Minna Mikkanen: Kotijoukot – millaista oli naisena jatkosodan kotirintamalla

Kirsin Book Club sai arvioitavakseen vuonna 2020 ilmestyneen Minna Mikkasen esikoisteoksen nimeltään Kotijoukot.

Kyseessä on historiallinen romaani, kuvaus jatkosodan viimeisen vuoden tapahtumista pohjoissavolaisella Niemisen pientilalla. Miehet ovat rintamalla. Tilanhoidosta vastaavat naiset ja lapset kukin kykyjensä mukaan. Seitsemänvuotias Väinö, hänen äitinsä Maria sekä Marian sisko Hilkka kertovat kukin omaa tarinaansa.

Pyysimme kirsinbookclubilaisen Heli Arantolan äitiä Eeva Laaksoa lukemaan kirjan, sillä hän on itse sota-ajan lapsi ja lukenut monia kirjoja kyseisestä aikakaudesta.

Eeva suosittelee Kotijoukkoja:

Minna Mikkasen Kotijoukot kertoo hyvin kotirintaman elämästä miesten ollessa sodassa. Maalaistalojen työtaakka jää emäntien ja lasten harteille, ja kirjailija tuo hyvin esiin naapuriavun ja yhteiset ponnistelut: kaikkien talojen työ tulee ajallaan tehdyksi ja sato saadaan talteen.

Kuva: finna.fi. Kuvaaja vänrikki K. Berg


Kirja kertoo hyvin myös siitä ainaisesta pelosta, että sodassa olevat miehet eivät palaa, tai palaavat pahasti haavoittuneina. Henkilöhahmojen joukossa on myös kaksi venäläistä sotavankia, jotka auttavat paikallisia maataloustöissä, vaikka ovat sijoitetut kylän suurimpaan taloon.

Vaiettu aihe: venäjäisen vangin ja suomalaisnaisen suhde

Samalla kerrotaan vangin ja toisen kirjan henkilön rakkaustarina, jonka tuloksena syntyy lapsi. Pelko lapsen isän ilmitulosta on suuri. Yhtenä erilaisena näkökulmana on myös lapsen näkökulma vaikkapa siihen, kun yhden pojan isä kaatuu.

Kotijoukkojen kerronta etenee hyvin ajallisesti ja on muutenkin sujuvaa. Kirja kuvaa hyvin sota-ajan elämää maaseudulla ja miten rauhan vihdoin tultua pienetkin asiat ovat suuria.

Eeva-Liisa Laakson seurana Alexa, joka on vieraillut myös lukupiiri-illoissamme.


Eeva on sota-ajan lapsi ja lukenut paljon historiallisia romaaneja eri aikakausilta. Hän lukee muutenkin joka päivä hyvin monipuolisesti. Eeva suosittelee lämpimästi Kotijoukkoja.

  • Minna Mikkanen: Kotijoukot
  • Kustantaja: Reuna (2020)
  • Kansi: Jaana Rautio

Rating: 4 out of 5.
Minna Mikkanen on kuopiolainen kirjailija. Hänen sukujuurensa ovat Maaningalla, jonne myös Kotijoukot-romaanin tapahtumat sijoittuvat. 
  • Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa – sisällissodan lapsiin jättämät jäljet.
  • Tommi Kinnunen: Pintti – sodanjälkeinen tehdasyhteisö
  • Enni Mustonen: Sotaleski – Syrjästäkatsojan tarinoiden 7. osa

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *