Kjell Westö: Tritonus – paholaisen intervalli

Joulu on vielä niin lähellä, että kurkistetaan ensin, mitä Kjell Westön Tritonuksen naapuritaloissa varauduttiin tarjoamaan jouluna. Juuri saaristoon, meren äärelle Kiveslahteen valmistuneessa, 10 metriä korkeassa ökyhuvilassa Casa Tritonuksessa kansainvälisen tason kapellimestari Thomas Brander oli hankkinut jouluvierailleen savuankeriasta, kalliita pateita, Bollinger-samppanjaa, ja tuliaisena oli luvassa hanhenmaksaa.

Naapurissa, huomattavasti vaatimattomammassa Villa Majassa koulukuraattori-psykologin, paikallisen amatööribändin perustajan Reidar Lindellin perinteinen, itse verkoilla pyydystetty joulukalansaalis jäi ”surkeaksi”, vain yksi siika graavattavaksi.

Kjell Westö on taitava kirjailija, joten näin kliseisesti kahden erilaisen miehen elämän ja hiljalleen syntyvän ystävyyden kuvaus ei kirjassa kulje, ja joulukin on vain ohimenevä häivähdys. Tritonuksen ongelmat ovat muualla.

Kiveslahden yksinäiset

Brander ja Lindell ovat Tritonuksen näkökulmahenkilöitä, mutta Brander vahvemmin kirjan päähenkilö. Westö rakentaa uskottavasti molemmista kokonaiset henkilöt, myös heidän vähittäinen tutustumisensa ja melkein-ystävystymisensäkin on uskottavaa. Kuuttakymmentä lähestyvät miehet eivät ongelmissaan ole niin kaukana toisistaan kuin ulkoisista merkeistä voisi päätellä.

Brander, joka kapellimestarityön ohella on esiintynyt myös klarinetistina, ei ole entisessä terässään. Mainetta ja kunniaa ei enää konserttilavoilla sada, päinvastoin, ja nuoret kollegat ovat kirineet ohi. Maasta ja maanosasta toiseen kiiruhtaminen konsertteja johtamaan on ollut hänelle myös mahdollisuus paeta itseään ja vaikeita, mieltä rasittavia kysymyksiä. Nyt työtilaisuudet vähenevät.

Lindellin ammattiin kuului osata lukea mitä ihmisten sisällä liikkui, mutta Branderin suhteen hän tunsi itsensä epävarmaksi. Kapellimestari lähetti ristiriitaisia signaaleja, voimaa ja heikkoutta, ylimielisyyttä ja surua, herkkävaistoisuutta ja itsekeskeisyyttä. — Ja oli vielä muutakin, jotain vaikeasti tavoitettavaa, jotain mikä oli varmasti syvälle haudattu. Joskus Lindellistä tuntui ettei Brander nähnyt eikä kuullut ihmistä jonka kanssa puhui. Ja kun hän puhutteli Lindelliä, siinä erottui aina hetki epäröintiä: kuin Brander ei olisi ollut aivan läsnä vaan hänen olisi joka kerta täytynyt tapailla muististaan nimeä Reidar.”

Branderin ahdingon viimeistelee hänet jättänyt nuori naisystävä Krista, joka muistaa muistuttaa omasta menestyksestään ja uuden miesystävänsä, kapellimestari hänkin, menestyksestä ”pirullisen hyvin muotoilluilla” tekstiviesteillä.

Naapuri Lindellin ammattikuvaan kuuluu toisten kuunteleminen, mutta itseään hänkin on huono kuuntelemaan. Oma bändi Rainbow ja sen harjoitukset ja esiintymiset paikallisessa kapakassa toivat vaihtelua yksinäiseen elämään. Muuten mies elää menneisyydessä ja palvoo ajatuksissaan muutama vuosi aikaisemmin kuollutta vaimoaan.

Kuusikymppisten miesten vastinparina romaanissa on teini-ikäinen Jonas, joka ihailee Hitleriä ja jonka epäillään kulkevan uusnatsien mukana. Poika on musikaalinen, ja Lindell toivookin uuden naapurinsa puhuvan pojan kanssa ja auttavan tätä. Romaanin uskottavuus romuttuu, kun hädin tuskin naapuriinsa tutustunut Brander suostuu ”keskustelemaan” umpimielisen nuoren miehen kanssa.

Mahleria ja bluesia

Tritonus on täynnä musiikkia, nimestä lähtien.  Musiikkiterminä ’tritonus’ tarkoittaa ”ylinousevaa kvarttia: kolme kokosävelaskelta, perussävelestä sekä ylös että alas.” Sitä kutsutaan paholaisen intervalliksi, ja se oli kielletty keskiajalta valistuksen aikaan asti. Yksinkertaistan sen riitasoinnuksi, jota Wikipedian mukaan ”käytetään huomiota herättävän ja ”räikeän” luonteensa vuoksi myös hälytys- ja varoitussignaaleissa”.

Kirja pursuaa sekä klassisen että populaarimusiikin säveltäjiä, esittäjiä, sinfonioita, niiden osia ja populaarimman musiikin kappaleita. Westö on koonnut Spotifyhin neljää soittolistaa lyhyine selityksineen teoksista tai niiden osista, joihin kirjassa viitataan. Linkit listoihin löytävät esim. kirjan suomeksi kustantaneen Otavan sivujen kautta sekä tästä:

Musiikkia romaanista Tritonus
Osa 1: Rock, pop ja soul
Osa 2: Balladeja, juurimusiikkia ja sen sellaista
Osa 3: Klasssista kamari- ja kuoromusiikkia
Osa 4: Klassista ja musiikkia täydellä orkesterilla

Kirjan musiikista on myös koottu konsertti, joka on jo järjestetty Tampereella ja tulossa Helsinkiin Savoy-teatteriin 24.2.2021.

Branderille Gustav Mahlerin musiikki on tärkeää, henkilökohtaisena nautintona, mutta Mahlerin sinfonioiden johtaminen on myös arvostuksen osoitus, jota ilman Brander pelkää pian jäävänsä. Mahlerin 9. sinfonian loppuosa vertautuu hänen masentuneeseen mieleensä, ja hän kuvaa sitä säveltäjän hyvästiksi elämälle.

Viimeisten sivujen soittaminen vei viidestä seitsemään minuuttia, musiikki hiipui pois surun ja kauneuden ilmapiirissä, aivan viimeiset tahdit olivat niin lähellä hiljaisuutta kuin on mahdollista silloin kun vielä luotiin ääntä. Ersterbend, kuollen, kuului Mahlerin neuvo partituurissa.”

Kirjan mottona on runo, jonka Mahler on säveltänyt liediksi. Toinen motto The Waterboysin Fisherman’s Blues on Lindellille tärkeää musiikkia. Westö haluaa liikaa osoittelematta romuttaa musiikin jaon ”korkeaan ja matalaan”. Musiikki on Branderin ammatti ja elämäntyö, mutta yhtä tärkeää musiikki on myös amatöörimuusikko Lindellille, vaikkei hän siitä elantoaan hankikaan eikä edes ole erityisen hyvä kitaristi.

Brander ”opastaa” Lindelliä, miten Mahleria ymmärtääkseen tulkitsijan piti ymmärtää myös edellisen vuosisadan Wieniä ja sen ylenpalttisuutta ja neuroottisuutta.  Lindell tajuaa, ettei bluesiakaan voi ymmärtää ellei ymmärtänyt sen syntyä ja mustien elämänehtoja etelän puuvillapelloilla.

En innostunut Tritonuksesta niin paljon, että olisin kuunnellut Westön laatimat soittolistat läpi. Poimin kuunneltavaksi vain kirjan motossa esiintyneet. Uskon kuitenkin, että kirjassa mainittujen teosten ja kappaleiden kuunteleminen vahvistaa kirjaan liittyviä musiikillisia mielikuvia ja syventää lukukokemusta.

Tritonuksen voi lukea myös ilman suurempaa paneutumista siinä mainittuun musiikkiin. Minulle riitti mielikuva Mahlerin ”voimakkaasta” musiikista verrattuna vaikkapa Mozartin klarinettikonserton ilmavuuteen. Tälläkin kappaleella on tarinassa iso merkitys. RSO esitti konserttikaudella 2018/2019 kaikki Mahlerin kymmenen sinfoniaa, ja monet niistä myös kuulin. Näin myös Kjell Westön Musiikkitalossa Mahleria kuuntelemassa.

Kjell Westö Göteborgin kirjamessuilla, kun Den svavelgula himlen/Rikinkeltainen taivas oli juuri ilmestynyt.

Pandemiasta pakolaisiin

Westö ripottelee Tritonuksen tarinaan todellisuudesta tunnistettavia ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Mukana on #metoo, pakolaiset, uusnatsit, ympäristökatastrofi, paikallisia kunnanvaltuutettuja vodkalla ja konvehtirasioilla muistava Sasha, jonka omistamat helikopterikentälliset saaret herättivät suojelupoliisin kiinnostuksen. Myös pandemia on mukana, sekä turhaan että vähemmän onnistuneesti.

Myös Westön edellinen romaani, Rikinkeltainen taivas, on ruiskaistu mukaan. Kirjan lukeneet tunnistavat Sandrine Rabellin, valokuvaajan, joka Tritonuksessa on Lindellin tyttären Majan ystävä ja rakastettu.

Jotakin edellisestä kirjasta tuttua kerronnan tapaakin Tritonuksessa on. Sekä Branderin että Lindellin nuoruudesta paljastuu vähitellen asioita, jotka he ovat halunneet kätkeä itseltään ja jotka muuttavat lukijan käsitystä henkilöstä, varsinkin ”puhtoisesta” Lindellistä. Nuoruudesta löytyykin paholaisen intervalli, riitasointu.

Tritonuksen tummanpuhuva kansi on Tuuli Juuselan. Tässä rajattuna osa kannesta.

Branderin ja Lindellin talot sijaitsevat Kiveslahdessa Ravaisen saaristokunnassa. Kiveslahti-nimi tuntuu melkein vitsiltä kahden, menetettyjä rakkauksiaan ja kenties miehisyyttäänkin miettivän miehen asuinpaikkana. No, miehistähän tässä kirjassa nimenomaan puhutaan. Westö ei sijoita paikkoja kartalle, mutta saaristokunta Ravaisen nimi on niin lähellä Paraista, että sinne huomaan mielikuvissa sijoittavani kylän ja sen kapakan. Mutta miksi läheisin yliopistokaupunki on Olavus, kun Helsinki on kuitenkin Helsinki ja Tampere Tampere?

Westö kirjoittaa juonivetoista, luettavaa tarinaa. Päähenkilöt ja kyläyhteisö on kuvattu hyvin, mutta tarinaan sekoittuu liian paljon turhaa ja ylimääräistä, joka laskee romaanin arvoa. Tritonus ei nouse Westön edellisten kirjojen Rikinkeltaisen taivaan tai Kangastus 38:n tasolle.

”Kyllä Westö kirjoittaa osaa, tämä ei vaan ollut minun juttuni”, viestitti Tritonuksen kaksi kertaa kuunnellut Minna, jolta kyselin kommentteja.

  • Kjell Westö: Tritonus
  • Otava 2020
  • Ruotsinkielinen alkuteos Tritonus
  • Käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck
  • Myös e-kirjana ja äänikirjana
  • Äänikirjan lukija Ville Tiihonen

Rating: 3 out of 5.
Kommentit
  1. Avatar photo Kirsi Ranin
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  2. Tuulevin lukublogi
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  3. anukatri
    • Amma
      • Avatar photo Airi Vilhunen
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  4. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Avatar photo Minna
      • Avatar photo Airi Vilhunen
    • Avatar photo Airi Vilhunen
      • Avatar photo Airi Vilhunen
  5. Anneli Airola
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  6. Elegia
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  7. Jenni
    • Avatar photo Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *