Onneksi en pelästynyt, vaan luin kirjan ensimmäiset sivut uudestaan seuraavana päivänä, vähemmän väsyneenä, ja pääsin sisään, enkä vain sisään vaan tarinan imuun.

Tähden hetki on virkistävän erilainen ja sopivasti haastava kirja. Se leikittelee (vakavasti, ilman leikkiä) sanoilla ja kertoo yhteiskunnallisesti tärkeää tarinaa. Brasilian köyhyydestä, köyhyydestä ja näköalattomuudesta yleensäkin. Pienistä, näkymättömistä ihmisistä, naisista. Vaikealukuista teksti ei ole, mutta sen sanoilla on merkitystä.

Sanan täytyy olla sanan näköinen. Sen tavoittaminen on minun velvollisuuteni itseäni kohtaan. Eikä sana saa olla koristeltu ja taiteellisesti turha, sen tulee olla vain oma itsensä.”

Näin ajattelee Tähden hetken kirjailija Rodrigo S.M. ja niin ajattelee myös Clarice Lispector, joka haastattelussaan kertoo kirjoittavansa yksinkertaisesti, koristelematta. Saman mainitsee Tarja Härkönen esseessään, josta enemmän myöhemmin. Lispectorin sanojen voima on niissä porteissa, jotka koristelemattomien sanojen kautta avautuvat. Herkälle ja itsekin avoinna olevalle lukijalle sieltä avautuvat tekstin uudet kerrokset.

”Oikeus huutaa” * ja ”Syy on minun” *

*Otsikon lainaukset ovat Tähden hetken vaihtoehtoisia nimiä.

Rodrigo S.M. kirjoittaa tarinaa Brasilian köyhästä koillisosasta, Alagoasin takamailta Rio de Janeiroon tulleesta 19-vuotiaasta Macabéasta, joka jakaa vaatimattoman asumuksensa kerrostaloslummissa kolmen Marian kanssa, käy työssä konekirjoittajattarena, mutta on vähäisen koulutuksensa takia huono työssään ja saanut uhkauksen irtisanomisesta.

Kirjailija Rodrigo S.M. on yksi kirjan henkilöistä, ”ilman muuta yksi tärkeimmistä”, kuten hän itse kirjoittaa. Hän puhuttelee suoraan lukijaa ja vetää lukijan kokijaksi. Hän kertoo, miten kohtasi kerran sattumalta kadulla kelmeäihoisen koillisen tytön katseen ja miten hän kokee velvollisuudekseen kirjoittaa tästä tytöstä, joita on tuhansia. Hän kuitenkin myös empii, sillä koillisen tytön tarina ei ole kaunis eikä totuutta haluta kohdata.

Kuten nyt alan kertoa, tämä tarina on tulosta vähittäin syntyneestä näkemyksestä – olen kahden ja puolen vuoden aikana pikkuhiljaa löytänyt syyt. Se on näkemys sellaisesta mikä on tapahtumaisillaan. Mikä? Kenties tiedän myöhemmin. Sillä kirjoitan samalla hetkellä kuin minua luetaan.”                                                                                                                                                                                   

”Tyttö ei osaa huutaa” *

Kulaus kylmää kahvia ennen nukkumaan menoa on Macabéan harvoja ylellisyyksiä. Palkkapäivänä hän joskus ostaa ruusun itselleen. Hän on jonkinlainen yksinäisen, köyhän, kouluttamattoman, tietämättömän ja avuttoman yhdistelmä. Rodrigo S.M. kuvaa hänet tyhjäksi sisältä ja näkymättömäksi muille, myös itselleen. Peiliin katsoessaankaan hän ei näe omaa kuvaansa.

Onko koillisen tytön tarinassa mitään toivon pilkahdusta? Pienin askelin tyhjä alkaa täyttyä, tytön käsitys itsestään, hänen sisäinen maailmansa alkaa kehittyä. Macabéa imee kaiken tiedon kuuntelemaltaan radiokanavalta, Radio Kellosta, jossa kellonaikojen välillä kerrotaan erilaisia tiedonsirpaleita. Jonkinlaisen yhteys omiin tunteisiinkin löytyy radion avulla, sillä Caruson laulaessa Una Furtiva Lacrimaa Macabèa itki ensimmäisen kerran.  Räjähdyksin (Lispector kirjoittaa tietyn tapahtuman tai Macabéan kokeman tunteen perään suluissa ”räjähdys” tai ”pieni rajähdys”) etenee Macabéan tietoisuus itsestään ja ympäristöstään, vaikkei hän vielä opikaan huutamaan.

Varsinainen toivonpilkahdus on kuitenkin se, että Rodrigo S.M. hammassärystään, väsymyksestään, haluttomuudestaan huolimatta kirjoittaa hänestä, huutaa hänen puolestaan.

Huolehtikaa te hänestä, sillä minun vallassani on vain näyttää hänet teille.”

”Mitä tulevaisuuteen tulee.” **

**Tämäkin on yksi Tähden hetken 13 nimestä, ja sen lopussa kuuluu olla piste, sillä poikkeuksellisissä paikoissa olevilla pisteilläkin on merkitystä Lispectorin teksteissä.

Lispector käsitteli lehtiartikkeleissaan Brasilian köyhyyttä ja epäarvoisuutta, ja sama viesti on myös Tähden hetkessä. Mikään yhteiskunnallis-poliittinen manifesti se ei kuitenkaan ole, ja tulkinnat (ehkä myös toimenpiteet) Lispector jättää lukijoille.

Lispector kirjoittaa mukaan myös kirjailijan vastuun, näyttää ja osoittaa epäkohtia, vaikka helpompi olisi vain käpertyä omaan hammassärkyyn tai kirjoittaa tarinoita, jotka eivät pahemmin järkytä lukijoiden mielenrauhaa.

Tähden hetki alkaa lauseella ”Maailmassa kaikki alkoi sanalla kyllä.”, ja päättyy yhden sanan lauseeseen ”Kyllä.”. Ikään kuin Lispector muistuttaisi, miten tärkeää on ottaa vastaan, olla avoimena, ei kieltää, ei sulkea silmiä. Alun kompuroinnin jälkeen minäkin otin hänen kutsunsa vastaan ja varasin kirjastosta muutkin hänen suomeksi ilmestyneet kirjansa.

Suomentajan jälkisanat

Kirjan lopussa on Lispectorin suomentajan Tarja Härkösen hieno, oivaltava essee Lispectorin kääntämisestä ja kääntämisestä ylipäätään. Samalla hän hienosti valottaa Lispectorin tyylin erityisyyttä.

Tarja Härkönen on kääntänyt kaikki Lispectorilta suomeksi julkaistut viisi romaania, ja Teos on nyt julkaissut niistä neljä. Kulttuuritekoja molemmat. Tähden hetken Tarja Härkönen suomensi alun perin vuonna 1996. Se oli espanjasta suomentaneen nuoren kääntäjän ensimmäinen portugalinkielinen käännös, jonka silloin julkaisi pieni ai-ai-kustantamo. Lispectorin satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Teos halusi julkaista Tähden hetken uudelleen, ja Tarja Härkönen kävi läpi ja muokkasi vanhan käännöksensä uutta versiota varten. Tätä prosessia hän avaa kiinnostavasti esseessään. Mistään kevyestä muokkaamisesta ei ollut kysymys, vaan uudelleenkääntämisestä, kuten hän esseessään toteaa.

Tarja Härkönen kuvaa Lispectorin kirjoittavan ”niukasti ja paljaasti”, ja ”jokaisella sanalla ja lauserakenteella on syynsä”. Esimerkein hän osoittaa, miten Lispectorin ”yksinkertainen sanasto, joka löytyy kutakuinkin portugalin pienestä punaisesta sanakirjasta” vaatii kääntäjältä tasapainoilua, eikä pelkästään sen takia, että portugali on abstraktinen romaaninen kieli ja suomi konkreettista.

Kaikkiaan Lispectorin kääntäjän on muistettava, että muoto on sisällön palveluksessa. Kohdekielen keinovalikoimasta lopulta riippuu, miten hän järjestelee kielensä konventioita saadakseen sisällön ulos kielen rakenteita halkovien sanojen välistä kieliopin rajoissa pysyen. Ja siten, että kieli vetää vertoja alkutekstin vähän vinolle ja vierasmaalaiselta tuntuvalle kauneudelle, joka yhtä kaikki synnyttää lukijassa valtavia tunnereaktioita.”
Tarja Härkönen Tähden hetken lopussa olevassa esseessään.

Mielenkiintoista on myös lukea, miten ja miksi Tarjan esseensä nimeksi valitsema, yksi Tähden hetken vaihtoehtoisista otsikoista on muuttunut vanhan käännöksen Kevyestä kyyneleisestä tarinasta Kyyneleiseksi tarinaksi balladin tapaan.

Hattu päästä Lispectorin kääntäjälle ja samalla kaikille kääntäjille!

Clarice Lispector (1920-1977)

Clarice Lispector syntyi venäjänjuutalaiseen perheeseen Ukrainassa 10.12.1920 ja muutti vanhempiensa kanssa parivuotiaana Brasiliaan pakoon 1. maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen jälkeistä sekasortoista tilannetta. Brasiliassa Hajasta tuli Clarice, ja hän varttui Kaakkois-Brasiliassa, mistä Tähden hetken Macabéakin on lähtöisin.

Lispectorin esikoisteos Perto do Coração Selvagem ilmestyi vuonna 1943 (suom. Lähellä villiä sydäntä, 2008). Hän asui useita vuosia sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa diplomaattina työskennelleen aviomiehensä työn vuoksi. Lispector julkaisi yhdeksän romaania, useita novellikokoelmia ja lastenkirjoja. Hän kirjoitti ahkerasti lehtiin, ja hänen kirjoituksiaan on koottu kirjoiksi, samoin hänen kirjeenvaihtoaan.

Tähden hetki (A hora de estrela) ilmestyi samana vuonna, jolloin hän kuoli eli 1977. Siitä on tehty myös samanniminen elokuva. Kun suomennos ilmestyi ensimmäisen kerran 1996, se esitettiin radiossa 11-osaisena jatkoluentana, lukijana Pekka Kyrö. Turkulainen teatteri Kolmas tila teki siitä teatteriversion vuonna 2011.

• Clarice Lispector: Tähden hetki
• Teos, 2020
• Alkuteos A hora de estrela, 1977
• Suomennos ja jälkisanat Tarja Härkönen
• Ruotsinnos Stjärnans ögönblick löytyy e-kirjana ainakin Storytelistä, samoin muut Lispectorin ruotsinnokset