Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva – välipalalukemista?
Onko teillä tällaista? Luettavaa on kotona vaikka kuinka paljon, kirjahyllyissä, lattialla, yöpöydällä – odottamassa vuoroaan. Ja kuitenkaan ei tunnu löytyvän mitään sopivaa, ei ainakaan välipalaksi luettavaa.
Kovin usein en kaipaa kirjallisia välipaloja, mutta aina välillä tulee hetki, jolloin haluan tarttua uuteen kirjaan, mutta en mihinkään niistä, jotka olen jo etukäteen päättänyt lukea. Mikä tahansa kirja ei välipalaksi sovellu.
Välipala on lähtökohtaisestikin jotakin kevyttä tai kevyehköä, jottei se vie kokonaan ruokahalua, siirtää vain (lukemisen) nälkää odotettavissa olevaan kunnon ateriaan asti.
Ei liian suolaista
Luen aika vähän dekkareita tai rikoskirjallisuutta, enkä mitään liian väkivaltaiseksi tai jännittäväksi epäilemääni. Johonkin Viveca Stenin tyyppiseen ruotsalaisdekkariin voisin välipalamielessä tarttua, mutta lopuksi saattaisin todeta, että ihanhan tämä oli täysi ateria. Joskus olen välipalaksi lukenut jonkun kilttiäkin kiltimmän ns. dekkarin ja tullut vain vihaiseksi, kun kirjassa ei ollut mitään pureskeltavaa. Välipalan tarkoitus on pitää verensokeri tasaisena, joten tämä laji ei minulle sopinut.
Ei liian makeaa
Mikään chic lit tai romanttinen viihde ei myöskään sovellu minulle välipalaksi. Alan mielessäni saivarrella ja etsiä epäloogisuuksia ja reaalimaailman unohtamista. Vihaiseksihan sellaisesta tulee.
Ei liian terveellistä
Joskus olen poiminut välipalaksi ohuen elämänopastyyppisen kirjan, mutta joko todennut, ettei kirja ole ollenkaan kevyt välipala, tai sitten se on osoittautunut liian kevyeksi anniltaan ja jäänyt kesken.
Sopivan kevyttä
Millaista kirjallista välipalaa sitten haluan nauttia? Nopeasti luettavaa (ohut kirja), ainakin vähän hymyilyttävää (hyvä mieli palkintona), jokin ajatuskin mielellään saa olla mukana (ei pelkkää kevyttä yläpilveä), sopivasti voimaannuttavaa.
Luin vuodenvaihteen molemmin puolin useamman paljon ajatuksia ja/tai tunteita herättävän, osittain hyvin haastavankin kirjan, joista kaikista nautin ja joista useimmasta kirjoitin. Blogijutun työstäminen on mitä suurimmassa määrin osa kirja lukemista, sillä kirjoittaessaan tekstiin ja tarinaan paneutuu uudelleen ja useimmiten siitä löytää myös uutta. Kun osa kirjoista oli myös monisivuisia, halusin vaihteeksi lukea, oikeastaan lukaista, jokin pienen ja ohuen kirjan, josta ei tulisi mieleenikään kirjoittaa. Välipalaksi vain!
Olis niin kiva …
Kirjapinoni ohuin ja pienin kirja oli kustantajan minulle ystävällisesti lähettämä Anna-Leena Härkösen Olis niin kiva – ja muita kirjoituksia -kokoelma, joka ilmestyi tämän vuoden alussa. Hyvin epäillen tähän välipalaan tartuin. Kirjan kansi sai epäilemään, että liian makeaa on nyt minulle luvassa.
Kokoelman ensimmäinen kirjoitus, joka on lainannut nimensä koko kirjalle, sai kuitenkin jatkamaan, vaikka alkuun päästyäni eksyin myös saivartelemaan. Huomasin nimittäin, että nämä kirjoitukset, joita voisi kutsua pakinoiksikin, on aikaisemmin julkaistu Apu-lehdessä vuosina 2018-2020. Pääsin paheksumaan, että jos mikä niin tällainen kirja, jonka jutut on jo aikaisemmin julkaistu muualla, on varsinaista puun eli paperin tuhlausta. Muistelin alkuvuodesta lukemaani Anni Kytömäen Margaritaa, sen ohuen ohutta, puoliksi kierrätetystä kuidusta valmistettua paperia ja tiiviisti ladottua tekstiä.
Voimaannutti
En kuitenkaan ollut lukenut juttuja aikaisemmin, ja kun poskien kireys vähän hellitti, niin minäpä rupesin nauttimaan Härkösen tekstistä. Hän kuvaa aikuisen naisen (Melkein kuin minä vaikka aika paljon nuorempi) elämää ja sen haasteita, kuten älypuhelimen hankintaa (Tähän verrattuna minähän olen melkein tekninen nero), DNA-testiä, joka paljastaa lähes sataprosenttisen skandinaavisuuden (Ihan tavallinen niin kuin minäkin), nenänpään punaista viivaa, joka osoittautuu joksikin niin tavalliseksi kuin merkiksi vanhenemisesta (Vanhenee ne kauniitkin naiset).
Hymyilytti
Anna-Leena Härkönen matkustaa paljon ja matkoilta (Koskahan taas pääsisi johonkin!) on kirjassa muistona monta hauskaa sattumaa, jotka hymyilyttävät lukijaakin. Mutta erityisesti minua voimaannutti Seniorialennus-kirjoitus. Minua paljon nuoremmalta Härköseltä oli kysytty Krakovan arkeologisen museon kassalla, tuleeko hänelle seniorialennus. Muistan vieläkin, miten ystävättärien kanssa järkytyimme, kun meitä bussilippujen ostossa Arlandan lentokentällä avustanut nuorimies kysyi, tulisiko meille seniorialennus. Vasta olimme menossa juhlimaan ikätoverin kuusikymppisiä! Siis muillekin käy näin.
Vahvisti
Korona-aikakin on ehtinyt kirjan sivuille.
Juuri ennen koronaa erosimme mieheni kanssa. Surutyö tehtiin pikakelauksella. Meistä tuli koronan takia ystäviä nopeammin kuin kuvittelimme. Nyt ei ole vihanpidon aika. Sitä paitsi yksi avioero sinne tai tänne. Mitä se merkitsee tähän verrattuna?
Kirjan viimeisen tarinan Kirjamessut muistan lukeneeni (tai kuulleeni) aikaisemmin. Se kannatti kyllä lukea uudestaankin. Härkönen muistelee kokemustaan viimeksi perinteisellä tavalla järjestetyillä kirjamessuilla. Hän signeerasi uutta romaaniaan kirjakaupan standillä, kun hänen eteensä ilmestyi vanha nainen, joka antoi palautetta tyyliin: ”Häräntappoase oli ihan okei, mutta sen jälkeen sun ottees on alkanu lipsua.”
Härkösellä oli takana monta esiintymistä ja nyt siis palautteen antajan mielestä 35 vuotta lipsunutta otetta. Hän antoi kuulua oman palautteensa naiselle, eikä mitenkään ns. sivistyneesti vaan kirosanoja säästelemättä. Hyvä kun antoi. Oikein riemuitsin hänen puolestaan, ja sopivan kevyesti ravittuna ja virkistyneenä pystyin taas aloittamaan uuden kirjan. Vähän vaativamman.
- Anna-Leena Härkönen: OLIS NIIN KIVA ja muita kirjoituksia
- Otava 2021
- Myös äänikirjana ja e-kirjana
- Äänikirjan lukee Kaisa Happonen
- 141 s./2 t 12 min.
Mitä kirjoja ehdottaisit minulle ja muille kirsinbookclubilaisille välipalalukemiseksi? Panen hyvän kiertämään ja arvon palkinnoksi ehdotusten lähettäjien kesken tämän yhden kerran siististi luetun Olis niin kiva -kirjan. Vastausaikaa on 1.3.2021 asti. Vastaukset vain tämän jutun kommenttikenttään.
Vastausaika on päättynyt ja onnetar on valinnut voittajaksi Oilin. Paljon onnea Oilille. Sinulle lähtee Anna-Leena Härkösen Olis niin kiva -kirja.
Tässä Oilin ehdotus välipalakirjaksi:
En koskaan kyllästy suosittelemaan Velma Wallisin Kahta vanhaa naista. Ohuessa kirjassa, vaan ei ohuessa tarinassa, on tarjolla Alaskan intiaanien legenda petoksesta, rohkeudesta ja selviytymisestä.”
Kirjaehdotuksia tuli paljon, niitä kannattaa käydä tutkimassa tämän jutun kommenteista. Kevytdekkarit ja vähän raskaammatkin olivat suosittuja. Novelleja moni luki romaanien välillä. Joillakin on omat suosikkikirjat, joihin palataan kerta toisen jälkeen. Kaikki eivät kaipaa sisällön keveyttä, mutta lyhyys on ehdoton etu.
Tässä muutamia poimintoja välipalalukemiseksi suositelluista kirjoista:
- Mark Vanhoenecker: Kuinka opit laskeutumaan lentokoneella
- Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia
- Katja Lahti ja Ina Westman: Arkisatuja aikuisille
- Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt
- Mieli ja maisema – kirjailijoiden työhuoneita
- Hannu Väisänen: Apupata
- Adam Key: Kolme yövuoroa jouluun
- Sinikka Nopola: Onko teillä tällaista
- Graeme Simsion: Vaimotesti
- Milan Kundera: Naurettavien rakkauksien kirja
-
Annie Ernaux: Vuodet – Nobel-kirjailijan teos avasi muistojen laatikon, myös lukupiiriläisiltä
Annie Ernaux'n Vuodet oli Kirsin Book Clubin maaliskuun lukupiirikirja. Keskustelu kirjasta oli vilkasta ja -
Mihail Šiškin: Sota vai rauha – Arvostettu venäläiskirjailija näkee synnyinmaansa muinaisena mongolivaltiona, jonka kaanin nimi on Putin
Palkittu venäläiskirjailija Mihail Šiškin kuvaa esseekokoelmassaan nykyhetken Venäjää lähtien historiasta ja tuo mukaan kirjoituksiinsa
Tietoa kirjoittajasta
Mie luin oman joululahjakirjani eli Lehtolaisen Jälkikaiku-kirjan. Edelliset lukukokemukseni olivat olleet vähän sitä sun tätä. Auerin Murhalesken muistelmat eivät ainakaan kokonaan muuttaneet käsitystäni murhaajasta, mutta kirja oli kuitenkin yllävän hyvin kirjoitettu. Linturin Mullojoki 1950 on edelleen kesken, eikä saa minua valvomaan öitä. Suon villin laulun jälkeen en ole vastaavaa lukenut, mikä ei ole ihme, koska se oli niin mainio. Lehtolaisen taattu kädenjälki sopi hyvin välipalaksi.
Helena Anhava: Kun on nuorin. Novellikokoelma, jonka aiheet ovat vakavia ja ajatuksia herättäviä. Sota on läsnä. Jokin ihmeellinen 1900-luvulle ominainen viihtyisyys ja valoisuus kirjassa silti on.
Leena Krohn: Tainaron. Ohut, helppolukuinen, outo ja monitulkintainen. Hyönteisethän ovat myös muotia nykyään :D.
Reidar Palmgren: Lentämisen alkeet. Ihanan viihdyttävä ja tummasävyinen tarina teatterin maailmasta. Aikuisen peittopesä.
L. M. Montgomery: Sininen linna. Spoilerivaroitus: Kukapa ei haluaisi tietää, mitä tapahtuu Valancy Stirlingille, 29-vuotiaalle vanhallepiialle, kun hän kuulee olevansa kuolemansairas ja päättää repäistä itsensä irti ankeasta elämästään. Suku on pahin.
Jo neljäs Rei Shimura menossa putkeen välipalaksi. Haikeana kuitenkin katselen hyllyssäni odottavia Liu Cixinin teoksia Synkkä metsä ja Kuolema on ikuinen. Vielä joskus minä ne luen!
Leena Rantanen:Puolen tunnin loma.Lyhyitä novelleja.
Yksi ihanimmista, ja kummallisimmista, kirjaostoistani on Mark Vanhoeneckerin ’Kuinka opit laskeutumaan lentokoneella’ (Gummerus 2018). Kannessa on mainos ”Elämää suuremmat pikkukirjat” ja niin se toden totta on. Huikea kirjallinen elämys.
Takakannessa lukee: ”Hän opettaa sinut paitsi hoksaamaan lentämisen runollisuuden, myös ohjaamaan lentokonetta ja laskeutumaan maankamaralle.” Ja kyllä. Teksti on helppoa lukea, juuri minua puhuttelevaa, runollistakin.
Ja kyllä. Tämän jälkeen arvostan lentäjiä aivan eri tavalla kuin ennen. En osaa edelleenkään laskeutua koneella yläilmoista, maankamaralle omista taivaistani kylläkin. Helposti.
Mutta onneksi mielikuvitukseni osaa lentää. Ja yllättää minut lukemasta jotain, mikä mukavasti menee vähän yli hilseen mutta juuri sillä hurmaavan kutkuttavalla tavalla, että elähdyn uudesta.
Eeva Kolu, Korkeintaan vähän väsynyt. Vaikka olen eläkeläinen ja kirja koskettelee ruuhkavuosia eläviä naisia, niin se pistää miettimään naiseuteen liittyviä arvoja, arvostuksia sekä vaatimuksia monipuolisesti. Miksi me uuvumme tässä ajassa? Kirjailijan tyyli on naseva, ajatuksia herättävä sekä huumorilla höystetty.
Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja. Ohut ja nopealukuinen välipalakirja. Ei ole nimestään huolimatta romanttinen viihdekirja. Vähän vaikea luokitella: hiukan hauska, surullinen ja paikoin ehkä epäuskottavakin mutta mukaansatempaava ja antaa tilaa filosofoinnille: voi johtaa pohtimaan ihmisten ratkaisuja ja käsityksiä onnesta ja luottamuksesta toisiin ihmisiin.
Minun edellinen välipalani oli Hannu Väisäsen Apupata. Tarkkanäköisiä paloja hänen maaseutuelämästään Ranskassa. Voi lukea suupaloiksi tarinan kerrallaan – jos ei sitten herkku houkuta ahmaisemaan koko kirjaa kerralla.
Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista sekä Kolme yövuoroa jouluun on ovat sopivia välipaloja.
Lars Keplerin Peilimies olisi ehdotukseni jos et ole vielä lukenut. Jännäri josta ainakin itse tykkäsin.
Mieli ja maisema – kirjailijoiden työhuoneita(Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen). Pitkästä aikaa kaivoin tämän esille kirjahyllyn uumenista ja tämä on jotenkin sellainen fiilistelykirja.
Tällä hetkellä luen romanttista ”hömppää”, Graeme Simsion Vaimotesti on yllättävän hauska ja mukaansatempaava. Suosittelen, mikäli romanttinen komedia kiinnostaa just tällä hetkellä :)
Frank Mc Court: Amerikan ihmemaassa on ok.
Ehdottaisin myös Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan.
Hei, välipalakirjoja pitäisi kyllä aina olla lukupinossa. Välipalakirjaksi sopii ohut ja nopealukuinen kirja. Myös novellikokoelmat ovat hyviä välipaloiksi, voi lukea muutaman novellin kerrallaan. Itse olen lukenut välipaloiksi esimerkiksi Eppu Nuotion ja Outi Pakkasen kirjoja, näitä kutsun myös kevytdekkareiksi. Lucia Berlinin novellit olivat myös kivoja välipaloja. Anna-Leena Härkösen aiemmatkin kokoelmat olen lukenut ja niitäkin voin suositella.
En koskaan kyllästy suosittelemaan Velma Wallisin Kahta vanhaa naista. Ohuessa kirjassa, vaan ei ohuessa tarinassa, on tarjolla Alaskan intiaanien legenda petoksesta, rohkeudesta ja selviytymisestä.
Onnittelut, Oili! Onnetar eli netin arvontakone valitsi sinut Anna-Leena Härkösen Olis niin kiva -kirjan voittajaksi. Lähetin sinulle sähköpostia.
Olis niin kiva lukea ja ammentaa voimaa kirjasta..Anna-Leena Härkönen
on taitava näyttelijä ja kirjailija..
Olemme lämhöisin samalta kylältä..Kempeleestä..
Lukisin vapaapäivänä tätä kirjaa villasukat jalassa…Villa viltti päällä…
Voispa olla kompi pussi vieressäni…
Nauttisin…❤
Anna
Liane Moriartyn kirjoja välipalaksi! :)
Kolme yövuoroa jouluun on: Nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat
EHDOTTAISIN:
Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia
Fernando Aramburu: Äidinmaa
Antti Vihisen Punainen Prinsessa oli koskettava kirja. Sain lahjaksi ja olen lukenut sen tässä hiljattain.
Philippe Delerm : Ensimmäinen siemaus olutta ja muita pieniä iloja
Ja saman kirjailijan Päivätorkut piloilla
Minun kirjallinen välipalani voisi olla muutama sivu rakastamastani romaanista: Edithin seitsemän sanaa. Sen on kirjoittanut Leena Helka, ja kirja on helmi. E. S. Ei lakkaa hämmentämästä ja huvittamasta minua, mutta Leena Helkankin teksti on virkistävää ja stimuloivaa. Kirja alkaa näin:
1. VIHKO
Kauniimpi kuin pilkka
Olisin voinut avata itseni kuin suuren huvilan pariovet, mutta minä haluan avata v e r ä j ä n i.
…. Runoilijan puutarhassa ei tiedetä, mistä alkaa kukkien älykkyys ja mihin päättyy ihmisen tuoksuva järki.
Kirja on täynnä sanoja ja lauseita joita maiskuttelen kauan, vaikka olen ne kymmeniä kertoja lukenut.
Välipalana voi myös itse kirjoittaa. Oletko koskaan antanut palautetta kirjailijalle? Airi on, mutta te muut.
Vuonna 2004 löysin Merete Mazzarellan, ja luin saman tien hänen siihenastisen tuotannon. Ja koska Mazzarella on keskusteleva kirjalija, keskustelin päässäni jokaisesta kirjasta hänen kanssaan.
Sitten kirjoitin hänelle kirjeen. Kerroin myös unestani, jossa paistoimme yhdessä sämpylöitä. Meretelle 10 kpl ja minulle 10.
Sain bumerangina häneltä hauskan kortin, jossa hän kehui myös sämpylöitä.!
Parille muullekin kirjailijalle olen kirjoittanut.
Leena Helka on nyt 96-vuotias. Olisi jo aika kirjoittaa hänellekin.
Viimeisin lukemani kevyt välipala oli Sinikka Nopola Onko teillä tämmöistä?, josta en saanut aikaan bloggausta, vaikka olisin halunnut tehdä edesmenneestä kirjailijasta postauksen hänen muistoaan kunnioittaen.
Yleensä kavahdan, kun kirja koostuu jo julkaistuista Apu-lehden pakinoista/kolumneista. Tällaisessa julkaisumenettelyssä kun yleensä on liian vahva ”väliteoksen” maku. Välipalakin voi olla virkistävä ja ajatuksia herättävä, mutta se, että kirjailijan on tuutattava tiheään tahtiin mitä tahansa lehdissä julkaisemaansa, ei tunnu tämän päivän meiningiltä.
Lahti ja Westman: Arkisatuja aikuisille. Härkösen kirjoista tykkään kovasti itsekin.
Väinö Pääkkönen –
Mee pois miu tontiltai. Olisi lukusuositukseni.
Tämä kirja ei kovin ohut ole mutta Matt Haigin Keskiyön kirjasto oli samalla sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä.
Oletpa saanut paljon suosituksia välipalakirjoiksi. Hyviä ehdotuksia ovat. Välipalakirjoja tarvitaan ilman muuta minunkin mielestäni. Minulla on hyllyssä kymmenkunta Outi Pakkasta, sopivat hyvin siihen tarkoitukseen, ovat sopivan kevyitä, sopivan ohuita, mutta kuitenkin on hyvä sisältö. Anna-Leena Härkösen kirjoista olen lukenut paljonkin hänen alkupään tuotantoa. Muistan, että Loppuunkäsitelty oli todella koskettava. Tässä uusimmassa on aivan ihana kansi.
Mulla on välipalasta siltä osin sama ajatus, että sen pitää olla lyhyt kirja, kuunneltuna 4-5 h max. Oli genre mikä vaan, ei se välipalalta tunnu jos siinä menee 10 h luureilla eli useampi päivä. Usein sellainen pikku välipala on paikallaan jonkun takaraivoon pesän tehneen kirjan jälkeen.
Anna-Leena Härjöseltä kaipaisin kyllä jo uutta romaaniakin, eikä vain näitä kokoelmia. Tulikin kurkattua kirjaston sivuja ja hältä on tulossa kesän korvalla uusi romaani johon laitoin varauksen :) Saatan tämänkin jossain vaiheessa lukaista.
Olipa kivasti kirjoitettu teksti! Kyllä minäkin aina kaipaan välillä välipalakirjaa, sellaiseksi käy mikä tyylilaji milloinkin, kunhan on kohtuullisen helposti sulavaa, eikä jätä ähkyä oloa.
Tämä Härkösen teos vaikuttaa kyllä juuri sopivalta pikkunälkään.
Olen lukenut jonkun muun vastaavan Härkösen kirjan, joka sisälsi lyhyitä juttuja niin kuin tämäkin. En enää muista kirjan nimeä. Olivat ihan hauskoja, tämänkin voisi ehkä joskus lukaista, jos osuu eteen.
Niin sanottuina välipalakirjoina minulla on Viisikkoparodiat aikuisille (niitä ei ole suomennettu), ovat noin satasivuisia ja niissä on kuvituskin. Ne toimivat lähinnä nostalgiasyistä. Mutta aika harvakseltaan niitä tulee luettua.
Silloin kun minulla on suuria vaikeuksia päättää, mitä lukisi, valitsen yleensä mahdollisimman paksun kirjan, ettei tarvitse miettiä asiaa vähään aikaan. Kun paksukainen on luettu, on yleensä mielikin sen verran tasaantunut, että on helpompi valita luettavaa :D
Kundera Milan: Naurettavien rakkauksien kirja
Kiitos kaikille vastaajille ja erityiskiitos kaikista kirjavihjeistä, joita lähetitte. Onnetar eli netin arvontakone valitsi voittajaksi Oilin.