Kirsin Book Clubin valinnat Blogistania-äänestyksissä

Arvoisat ääntenlaskijat ja muut lukijat, tässä teille Kirsin Book Clubin yhdessä päätetyt äänet Blogistanian äänestyksiin vuoden 2020 parhaista kirjoista.

Blogistanian Finlandia

3 PISTETTÄ: Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa

”Vaikka viime sotien jäljet ovat pääosin jo näkymättömissä, sodan varjo kansakunnan alitajunnassa ja muistissa on pitkä. Vasta kun aikaa on kulunut riittävästi kykenee historiankirjoitus avamaan tapahtumien kaikki puolet. Lapin sotaa traumaattisuudessaan on tähän asti käsitelty sodan ja politiikan näkökulmasta. Ei kertonut katuvansa kertoo Lapin sodan vähemmän esillä olleista osallisista kaunokirjallisin keinoin tarkasti ja taidokkaasti.” Klikkaa juttuun tästä.

2 PISTETTÄ: Anni Kytömäki, Margarita

Margarita täyttää ilman muuta Finlandia-palkinnon vaatimukset ansiokkaasta teoksesta. Margaritan ansiokkuus perustuu mielestäni hallittuun kokonaisuuteen, huumaavan kauniiseen kieleen, taiten valittuihin tarinalinjoihin ja yksinkertaisesti loistavaan lukukokemukseen. Margaritaa ei kannata lukea kiirehtien, vaan tekstin mukana eläen ja elämästä oivaltaen.” Klikkaa juttuun tästä.

1 PISTE: Marisha Rasi-Koskinen, REC

”Miten kuvailisin RECiä? Kiehtova, erilainen, mysteeri, monitasoinen, syvä, yllätyksellinen. Kaikki sanoja, joilla en pääse vielä lähellekään tätä hämmentävää mutta helposti luettavaksi antautuvaa, kiinnostavaa romaania. Minun sanani eivät yllä kuvaamaan sitä, mihin Marisha Rasi-Koskinen sanoilla pääsee, jonnekin näkyvän todellisuuden taakse.” Klikkaa juttuun tästä.

Blogistanian Globalia

3 PISTETTÄ: Alex Schulman, Polta nämä kirjeet

Airi kirjoitti huhtikuussa: ”Voiko tämän vuoden parhaan käännöskirjan nimetä jo nyt? Ennen kuin vuosi loppuu ehtii ilmestyä monta erinomaista suomennosta, mutta silti olen valmis valitsemaan parhaaksi Alex Schulmanin kirjan Polta nämä kirjeet. Niin vaikuttava ja jäljen jättävä lukukokemus se oli.” Klikkaa juttuun tästä.

2 PISTETTÄ: Tommy Orange, Ei enää mitään

”Historiaa käsittelevän prologin jälkeen päästään kiinni fiktiiviseen tarinaan, jossa eri kertojien äänellä kuvataan heidän elämäänsä. Kerronta on hyvin koskettavaa, toteavaa ja tarkkaa, emmekä lukupiirissä kokeneet, että tarinalla olisi provokatiivisia motiiveja, vaikka intiaanien yhteiskunnallinen asema käy tarinoiden myötä hyvin selväksi.” Klikkaa juttuun tästä.

1 PISTE: Jenny Erpenbeck, Päivien loppu

”On kuin Erpenbeck lopulla kertoisi, miten valtiot sortuvat, rajat liikkuvat ja vallat murtuvat, mutta jokin pysyy: eurooppalainen sivistys ja Goethe sen symbolina, ja aika joka kuluu.” Klikkaa juttuun tästä.

Blogistanian Tieto

3 PISTETTÄ: Naarasleijona

”Tanskalaisen palkitun tietokirjailijan ja historioitsijan Tom Buk-Swientyn Naarasleijona – Karen Blixen Afrikassa on faktateos elämästä Afrikan farmilla, lähellä Nairobia. Tutkijan tarkkuudella kirjailija on paneutunut Karen Blixenin Afrikan vuosiin ja suvun omistamaan Karen Coffee Companyyn. Blixenin ja hänen sukulaistensa tiivis kirjeenvaihto ja tarkat päiväkirjamerkinnät valottavat 17 Afrikassa vietettyä vuotta, joista ei shaureja eli vaikeuksia puuttunut. Buk-Swientyllä on ollut käytössään myös uusia lähteitä, Karen Blixenin enon, Aage Westenholzin Karen Coffee Companyyn liittyvä kirjeenvaihto, jota suku ei aikaisemmin ole halunnut julkistaa. Ne tuovat Blixenin afrikkalaiseen tarinaan toisenlaisen näkökulman.” Klikkaa juttuun tästä.

2 PISTETTÄ: Patrik Svensson, Ankeriaan testmentti

”Patrik Svensson tarttuu kirjassaan ikivanhaan ankeriasmysteeriin, jota ovat aikanaan tutkineet mm. Aristoteles ja Siegmund Freud. Vielä tänä päivänäkään ei tiedetä varmasti, miten ankeriaat saavat alkunsa tai miten ne kuolevat, sillä Sargassomereltä ei ole koskaan löytynyt yhtään ankeriasta, ei elävää eikä kuollutta.” Klikkaa juttuun ja podcastiin tästä.

1 PISTETTÄ: Marjatta Sarpaneva, Timo Sarpaneva taide ja elämä

”Kirja toi erinomaisesti esiin, kuinka monipuolinen taiteilija Timo Sarpaneva oli. Hänen suunnittelemansa esineet pääsivät komeroistamme käyttöön ja niitä katsoo nyt hieman arvostavammin, kun tietää, kuinka ainutlaatuisia niistä monet ovat suunnitteluajankohtanaan olleet.” Klikkaa juttuun tästä.

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. 

Kaikkien kategorioiden tulokset julkaistaan ystävänpäivänä, laskiaissunnuntaina 14.2.2021.

Kommentit
  1. Arja Korhonen
  2. Amma
  3. Reta Anna Maria
  4. Mai Laakso
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  5. Anneli Airola
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  6. Nanna / Nannan kirjakimara
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *