Marisha Rasi-Koskinen: REC – Onnittelut Runeberg-palkinnosta!

Tämän vuoden Runeberg-palkinnon on voittanut Marisha Rasi-Koskisen romaani REC. Palkintoraadin, johon kuuluivat kirjailija, kriitikko Marissa Mehr, kirjallisuudentutkija Julia Tidigs ja kirjailija Sinikka Vuola, mielestä REC on ”harvinaisen rohkea proosaluomus, kerrontaa, muotoa ja tilallisuutta yhdistävä ja testaava taideteos, joka muistuttaa tarinankerronnan vaarallisesta potentiaalista. REC on myös peli, silmänkääntötemppu, vakava leikki, mysteeri ja elämys, joka avautuu uusilla lukukerroilla erilaisena”.

Lämpimät onnittelut, Marisha Rasi-Koskinen, tästä merkittävästä tunnustuksesta!

Minä luin RECin juuri ennen Runeberg-palkinnon jakamista. Kirjaa vielä lukematta olin sitä jo veikannut Finlandia-ehdokkaaksi, mutta monen yllätykseksi REC ei päässyt joukkoon. Runeberg-palkinto on tullut tunnetuksi Finlandia-palkintoa rohkeammista valinnoista, jotka eivät sivuuta kokeellisia tai uutta luovia teoksia. Olinkin odottanut, että monen viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi romaaniksi nostama REC saisi nyt ansaitsemansa tunnustuksen.

Kuvista ja tarinoista

Miten kuvailisin RECiä? Kiehtova, erilainen, mysteeri, monitasoinen, syvä, yllätyksellinen. Kaikki sanoja, joilla en pääse vielä lähellekään tätä hämmentävää mutta helposti luettavaksi antautuvaa, kiinnostavaa romaania. Minun sanani eivät yllä kuvaamaan sitä, mihin Marisha Rasi-Koskinen sanoilla pääsee, jonnekin näkyvän todellisuuden taakse.

REC on sirpalemainen, tarinoiden, kuvien ja tunteiden labyrintti, jossa kulkija liikkuu todellisuudesta toiseen vaivatta. Kirja on haastava, mutta sen kieli on selkeää ja konstailematonta, ja sen tarina koukuttaa.

REC vie lukijan, vierailijansa, tilaan, joka jakautuu kahteen kerrokseen. RECin tila on luotu vain sanoin, ilman fyysistä mallia. Sellaisen pystyy luomaan vain Rasi-Koskisen kaltainen kirjailija, jolla on herkkyyttä kaikkiin ulottuvuuksiin, myös siihen jota ei silmin eikä valokuvin tavoita.

1.kerros jakautuu huoneisiin, joissa on valokuvia, joskus yksi, joskus kokonainen kuvajoukko, joskus vain ääni.  

(ENSIMMÄINEN HUONE olet nähnyt kuvani) Suurennos täyttää koko seinän. Ensinäkemältä se ei ole kummoinenkaan otos, pelkkä liian väljästi rajattu profiilikuva, jonka voisi pienellä vaivannäöllä pelastaa. Kuvassa mies katsoo kameraan ja hymyilee, niin vähän ettei siitä voi varmasti tietää, onko se edes hymyä vai sittenkin väsymystä, kyllästymistä, ehkä pelkoa.”

Teksti ohjaa vierailijan katsomaan kuvaa tarkemmin, näkemään aurinkolasin heijastuksessa toisenkin miehen.

Ei muuta.
Ja sittenkin.”

Kirjan alussa on vierailijan saatteeksi muistutettu, miten kuva on olemassa vasta kun joku sitä katsoo. Valokuvan sanotaan vangitsevan hetken, mutta jokainen katsoja liittää siihen menneisyyden ja tulevaisuuden, mitä on ollut ennen kuvan hetkeä ja mitä sen jälkeen. ”Tulkinnanvapauteen liittyy vastuu.” REC ohjaakin katsomaan syvemmälle, näkemään myös kuvan taakse.

On toinen tapa katsoa, hän sanoisi, on näkyvä maailma ja sitten on toinen maailma sen näkymättömän maailman takana. Sitä ei voi nähdä suoraan eikä kuvata suoraan, mutta sitä voi kuvata kuvaamalla näkyvää maailmaa.”

2. kerroksen saleissa, siihenhän nimityskin viittaa, esitetään elokuvia, valvontakameran videopätkistä, turistien kuvavirrasta, satunnaisista kuvasarjoista koottuja kokonaisuuksia. Niissä tärkeimmiksi valikoituvat sattumalta kuvaan osuneet henkilöt, taka-alan tapahtumat, tahattomat yksityiskohdat. Niistä syntyvät tarinat.

Huoneiden ”valokuvanäyttelyt” ja salien videopätkistä yhdistetyt esitykset limittyvät RECin tarinaan ja kommentoivat sitä. Sillä kyllä, RECissä on myös juoni, ja koukuttava juoni onkin. Vain vaivoin vältyin harppaamasta paksun kirjan loppuun ja katsomasta, miten kaikki päättyy.

Yhdessä on kaksi

Jos menee rikki varhaisessa teini-iässä, siihen ei kuole, mutta voi olla, ettei koskaan tule täysin ehjäksi.”

On Lucas, tavallinen poika ”sanan mitä tavallisimmassa merkityksessä”, on Cole, jonka kanssa Lucas ei enää ole tavallinen vaan erityinen. Ja sitten on Nik, Colen kaksoisveli, vai onko häntä sittenkään?

Pojat tutustuvat 13-vuotissyntymäpäivänään, joka on molempien syntymäpäivä. RECin 1. kerros kuvaa poikien ystävyyden vaiheita. He elävät kuin symbioosissa, vaikka ystävyys välillä rakoileekin. He jakavat salaisuudet, joista tärkein, Colen väitetyn kaksoisveljen olemassaolo tai -olemattomuus on kirjan tarinaa eteenpäin vievä mysteeri.

Ystävyyden vaiheiden rinnalla seurataan aikuista Lucasta, joka välirikon jälkeen matkustaa nimeltä mainitsemattomaan kaupunkiin tapaamaan Colea.

Poikien oma maailma on yhteinen Huone, oma todellisuutensa, jossa ulkomaailman ihmiset eivät enää tunnu oikeilta. Niinpä heille pystyi tekemään mitä vain. Valokuvauksesta, joka on ollut Lucaksen harrastus, tulee siitäkin yhteinen, ja sen ympärille rakentuvat tempaukset ja projektit muuttuvat koko ajan väkivaltaisemmiksi. Cole haluaa leikitellä katoamisella, kuolemalla, kuoleman näyttämisellä. Hän on alusta lähtien määritellyt ystävyyden kulun. Hän hallitsee, valehtelee, manipuloi. Lucas sopeutuu ja alistuu toisen tahtoon, vaikka paneekin ystävyyden useamman kerran poikki.

Pojat ovat jo aikuisia, kun käynnistyy heidän viimeinen yhteinen projektinsa, dokumenttielokuva kuolemasta, todellisesta kuolemasta, itsemurhasta kameran edessä. Lucas on kyseenalaistanut dokumentin ja sen, millä oikeudella he saavat kertoa toisen ihmisen näin lopullisen tarinan. Silti hän lähtee mukaan. Lopputulos havahduttaa Lucaksen:

Pahinta on se että joku toinen kirjoittaa hänen puolestaan hänen elämänsä. Luo toisen ja asettaa sen hänen paikalleen. Korvaa hänet sanoilla ja kuvilla. Ja että hän on sen hiljaisesti hyväksynyt.”

Sattuma määrittää tarinan kulun

RECissä toistuu kaksijakoisuus: poikia on kaksi, Cole on ehkä kaksi eri persoonaa, todellisen maailman rinnalla on toinen. Kirjan rakennekin on kaksijakoinen.

2. kerroksessa pääroolin saa kaupunki, johon Lucas on matkustanut. Aivan kuten salien kuvaesitykset rakentuvat kuvista ja videoista, joihin henkilö on sattumalta osunut, 2. kerroksen tarinaa kerrotaan sattumanvaraisilta tuntuvien sivuhenkilöiden näkökulmasta. Juuri kun on ehtinyt epäillä, ettei sivullisen tarinalla ole mitään yhteyttä kokonaisuuteen, yhteys 1. saliin ja koko tarinaan paljastuu.

Kaupunki on todennäköisesti jossakin entisestä Neuvostoliitosta eronneessa ja itsenäistyneessä maassa. Se on seikkailijaturistien suosiossa paikkana, jossa kaikki eivät vielä ole käyneet. Pian ovat, sillä kaupungin isät haistavat rahan ja tietävät, mitä turistit haluavat: alkuperäistä mutta ei liian, joten vanha puretaan ja tilalle rakennetaan uusi vanha kaupunki. Ja puhelinkamerat räpsyvät, sillä turisteille ”kuvaamisesta tulee elämää, sen sijaan että elämää siinä kuvattaisiin”.

Yksi RECin piikki osuukin yhä kaupallistuvampaan turismiin, niihinkin matkailijoihin, jotka eivät ajattele olevansa turisteja.

Rinnakkaiset todellisuudet

Rasi-Koskinen on hakenut RECin tarinoiden vertauskuviksi fysiikan ja matematiikan ilmiöitä. Kaaosteorian mallin mukaisesti pienestä virheliikkeestä, ajatuksen harhaumasta kaupunkiin syntyy liikennekaaos, josta taas seuraa yhä järkyttävämpiä tapahtumia.

Kuva Lorenzin attraktorista on päässyt kirjan sisäkannen kuvaksi, ja se kuvaa hyvin myös kirjan rakennetta kahtena erottuvana osana, jotka samalla ovat toistensa jatkumoa. Fysiikkaa taitamattomana en ymmärrä tästä attraktorista kuvaa enempää, vaikka selityksen wikipediasta luinkin. Sen sijaan Möbiuksen nauhan tunnistin, koska lapsenlapsen tiedekerhossa sellainen tehtiin ja hän esitteli sitä innostuneena minulle. Nauhasta syntyy ketju, jossa ulkopuoli jatkuu sisäpuolena ilman katkosta. RECin tarinassakin voi sujuvasti siirtyä lopusta uudelleen alkuun.

Kun näen niin ymmärrän, mutta miksi, sitä en välttämättä ymmärrä. REC toimii samoin. Olen tässä jutussa yrittänyt, itselleni tyypillisesti, selittää kirjaa ja tehdä sitä ymmärrettävämmäksi. Tärkeintä RECin  lukemisessa on kuitenkin hyväksyä, ettei kaikki ole pelkästään näkemällä ymmärrettävää. Kun tiede pystyy todistamaan, että ulkopinta muuttuu sisäpinnaksi ilman katkosta, niin miksei näkyvä todellisuutemmekin voisi muuttua rinnakkaistodellisuudeksi. Niin, miksei!

Lukuvihje: Kun olet lukenut RECin loppuun, lue uudelleen vähintään 1. kerroksen ensimmäisen huoneen kuvaus.

• Marisha Rasi-Koskinen: REC
• S&S 2020
• myös äänikirjana ja e-kirjana
• Äänikirjan lukee Mikko Leskelä
• 648 s./20 t 2 min.

Lue / kuuntele myös:

Podcastimme, jossa keskustelemme, mitä oikeastaan ymmärsimme ja mitä emme REC:istä: (KLIK)

Kaikki tämän vuoden Runeberg-palkintoehdokkaat on esitelty mainiossa runebergintorttuja arvioivassa jutussamme: (KLIK)

Lue myös, mitä kirjoitin Runebergistä, M.A. Nummisesta ja 60-luvun ruotsin kielen opetuksesta (KLIK)